Olen hiljan noussut iltalaivaan, joka on matkalla Turusta Tukholmaan, ja istun laivan baarissa siemailemassa olutta. Laivamatkan myötä olen juuri aloittanut kolmen kuukauden tutkijavaihtoni, ja määränpääni on noin 90 000 asukkaan kaupunki nimeltään Poitiers, joka sijaitsee läntisessä Keski-Ranskassa, Viennen departementissa, Uuden-Akvitanian hallintoalueella. Väitöskirjani ohjaajan, professori Charlotta Wolffin kontakti, musiikkitieteen professori Thierry Favier, sekä historiaan, taidehistoriaan ja musiikkitieteeseen keskittyvä tutkimuslaboratorio ovat syy, miksi valitsin vaihtokohteekseni Poitiersin ja sen yliopiston. Ranskan olen ylipäänsä valinnut kohteekseni tutkimukseni vuoksi. Väitöskirjassani tutkin turkulaista musiikki- ja teatteriohjelmistoa sekä ohjelmiston sirkulaatiota Pohjois-Euroopassa 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Tuona aikana ranskalainen musiikki, erityisesti ranskalainen koominen ooppera (opéra-comique) oli erittäin suosittua Turussa, joten olen halunnut päästä Ranskaan parantamaan ranskan kielen taitojani, sekä tutustumaan ranskalaisiin tutkijoihin ja ranskankieliseen tutkimuskirjallisuuteen, jota ei ole aina helposti saatavilla Suomessa.

Olen päättänyt matkustaa kaupunkiin maata pitkin. Tukholmasta jatkan matkaani yöjunalla Hampuriin, josta kuljen Saksan ja Ranskan rajalle 1700-luvun alussa perustettuun Karlsruhen kaupunkiin, jossa vietän yhden yön. Yöjunassa, joka joutuu sähkövian vuoksi seisomaan useamman tunnin keskellä Ruotsia, keskustelen maailman menosta Bremenissä asuvan serbialaisperheen kanssa. Syödessäni ulkona Karlsruhessa pöytääni istuutuu hiljan eläköitynyt saksalaismies, jolle keskustelumme lomassa voivottelen heikkoa saksan kielen suullista osaamistani, mihin saksalaismies yhtyy ja lisää, että hänen saksansa onkin täydellistä. Karlsruhessa vietetyn yön jälkeen nousen aamulla aikaisin junaan, joka vie minut Pariisiin. Olen elämässäni ensimmäistä kertaa Ranskassa, ja koska minulla on vajaa kaksi tuntia aikaa siirtyä Gare de l’Estiltä Montparnassen asemalle, jolta junani lähtee Poitiersiin, päätän metron sijaan kulkea asemalta asemalle kävellen. Matkaan olisi pitänyt kulua reilu tunti, mutta suhteellisen raskaiden matkatavaroitteni, Pariisin ihailun ja lievien navigointivirheiden vuoksi miltei myöhästyn junasta. Saavun kuitenkin suunniteltuun aikaan Poitiersiin, jossa ystävällinen ja vieraanvarainen ranskalaispariskunta ottaa minut vastaan ja esittelee minulle Airbnb:n kautta varaamaani majoitusta. Puran matkatavarani, viestitän läheisilleni päässeeni perille, avaan ikkunan ja katselen kuinka keväinen auringonvalo lepää ranskalaiskaupungin yllä. On huhtikuun 9. päivä. Tulen poistumaan Poitiersista 6. heinäkuuta ja matkustamaan jälleen maata pitkin takaisin Suomeen, tällä kertaa yhdessä kihlattuni kanssa.

Kerron tässä blogitekstissä vaihtokokemuksestani Poitiersin yliopistossa. Tulen kertomaan oleellisimmat asiat siitä, mitä vaihtoni aikana tein ja koin, mutta myös erilaisista käytännönjärjestelyistäni, joista on toivon mukaan hyötyä teille, jotka suunnittelette omaa, useamman kuukauden kestävää tutkijavaihtoanne.

Alkujärjestelyt

Väitöskirjatutkijakollegoitteni kokemuksesta olin saanut käsityksen, että tutkijavaihdon alkujärjestelyt ja vaihtokohteen valinta eivät ole niin systemaattisia, kuin esimerkiksi opiskelijavaihdossa, jossa on usein ennalta määrätyt vaihtokohteet. Tutkijavaihtoon lähteminen vaatii siis joko olemassa olevien kontaktien hyödyntämistä tai rohkeutta olla vailla minkäänlaisia kontakteja yhteydessä yliopistoon, jossa haluaisi vierailla.

