Kansallisarkisto on päättänyt rajoittaa merkittävästi pääsyä tutkijasaleihinsa. Vuoden 2026 alusta asiakirjat toimitetaan pääosin vain digitaalisesti Hämeenlinnan, Vaasan ja Turun toimipaikoissa. Tämä on herättänyt huolta tutkijoissa. Oppiaineemme professori Kirsi Vainio-Korhonen avasi keskustelun Turun Sanomien kolumnissaan 21.5.2025 sen jälkeen, kun Kansallisarkisto oli Suomen Historiallisen Seuran pyynnöstä kertonut tarkemmin suunnitelmistaan tutkijayhteisölle.

Myös joukko oppiaineemme tutkijoita julkaisi 26.5.2025 mielipidekirjoituksen kysyen, onko tutkimuksen vapaus uhattuna. Lisäksi Turun maakunta-arkiston entinen johtaja Taina Vartiainen esitti huolensa siitä, mitä paperimuotoisille aineistoille ja niiden tutkimukselle tapahtuu, kun Kansallisarkiston huomio on täysin digitaalisuudessa.

Kansallisarkiston pääjohtaja Päivi Happonen sekä tutkimuspäällikkö Tanja Välisalo vastasivat Turun Sanomissa 10.6.2025. Sen sijaan, että he olisivat kuulleet tutkijoiden ja muiden arkistonkäyttäjien huolen uudistusten vaikutuksista käytännön arkistotyöskentelyyn ja tutkimuksen vapauteen, he korostivat visioita digitaalisuuden mahdollisuuksista.

Keskustelu on jatkunut kesän ja alkusyksyn aikana, mutta puhumme edelleen toistemme ohi. Tutkijat eivät vastusta tai väheksy digitaalisuuden merkitystä tutkimukselle ja sen luomia uusia mahdollisuuksia. Myös Happonen ja Välisalo itse korostivat vastineessaan, että digitaaliset ja perinteiset menetelmät ja palvelukanavat täydentävät toisiaan. Nyt digitaaliset palvelut ovat kuitenkin jyräämässä alleen kaiken muun, eikä Kansallisarkisto osaa kertoa, miten digitaalinen ja paperinen maailma jatkossa elävät arkistossa rinnakkain. Kansallisarkiston näkökulma on visioissa ja me tutkijat olemme edelleen huolissamme näiden visioiden täytäntöönpanon aiheuttamista ongelmista.

Haluamme blogitekstien sarjassa jatkaa keskustelua Kansallisarkiston suunnitelmista ja avata sitä, miksi koemme niiden uhkaavan vakavasti Suomen historian tutkimusta ja tutkimuksen vapautta. Näkökulmamme on tutkijalähtöinen. Ensimmäisessä osassa keskitymme siihen, mikä on digitaalisen toimittamisen malli ja miten se soveltuu arkistoaineiston kanssa työskentelyyn.

Digitaalisen toimittamisen malli

Kansallisarkiston tavoite on ollut jo vuosia tehdä verkkopalveluista sen ensisijainen palvelukanava. Valmisteilla olevan Kansallisarkiston strategian etukäteen julkaistussa tiivistelmässä tavoitteeksi kerrotaan jo “täysin digitaalinen palvelu”. Tämä on näkynyt tutkijasalien aukioloaikojen voimakkaana supistamisena ja siirtymisenä digitaalisen toimittamisen malliin. Perusteluina muutoksille ovat olleet kävijämäärien lasku, digitaalisen aineiston käytön lisääntyminen sekä henkilöstöresurssien ohjaaminen digitaaliseen asiakaspalveluun.

Lokakuussa 2024 Kansallisarkisto sulki lähes kokonaan Hämeenlinnan toimipisteensä ovet ja kokeili siellä digitaalisen toimittamisen mallia. Siinä asiakirjatilaukset toimitetaan vain digitaalisena yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Suurin osa Kansallisarkiston aineistosta on edelleen digitoimatta, joten käytännössä malli tarkoittaa aineistojen digitointia tilauksesta.

Kesäkuussa 2025 Kansallisarkisto tiedotti, että Hämeenlinnassa pilotoitu digitaalisen toimittamisen malli vakiinnutetaan ja laajennetaan Turun ja Vaasan toimipisteisiin. Muutoksen jälkeen arkistot tulevat olemaan kaikille avoimina vain kuukausittaisena tutkijasalipäivänä. Hämeenlinnan kokeilusta saatuun palautteeseen Kansallisarkisto on vastannut tarjoamalla mahdollisuutta anoa oikeutta harkinnanvaraiseen itsepalveluasiointiin. Esimerkiksi Hämeenlinnassa itsepalveluasiointi mahdollistaa luvan saaneille itsenäisen arkistojen käytön aina kuukauden kolmantena viikkona.

