”Mitä ihmettä”, ajattelin, kun sukutauluja selatessani tuli vastaan mies, jolla oli ollut neljä vaimoa ja 12 lasta. Längelmäellä ikänsä asunut torppari Matti Juhonpoika oli ehtinyt olla elämänsä aikana naimisissa Sofian, Liisan, Hedvigin ja Eeva Stiinan kanssa. Matti oli syntynyt 1784 ja eli aikuiseloa 1800-luvulla, joten avioeroista ei hänen kohdallaan voinut olla kysymys. Sukutaulun lyhyestä listauksesta selviää, miten vaimo yksi toisensa jälkeen oli menehtynyt varsin nuorella iällä ja melko pian avioliiton vihkimisen jälkeen. Mitä näille naisille oikein tapahtui? Keitä he olivat ja miten he päätyivät Matin kanssa yhteen? Miten Matti selvisi moninkertaisesta leskeydestä? Entä lapset äitiensä menettämisestä?

Palataan vielä hetkeksi sukutauluun. Kuten niin monessa suvussa, minunkin suvussani innostuttiin 1980-luvulla sukututkimuksesta. Innokkuuden huumassa perustettiin 1985 Syväniemen ja Aronpuron sukuseura, jonka moottoreina toimivat nyt jo edesmenneet Keijo Syväniemi ja isoisoisäni Niilo Syväniemi. Kiittäminen on erityisesti Keijo Syväniemeä, joka väsymättä kiersi ympäri maakunta-arkistoja selaamassa kirkonkirjoja, jotta jokainen sukulainen tuli merkittyä ylös sukutauluihin. Niin paljon kuin Keijon laatimissa sukuselvityksissä tietoa onkin, listaukset nimistä, syntymä- ja kuolinvuosista ja avioliitoista eivät vielä lisää ymmärrystämme siitä, millaista tavallisen ihmisen arki 1800-luvulla oli. Se tarjoaa kuitenkin herkulliset lähtökohdat syväluotaavammalle historiantutkimukselle. Kaikkea ei suinkaan ole vielä tutkittu! Tämä kirjoitus on pieni kurkistus yhden hämäläisen torppariperheen elämään.

Matti Juhonpoika oli perheen vanhin poika ja hänen vanhempansa Juho ja Maria ehtivät kuolla ennen kuin tämä solmi ensimmäisen avioliittonsa. Matti peri isänsä kuoleman jälkeen Tunkelon Mikkolan Mäkelän torpan Längelmäellä. Ensimmäinen vaimo Sofia Juhontytär (1786-1810) oli talonpojan vanhin tytär, hänkin kotoisin Längelmäeltä, Puharilan Juuselan Riipilän talosta. Kummeikseen hän oli saanut varsin arvostetuilla ammateilla varustetut henkilöt, korpraalin ja sepän. Liekö Matti ollut varsin kelpo sulhasehdokas, kun hän sai vaimon itseään korkeammasta säädystä! 1800-luvun alussa avioliitto solmittiin yleensä kahden samaan väestöryhmään kuuluvan kesken, mutta naiset saattoivat naida myös alempaan säätyyn. Häitä vietettiin maaliskuussa 1809 samaan aikaan, kun Venäjä ja Ruotsi ottivat maaperällä mittaa toisistaan Suomen sodassa. Ehkä sodan takia Sofialla ei ollut juuri sulhasvaihtoehtoja, jos nuoret miehet olivat rintamalla, ja isovelikin peri kotitilan. Yhteinen taival jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Sofia kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin 1810 vain 24-vuotiaana. Lapsi selvisi hengissä ja sai nimekseen Hedvig.

Pienen tyttären takia Matti ei joutanut suremaan kovin kauaa ja hän solmi uuden avioliiton jo vuonna 1811 Liisa (Elisabeth) Matintyttären (1781-1820) kanssa. Liisa oli myös Längelmäen kasvatteja ja talollisen tytär Vikiän Keskisen talosta. Enää ei ollut Matilla mahdollisuutta tilallisen vanhimpaan tyttäreen; Liisa oli perheen kuudes lapsi, joka oli saanut kummeikseen tupakkatyöläisen ja piian. Avioliittomerkinnän kohdalle on kirjoitettu, että pari olisi vihitty kotona ilman morsiusvaatteita (”utan skrud”). Todennäköisesti merkintä ei viittaa morsiamen siveettömyyteen, vaan paikkakunnalla vaikuttaa olleen tapana, ettei kotivihkimisessä käytetty morsiuskruunua, sillä se oli varattu kirkkohäihin. Vihittyjen luettelossa noin puolet pareista on vihitty kotona ja puolet kirkossa kruunun kanssa. Matti ja Liisa saivat neljä lasta, Emanuelin 1812, Johannan 1814, Anna Lovisan 1816 ja Johanin 1818, joka menehtyi parin vuoden ikäisenä 1820. Samana vuonna myös Liisa kuoli kuumetautiin (rötfeber).

