Alkujaan Göteborgin aatelispiireihin kuuluneen Christiana Elisabeth von Ackernin äppeltårta -reseptin salaisuutena oli soseuttaa omenat ja lisätä “hieman ranskalaista viiniä, murskattua mantelia, ruusuvettä, sokeria, kanelia ja sitruunankuorta”. Resepti oli kulinaristinen tutkimusmatka, jonka statusta tuottavat ylelliset ainesosat sitoivat von Ackernin kolonialismiin, kulutukseen ja kilpailuun luonnonvaroista. Kauppalaivojen kuljettamat Ceylonin kaneli ja Karibian sokeri yhdistivät ja erottivat – plantaasiorjat, merenkävijät ja äppeltårtan leipoja muodostivat erilaisia luontosuhteita, kuka osana aavoja, kuka pohjoisen havumetsävyöhykkeen monilajista yhteisöä. Äppeltårtan aineksilla oli kuitenkin oma maailmassa olemisen tapansa, josta suhde ihmiseen muodosti vain osan.
Monilajinen tutkimus etsii keinoja tulkita toimijoita, joiden ilmaisu ja kokemus eroavat ihmisen kokemuksesta. Luontosuhteen tarkastelussa onkin kyse toisaalta tutkimuksen ja yhteiskunnallisen keskustelun ihmiskeskeisyyden kyseenalaistamisesta, toisaalta menneisyyden muunlajisten toiseuden tavoittamisen haasteellisuudesta. Ympäristöhistorioitsijat Emily O’Gorman ja Andrea Gaynor paikantavat ihmisen osaksi kietoutuneita ihmisen ja ei-ihmisolentojen suhteiden historioita. Humanistiset ympäristötutkijat Thom van Dooren et al. kuvaavat noissa kietoutuneiden maailmojen kohtaamisissa syntyvän merkityksien verkon. Kuin lankakerästä, esimerkiksi reseptin omenasta pärköää monilajista historiaa hushållin emännän kotitaloustaidoista valistuksen ajalla kukoistaneisiin hyötypuutarhoihin ja kasvitieteeseen, kylmän kauden huonoihin satoihin, lastentarinoiden antropomorfisiin mehiläisiin, vuodenkiertoon kutoutuneeseen aikaan ja säätyläisten puutarhassa kohtaamiin aistinautintoihin.
Monilajisuus on läsnä lähteissä implisiittisesti ja eksplisiittisesti, mutta vaatii uusia tapoja lukea lähteitä. Monilajisen historian tutkijat Otto Latva ja Heta Lähdesmäki ehdottavat, että tieteellisten kirjoitusten vastapainona arjen kohtaamiset paljastavat luontosuhteen valaisemattomia nurkkia. Näihin lukeutuu von Ackernin reseptikirja. Raahen pormestarin, Johan Henrik Wijkmanin (1698-1751), puoliso von Ackern keräsi reseptikirjaa 1700-luvun alkuvuosikymmeninä. Reseptit takavarikoitiin 1751 muiden papereiden mukana Wijkmanin vakoojaepäilyjen vuoksi ja ovat sen ansiosta säilyneet. Ne löytyvät Svenska Litteratursällskapetin 1700- ja 1800-luvun reseptikokoelmasta Historiska recept. Ravinnon keskeinen merkitys antaa hedelmällisen lähtökohdan monilajisen vuorovaikutuksen tarkastelulle.
Historiantutkija Märtha Norrbackin mukaan von Ackernin taloudessa kulutettiin huomattavan paljon, Tukholman ja Turun kauppahuoneiden kattaessa pöydän sokerilla, kahvilla, teellä, suklaalla, mausteilla ja eteläisten maiden hedelmillä. Kotoisempi omenakin näyttäisi olleen suosittu von Ackernin taloudessa, sillä kirjasta löytyvät ohjeet, miten valmistaa äppelkaka, äppelmunkar, stekta äpplen, äppelmjölk, bakade äpplen, en rätt av äpplen, sylta äpplen, gelé av äpplen, kokta äpplen, äppelpudding, äppelost, äppelmos ja stuvade äpplen. On epävarmaa, leivottiinko äppeltårtaa koskaan, mutta reseptin lopussa oleva toteamus “så är det rätt gott” viittaisi leipojan maistelleen reseptiä.
Reseptisuosionsa ja lukuisten hedelmäpuiden kasvatusoppaiden myötä omena kertoo merkityksestään ihmisille. Omenan ja ihmisen kietoutunut historia Suomessa kertoo omenapuuntaimia istutetun uuden ajan alussa kartanoiden tiluksille ja virkatalojen puutarhoihin. Lämpimämpään ilmanalaan tottuneet lännestä ja etelästä tuodut taimet eivät kuitenkaan kestäneet kylmiä talvia. Villi omena oli kesytetty ja sitä kasvatettiin siemenistä pohjoiseen sopivaksi. Englantilainen kasvitieteilijä Thomas Andrew Knight (1759–1838) totesikin siiderinvalmistus-oppaassaan vuodelta 1797, että tarhaomena oli ihmisen jalostama luomus, jolle kasvattaja loi suotuisat olot. Paleoetnobotanisti Robert N. Spengler nostaa esiin omenan oman evoluution merkityksen ja ei-ihmiseläinten roolin omenan domestikaatiossa: alun perin omena kehittyi suureksi hedelmäksi houkutellakseen megafaunaa, jotta omenansiemenet löytäisivät uusille kasvusijoille eläinten jätöksissä. Omenan narratiivi siis vastustaa yksinkertaista luokittelua ihmisen aikaansaannoksena. Se kertoo päinvastoin suhteesta ilmastoon, megafaunaan ja Silkkitien kauppiaihin.
