Turun yliopiston akatemiaprofessori Virpi Lummaa on selvittänyt tutkimusryhmänsä kanssa isoäitien merkitystä lastenlastensa elämässä. Hankkeessa testattiin niin sanottua mummohypoteesia, jonka mukaan syy ihmisnaaraiden pitkään elinikään on isoäitien mahdollisuus tarjota apuaan lastenlapsilleen.

Ennen nykyisten ehkäisymenetelmien kehittämistä ihmiset saivat lapsia 2–3 vuoden välein eli niin tiuhaan, ettei äidin edellinen lapsi vielä pärjännyt omillaan ennen seuraavan tuloa. Lummaa onkin todennut, ettei nainen ei ole koskaan evolutiivisessa historiassa hoitanut yksin kaikkia synnyttämiään lapsia.

Lummaan hankkeessa tutkittiin kirkonkirjamerkintöjen avulla, miten isoäitien läsnäolo vaikutti vuosien 1731 ja 1890 välillä syntyneiden suomalaislasten selviytymiseen. Tutkimusaikana lapsikuolleisuus oli suurta ja elinolot muutenkin vaikeat.

Tutkimusryhmä osoitti, miten etenkin äidinäitien läsnäolo lastenlasten arjessa lisäsi pienten lasten eloonjäämismahdollisuuksia lähes 30 prosentilla. Tulos vahvistaa oletusta, että luonnonvalinta suosii naisten pitkäikäisyyttä. Hyödyt kuitenkin vähenivät, kun vanhenevien isoäitien kyvyt avun tarjoamiseen hiipuivat.

Myös historiantutkimuksen tulokset vahvistavat Lummaan tutkimusryhmän havaintoja. Olen itse tutkinut turkulaisia seksityöläisiä 1800-luvun alkupuolella. Monella heistä oli avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia, joiden kamppailu omasta elämästä oli vielä ankarampaa kuin samaan aikaan eläneillä aviolapsilla.

Sairaudet ja kuolema olivat osa varhaismodernia lapsuutta, mutta tarkastusnaisiksi kutsuttujen seksityöläisten lasten kohtalo oli usein harvinaisen kova. Heistä joka kymmenes oli kuolleena syntynyt ja ainakin joka kolmas menehtyi imeväisinä eli alle vuoden iässä. Aikuisiksi seksityöläisten jälkeläisistä varttui alle puolet.

Osalla tarkastusnaisista oli kuitenkin sosiaalisia turvaverkkoja, jos he olivat syntyperäisiä turkulaisia ja elivät omien sukulaistensa keskellä. Siten he saivat enemmän lastenhoitoapua tai muuta tukea kuin kaupunkiin muualta muuttaneet seksityöläiset. Tämän puolestaan kohensi heidän lastensa elinoloja.

Todisteena tästä olivat etenkin ne parikymppiset turkulaiset tarkastusnaiset, jotka elivät vielä lapsuudenkodissaan, kun he tulivat itse ensi kertaa äideiksi. Heidän synnyttämistään pienokaisista vain neljäsosa menehtyi imeväisinä. Määrä on iso mutta selvästi alhaisempi kuin muualta Turkuun muuttaneilla tarkastusnaisilla. Siten seksityöläinenkin hyötyi oman äitinsä tarjoamasta lastenhoitoavusta, jos äidinäiti oli itse suhteellisen nuori ja reipas.

Samankaltaiseen tulokseen on päätynyt ruotsalainen historiantutkija Magdalena Bengtsson, joka on tutkinut Linköpingin kaupungin imeväiskuolleisuutta 1800-luvulla. Parhaiten selvisivät ne yksinäisten äitien synnyttämät pienokaiset, joiden äideillä oli apunaan muita aikuisia, etenkin äidin vanhemmat.

1800-luvun lopulla prostituoitujen ohjesäännöt eivät enää sallineet tarkastusnaisten äitiyttä. Heidän oli pakko antaa vauvansa vieraisiin perheisiin ”ruokolle”. Usein tämä tarkoitti suoranaista heitteille jättöä oloihin, joissa vauvat jäivät vaille hoitoa ja jopa ruokaa. Esimerkiksi Helsingissä seksityöläisten lasten imeväisyyskuolleisuus oli tuolloin 65 prosenttia, siis yli kaksinkertainen verrattuna 1800-luvun alun Turkuun.

Akatemiaprofessori Lummaan hankkeessa tutkittiin isoäitien merkitystä tilanteessa, jossa valtaosa syntyneistä oli aviolapsia. Historiantutkijoiden tulokset nostavat esiin sen, että isoäitien hoivalla on ollut merkitystä myös äärimmäisen huono-osaisille lapsille. Äidinäidin hoitoapu oli valttia jopa seksityöläisten perheissä.

Kirsi Vainio-Korhonen

Kirjoittaja on Suomen historian professori

Kirjallisuutta

Erja Hyytiäinen: Virpi Lummaan mummohypoteesi paljastaa luonnonvalinnan oveluuden. Aurora 1/2017 https://www.auroralehti.fi/virpi-lummaan-mummohypoteesi-paljastaa-luonnonvalinnan-oveluuden/

Kirsi Vainio-Korhonen, Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. SKS. Helsinki 2018.