Matti jäi jälleen yksin. Tällä kertaa jaloissa pyörivät 10-, 8-, 6- ja 4-vuotiaat lapset. Muutama vuosi Liisan kuoleman jälkeen lapsista vanhin, 12-vuotias Hedvig, joutui lähtemään kotoa, todennäköisesti pikkupiiaksi. Tie vei 60 kilometrin päähän Padasjoelle. Matti ehti olla leskenä neljä vuotta ennen kuin löysi uuden vaimon. Onkohan hänellä ollut lähipiirissään joku sukulaisnainen, joka on auttanut sillä välin lasten kanssa? Kovin kaukaa ei ole Matti lähtenyt vaimojaan etsimään, sillä myös kolmas vaimo oli kotoisin Längelmäeltä. Hedvig (Heta) Simontytär (1794-1827) oli Harolan Alasen talosta, tilallisen tytär ja perheensä kuopus. Hän oli jo 30-vuotias astuessaan kirkossa vihille kymmenen vuotta itseään vanhemman Matin kanssa 1824. Vuoden kuluttua syntyi Malachias-poika, joka kuoli imeväisikäisenä vatsavaivoihin (magref). Sääliksi käy Mattia, kun tajuaa, ettei liitto Hedvigin kanssa kestänyt kolmea vuotta kauempaa. Tällä kertaa vaimon vei keuhkotauti (lungsot). Miten ihmeessä mies selvisi?

Kolmannen vaimon kuolema on todennäköisesti ollut Matille kova paikka, sillä rippikirjoihin ilmestyy myös rikemerkintöjä. Vuonna 1827 Matti on jäänyt muun muassa kiinni laittomasta viinanpoltosta ja saanut siitä tuomion. Vuonna 1832 hän on monen muun paikkakuntalaisen tavoin jäänyt kiinni kaskenpoltosta. Merkinnät kertovat toimeentulon ja elannon saamisen vaikeuksista. 1830-luvulla oli myös katovuosia, jotka varmasti heikensivät torpparin oloja.

Kun lapsia on tuvassa liuta, surra ei jouda. Matti löysi myös neljännen vaimonsa – mistäs muualtakaan kuin – Längelmäeltä. Eväjärven Kuusjärveltä saapui jälleen talollisen nuorimmainen emännäksi torppaan. Eeva Stiina (Kristiina) Juhontytärellä (1803-1868) ja Matilla oli ikäeroa jo 20 vuotta. Vuosikymmenten aikana myös vihkitavat olivat ehtineet paikkakunnalla muuttua, sillä vaikka pari vihittiin kotona, morsiamella oli morsiuskruunu yllään, kun pappi sanoi aamen 1828. Nuoren vaimon kanssa perheeseen syntyi lisää lapsia: Matts 1829, Wilhelmina 1831, Simon 1835, Fredrica 1838, Carl 1841 ja Maria 1842. Lapsista Carl ja Maria menehtyivät kuitenkin pieninä ja tytär Fredrica kuoli 9-vuotiaana hinkuyskään. Kahdestatoista lapsesta vain seitsemän selvisi aikuisikään saakka.

Neljättä kertaa Matti ei sentään jäänyt leskeksi, vaan menehtyi kohtaukseen 1860 (död af slag). Viimeinen vaimo Eeva Stiina kuoli kuumetautiin (tyfus) keväällä 1868, jolloin kuolleisuus oli huipussaan koko maassa suurten nälkävuosien takia. Vaikka kuolema vieraili perheessä usein, Matti ehti nähdä lastensa kasvavan. Esimerkiksi ainakin Hedvig, Matts ja Wilhelmiina solmivat avioliiton ja saivat omia lapsia. Huomionarvoista on myös se, ettei Matti joutunut kertaakaan vaihtamaan paikkakuntaa, vaan sai pysyä torpassaan. Hänellä oli todennäköisesti hyvät suhteet torpan omistaneisiin talollisiin sekä hyvät turvaverkostot, jotka kannattelivat häntä toistuvien kuolemantapausten läpi.

Matin sekä hänen vaimojensa Sofian, Liisan, Hedvigin ja Eeva Stiinan tarinat kertovat 1800-luvun torppariperheen elämästä, jossa vaaralliset synnytykset, kohtalokkaat tartuntataudit ja hallanvaara ovat osa arkea. Toisaalta asiakirjat johdattavat tutkijan valtavan sitkeyden äärelle: torppaan, jonka ihmiset ovat jatkaneet elämäänsä traagisista menetyksistä ja toimeentulon vaikeuksista huolimatta.

P.S. Noora Viljamaalle kiitos kirkonkirjojen tulkinta-avusta.

Maria Syväniemi

Kirjoittaja on Suomen historian väitöskirjatutkija Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa ”Lasten ja nuorten arjen kokemukset köyhyydestä ja huono-osaisuudesta kriisien jälkeisessä Suomessa 1800-luvulta nykypäivään”. Väitöskirjassaan Syväniemi tutkii 1920-1930-luvun sijoituslasten kokemuksia köyhyydestä.

Lähteet:

Längelmäen kirkonkirjat

Hirvonen, Maiju. Sitä oikeaa etsimässä : avioituminen ajallisena, sosiaalisena ja alueellisena ilmiönä 1800-luvun Suonenjoella. Pro gradu, Jyväskylä 2015. ( https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201511023551 )

Syväniemi, Keijo. Syväniemen ja Aronpuron suku: 1. 1991.

Syväniemi, Keijo. Syväniemen ja Aronpuron suku 2. Liiteosa sukutaulut. 1997.