Ateneumissa avautui viime syksynä impressionismin kaikuja Suomen taiteessa esitellyt näyttely Väriä & valoa. Alfred Finchin, Magnus Enckellin, Ellen Thesleffin ja muiden 1900-luvun alun väritaiteen edustajien maalausten joukossa oli myös turkulaisen Santeri Salokiven öljyvärityö Näkymä Turusta. Vaikka uusimpressionismiin liitetty sateenkaarivärien hehku yhdisti monia suomalaistaiteilijoita ensimmäistä maailmasotaa edeltäneen vuosikymmenen ajan, värin ja valon käytöllään Salokivi oli poikkeuksellinen koloristi. ”Hän oli synnynnäinen impressionisti”, kuten Eero Snellman on taiteilijakollegaansa ja ystäväänsä luonnehtinut.

Turussa vuonna 1886 syntynyt Salokivi tutustui opintojen ja Euroopan johtaviin museoihin suuntautuneiden matkojen kautta aikansa taidevirtauksiin. Hänet hyväksyttiin Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulun oppilaaksi vain 14-vuotiaana. Ihmelapseksikin kuvattu Salokivi pääsi viisi vuotta myöhemmin Münchenin Kuninkaalliseen Taideakatemiaan. Tällöin hän teki myös ensimmäiset matkansa Italiaan ja Ranskaan. Taiteen ehdoton pääkallopaikka Pariisi vakiintui Salokiven suosikkikaupungiksi, jossa hän asui ja työskenteli useaan otteeseen. Kesät hän kuitenkin vietti perheensä kanssa Suomessa.

Turku ja siellä jugendtalo Albatross toimi Salokiven tukikohtana 1920-luvun alkuun asti. Hän oli mukana ravintola Pinellassa kokoontuneessa Punaisen huoneen taiteilijaryhmässä, kuten sitä ravintolan perähuoneen värin vuoksi kutsuttiin. Vuodesta 1905 lähtien noin kymmenen vuoden ajan Salokivi ja hänen taiteilijaystävänsä Edwin Lydén, Ilmari Kaijala, Emil Rautala ja Ragnar Ungern kokoontuivat keskiviikkoiltaisin kantapaikkaansa viinilasien ääreen.

Turkulaisena Salokivi maalasi kotikaupunkinsa näkymiä Aurajoen varrelta, Puolalanpuistosta ja satamasta. Hän ei silti tullut Albatrossin naapurinsa Ali Munsterhjelmin tavoin tunnetuksi vain Turku-aiheista, sillä Helsingissä, Högsårassa, Ahvenanmaalla ja, aivan elämän lopulla 1930-luvulla, Pellingissä syntyi lukuisia tauluja. Myös muotokuvia Salokiveltä tilattiin paljon. Matkoillaan hän maalasi eloisia katu- ja torinäkymiä Pariisissa, Roomassa, Venetsiassa ja muualla Italiassa. Leimallisimmin Salokivi oli auringontäytteisen Suomen saariston kuvaaja. Merkittävä osa hänen laajasta tuotannostaan on ranta- ja merimaisemia, joissa ihmiset kylpevät kesäisessä valossa. Usein mallina oli hänen vaimonsa Majsi Salokivi.

Santeri Salokiven mieltymys impressionistiseen ilmaisuun ilmenee selvänä läpi hänen tuotantonsa. Hän löysi tunnusomaisen tyylinsä jo varhain, eikä siinä tapahtunut suuria muutoksia tai näkynyt uusien suuntausten etsintää. Hän oli aito ”tuokiomaalari”, jonka taulut syntyivät ulkoilmassa varmoin ottein nopeasti, usein kaksikin päivässä. Vuosien saatossa hänestä kehittyi mestari vangitsemaan nopeasti muuttuvan auringonvalon läikähdyksiä. Siveltimenvedot ovat rytmikkäitä ja usein leveitä. Impressionistien tavoin Salokivi oli kiinnostunut väristä ja sen vivahderikkaudesta. Valon ja varjon leikittely on tyypillistä hänen maalauksilleen. Monia tauluja hallitsee korkealta paistava suora valo, joka valkoisen värin käytöllä muodostaa voimakkaan kontrastin sävykkäiden varjokohtien kanssa.

Vuonna 1940 kuollut Santeri Salokivi oli lähes loppuun asti tuottelias taiteilija. Elämä, valo ja ilo olivat hänen taiteensa tunnusmerkkejä, kuten Majsi on puolisoaan luonnehtinut. Sigrid Schauman puolestaan kutsui häntä ”Suomen taiteen aurinkolaulajaksi”. Salokiven taide on elänyt useissa muistonäyttelyissä, joista toistaiseksi viimeinen oli Turun taidemuseossa vuodenvaihteessa 2018–2019.

Mika Kallionen

Kirjoittaja on Suomen historian yliopistonlehtori

Kirjallisuus:

Anttonen, Erkki, ’Salokivi, Santeri (1886–1940)’. Kansallisbiografia 2006.

Bergh, Erik ja Päivi Hovi, Punainen huone. Turun taidemuseo 21.1. – 6.3.1988. Turun taidemuseo 1988.

Fritze, Sointu ja Lene Wahlsten, Väriä & valoa. Impressionismin perintö. Ateneumin taidemuseo 2023.

Salokivi, Majsi (toim.), Salokivi. WSOY 1945.

Salokivi-Kavaleff, Lila, Luotu hetkessä. Kuvia Santeri Salokiven elämästä. Otava 1996.