Toisaalta poissaolo maisemasta on sekin kasvien kirjoittamaa narratiivia. Kadonnut kasvillisuus on biodiversiteetin vähenemisen kertomusta, toteaa maantieteilijä Cheryl McEwan. Muunlajisten ääni kietoutuneessa tarinassa on silloin vaiennut metsä ja kadonnut laji. Industrialismi ja kolonialismi aiheuttivat ympäristöhistorian näkökulmasta suuria muutoksia. Luonto ajateltiin omistussuhteen ja hyödyn kautta, mikä rakensi hierarkkista vuorovaikutussuhdetta. Tarkastelemalla luontosuhteessa epätasapainoa ylläpitävien rakenteiden historiaa pohditaan, miten ravistella niiden taustalla vaikuttavia arvoja ja asenteita.
Luontopääoma on termi, jota käytetään käännettäessä luonto talouden kielelle, jotta luonnolle voidaan antaa rahallinen arvo. Tutkimuksen mukaan tuotannonalat eivät maksa todellista ympäristölle aiheutuvaa hintaa käyttämistään luonnonvaroista. Juuri pidetyssä Biodiversity COP16 -konferenssissa keskusteltiin luonnontuhonnan kriminalisoinnista kansainvälisessä oikeudessa, mikä kertoo muuttuvasta luontosuhteesta. Muita kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivallan alle kuuluvia rikoksia ovat esimerkiksi kansanmurha ja sotarikokset. Merkittävää Ecocide law -ehdotuksessa on, että se ilmaisee luonnolla olevan itseisarvon. Toteutuessaan luonnontuhonnan kieltävä laki antaisi työkaluja kansalaisten turvaksi valtioiden ja suuryritysten luontoa tuhoavaa toimintaa vastaan.G20-maissa (pois lukien Venäjä) 2024 tehdyn mielipidetutkimuksen mukaan 72% kansalaisista kannattaa lakia.
Heidi Tähtinen
Kirjoittaja on kulttuurihistorian väitöskirjatutkija SLS:n rahoittamassa projektissa Opera i periferin? Åbo och Paris som musik- och teaterstäder, 1790–1840.
Kirjallisuutta
Dooren, Thom van; Eben Kirksey, Ursula Münster; Multispecies Studies: Cultivating Arts of Attentiveness. Environmental Humanities 1 May, 8 (1): 1–23, 2016.
Garkava-Gustavsson, Larisa; Claid Mujaju, Jasna Sehic, Anna Zborowska, Gunter M. Backes, Tarja Hietaranta, Kristiina Antonius. Genetic diversity in Swedish and Finnish heirloom apple cultivars revealed with SSR markers. Scientia Horticulturae, Volume 162, pp 43-48, 2013.
Ipsos UK. The Global Commons Survey, 2024.
Jonasson, Maren. Om von Ackern-handskriften. Historiska recept, SLS Varia 14, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2022.
Knight, T. A. Esq. Treatise on the Culture of the Apple & Pear, and on the Manufacture of Cider & Perry. Ludlow: H. Procter, 1797.
Latva, Otto ja Heta Lähdesmäki. ‘Eläimet, kasvit ja kulttuurihistoria’. Teoksessa Kulttuurihistorian tutkimus. Lähteistä menetelmiin ja tulkintaan. Toim. Rami Mähkä, Marika Ahonen, Niko Heikkilä, Sakari Ollitervo ja Marika Räsänen. 469–484. Turku: k&h, 2022.
McEwan, Cheryl. Multispecies storytelling in botanical worlds: The creative agencies of plants in contested ecologies. Environment and Planning E: Nature and Space, 6(2), 1114-1137, 2023.
Norrback, Märtha. Bröd och bot. Hushållsböcker och receptsamlingar under det långa 1700-talet. Historiska recept, SLS Varia 14, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2022.
O’Gorman Emily and Andrea Gaynor. More-Than-Human Histories. Environmental history. 25.4: 711–735, 2020.
Spengler Robert Nicholas. Origins of the Apple: The Role of Megafaunal Mutualism in the Domestication of Malus and Rosaceous Trees. Frontiers in Plant Science. Vol. 10, 2019.
Stop Ecocide International.
UN Environment Programme. New Study Shows Multi-Trillion Dollar Natural Capital Risk Underlining Urgency of Green Economy Transition. Sustainable Development Goals. Press release. 15 Apr 2013.
JAA ARTIKKELI:
