Hiljattain uutisoitiin, että seinäjokelainen K-market on hakeutunut konkurssiin. Poikkeuksellista uutisessa oli se, että K-kauppiaiden vararikot ovat olleet harvinaisia. Maksuvaikeuksiin ajautunut kauppa kuului kuitenkin kasvavaan joukkoon yrityksiä, joiden toiminnan jatkumisen nykyinen taloustilanne on asettanut vaakalaudalle. Viime maaliskuussa vireille laitettiin 350 konkurssia, ja edeltävien 12 kuukauden aikana niitä kertyi yli 3 600. Vaikka konkurssihakemusten määrä on ollut nousussa, pitkässä jatkumossa luvut eivät ole hälyttäviä.

Suomen taloushistorian syvin aallonpohja koettiin 1990-luvun alussa. Monien mieliin on piirtynyt lähtemättömästi kuva leipäjonoista ja seinästä irrotetuista pankkien valomainoksista. Konkurssit, työttömyys ja köyhyys olivat 1990-luvun laman lohduttomia seurauksia. Yrityksiä kaatui ennätystahtia niin, että huippuvuonna 1992 vararikkoja oli lähes 7 400.

Suomen pahimmalle rauhanajan talouskriisille 1990-luvulla on haettava vertailukohtaa New Yorkin pörssiromahdusta seuranneesta 1930-luvun suuresta lamasta. Se oli maailmanlaajuisesti syvin modernia markkinataloutta kohdannut kriisi, joka koetteli rajusti myös suomalaista yhteiskuntaa. Vielä 1930-luvulla Suomi oli maatalousvaltainen maa, jossa tuhannet viljelijät menettivät omaisuutensa maatilojen ajauduttua pakkohuutokauppaan. Maa ja sen tuotto oli aina mielletty turvaksi, vaikka kadot olivat ikiaikaisia vitsauksia. Nyt tilanne oli uusi. Pulaa ei ollut maidosta ja leivästä, vaan niiden ostajista. Kaupungeissa yritysten konkurssit kasvattivat työttömyyttä, ja myös monet niistä, jotka säilyttivät työnsä, tekivät lyhennettyä työviikkoa alennetulla palkalla, lähellä toimeentulominimiä.

Yritysten häviäminen markkinoilta ja kriisin eteneminen painottuivat kahteen vaiheeseen. Laman ensimmäinen, vuonna 1928 alkanut jakso paheni seuraavan vuoden jälkipuoliskolla, mikä näkyi yritysten lakkauttamisina ja erityisesti lisääntyneinä konkursseina. Toisessa vaiheessa vuoden 1931 keväästä lähtien konkurssiin meni ennätysmäärä yrityksiä, mutta vielä enemmän niitä lakkautettiin ilman konkurssimenettelyä. Tämän vuodesta puoleentoista vuotta kestäneen vaiheen aikana lapun joutuivat laittamaan luukulle nekin yritykset, jotka olivat jotenkuten selvinneet läpi laman alkuvaiheesta. Keväästä 1931 kevääseen 1932 kaikkiaan 429 yritystä teki vararikon, ja lisäksi yli kaksinkertainen määrä lopetti itse toimintansa.

Konkursseja oli suuren laman pahimmassa vaiheessa vähemmän kuin 1990-luvun alussa tai tällä hetkellä. On kuitenkin otettava huomioon, että esimerkiksi teollisuusyrityksiä Suomessa oli 1930-luvun alussa alle kuudennes verrattuna vuoteen 1990, joten yritysten kato oli jo suuren laman aikana laajaa.

Lamojen yhteydessä puhutaan vararikoista, liiketoiminnan päättymisestä ja työttömyydestä, mutta yhtä merkittävää on se, millä innolla yrittäjät ovat perustaneet uusia yrityksiä. Uuden liiketoiminnan käynnistäminen kriisin keskellä kertoo uskosta tulevaan. Suuren laman varjosta huolimatta yrittäjät luottivat suhdanteiden paranemiseen, sillä jokaisena kuukautena sotien välisenä aikana uusia toimipaikkoja perustettiin enemmän kuin niitä poistui markkinoilta. Jopa pahimman alhon aikana joulukuussa 1931, jolloin 162 liikeyritystä lopetti toimintansa tai päätyi konkurssiin, 310 uutta yritystä avasi ovensa. Tilanne on ollut vastaava myös myöhempien lamakausien aikana. Yrityskannan voimakas uusiutuminen tuo myönteisiä sävyjä talouskriisien muutoin synkkään kuvaan.

Mika Kallioinen

Kirjoittaja on Suomen historian yliopistonlehtori.

Lähteet:

Hannikainen, Matti ja Sakari Heikkinen, ’Pula-aika. 1930-luvun lama Suomessa’. Teoksessa Jari Eloranta ja Roope Uusitalo (toim.), Ankarat ajat. Suomalaisten talouskriisien pitkä historia. Gaudeamus, Helsinki 2024.

Konkurssit ja yrityssaneeraukset, Tilastokeskus, https://stat.fi/tilasto/kony [5.5.2025].

Suomen kaupparekisteri, Virallisen lehden liite 1922–1938.