Oma prosessini lähti liikkeelle siitä, että elokuussa 2025 laitoin ohjaajalleni Charlotta Wolffille viestiä, että minua voisi kiinnostaa lähteä kahden tai kolmen kuukauden mittaiselle tutkijavaihdolle Ranskaan. Tiedustelin häneltä, voisiko tutkimushankkeemme, jossa kirjoitan väitöskirjaani, maksaa ainakin osan kuluista, ja että pystyisinkö hyödyntämään hänen kontaktejaan ranskalaistutkijoihin valitessani kohdeyliopistoa. Onnekseni hanke pystyi kustantamaan kohtuulliset matkustus- ja majoituskuluni, eikä minun tarvinnut olla erillisen rahoituksen varassa. Poitiersin yliopiston ollessa mukana EC2U-allienssissa, yritin myös järjestää oman tutkijavaihtoni alun niin (ensimmäisille päiville erilaista tutkijoihin tutustumista yms. ohjelmaa), että olisin voinut hakea menomatkaani varten EC2U-apurahaa, mutta omalta kohdalta asiat menivät lopulta niin monimutkaisiksi, että lopulta päätin olla hakematta apurahaa. Kannattaa kuitenkin pitää EC2U-apurahat mielessä, mikäli sattuu suunnittelemaan vaihtoa EC2U-partneriyliopistoon, lyhyttä tai pitkää sellaista.

Eri vaihtoehtojen kautta päädyin lopulta Poitiersin yliopistoon ja tutkimuslaboratorioon Le Centre de recherches interdisciplinaires en histoire, histoire de l’art et musicologie (Criham), jonne Charlotta ystävällisesti oli puolestani yhteydessä. Lopulta sekä laboratorion johtaja, poliittisen historian professori Chloé Gaboriaux, sekä musiikkitieteen professori Thierry Favier, joka tulisi olemaan yhteyshenkilöni Poitiersin yliopistoon vaihtoni aikana, näyttivät vierailulleni vihreää valoa.

Aikaa oli tähän mennessä kulunut elokuusta marraskuun loppuun. Olin suunnitellut lähteväni Poitiersiin maalis- ja huhtikuun vaihteessa 2026, joten käytännönjärjestelyjen, kuten erilaisten paperitöiden hoitamisen ja majoituksen hankkimisen kanssa ei kannattanut enää aikailla. Erilaista byrokratiaa sainkin selvitellä ohjaajani Charlotan sekä yliopiston kansainvälisten henkilöstöpalveluiden ja humanistisen tiedekunnan hallintopalveluiden kanssa. Työskennellessäni hankkeessa, eli ollessani työsuhteessa yliopistoon, minun tuli täyttää sopimus ulkomailla työskentelystä, jota varten minun piti esim. lyödä lukkoon vaihtoni tarkat päivämäärät ja päättää maksaako hankkeemme minulle matkakuluni palkkaan lisättävänä liikkuvuuslisänä vai päivärahoina, ennen kuin pystyin varaamaan itselleni matkoja ja majoitusta. Päädyin päivärahoihin niiden verovapauden vuoksi, vaikka ne maksettiinkin minulle vasta vaihtoni jälkeen. Käytännönjärjestelyihin kuului myös matkasta ilmoittaminen Kansaneläkelaitokselle, jotta pysyisin vaihtoni ajan edelleen Suomen sosiaaliturvan piirissä. Tämän ilmoittamisen lopulta hoiti yliopisto sen jälkeen, kun olin täyttänyt sopimuksen ulkomaantyöskentelystä.

