Suomen Washingtonin edustustossa sijaitsevan työpöytänsä äärellä lähettiläs Aksel Leonard Åström (1883 – 1939) analysoi vuorovaikutusta Yhdysvaltojen kanssa:

”käsitys meidän oikeudestamme elää itsenäisenä kansana, näkyy suureksi osaksi riippuvan siitä, että tulevat vakuutetuksi että olemme sivistyskansa.”

Jazz-ajan melskeissä Yhdysvaltoja luotsasi republikaaninen presidentti Calvin Coolidge (1872 – 1933), jonka kaudella maa vahvisti asemaansa talousmahtina. Ilmapiiri, jossa kansat kohtasivat ja etääntyivät, kuohui ensimmäisen maailmansodan jälkeen ideologisista vastakkainasetteluista, mutta pyrki rauhaan, mistä oli osoituksena Kansainliitto. Yhdysvallat ei tosin liittynyt järjestöön. Ystävyys-, kauppa- ja konsulisopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä ratifioitiin vuonna 1934. Sitä ennen suhteet määritti modus vivendi, josta neuvoteltiin parhaillaan. Vaikka Suomi otettiin hyvin vastaan, ristiriitainen suhtautuminen Suomen itsenäisyyteen oli luettavissa rivien välistä.

Suomen kuudentoista Pariisista Tokioon sijaitsevan ulkomaanedustuston tarkoituksena oli luoda kuva maasta itsenäisenä toimijana kansainvälisessä politiikassa. Lähettiläiden viralliset raportit kulissien takaa välittivät tietoja nuoren valtion päätöksenteon tueksi. Åströmin raportit vuodelta 1925 kertovat kohtaamisista, huhuista ja puheista.

Valtiotieteilijä Valerie M. Hudson kirjoittaa sovittujen ja kirjoittamattomien sääntöjen ohjaavan politiikkaa. Kuten Åströminkin raporteista nousee esiin, vallan käytävillä olennaista oli ymmärrys toimintakanavista ja manipulointikeinoista, sekä taito navigoida politiikan kentällä. Neuvotteluissa väliaikaisesta kauppasopimuksesta Åström pelasi valtapeliä alivaltiosihteerin kanssa:

”Valtiodepartementissa, olen huomannut, järjestetään kysymyksessäolevanlaiset tilaisuudet huomioonottaen, että koetetaan saavuttaa määrätty psykologinen vaikutus vastapuoleen […].”

Kenties lähettiläs, Yhdysvaltain ulkoasiainministeriössä neuvotellessaan, näki yhtäläisyyttä tehtävänsä ja Vänrikki Stoolin tarinoissa (1848/1860) maata suurvaltaa vastaan sanojen voimalla puolustaneen maaherra Wibeliuksen välillä, koska Runebergin henki tuli tueksi keskustellessa periaatekysymyksestä: ”Takataskussa oli vielä pieni Vibelius-kohtaus, tarpeen tullen järjestettävänä, mutta sitä ei tarvittu”, hän totesi. Alkuvuodesta Suomen ulkoasiainministeri Hjalmar J. Procopén (1889 – 1954) pöydälle ilmestyi Åströmin raportti Valkoisesta Talosta, jossa hän ilmoitti Yhdysvaltain ulkoasiainministeri Charles Evans Hughes’n (1862 – 1948) erosta. Ministerin vaihtuminen herätti spekulaatioita eron syistä ja ulkopolitiikan mahdollisista suunnanmuutoksista. Åström arvioi, että huhuilla pyrittiin vaikuttamaan maiden väleihin ja piti tärkeänä oikaista niitä:

”Olen koettanut eri teitä ottaa selvää, olisiko noissa väitteissä totuuden varjoakaan, mutta en ole kuullut mitään, joka siihen viittaisi. Näyttää siis pikemminkin siltä kuin tässä olisi kysymyksessä yksi venäläisten propagandan ilmenemismuoto.”

Klubit, ruotsalaiset kollegat, asiantuntijatahot, virkamiehet, lehdistö – käytävillä keskusteltiin ja sähkösanomat lensivät diplomaattisten verkostojen mahdollistaessa lähettilään totuuden etsinnän. Raportteja värittivät Åströmin luonnehdinnat kohtaamistaan ihmisistä, kuten ”sanojaan aina tarkasti punnitseva” Mr. Castle tai presidentin lähipiirin ”upporikas” Mr. Hammond. Talven vaihtuessa kevääksi ja kirsikankukkien puhjetessa Washingtonissa Åström raportoi, että kuiskailtiin ”Amerikan Venäjän tunnustamispolitiikan pikaisesta muuttumisesta” ja että liikkui villejä huhuja aseistariisumiskonferenssin koollekutsumisesta. Diplomatian valuuttaa olivat sanat ja mielikuvat – ja kyky erottaa tosiasiat juorujen tulvasta.

Washingtonissa lähettilään varusteena oli salonkikelpoisuus; haasteena vuorovaikutus valtaapitävien kanssa. Lähettiläiltä odotettiin puheita ja tultuaan pari kertaa yllätetyksi pyynnöllä ex tempore monologista, Åström valmistautui päivälliskutsuille vitsein ja pohdinnoin. Tilaisuudet Åström valitsi tarkoin, sillä hänestä ”teekutsuissa juoksevat” diplomaatit saattoivat itsensä naurunalaisiksi ja vahingoittivat pyrkimyksiään. Päivällispöytien ohella hän esitelmöi huhtikuussa Yhdysvaltain presidentin keralla vaikutusvaltaisen Daughters of the American Revolution -naisjärjestön vuosikokouksessa. Vallitsi kieltolaki, joten tapaamisissa ei tarjottu alkoholia, ainakaan virallisesti. Puheita pidettiin kivennäisveden ja kahvin voimalla.

