Turku on noussut vuosien saatossa suruisenkuuluisaksi esimerkiksi rakennuskannaltaan nopeasti muuttuvasta kaupungista. Vanhojen rakennusten purkaminen uuden tieltä on yhä yleinen näky kaupungin kaduilla, vaikka tämä Turun taudiksi nimetty, kulttuurihistoriallisesti merkityksellisen rakennuskannan purkuun viittaava ilmiö lobbaajineen ja lahjontoineen ajoitetaan yleisesti vuosille 1950–1980. Ajankohtaisin esimerkki on torin laidan Hamburger Börs, joka purettiin hiljattain edeltäjänsä tavoin kehityksen tieltä. Purkutuomioiden jakoon vaikuttavat kaupungin ja kaupunkilaisten muuttuvat tarpeet sekä uudet kaupunkisuunnittelun ihanteet, mutta myös rakennusten esteettisillä ominaisuuksilla on kenties ajateltua suurempi painoarvo historiallisen rakennuksen kohtaloa määriteltäessä. Hamburger Börsin tavoin Turun kauppatorin laidalla, merkittävällä paikalla sijainnut Lindblomin talo on oivallinen esimerkki arkkitehtuurin merkityksestä rakennuksen kokonaisarvolle.

Lindblomin talo lienee nimenä tuttu etenkin monelle vanhemman polven turkulaiselle. Sitäkin useampi tunnistaa talon vanhoista valokuvista sen runsaan ja näyttävän uusrenessanssijulkisivun vuoksi. Talo valmistui vuonna 1891 ja ehti seistä paikallaan vain hieman yli puoli vuosisataa: rakennus purettiin vuonna 1956 uudistuvan Wiklundin tavaratalon tieltä. Huolimatta siitä, että kyseessä oli valtakunnallisesti mittavan kokoluokan purkutyö, suuri kivitalo katosi torin laidalta vikkelään ja vähin äänin, merkittävää vastustusta herättämättä.

1950-luku oli modernisaation kannalta merkittävää aikaa Suomelle. Uusi aikakausi toi mukanaan uudet esteettiset ihanteet, ja arkkitehtuuri palasi vuosisadan alun funktionalismiin pohjautuviin kauneusihanteisiin. Jälkimodernismiksi luonnehdittu arkkitehtuurisuuntaus irrottautui kaikesta vanhasta, ja tyylisuunnan merkittäväksi määrittäjäksi nousi historiallisuuden ja kertaustyylien vahva vastustus. Jälkimodernismin näkökulmasta kertaustyylien huippua edustava Lindblomin talo oli kaikin puolin sopimaton kasvavan kaupungin liikekeskustaan.

Myös Turun silloinen asemakaava-arkkitehti Olavi Laisaari kirjoitti kaupungin vanhasta rakennuskannasta teoksissaan kovin sanoin ja pyrki kehittämään kaupunkiympäristöä moderniksi, kansainväliseksi ja käytännölliseksi. Arkkitehtuurin, ja näin myös kaupunkiympäristön, tärkeimmäksi määrittäväksi piirteeksi nousi ennen kaikkea rationaalisuus: vain selkeä, ympäristöön ja funktioonsa sopiva rakennus ilman turhia koristuksia oli myös esteettisesti miellyttävä. Muodolla oli oltava perusteltu tarkoitus, eikä siten rakennuksen arkkitehtonista arvoa voitu arvioida pelkän ulkonäön perusteella. Lindblomin talo nähtiin malliesimerkkinä siitä, mikä kaupungeista oli poistettava modernin aikakauden kynnyksellä.

Inspiraatiota kaupunkisuunnitteluun ja arkkitehtuuriin haettiin avaamalla ikkunat Amerikkaan. Vanha eurooppalainen kaupunki oli ahdas ja tunkkainen suljettuine kortteleineen, kun taas amerikkalainen kaupunki huokui avaruutta, tilaa ja nykyaikaa. Moderneille kuluttajille sopiva Wiklundin tavaratalo edusti kaupunkilaisille uutta, Atlantin takaista unelmaa, eikä Lindblomin talon purkaminen ollut suuri uhraus tavaratalon vuoksi, jonka rakentaminen edusti paikallislehti Uuden Auran mukaan ”merkkitapausta kaupunkimme liike-elämässä”.

Vaikka jälkimodernismin arkkitehteja yhdisti tyly suhtautuminen menneisyyttä kohtaan, historiavihamielisyys ei koskenut kaikkea vanhaa. Vanhat, pysyvät maamerkit tai merkittävät historialliset miljööt eivät olleet jarruja kehitykselle. Lindblomin talo ei kuitenkaan ollut riittävän vanha yltääkseen historiallisesti arvostettujen rakennusten joukkoon, eikä talon historia ollut erityisen tapahtumarikas. Merkittävän historiallisen rakennuksen asemaan ei riittänyt vain ulkokuori, vaan sen tuli olla kokonaisuutena tärkeäksi käsitetty yksikkö. Varhaiset historiallisten rakennusten suojelupyrkimykset vetosivat juuri rakennusten värikkääseen menneisyyteen niiden esteettisyyden sijasta. Lindblomin talon merkittävyys on perustunut myös nykykeskustelussa sen ulkokuoreen, ja rakennuksesta on kirjoitettu lähes aina vain sen edustaman tyylisuunnan kautta.

Kaupunkiympäristön muutosta voi olla jälkikäteen tulkittuna haastavaa tarkastella objektiivisesta näkökulmasta kauneuskäsitysten ja muoti-ihanteiden jatkuvan, syklisen muutoksen vuoksi. Mikä nykypäivänä näyttäytyy useimmille kauniina, ei välttämättä ollut sitä menneisyydessä. Vastaavasti nykyään epäkelpona nähty vanha rakennus voidaan tulevaisuudessa nähdä taas kauniina – ja toisinpäin. 1970-luvulla rakennetun Hamburger Börsin purkaminen ei ole saanut kaupunkilaisia haikailemaan menetetyn perään, mutta Lindblomin talo muistetaan yhtenä Turun kauneimmista, vaikka purkuajankohtana rakennus edusti kaikkea muuta kuin kauneutta. Kaupunkikuva ja sen estetiikka ovat aikansa tuotteita, ja kukin aikakausi luo kaupungista itsellensä miellyttävän. Kehityksen jatkaessa kiertokulkuaan vain riittävä välimatka kertoo, miten kukin rakennus kestää aikaa.

Anna Rusi

Kirjoittaja on oppiaineen perustutkinto-opiskelija, joka kirjoitti kandidaatintutkielmansa Lindblomin talon purkamisesta ja jälkimodernismin arkkitehtuurin estetiikasta.

Kirjallisuus

Laisaari, Olavi: Tehokas kaupunki – The Smooth Running Town. Uuden Auran Oy:n kirjapaino, Turku, 1962.

Tuomi, Timo: Kaupunkikuvan muutokset. Suomalaisten kaupunkikeskustojen suunnittelun tavoitteiden ja todellisuuden kohtaamisesta toisen maailmansodan lopusta 1960-luvun puoliväliin. SKS, Helsinki 2005.​