Samaan aikaan kun hoidin yliopiston byrokratiaa, yritin selvittää Poitiersin yliopiston kanssa, voisinko päästä asumaan opiskelija-asuntoon vaihtoni ajaksi. Tämä osoittautui liian vaikeaksi vaihtoehdoksi, sillä minun olisi pitänyt joko hakea itse asuntoa, jäädä jonoon odottamaan ja toivoa, että ehdin saada asunnon, tai antaa Poitiersin yliopiston järjestää minulle asunto. Minun olisi pitänyt ottaa heihin yhteyttä vasta noin kuukautta ennen vaihtoni alkua, eivätkä he voineet taata, että saan asunnon. Lisäksi moni opiskelija-asunto vaati esim. henkilökohtaisen sähkösopimuksen solmimista, joten tilanne kävi liian monimutkaiseksi, jotta sen olisi voinut hoitaa lyhyessä ajassa. Aloin selata siis asuntoja lyhyeen vuokraukseen tammikuun alkupuolella Airbnb:n ja Vrbo:n kautta, mutta kohtuuhintaisia asuntoja alkoi olla enää melko vähän kaipaamalleni aikajänteelle. Onnekseni löysin sellaisen, vieläpä Poitiersin historiallisesta keskustasta, noin 15 minuutin kävelymatkan päästä tutkimuslaboratoriosta.

Saatuani varattua majoituksen, minun piti vielä päättää, kuinka siirrän itseni matkatavaroineni Turusta Poitiersiin. Halusin välttää lentämistä, joten olin jo majoitusta etsiessäni tutkinut samalla vaihtoehtoisia junareittejä Tukholmasta Poitiersiin. Selviteltyäni eri vaihtoehtoja päädyin lopulta reittiin, jonka kuvasin blogitekstin alussa. Vaikka olin suunnitellut reitin ja aikataulut tarkkaan, halusin matkalleni hieman joustovaraa, joten päädyin ostamaan itselleni interrail-lipun junamatkoja varten. Tästä olisikin ollut hyötyä, mikäli olisin esim. myöhästynyt Pariisista Poitiersiin menevästä junastani. Maata pitkin matkustaminen toimi muuten erittäin hyvin, mutta Ranska yllätti minut siinä, miten kallista junamatkustaminen siellä on. Ei ollut esimerkiksi tavatonta, että yksisuuntainen junalippu Pariisin ja Poitiersin välillä maksoi suunnilleen 90 euroa. Paikkavaraukset juniin olivat helposti 20 euron luokkaa, siinä missä ne esim. Saksassa olivat aina 5,50 euroa, riippumatta matkasta ja sen pituudesta. Lisäksi Ranskassa paikkavaraukset interrail-lipun kanssa olivat yleensä pakollisia, kun taas Saksassa ne eivät tavallisesti olleet.

Poitiersin yliopiston suuntaan minun ei tarvinnut hoitaa mitään byrokratiaa etukäteen. Lähinnä minun tuli sopia Thierry Favierin kanssa siitä, milloin saavun paikalle. Jonkinlainen kommunikaatiovirhe meillä kävi, sillä varattuani majoituksen ja matkat Thierry kertoi minulle, että saapuessani 9. huhtikuuta Poitiersiin yliopisto on pääsiäislomalla aina 19. huhtikuuta saakka. Lisäksi hän itse pääsisi ottamaan minut vastaan vasta huhtikuun lopulla. Onnekseni yliopiston kirjasto oli kuitenkin auki, joten minulla oli hyvin aikaa esim. hankkia itselleni kirjastokortti sekä tutustua kirjaston tiloihin ja materiaaleihin.

Akateeminen toiminta

Vaihtoni sattui sikäli huonoon aikaan Poitiersissa, että yliopiston lukukausi alkoi hiljentyä kohti kesää. Vaihtoni aikana esimerkiksi minkäänlaiset tutkijaseminaarit eivät olleet käynnissä, ja muutenkin yliopiston käytävillä oli melko hiljaista. Osittain tästä syystä Thierry Favier ehdotti minulle hyvissä ajoin ennen vaihtoni alkua, että järjestäisimme yhdessä metodologiaa käsittelevän workshop-päivän Poitiersin yliopistolla. Thierryllä oli päivää varten kaksi eri ideaa, joista ensimmäinen oli kutsua tunnettuja musiikin historian tutkijoita keskustelemaan viimeisimmästä tutkimuksestaan. Toinen oli kutsua joko väitöskirjatutkijoita tai hiljan väitelleitä esittelemään tutkimustaan ja metodologiaansa. Päädyimme näistä jälkimmäiseen, ja onnistuimme saamaan itseni mukaan lukien kymmenen nuorta tutkijaa eri puolilta Eurooppaa. Lisäksi Cambridgen yliopiston musiikkitieteen professori Katharine Ellis suostui kanssamme yhteistyöhön, ja saapui workshopiin antamaan loppusanat. Tarkemmaksi teemaksi valitsimme lähinnä minun tutkimusaiheitteni vuoksi musiikin ja urbaanin seurallisuuden välisen suhteen 1700- ja 1800-lukujen vaihteen Euroopassa.