Tutkimustyön realiteetit unohtuneet

Kansallisarkiston digitaalisen toimittamisen mallissa asiakas voi tilata kerrallaan maksutta vain yhden arkistoyksikön. Se tarkoittaa tavallisimmin yhtä koteloa tai nidettä, joka voi sisältää asiakirjoja yhdestä useisiin satoihin. Arkiston kokonaisuudessa yksi arkistoyksikkö on vain murunen. Esimerkiksi Suomen historian oppiaineessa parhaillaan käynnissä olevan Förfalskarna – Väärentäjät -tutkimushankkeen pääasialliseen lähdeaineistoon sisältyy lähes 300 arkistoyksikköä, mikä sekin on vain pieni osa Turun hovioikeuden arkiston yli 10 000:sta arkistoyksiköstä.

Asiakirjatilausten digitointiin ja toimittamiseen meni keväällä 2025 keskimäärin 31 päivää. Tilatun aineiston laatu ja palveluaikojen venyminen luvatusta 4–16 päivästä yllättivät Kansallisarkiston. Jatkossa tavoitteena on 14 vuorokauden toimitusaika. Mallin suunnittelussa on unohdettu tutkimustyön realiteetit. Tutkija ei läheskään aina tiedä tarkkaan, mitä etsii tai mistä etsitty tieto voi löytyä. Digitaalisen toimittamisen palvelumallin suunnittelussa vaikuttaa unohtuneen se tosiseikka, että arkistolaitoksella ei ole koskaan ollut tarpeeksi resursseja kaikkien aineistojensa yksityiskohtaiseen luetteloimiseen. Useimmiten aineistojen kuvailutiedot ovat erittäin niukkoja eikä arkiston syntymisen ja rakentumisen logiikka aina avaudu helposti. Kokonaiskuvan arkistosta ja sen sisällöstä saa usein vain tilaamalla suuren määrän aineistoa ja tutustumalla siihen itse.

Historiantutkimus on usein pienten murusten kaivamista ja yhdistelyä laajoista aineistoista sekä useiden eri toimijoiden arkistoista. Tämä koskee aivan erityisesti vanhempia aikoja sekä sellaisten ihmisten ja väestönosien tutkimusta, jotka eivät ole itse tuottaneet kirjallisia lähteitä (Saarenpää & Savolainen 2022). Tutkija voi tarvita lyhyessä ajassa jopa kymmeniä tai satoja arkistoyksiköitä ja saattaa lopulta käyttää niistä vain yksittäisiä asiakirjoja. Jotkut aineistot myös vaativat lähtökohtaisesti useiden arkistoyksiköiden käyttöä rinnakkain. Suomalaisten viranomaisten arkistoissa tiedon äärelle pääsee usein erilaisten luetteloiden ja diaarien kautta. Hyvä esimerkki ovat Turun poliisikamarin kuulustelupöytäkirjat 1800-luvun alkupuolelta. Jotta voidaan löytää tietyn henkilön tapaus tai vaikkapa tutkia tiettyä rikostyyppiä, on kuulustelupöytäkirjoja aina käytettävä yhdessä ilmoitusasioiden päiväkirjojen kanssa. Ne ohjaavat helposti oikeaan paikkaan monisatasivuisessa pöytäkirjaniteessä.

Esimerkkejä laajoja lähdeaineistoja käyttävästä tutkimuksesta ja Kansallisarkiston digitaalisen toimittamisen mallin sille aiheuttamista haasteista ovat esittäneet historioitsijat Kaisa Kyläkoski ja Maare Paloheimo. Tutkimustyö ei onnistu mallissa, jossa arkistoyksiköitä saa digitoituna käyttöönsä yksi tai kaksi kuukaudessa ja pääsy tutkijasaliin on rajattua. Tutkija, joka on oman tutkimusaineistonsa asiantuntija, pystyy tekemään tarvittavan työn murto-osassa siitä ajasta, joka kuluu aineiston digitointiin ja tilauksen odotteluun, kunhan hän vain pääsee käyttämään aineistoa. 

