Arvostus ja arkipäivä: professorin muuttuva asema


Turun Suomalainen Yliopisto vuonna 1938. Perinteisesti nousu yliopiston professoriksi merkitsi kiinnittymistä yhteiskunnan huipulle, osaksi sen harvalukuista ylintä virkamiehistöä. (Kuva: Museovirasto, kuvaaja: Viljo Pietinen)

Suomalaiset luottavat tieteeseen. Tieteen tiedotus ry:n vuodesta 2001 lähtien teettämän asennekartoituksen, Tiedebarometrin, mukaan yliopistot ovat sijoittuneet yhteiskunnan eri instituutioiden joukossa kolmanneksi heti poliisin ja puolustusvoimien jälkeen. Kyselyissä 70–75 prosenttia vastaajista on ilmoittanut tuntevansa melko suurta tai hyvin suurta luottamusta yliopistoihin.

Samaan aikaan professorin ammatin arvostus on laskenut. Urho Rauhala esitteli vuonna 1966 ilmestyneessä tutkimuksessaan 1 200 ammatin arvostusjärjestyksen, joka perustui kuuden paikkakunnan kunnanvaltuustojen jäsenille tehtyyn kyselyyn. Professorin sijoittuminen kolmannelle sijalle korkeimman oikeuden presidentin ja pääministerin jälkeen kertoo opillisen sivistyksen arvostuksesta vielä varsin maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa. Suomen Kuvalehti on puolestaan tutkinut ammattien arvostusta seitsemän kertaa vuosina 1991–2018. Professori sijoittui noin 380 ammatin joukossa aivan kärkeen 2000-luvun alkuun asti, mutta sen jälkeen arvostuksessa on tapahtunut selvä pudotus. Kyse ei ole yksin suomalaisesta ilmiöstä, vaan professoreiden arvostus on laskenut viime vuosikymmeninä kaikkialla Euroopassa.

Mikä selittää professorin ammatin arvostuksen laskua, vaikka luottamus yliopistoihin ja tieteeseen on samaan aikaan ollut vahvaa? Vuonna 2004 arvostus putosi kokonaista 23 sijaa verrattuna kolme vuotta aikaisempaan sijoitukseen. Kirkkohistorian professori Aila Lauha perusteli laskua professorin työn arkipäiväistymisellä: ”Työssä on itsenäisyys vähentynyt ja tilalle on tullut henkilöjohtamista ja hallinnollista vastuuta. Muutos näkyy ulkopuolisillekin, professorilla on kauhea kiire ja paljon töitä, eikä palkka ole kovin suuri”.

Kyse on voimakkaasti nousseen koulutustason seurauksesta: yhä koulutetummassa yhteiskunnassa professoreilla ei ole samaa tiedollista auktoriteettiasemaa kuin aiemmin. Nykyisin joka toisesta nuoresta tulee ylioppilas, lähes yhtä moni opiskelee yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa ja professoreiden määräkin on kasvanut tasaisesti 2000-luvulle asti. Tiedon demokratisoituminen ja yliopistollista työtä kiihtyvään tahtiin muokanneet uudistukset ovat tehneet professorin asemasta toimenkuvan kaltaisen. Jos ammattiryhmän jäsenet vanhastaan lukeutuivat yhteiskunnan eliittiin, osaksi sen harvalukuista ylintä virkamiehistöä, professori on sittemmin muuttunut ammatiksi muiden joukossa.

 

Mika Kallioinen
Suomen historian professori (ma).

Lähteet:
Rauhala, Urho, Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalinen kerrostuneisuus. WSOY, Porvoo – Helsinki 1966.
Suomen Kuvalehti 49/1991, 45/1996, 13/2001, 18/2004, 45/2007, 20/2010, 22/2018.
Tieteen tiedotus ry, Tiedebarometri 2001-2016.

JAA ARTIKKELI: Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *