Yhdeksänkertainen olympiavoittaja Paavo Nurmi oli 1920-luvulla maailman paras kestävyysjuoksija. Kuva: Finna, Lappeenrannan museot, Wiipuri-museon kokoelma.

Juoksijalegenda Paavo Nurmi tunnettiin taktiikasta, jossa hän meni heti kilpailun alussa kärkeen, pysytteli piikkipaikalla ja tuli ensimmäisenä maaliin. Vuonna 1931 Helsingissä järjestetyssä kahden mailin juoksussa, jonka Nurmi maailmanennätysajalla voitti, hän tyytyi kuitenkin aluksi peesaamaan pahimpia kilpakumppaneitaan. Nämä olivat juoksun jälkeen yllättyneitä ja pettyneitä Nurmeen, jonka he olivat odottaneet vetävän muutkin huippuvauhtiin. Nurmen vastaus oli tyly, mutta se myös kertoo hänen ylivertaisuudestaan: ”Se o iha sama…johratteks te vai roikutteks peräs – mää kuitenki voita!”

Urheilussa kilpailu paremmuudesta ja viime kädessä muiden voittaminen ovat itsestään selviä lähtökohtia. Kilpailu ei tietenkään rajoitu urheiluun, vaan se ohjaa kaikkea inhimillistä toimintaa. Talouden dynamiikka on tyypillisimmin ymmärretty juuri kilpailuna. Kilpailu on prosessi, jossa yksilö tai ryhmä pyrkii saavuttamaan jotain sellaista hyväksi koettua, joka parantaa hyvinvointia ja jota kaikki eivät voi ainakaan haluamassaan määrin saavuttaa. Kilpailun aiheuttaa niukkuus ja ihmisten luontainen pyrkimys parempaan.

Akateemisessa maailmassakaan kilpailu ei ole jäänyt abstraktioksi. Yliopistoilla kilpaillaan niin ulkopuolisesta rahoituksesta kuin julkaisujen saamisesta arvostetuimpiin aikakauskirjoihin ja julkaisusarjoihin. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Yliopistoilla käytetyt rahoitusmallit ovat silti alkaneet ohjata entistä paljon voimakkaammin tutkijoiden työskentelyä. Kun kaikkien on tihenevään tahtiin lähetettävä hakemuksiaan samoille rahoittajille ja käsikirjoituksiaan samoihin julkaisuihin, kilpailu väistämättä kiristyy.

Kilpailu ei ole huono asia, päinvastoin. Se kannustaa parempiin suorituksiin, mikä taas toimii kaiken kehityksen moottorina. Erityisesti akateemiseen kilpailuun liittyy kuitenkin ongelmia. Yksi näistä on ”paremmuuden” tunnistaminen. Onko verrattomin tutkija se, joka julkaisee eniten vai kenties se, joka saa artikkeleitaan toistuvasti parhaimpiin aikakauskirjoihin? Vallitseeko yksimielisyys siitä, mitkä julkaisut lukeutuvat tieteenalan terävimpään kärkeen? Jufo-järjestelmä sekä julkaisujen vaikuttavuuskertoimet ja ranking-listaukset selventävät asiaa, mutta eivät ole ristiriidattomia. Urheilussa ratkaisevat sentit ja sekunnit, taloudessa taas raha on lahjomaton mittari, mutta tieteessä tutkijoiden vertailu jää väistämättä epämääräisemmäksi.

Tiede on mitä suurimmassa määrin tutkijoiden välistä vuorovaikutusta. Pohjoismaisia historiantutkijoita Suomenlinnassa vuonna 1931. Kuva: Finna.

Kilpailun painottaminen jättää toisaalta varjoonsa yhteistyön. Tiede on mitä suurimmassa määrin ihmisten välistä vuorovaikutusta, myös humanistisilla aloilla. Harva jos yksikään hankehakemus syntyy yhden ihmisen työnä, ja yhä useammin julkaisuilla on useita kirjoittajia.  Monien kokeellisten tutkimusten perusteella yhteistyö kuuluu inhimilliseen käyttäytymiseen vähintään yhtä suuressa määrin kuin kilpailu. Ihmiset hakeutuvat mielellään yhteistyöhön ja arvostavat sitä, kun taas suoraviivaista oman edun tavoittelua pidetään kielteisenä. Tämä selittää, miksi ihmiset ovat kyenneet toimimaan yhdessä, oli kyse sitten peltojen raivaamisesta, osakeyhtiön perustamisesta tai kuukausia vaativan kansainvälisen tutkimusrahoitushakemuksen kirjoittamisesta.

Paavo Nurmi muuten voitti alussa mainitussa juoksussa toiseksi tulleen Lauri Lehtisen 0,9 sekunnilla.

Mika Kallioinen
Suomen historian professori (ma).

Lainaus kirjasta Kalle Virtapohja, Mies josta tehtiin patsas – Paavo Nurmen ennätykset, maine ja perintö. Docendo 2017.