yliopisto


Syksyllä 2021 olin odottamassa viron kielen luennon alkua Turun yliopiston Signum-nimisessä rakennuksessa. Aulan sivussa oli pöytiä, joilla oli kaikennäköistä tavaraa, joten odotellessani luentoa päätin selailla näitä tavaroita. Tavaroiden seasta käsiini päätyi nivaska konseptipapereita, joissa oli Turun yliopiston logo. Syksyllä 2021 tällainen esine tuntui minulle nostalgiselta. Se […]

Opiskelu 2020–luvulla: seikkailu yhteisöllisyyden vesissä vai nollien ja ykkösten viidakossa?


Vuonna 1650 Erik Andrae Julinus kirjautui opiskelemaan Turun kuninkaalliseen akatemiaan, ja kahta vuotta myöhemmin häntä seurasi pikkuveli Andreas. Kahden vuoden ajan pojat opiskelivat yhtä aikaa Turussa, kunnes Erik jätti kaupungin taakseen vuonna 1654 ja kirjautui Uppsalan yliopistoon. Andreas seurasi Erikiä Uppsalaan vuonna 1658. Turussa Erik […]

Opiskelijat liikkeessä


3
Nuorukainen nimeltä O. A. Järnefelt pääsi ylioppilaaksi toukokuussa 1818. Saavutusta oli tietenkin syytä juhlia, ja niin hän suuntasi eräänä lauantai-iltana ystäviensä kanssa Vanhalinna-nimiseen talonpoikaistaloon. Joukko vietti talossa iltaa siemaillen arrakkipunssia ja ”muuta hyvää” sekä nauttien juomien kanssa riisiryynipuuroa, munia, paistettua läskiä, tuoretta kalaa, pannukakkuja ja […]

200 vuotta ylioppilasjuhlia



2
Aloitin historian opintoni vuonna 2002. Yliopistossa opiskeluun kuului oleellisena osana vastuunottaminen omista opinnoista, kyseenalaistaminen sekä herääminen siihen, että tutkimus on suurimmaksi osaksi tulkintaa ja vähemmän kiveen hakatun faktan tuottamista. Opiskeluun kuului myös se, että opetushenkilökunta suhtautui opiskelijoihin kuin nuorempiin kollegoihin; he olivat kiinnostuneita opiskelijoista, istuivat […]

Yliopisto ≠ koulu


Kuluneen kesän aikana olen toiminut oppiaineen harjoittelijana kaksi kuukautta. Harjoittelijan tehtäviin on kuulunut monenlaista mielekästä tekemistä. Merkittävä osa työajasta on kulunut oppiaineen Histofriikki-lehden toimittamiseen, mutta ohessa tuli luettua rippikirjoja, järjestettyä kahvihuoneen käsikirjasto, päivitettyä nettisivuja ja taitettua kirjanmerkki. Harjoittelun aikana kertyi oppia niin toimitustyöstä kuin vanhojen […]

Harjoittelun oppi


Me kaikki yliopistolla työskentelevät olemme sidoksissa yliopiston ulkopuolelta haettavaan rahoitukseen. Tutkijoille se on elinehto, mutta myös vihreällä oksalla jo istuville eli vakinaisissa tehtävissä oleville asia on yhtä ajankohtainen. Rahoituksen hakeminen omalle tutkimusryhmälle on keskeinen osa työtehtäviä. Ongelma on kaikille tuttu: olipa rahoittaja kuka tahansa, kilpailu […]

Tutkijan leipä