”Kauhulla odotan, mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan. Tämä vuosi on ollut seudullamme niin huono, etten ymmärrä miten ihmiset tulevat elättämään itsensä eikä tilanne muillakaan seuduilla tunnu olevan paljon parempi, päinvastoin… Joka puolella on kerjäläisiä ja varkaita, joten levotonta on ja pahemmaksi vain muuttuu.”  

Paul Enok Wirzenius, kartanon isäntä Loimaalta siskolleen Emma Wegeliukselle Pelkolan kartanoon 24.9.1867.

Suomessa elettiin 1867–68 pahoja nälkävuosia, jolloin noin 200 000 suomalaista menetti henkensä nälän ja kulkutautien seurauksena. Kuolonvuosien syistä ja seurauksista on tehty lukuisia tutkimuksia, joissa on todettu, että niiden taustalla olivat muun muassa pitkään jatkunut ilmastollisesti epäsuotuisa tilanne ja useiden edeltävien vuosien huonot sadot, väestönkasvu, Krimin sota, vanhentuneet viljelymenetelmät, puutteellinen varmuusvarastointi sekä lopulta katastrofaalisen huono satovuosi 1867. Suurta kuolleisuutta lisäsivät noina vuosina nälissään liikkeelle lähteneet ihmiset sekä heidän mukanaan levinneet kulkutaudit. Kysymys ei siis ollut vain yhdestä onnettomasta tapahtumasta vaan monen onnettomuuden summasta.

”… kunpa Hän, joka meitä valvoo, jo antaisi meille valoisampia aikoja, sillä jos tällainen jatkuu, en tiedä miten kaikki päättyy. Kaikkialla ympärillä näkyy vain köyhyyttä, sairautta ja kärsimystä…”

Paul Enok Wirzenius Emma Wegeliukselle 13.1.1868.

Katovuosia ja nälkää on kärsitty historiassamme 1860-luvun lisäksi monesti, niin sitä ennen kuin sen jälkeenkin. Vanhempina aikoina syynä ovat olleet useimmiten arvaamattomat sääolosuhteet tai esimerkiksi sodat. Mitä globaalimmaksi maailmantalous ja markkinat ovat muuttuneet, sen riippuvaisemmaksi myös Suomen elintarvikkeiden saanti ja tuotanto ovat tulleet muualla maailmassa tapahtuvista muutoksista. Ensimmäisen maailmansodan aikaan elintarvikkeiden omavaraisuus oli laskenut ennätyksellisen alas ja tästä aiheutuneen ruokapulan vuoksi huoltovarmuuteen on kiinnitetty itsenäisyyden aikana erityistä huomiota. Tällä hetkellä maatalouden omavaraisuusaste on Suomessa yli 80 prosenttia ja sekä raaka-aineita että tuotteita riittää reilusti myös vientiin.

” Meillä Loimaalla on yhä enemmän köyhyyttä ja sairautta, pelkään katsoa tulevaisuuteen, sillä se näyttää niin synkältä ja uhkaavalta.”

Paul Enok Wirzenius Emma Wegeliukselle 5.2.1868.

Koko maailmassa koronapandemian aiheuttamat taloudelliset tappiot ovat valtavat, eikä kellään ole käsitystä siitä, miten pitkälle ne vielä voivat ulottua. Toistaiseksi meidät on vakuutettu ruoan ja raaka-aineiden riittävyydestä Suomessa. Maailmanlaajuisesti tilanne on kuitenkin toinen ja pandemia tuo tulleessaan nälänhädän – akuutista nälästä kärsivien ihmisten määrä uhkaa jopa tuplaantua nykyisestä.

Suurissa kriiseissä ei ole mitään tasapuolista tai -arvoista. 1860-luvun nälkävuosina maan eri osissa satojen menetykset koettiin hyvin eriasteisesti. Kun Lounais-Suomen viljavilla alueilla satoa saatiin jonkin verran, Pohjois-Suomessa jäätiin monin paikoin kokonaan ilman. Kovimman iskun nälästä kokivat heikoimmassa asemassa olevat, köyhät ihmiset, kun taas rikkaammat säätyläiset saattoivat tarkastella tilannetta huolestuneina, itse kuitenkaan sen suuremmin nälkää kärsimättä. Antti Häkkinen on verrannut suomalaisten säätyläisten asennoitumista nälkää näkevään valtaväestöön nykyisten hyvinvointiyhteiskuntien väestön suhtautumiseen kolmannen maailman kriiseihin. Huonompiosaisiin suhtaudutaan myötätunnolla, mutta omaan elämään tai talouden kehittämiseen heidän tilanteensa ei juuri anneta vaikuttaa. Kulkutaudit tosin koettelivat myös varakkaampaa väestönosaa.

Täällä on edelleen ollut paljon sairautta ja vanha neiti Wialén Kössiltä kuoli muutama päivä sitten tyyfukseen. Vuoden aikana täällä on kuollut seitsemän säätyläistä, se on paljon ajatellen vähäistä kokonaismääräämme.

Paul Enok Wirzenius Emma Wegeliukselle 28.3.1868.

Maailman mittakaavassa Suomessa ollaan nyt hyvässä tilanteessa. Harva väestö ja ajoissa suoritetut rajoittamistoimenpiteet näyttävät hidastavan epidemian etenemistä ja antavat jo toivoa tilanteesta ulospääsystä. Ruoan riittävyys näyttää taatulta, mutta yllättävät haasteet, kuten kausityövoiman puute voivat jo tänä kesänä vaikuttaa joidenkin elintarvikkeiden saatavuuteen. Huoltovarmuutemme on juuri nyt hyvä, mutta globaalisti kriisi niin suuri, ettemme varmasti jää sen vaikutusten ulkopuolelle.

Luottavaisin mielin, päivä kerrallaan lähimmäisistä huolehtien ja mitään itsestäänselvyytenä pitämättä käymme tänäkin vuonna uuteen viljelysesonkiin.

”Ensi viikolla minun täytyy matkustaa Turkuun järjestämään ohraa kylvettäväksi loimaalaisille, vielä en tiedä pääsenkö sinne kärryillä, rekikeli kun loppuu Oripään tienoille…”

Paul Enok Wirzenius Emma Wegeliukselle 17.4.1868.

Alkuperäiset kirjeet on kirjoitettu ruotsiksi ja olen suomentanut ne itse.

Elsa Hietala
Kirjoittaja tekee väitöskirjaa lähteenään Pelkolan kartanon arkiston kirjeet

Lähteet:

Pelkolan kartanon arkisto, Kansallisarkisto, Hämeenlinna.

Häkkinen, Antti 1991. Kun halla nälän tuskan toi: miten suomalaiset kokivat nälkävuodet. Porvoo.

Jussila, Tuomas & Rantanen, Lari (toim.) 2018. Nälkävuodet 1867–1868. SKS, Helsinki

Jutikkala, Eino 2003. Katovuodet. Suomen maatalouden historia I. Helsinki.

Kunnas, Jan. 1860-luvun nälkävuodet: absoluuttinen ruokapula vai niukkuuden epätasainen jakautuminen. Kansantaloudellinen aikakauskirja – 114. vsk – 3/2018.

Laakso, Veikko 1991. Suur-Loimaa historia II. Loimaa

Soininen, Arvo 1974. Vanha maataloutemme. Maatalous ja maatalousväestö Suomessa perinnäisen maatalouden loppukaudella 1720-luvulta 1870-luvulle. Helsinki.