Historiantutkijat Benjamin Martin ja Elisabeth Piller toteavat, että vaikka sotien välinen diplomatia muistetaan epäonnistumisistaan, se oli käänteentekevää aikaa kansainvälisen yhteisön muotoutumiselle. Joulun alla Washington D.C.:ssä kongressinjäsenille ja diplomaateille järjestetyn kutsuvierastilaisuuden ”filmirunoelma” Finlandia (1922), sekä sitä säestäneet Sibeliuksen sävelet kertoivat suomalaisista, sivistyskansasta sivistyskansain joukossa. Teatterisaliin kerääntyneet kuulijat kohtasivat piinkovan neuvottelijan sijaan diplomaattisen vaikuttamisen pehmeämmän puolen, kun Åström kertoi kansan oppineisuudesta ja historiasta, mainiten suomalaisten pystyttäneen pääkaupunkiinsa patsaan sotapäällikön sijaan runoilijalle, viitaten luultavimmin J. L. Runebergiin (1804 – 1877).

Sävelten soidessa ja kahvin virratessa Atlantin toisella puolen oli nousemassa fasismi. Suomen Rooman edustusto raportoi tilanteesta Procopélle:

”Italian sisäpoliittinen asema on […] sen verran muuttunut, että ne fascismin ulkopuolella olevat puolueryhmät, jotka eduskunnassa viime syksynä kannattivat hallitusta […] ovat siirtyneet oppositioon. […] Kuinka näin ollen on jatkettava vastustuspuolueiden taistelua? Paljailla sanoillako? Mutta tämäkin taistelukeino on tullut perin vaikeaksi sen jälkeen kuin viranomaiset leppymättömästi rankaisevat sanomalehtiä, jotka tohtivat jyrkemmillä sanoilla moittia hallituksen toimenpiteitä. Ja pahin seikka on, ettei suuri yleisö voimakkaammin näytä paheksumistaan vapaan sanan sortamisen johdosta.”

Siinä missä diplomatia pyrki henkilökohtaisten suhteiden kautta saamaan faktatietoja propagandan sijaan ja varmistamaan tiedonvälityksen maiden välillä kriiseistä huolimatta, autoritaarisuus vaiensi. Historioitsija Timothy Snyder kirjoittaa, että fasismissa retoriikalla ohjaillaan ihmisten tunteita ja sanojen merkitys voidaan jopa kääntää päinvastaiseksi. Snyderin mukaan näin tapahtuu parhaillaan Yhdysvaltain hallinnossa. Silloin esimerkiksi sananvapautta puolustetaan vain, kun kyse on omien mielipiteiden ilmaisusta.

Menneisyyden kaikujen keskellä merkittävimmän eron entiseen ovat aikaansaaneet globalisaatio ja informaatioteknologia, diplomaatti Louise Fréchette toteaa. Kehitys on haastanut yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen sitä monipuolistaen ja nopeuttaen. Pohjalla on silti kysymys huhuista ja puheista – tiedosta ja vaikuttamisesta.

Heidi Tähtinen

Kirjoittaja on kulttuurihistorian väitöskirjatutkija SLS:n rahoittamassa projektissa Opera i periferin? Åbo och Paris som musik- och teaterstäder, 1790–1840.

Kirjallisuutta

Aikalaiskirja. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1934. Project Runeberg. Helsinki Otava, 1933.

Britannica. Calvin Coolidge. 30th president of the United States. Written and fact-checked by The Editors of Encyclopaedia Britannica. Last Updated: Feb 21, 2025.

Finlex. 25/1934. Asetus Suomen ja Amerikan Yhdysvaltain välisen ystävyys-, kauppa- ja konsulisopimuksen voimaansaattamisesta. 17.8.1934.

Fréchette, Louise. ‘Foreword: Diplomacy: Old Trade, New Challenges.’ In Cooper, A. F., Heine, J., Thakur, R., & Cooper, A. The Oxford Handbook of Modern Diplomacy (1st ed.). Oxford University Press, 2013.

Hudson, Valerie M. Foreign Policy Analysis: Classic and Contemporary Theory. Second edition. Rowman & Littlefield Publishers, 2014.

Kaleva. Ministeri A. L. Åström. No 111, 40. vuosikerta, 17.5.1939.

Lemberg, Magnus: Procopé, Hjalmar Johan. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 14.4.2025). http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-000952

Leväluoma, Eero ja Erkki Karu, ohjaus. Finlandia. Suomi-Filmi oy, 1922.

Martin BG, Piller EM. Cultural Diplomacy and Europe’s Twenty Years’ Crisis, 1919–1939: Introduction. Contemporary European History, 30(2):149-163, 2021.

Runeberg, J. L. Vänrikki Stoolin tarinat. Suom. Paavo Cajander. Project Gutenberg, (1889) 1918.

Snyder, Timothy.  ”Antisemitism” and Antisemitism. The abuse of the word and the spread of the phenomenon, Thinking about…, Substack, Mar 14, 2025.

Snyder, Timothy. On Tyranny. Twenty Lessons From The Twentieth Century. Tim Duggan Books, New York, 2017.

Ulkoministeriö. Suomen ulkomaanedustustojen raportit 1918–1945. Suomen edustusto Washington, Yhdysvallat, 1925; Suomen edustusto Rooma, Italia, 1925. 2019.