Ruotsin valtakunnassa oli 1600-luvulla halu uudistaa kaupunkien keskiaikaiset asemakaavat. Taustalla vaikuttivat uudet eurooppalaiset kaupunkisuunnittelun ihanteet ja paloturvallisuus. Ihanteellisessa kaupungissa kadut olivat suoria ja väljiä, ja asemakaava oli tiukan säännöllinen. Tätä asemakaavojen säännönmukaistamista kutsutaan reguloinniksi. Suomessa kaupunkien regulointia edisti erityisesti Pietari Brahe, jonka kuvernöörikausilla (1637–1640 ja 1648–1654) Suomen keskiaikaisten kaupunkien asemakaavoja alettiin reguloida ja uudet kaupungit suunniteltiin alusta alkaen regulariteetin ihanteiden mukaisesti.

Vaativimmat regulointiurakat Suomessa olivat maan suurimmissa kaupungeissa Turussa ja Viipurissa. Regulointityön suunnittelu alkoi jo 1630-luvulla, mutta sen toteutuminen vei vuosikymmeniä. Kaupunkien suuren koon lisäksi haasteita aiheuttivat varakkaat porvarit, jotka eivät olleet halukkaita siirtämään tai purkamaan kivitalojaan uuden asemakaavan alta. Myös mäkinen maasto aiheutti molemmissa kaupungeissa vaikeuksia. Viipuri tosin oli palanut pahoin 1620-luvulla ja, reguloinnin alkaessa jälleenrakennus oli vielä monin paikoin kesken, mikä helpotti työtä.

Regulointi alkoi kummassakin kaupungissa 1630-luvulla maanmittausten laatimisella, sillä kummastakaan ei ollut riittävän tarkkoja karttoja uuden asemakaavan suunnitteluun. Ruotsiin olikin perustettu 1620-luvulla maanmittarien ammattikunta, jonka tehtäviin kuului muun muassa kaupunkien regulointi. Sekä Viipurissa että Turussa toimi useita eri maanmittareita, joiden työn laatu ja tyyli olivat toisinaan hyvinkin vaihtelevia.

Turun ensimmäisen maanmittauksen laati vuonna 1634 Olof Gangius, jonka työtapoja tai -jälkeä eivät arvostaneet sen paremmin Pietari Brahe kuin Turun ja Porin läänin maaherra Melchior Falkenbergkaan. Maaherran mukaan Gangius oli aikaansaamaton ja hutiloiva juoppo, joka käveli alasti Turun kaduilla. Gangius mittasi Aurajoen kulun niin paljon pieleen, että Tukholman kaupungininsinöörin Anders Torstenssonin sen pohjalta laatima regulointisuunnitelma ei Gangiuksen mittavirheiden vuoksi ollut toteutuskelpoinen. Turussa käydessään Torstensson kyllä havaitsi Gangiuksen tekemät virheet, mutta ei valtakunnan johtavana maanmittarina ehtinyt tehdä omia mittauksiaan. Osan suunnitelmastaankin hän laati ilmeisesti Tukholmasta käsin. Lopulta Brahe hankki 1650-luvun alussa maanmittari Hans Hanssonin Turkuun. Hansson teki uudet onnistuneet maanmittaukset ja laati niiden pohjalta kaksi lähinnä Aurajoen länsipuolta koskenutta regulointisuunnitelmaa, jotka loivat Turulle sen yhä nykyään käytössä olevan asemakaavan pohjan.

Viipurissa maanmittarien työ sujui jouhevammin. Virallisesti kaupungin reguloinnista vastasi Anders Torstensson, mutta käytännössä työn teki Anders Streng, joka 1640-luvun alussa laati suunnitelmat Viipurin vanhan kaupungin ja Vallin kaupunginosan reguloimiseksi. Maaherra Falkenbergin mukaan Streng oli huonotapainen ja yhtä hyödytön kuin Gangiuskin. Falkenbergin mielipiteistä huolimatta Streng teki työnsä hyvin, sillä vanhan kaupungin ja Vallin asemakaava on yhä nykyäänkin pitkälti hänen suunnitelmiensa mukainen. 1600-luvulla Viipuriin liitettiin Siika- ja Tervaniemi, jolloin nähtiin tarpeelliseksi myös niiden regulointi. Työn teki Erich Aspegren 1640- ja 50-luvuilla.

Täydellistä ruutukaavaa tai yhtenäistä kaupunkikuvaa ei lopulta saatu Turkuun eikä Viipuriin. Tähän vaikuttivat niin maanmittarien keskinäiset tyylierot kuin ympäristö, sillä toisinaan maasto esti suunnitellun asemakaavan toteuttamisen. Turussa täydellistä ruutukaavaa ei missään vaiheessa edes suunniteltu koko kaupungin kattavaksi, sillä olemassa olevien rakennusten purkua haluttiin välttää. Viipurissa vanhan kaupungin kallioinen maasto huomioitiin jo suunnitteluvaiheessa, mikä johti täydellisestä ruutukaavasta luopumiseen. Epätäydellisyyksistään huolimatta Turun ja Viipurin asemakaavat muuttuivat lopullisesti keskiaikaista tilkkutäkeistä rationaalisiksi suunnitelmiksi, joita ne tänäkin päivänä ovat.

Sakari Salokannel

Kirjoittaja on Suomen historian perustutkinto-opiskelija, joka kirjoitti kandidaatintutkielmansa maanmittarien merkityksestä Turun ja Viipurin reguloinnille.

Kirjallisuus

Ahlberg, Nils: Stadsgrundningar och planförändringar. Svensk stadsplanering 1521–1721.   Västerås 2005.

Huhtamies, Mikko: Maan mitta. Maanmittauksen historia Suomessa 1633–2008. Edita Publishing Oy, Helsinki 2008.

Kostet, Juhani: Cartographia urbium Finnicarium: Suomen kaupunkien kartografia 1600–luvulla ja 1700–luvun alussa. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys ry., Rovaniemi 1995

Lilius, Henrik: Suomi kaupungistuu suurvalta-ajalla (1617–1721). Suomen kaupunkirakentamisen historia I. toim. Henrik Lilius, Pekka Kärki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2014.