My day 1834 – Nuoren Fabian Collanin päivä marraskuussa 1834


Fabian Collanin kuva hänen aikuisiältä, kun hän toimi Kuopion lukion rehtorina. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Sosiaalisessa mediassa seikkaillessa törmää usein ihmisiin, jotka ovat kuvanneet omaa päiväänsä aihetunnisteella my day. Usein kyseessä ovat nuoret ihmiset, jotka haluavat jakaa omasta elämästään toisille nuorille. Taustalla voi olla halu verrata omaa arkea toisten samankaltaisessa elämäntilanteessa elävien arkeen ja näin saada vahvistusta omille valinnoilleen ja minuuden rakentamisprosessille. Tämä ilmiö ei ole syntynyt täysin nykyhetkessä, vaan samankaltaista tarvetta jakaa oman päivänsä kulusta kokivat nuoret myös aikaisempina vuosisatoina.

Fabian Collan oli 17-vuotias ensimmäisen vuoden historian- ja filosofianopiskelija, kun hän kirjoitti nuoremmalle veljelleen Alexanderille kuvaten erästä päiväänsä marraskuussa 1834. Veljekset olivat jääneet vuotta aiemmin täysorvoiksi, kun poikien vanhemmat olivat kuolleet noin vuoden sisällä toisistaan. Perhe oli asunut Iisalmessa, jossa poikien isä toimi kirkkoherrana. Jo ennen vanhempien kuolemaa perheen pojat olivat lähteneet opiskelemaan – ensin Porvooseen kymnaasiin ja sieltä Helsinkiin yliopistoon. Kirjeen kirjoittamisaikaan Collanit asuivat omassa talossaan Helsingissä nykyisen Lönnrotinkadun varrella. Naapurissa asui poikien eno, Helsingin ja Helsingin pitäjän kirkkoherra Erik Anders Crohns, joka vaimonsa kanssa huolehti orvoista lapsista. Fabianin ja Alexanderin lisäksi perheeseen kuului isoveli Clas, isosiskot Sofia ja Johanna sekä pikkusisaret Elisabeth, Peter, Charlotta, Karl ja Erik.

Fabianin tarttuessa kynään marraskuussa 1834 asui Alexander-veli Porvoossa ja kirjeet veljesten välillä kulkivat taajaan. Fabian kirjoitti veljelleen ruotsiksi, joten olen kääntänyt kirjeen suomeksi. Fabian oli hyvä kirjoittamaan, ja hänellä oli jo nuorena tarve tallentaa elämäänsä systemaattisesti. Fabianista tuli aikuisena toimittaja, historian dosentti ja historian opettaja Kuopion lukioon. Pitkää uraa historian parissa Fabian ei kuitenkaan ehtinyt tehdä, sillä hän kuoli vain 33-vuotiaana sairastettuaan koko elämänsä monenlaisia fyysisiä vaivoja.

Millainen Fabianin päivä sitten oli? Hän kirjoitti seuraavasti:

”Kello n. 6 aamulla nousee Clas tavanomaisesti ylös ja sytyttää tulen sekä pukeutuu; sen jälkeen herää Petter, jonka jälkeen noin tunnin kuluttua pukeutuu, peseytyy jne. Minä sen sijaan nousen tavallisesti ½ 7 enkä minä ole nukkunut sen enempää kuin muutkaan, mutta minusta on tullut niin laiska, tylsä ja heikko, että minun on mahdotonta jaksaa nousta ylös. Samaan aikaan tulevat matamit kahvipannun kanssa, niin että minä juuri ja juuri ennätän pukeutua juodakseni lasillisen kahvia. Me juomme sen vehnäkorppujen kanssa ja Clas ei syö muuta aamupalaa, mutta Petrus ja minä syömme (noin klo 9) tilanteen mukaan. Sitten Clas menee ulos kaupungille asioilleen ja minä opiskelen puolille päivin, tai jos olen jo opiskellut, luen romaania siinä tapauksessa, että olen saanut sellaisen joltain lainaksi. Sitten Clas palaa kotiin ja klo 12 menemme tavallisesti yhdessä Sjöströmin collegiumiin, lukuun ottamatta keskiviikkoa ja lauantaita, sillä silloin ei ole collegiumia. Kello 1 tulemme kotiin ja syömme päivällistä. Sen jälkeen kuulustelen Petterin läksyt, ellen ole tehnyt sitä jo ennen kello 12:ta. Iltapäivät kuluvat eri tavoin. Clas on tavallisesti kaupungilla asioillaan (sillä hänellä on vaativat ja loppumattomat ostoslistat siitä mitä pitää ostaa ja hankkia) ja, jos minulla ei ole jotain romaania, luen toisinaan jotain vakavampaa; torstaisin ja perjantaisin kuuntelen professori Reinin luentoa klo 4:stä klo 5:een iltapäivällä. Petter opiskelee iltapäivisin (läksynsä) ja harjoittelee kirjoittamista. Clas kuulustelee häneltä latinan kielioppia ja aritmetiikkaa, minä historiaa, maantietoa ja geometriaa. Klo 9–10 käymme nukkumaan sen jälkeen, kun olemme syöneet hiukan voileipiä ja maitoa iltapalaksi.”