Visioista ongelmiin

Historiantutkimus on 1700-luvulta lähtien perustunut tarkalle alkuperäislähteiden tutkimukselle. Sen on osaltaan mahdollistanut arkistoaineistojen kokoaminen kansallisiin arkistolaitoksiin. Arkistossa lähteiden on ajateltu olevan turvassa ja erityisesti 1800-luvulta alkaen myös tutkimuksen käytettävissä. 1700-luvulla syntyi myös julkisuusperiaate, joka nykyään takaa viranomaisten asiakirjojen julkisuuden ja on keskeinen kansalaisten oikeusturvan kannalta. Kansallisarkiston tutkijasalien avoimuus on lähes 200 vuoden ajan osaltaan mahdollistanut julkisuusperiaatteen toteutumisen.

Tutkijasalikäyntien väheneminen on kiistaton tosiasia, eikä paluusta joidenkin vuosien takaisiin laajoihin aukioloaikoihin kannata luultavasti edes haaveilla. Kansallisarkiston valitsema linja asiakkaiden ohjaamiseen ja jopa pakottamiseen digitaaliseen asiointiin ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen. Esimerkiksi Ison-Britannian valtionarkiston strategiassa vuodelta 2023 (Strategic plan: Archives for Everyone – Portals) on linjattu tavoitteeksi nostaa arkiston lukusalien kävijämääriä 50 prosenttia.

Kansallisarkisto ei ole oma-aloitteisesti ollut kiinnostunut käymään keskustelua tutkijoiden ja muiden arkiston käyttäjien kanssa. Kansallisarkiston, tutkijoiden ja tutkimusrahoittajien tulisi kuitenkin voida keskustella avoimesti aineistojen saavutettavuudesta tulevaisuudessa. Tämä on tärkeää, jotta osapuolet pystyvät jatkossakin edistämään (historian)tutkimusta parhaalla mahdollisella tavalla. Syyskuussa Kansallisarkisto ja Suomen Historiallisen Seuran edustus kokoontuivat keskustelemaan tutkijoiden huolista ja Kansallisarkisto lupasi yhteistyön tiivistyvän. Tästä lupauksesta täytyy pitää kiinni.

Kaipaamme keskustelua siitä, kenen ehdoilla ja keitä ajatellen Kansallisarkiston linjaukset on tehty. Onko tavoite täysin digitaalisesta palvelusta todella syntynyt arkiston käyttäjien tarpeista ja heidän etuaan ajatellen? Tutkijoiden näkökulmasta digitaalisen toimittamisen mallia lähdettiin toteuttamaan keskeneräisenä ja sitä laajennetaan, vaikka esiin nousseita ongelmia ei ole ratkaistu. Uuden mallin ongelmat eivät ratkea sillä, että arkistoon pääsee kerran kuussa kaikille avoimena tutkijasalipäivänä tai anomalla lupaa harkinnanvaraiseen itsepalveluasiointiin joinakin päivinä kuukaudessa. 

Kirjoitus on osa blogisarjaa, jossa käsitellään Kansallisarkiston digitaalisen toimittamisen mallin vaikutuksia historiantutkimukseen. 

Taina Saarenpää, FT, tutkijatohtori
Liisa Vuonokari-Bomström, FT, tutkijatohtori 
Mari Välimäki, FT, dosentti

Topi Artukka, FT, tutkijatohtori
Ulla Ijäs, FT, dosentti
Jarkko Keskinen, FT, yliopistonlehtori
Terhi Kivistö, FM, Arkistoalan yliopisto-opettaja
Mikael Korhonen, FT
Jenni Kuuliala, FT, yliopistonlehtori
Kirsi Laine, FT, tutkijatohtori
Tiina Männistö-Funk, FT, dosentti
Heidi Pitkänen, FM, väitöskirjatutkija
Suvi Rytty, FT, tutkijatohtori
Mikko Saira, FM, väitöskirjatutkija
Sakari Salokannel, FM, väitöskirjatutkija
Anna Sassali-Tanila, FM, väitöskirjatutkija
Josefine Sjöberg, FM, väitöskirjatutkija
Maria Syväniemi, FM, väitöskirjatutkija
Kirsi Vainio-Korhonen, Suomen historian professori
Noora Viljamaa, FM, väitöskirjatutkija
Charlotta Wolff, Suomen historian professori

Lähteet:

Taina Saarenpää & Panu Savolainen, “Turkulaisten jäljillä – Arkistot, historiallisen tiedon reunaehdot ja tutkimusprosessi”, Johanna Kallio & Kirsi Vainio-Korhonen (toim.) Turun köyhät kasvot. Huono-osaiset perheet ja lapset 1800- ja 2000 luvulla, Turku, THY 2022.