Workshop järjestettiin toukokuun neljäntenä päivänä, ja tilaisuuteen pystyi osallistumaan myös etänä. Pääasiassa osallistujat koostuivat esitelmien pitäjistä, mutta Poitiersista saimme myös muuta yleisöä, kuten alan tutkijoita eri yliopistoista sekä maisteriopiskelijoita. Tilaisuuden aloitti Thierry Favier pohtimalla kaupunkien historiallista musiikkikulttuuria historiantutkimuksen ja musiikkitieteen tutkimuskohteena, sekä musiikin kytkeytymistä erilaisiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin ympäristöihin. Favier painotti, että workshopin tarkoitus oli koota yhteen nuoria tutkijoita pohtimaan sitä, miten musiikin historiaa voitaisiin tutkia uusilla tavoilla.

Päivän aikana kuullut esitelmät käsittelivät osallistujien väitöstutkimuksia, joten aiheet vaihtelivat suuresti. Esittelin itse turkulaisen musiikki- ja teatteriohjelmiston merkitystä aikansa säätyläisten maailmankuvien muovaajana. Vastaavanlaisia, yhteisöllisiä identiteettejä käsittelivät myös Peter Koch Gehlshøjn (Københavns Universitet) kööpenhaminalaista oopperaelämää ja satiirista Chinafararne-teosta käsitellyt esitelmä sekä Jan Temme de Vriesin (Universität Basel) esitelmä, jossa käsiteltiin sitä, millaisia teologisia merkityksiä yölliselle taivaalle annettiin 1700-luvun lopun kristillisissä hymneissä, joita perheiden vaimot esittivät kotona ennen nukkumaanmenoa. Paul Ailleret (Lycée Jean Moulin de Béziers) taas tarkasteli esitelmässään konsertin käsitettä ja haastoi sen perinteistä ymmärtämistä, Nadav Ovadia (CNSMD Lyon, HfMT Hamburg) käsitteli harvinaisen pantaleon-näppäilysoittimen ja erilaisten konserttitilojen merkitystä saksalaismuusikko Georg Noëllin (1727–1789) uralle, sekä Damián Martín-Gil tutustutti yleisönsä (Consejeria de Extremadura) kitaran ja kitaramusiikin suosioon ja näkymiseen Pariisin katukuvassa 1700-luvun jälkipuoliskolla. Loput esitelmistä käsittelivät erityisesti sosiaalisten suhteiden ja seurallisuuden merkitystä musiikille ja musiikin ammattilaisten urille. Mary Kirchdorfer (Universität Wien) pohti esitelmässään naisten musiikillisia uria 1820-luvun Wienissä, Mateusz Pawel Kawa (Universität Mozarteum Salzburg) vertaili varsovalaisia ja pariisilaisia salonkeja Frédéric Chopinin ja hänen sosiaalisen piirinsä kautta, Clare Beesley (Universiteit Utrecht) tarkasteli ihmelapsen maineeseen yltäneen lasiharmonikan soittaja Marianne Daviesin (noin 1743/1744–1814) ja hänen perheensä sosiaalisten suhteiden merkitystä Daviesin uralle, ja Peter Kohanski (University of North Texas) musiikin ja seurallisuuden suhdetta maskuliinisuuteen Philadelphiassa 1700-luvun puolivälissä.

Workshopin esitelmien metodologissa kysymyksissä korostui pyrkimys kiinnittää huomiota pieniin yksityiskohtiin, joita aiempi tutkimus ei ole lähteissä noteerannut. Esimerkiksi Damián Martín-Gilin alusti aiheensa mielenkiintoisesti esittelemällä lehti-ilmoituksen, jossa kerrottiin kadonneesta kitarasta ja nimettiin kaupungin kadut, joilla kitara on mahdollisesti kadonnut. Yrittäessään selvittää kadonneen kitaran kohtaloa Martín-Gil laajensi pikkuhiljaa tietämystään siitä, miten kitara ja kitaramusiikki näkyivät pariisilaisessa katukuvassa. Toisaalta monissa esitelmissä taas kyseenalaistettiin vanhemman tutkimuksen ennakko-oletuksia. Esimerkiksi Paul Ailleret kyseenalaisti perinteiset käsitykset konsertista ja korosti, että konserteiksi voidaan ymmärtää hyvin laaja kirjo erilaisia tilaisuuksia, joissa on esitetty musiikkia. Joissakin esitelmissä esitettiin täysin uusia ja teoreettisesti mielenkiintoisia näkökulmia musiikkiin. Näistä ehkä ilmeisin oli Temme de Vriesin kristillisiä hymnejä käsitellyt esitelmä. Katharine Ellis summasi loppupuheenvuorossaan, miten esitelmien tutkimukset tuovat uutta ymmärrystä musiikillisesta mausta, musiikin kuluttamisen tavoista ja merkityksistä, sekä muusikoiden urapoluista. Lopuksi Ellis painotti yhdysvaltalaiseen historioitsija Robert Darntoniin viitaten, että kohdatessamme menneisyyden kulttuurissa jotakin yllättävää, meidän tulisi aina pysähtyä miettimään, kuinka tavallista ja arkipäiväistä tämä meitä yllättänyt asia oli mahdollisesti aikalaisilleen. Tämän loppupuheenvuoron painotus jäi itselleni hyvin vahvasti mieleen.

Toukokuun alussa pidetty workshop oli oman vaihtoni kohokohta akateemisessa mielessä, mutta matkani Ranskaan osoittautui tutkimukselleni muillakin tavoin hyödylliseksi. Minua pyydettiin esimerkiksi esittelemään tutkimustani musiikkitieteen maisteriopiskelijoille huhtikuun lopulla. Erityisesti minua ilahdutti Poitiersin yliopiston kirjasto ja sen ranskankielinen kirjallisuus, johon sain täydessä rauhassa tutustua. Itselleni tärkeitä kirjoja olivat erilaiset sirkulaatiota käsittelevät tutkimukset, jotka ohjasivat minua pohtimaan käsitettä teoreettisella tasolla. Tavoilleni uskollisesti lainasin kirjoja melkoisen paljon, joten en millään ehtinyt lukea kaikkea, saati tehdä muistiinpanoja kaikista kirjoita. Vaihtoni kaksi viimeistä viikkoa käytinkin pitkälti siihen, että kuvasin kirjoja itselleni talteen. Lisäksi vierailin Ranskan kansalliskirjastossa (Bibliothèque nationale de France) Pariisissa lukemassa ja kuvaamassa kirjoja. Kansalliskirjastosta sain myös ostettua huokeaan hintaan pari itselleni tärkeää kirjaa, nimittäin ranskalaisen historioitsija Antoine Liltin L’héritage des Lumières ja Marc Fumarolin Quand l’Europe parlait français.

Vaihtoni aikana sain luotua mukavasti kansainvälisiä kontakteja. Oli erittäin mukavaa saada tutustua Thierry Favieriin sekä Katharine Ellisiin, mutta myös Poitiersin yliopiston toiseen musiikkitieteen professori Isabelle Hisiin oli hienoa saada tutustua. Workshopin myötä tapasin ison liudan nuoria tutkijoita, jotka ovat kiinnostuneita samankaltaisista tutkimuksellisista aiheista kuin minä. Lisäksi tutustuin myös tutkimuslaboratorio Crihamin väitöskirjatutkijoihin, jotka ottivat minut lämpimästi vastaan. Näistä väitöskirjatutkijoista juuri kukaan ei oikein tutkinut samanlaisia teemoja tai aiheita kuin minä, mutta oman sosiaalisen elämäni kannalta heistä tuli hyvin olennainen osa arkeani vaihtoni aikana.

Ranskan ja ranskalaisen kulttuurin kokeminen

Aikaisemmin tekstissä mainitsin, että olin vaihtoni myötä ylipäänsä ensimmäistä kertaa Ranskassa, joten kyse oli minulle yhtä lailla tutustumisesta ranskalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Koin myös tärkeäksi kehittää ranskan kielen taitojani ja puhua mahdollisimman paljon ranskaa. Kielen oppimisen kannalta hienoa oli se, että Poitiersin kokoisessa kaupungissa esimerkiksi asiakaspalvelijat eivät kovin herkästi vaihtaneet kieltä englantiin, vaikka varmasti puhetyylini paljasti, etten ollut paikallinen. Ihmiset olivat ymmärtäväisiä ja täydensivät lauseitani usein, jos en ihan osannut muotoilla haluamaani oikein.

Itselleni jäi ranskalaisesta kulttuurista mieleen vieraanvaraisuus. Esimerkiksi Airbnb-asuntoani vuokrannut perhe asui samassa rakennuksessa, ja he saattoivat pyytää minua mukaan käymään torilla tai auttamaan heidän lapsensa pianoläksyjen kanssa. Aikaisemmin mainitut väitöskirjatutkijat ottivat minut avoimesti mukaan omiin vapaa-ajan rientoihinsa, mikä lämmitti mieltäni suuresti. Erityisen mukavaa olikin olla ulkona ilta-aikoihin väitöskirjatutkijoiden kanssa pahimpana hellejaksona, jolloin päivälämpötilat kohosivat pahimmillaan yli 40:een asteeseen. Mieltäni lämmitti myös, että Thierry Favier kutsui minut ystävällisesti käymään luonaan läheisessä Toursin kaupungissa, jossa työstimme yhdessä raporttia workshopistamme. Lisäksi Favier esitteli minulle kaupunkia ja kertoi mielenkiintoisia tarinoita esimerkiksi sen kirkkojen historiasta.

Ranska ei tietenkään ollut ainoastaan vieraanvaraisuutta sekä hyvien ja halpojen patonkien noutamista lähimmästä leipomosta. Poitiersinkin kokoisessa kaupungissa sosiaalinen eriarvoisuus pisti enemmän silmään, kuin mihin Suomessa on tottunut. Tavallista oli, että esimerkiksi kauppojen edessä päivysti ihmisiä, jotka pyysivät rahaa. Tosin, siinä missä Suomessa kerjääviin ihmisiin suhtaudutaan helposti pelkästään ilmana, kuului paikallisiin sosiaalisiin normeihin se, että näille ihmisille piti edes pahoitella, jollei ollut valmis antamaan rahaa. Joidenkin ihmisten näki pysähtyvän juttelemaan kerjäävien ihmisten kanssa hetkeksi, ennen kuin jatkoivat matkaansa. Oli siis toisaalta hienoa nähdä, että ihmiset olivat valmiita auttamaan avun tarpeessa olleita ja muutenkin suhtautuivat heihin myötätunnolla, vaikka tietysti itse koin, että näiden ihmisten toimeentulon ja hyvinvoinnin ei kuuluisi olla ihmisten auttavaisuuden varassa.

Lopuksi

Vaihtokokemukseni oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Saadessani syventyä kaikessa rauhassa kolmen kuukauden ajan ranskankieliseen tutkimuskirjallisuuteen kykenin kehittelemään ja jäsentämään omaa tutkimustani merkittävästi. Lisäksi toukokuun alussa järjestetty workshop oli todella antoisa päivä, josta jäi käteen huikea määrä ajatuksia sekä uusia tuttavuuksia. Uusin tuttavuuksiin kuuluivat myös esimerkiksi Crihamin mukavat väitöskirjatutkijat sekä professori Thierry Favier, jonka myöntyvyydestä ottaa minut kiireistään huolimatta vastaan Poitiersiin olen enemmän kuin kiitollinen. Oli hienoa päästä kehittämään omaa ranskan kielen taitoa, sekä näiden uusien tuttavuuksien kanssa että yleisesti Ranskassa, sillä kyseinen kieli on itselleni hyvin tärkeä oman tutkimukseni kannalta. Aluksi itseäni vähän harmitti, että yliopistolla oli melko hiljainen kausi meneillään vaihtoni aikana, mutta toukokuinen workshop oli ehkä parempikin lopputulema kuin tavallisiin seminaareihin osallistuminen. Lisäksi minulla oli oikeasti aikaa ja rauhaa keskittyä oman tutkimukseni tekemiseen, siis oikeastaan älylliseen harhailuun, johon tutkimusta tehtäessä on usein liian harvoin tilaisuuksia.

Mikko Saira

Kirjoittaja on oppiaineen väitöskirjatutkija Charlotta Wolffin johtamassa ja Svenska litteratursällskapet i Finlandin rahoittamassa hankkeessa Opera i periferin? Åbo och Paris som musik- och teaterstäder 1790–1840.