Kirjeen vastaanottaja Alexander Collan 1840-luvulla. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Sjöströmin collegiumi, josta Fabian kirjoitti veljelleen, tarkoitti kreikan kirjallisuuden professori Axel Gabriel Sjöströmin pitämää seminaariopetusta. Fabian suoritti Sjöströmille pro exercitio -opinnäytteen vuonna 1836. Tämä opinnäyte oli samantapainen kuin nykyinen kandidaatintutkielma. Latinankielisen opinnäytteen tarkoituksena oli harjoitella tieteellistä ajattelua ja argumentointia.

Omien opintojensa lisäksi Fabian huolehti pikkuveljensä opettamisesta. Isoveli Clas, joka opiskeli niin ikään Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa, huiteli Helsingissä omilla asioillaan. Vaikka myös Clas kävi Sjöströmin seminaarissa, oli nuorempi veli Fabian nopeampi opinnoissaan – Clas sai suoritettua pro execitio -opinnäytteen vuotta veljeään jäljessä. 

Professori Rein, jonka luentoja Fabian kertoi kuuntelevansa kahdesti viikossa, oli Collanin veljeksiä vain 16–17 vuotta vanhempi ja heidän osakuntatoverinsa Savokarjalaisesta osakunnasta. Hän oli toiminut yliopiston kirjaston ylimääräisenä amanuenssina ja historian dosenttina jo yliopiston ollessa Turussa ja pelastanut kunniakkaasti yliopiston kirjaston teoksia Turun palossa 1827. Vuonna 1834, Fabianin kuvatessa päivänsä kulkua, oli Rein juuri nimitetty historian professoriksi Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon Helsinkiin.

Fabian, tuleva historiantutkija, kirjoitti kirjeiden ohella myös päiväkirjaa, jonka hän aloitti noin 15-vuotiaana. Nämä kaikki aineistot on talletettu Kansalliskirjastoon Helsinkiin, jossa niihin voi tutustua erikoislukusalissa. Fabian varmasti ilahtuisi, mikäli uudet historianopiskelijasukupolvet tarttuisivat hänen systemaattisesti keräämäänsä ja tallentamaansa aineistoon, joka kertoo 1830–1840-luvun nuoren opiskelijan ja historiantutkijan elämästä.


Ulla Ijäs

Kirjoittaja on Turun yliopiston Suomen historian dosentti.


Lähteet ja kirjallisuus

Fabian Collan Alexander Collanille 12.11.1834, Coll. 37.3, Collan suvun kokoelma, Kansalliskirjasto.

Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Axel Gabriel Sjöström. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=12274>. Luettu 15.9.2025.

Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Clas Collan. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=15085>. Luettu 15.9.2025.

Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Fabian Collan. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=15202>. Luettu 15.9.2025.

Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Gabriel Rein. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=13056>. Luettu 15.9.2025.

Tarja-Liisa Luukkanen, Collan, Fabian. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997–artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-004448 (luettu 15.9.2025),

Olli Siitonen, Historian professori ja yliopiston rehtori. 375 humanistia. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. https://375humanistia.helsinki.fi/gabriel-rein/historian-professori-ja-yliopiston-rehtori (luettu 15.9.2025)

Panu Turununen: Fabian Collan, hegeliläinen filosofi Iisalmesta. Kansalliskirjasto 56 (2014) : 1, s. 9-11.

JAA ARTIKKELI: Facebooktwitterpinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *