Keskustelu Kansallisarkiston linjauksista ja erityisesti digitaalisesta toimittamisesta on jatkunut pitkään vilkkaana. Turun Sanomissa julkaistiin sunnuntaina 8.11.2026 juttu, jossa useat turkulaiset tutkijat kertoivat digitaalisen toimittamisen ongelmista. Tiistaina 10. marraskuuta 2026 Turun Sanomissa julkaistiin myös taloushistorian emeritusprofessori Ilkka Nummelan mielipidekirjoitus digitaaliseen toimittamiseen liittyen. Nummela kertoo kirjoituksessaan, kuinka hän matkusti Mikkeliin tutustuakseen kahteen arkistoyksikköön, sillä näitä yksiköitä ei voitu toimittaa Kansallisarkiston Turun toimipisteelle eikä digitoida. Syy tällaiselle tilanteelle oli se, että Kansallisarkisto on lopettanut aineistojensa kaukolainojen käsittelyn toimipaikoissaan, jotka kuuluvat digitaalisen toimittamisen piiriin, eli Hämeenlinnassa, Turussa ja Vaasassa.
Turkuun ei siis voinut tilata kaukolainana aineistoa, eikä Mikkeli kuulu digitaalisen toimittamisen piiriin, joten ainoa tapa tutustua aineistoon oli käydä paikan päällä Mikkelissä. Kaukolainoja ei ole noin vuosikymmeneen enää voinut tilata myöskään yliopistokirjastojen kautta. Tämä oli aiemmin toimiva ratkaisu, jonka avulla niillä yliopistopaikkakunnilla, joissa ei ollut Kansallisarkiston toimipistettä, oli mahdollista tehdä tutkimusta ja opinnäytetöitä Kansallisarkiston aineistosta. Digitaalinen toimittaminen ei kuitenkaan ole kaukolainojen täydellinen korvaaja, kuten Nummelan esille nostama kokemus osoittaa.

Nummela viittaa kirjoituksessaan Kansallisarkiston pääjohtaja Päivi Happosen Turun Sanomissa siteerattuun toteamukseen, jonka mukaan ”digitaalisten palvelujen kehittäminen parantaa sekä palvelua että yhdenvertaisuutta. Nyt tutkijan ei tarvitse enää matkustaa esimerkiksi Turusta Mikkeliin muutaman arkistoyksikön takia.” Nummelan esimerkki osoittaa, että tämä väite ei pidä paikkaansa Kansallisarkiston nykyisessä toimintamallissa.
Kansallisarkiston Mikkelissä sijaitseva keskusvarasto vihittiin käyttöön vuonna 2018. Kansallisarkisto on ilmaissut aikeensa ja halunsa laajentaa Mikkelin keskusvarastoa, jotta sulkeutuvista toimipaikoista, kuten Jyväskylästä ja Hämeenlinnasta, saataisiin siirrettyä aineistot säilöön Mikkeliin. Kansallisarkisto on myös kertonut suunnitelmistaan sulkea Oulun ja Joensuun sekä Mikkelin Pirttiniemenkadun toimipisteet vuonna 2030. Lisäksi Helsingin Rauhankadun toimipisteeltä on siirretty aineistoja Mikkeliin Rauhankadun toimipisteen peruskorjauksen vuoksi. Aineiston keskittäminen Mikkelin keskusvarastoon herättää huolta, sillä nyt aineistoja ollaan siirtämässä toimipisteelle, joka ei kuulu digitaalisen toimittamisen piiriin. Pahimmassa tapauksessa ainoa tapa tutustua aineistoihin olisi siis matkustaa Mikkeliin, mikäli aineistoa ei ole jo valmiiksi digitoitu.
Kansallisarkiston Mikkelin toimipisteessä on ollut joustava ja nopea asioida. Henkilökunta on asiantuntevaa, ja tarvittaessa uuden arkistoyksikön on saanut eteensä pikaisesti. Mikkelissä on säilytetty Itä-Suomen ja luovutetun Karjalan aineistoa, minkä lisäksi Mikkeliin on siirretty aineistoa, joka aiemmin on sijainnut jossakin muussa toimipisteessä. Eräs tämän kirjoituksen allekirjoittaneista koki Nummelan tavoin tilanteen, jossa hän yritti tutustua yhteen Turun tullikamarin arkiston yksikköön. Koska kyseistä aineistoa ei ole digitoitu, niin ainoa tapa tutustua aineistoon olisi ollut matkustaa Mikkeliin, tai vaihtoehtoisesti tilata se Joensuuhun, Ouluun tai Inarissa sijaitsevaan Saamelaisarkistoon.

Vuonna 1988 julkaistun Turun maakunta-arkiston luettelon mukaan Turun tullikamarin arkisto on sijainnut Turussa (Maakunta-arkistojen yleisluettelo II, s. 47). Saatavilla olevilla tiedoilla on mahdotonta sanoa, milloin aineisto on siirretty Mikkelin toimipisteeseen. Siinä missä aikaisemmin tutkija olisi voinut tilata mainitun arkistoyksikön ja saada sen käyttöönsä Turun tutkijasaliin viimeistään tilausta seuraavana päivänä, olisi tutkijan nyt matkustettava Mikkeliin saakka tutkimusta tehdäkseen.
Edellä mainitut kokemukset osoittavat, että Kansallisarkiston aineistojen käyttö on nykytilanteessa vaikeutunut. Tällä hetkellä Kansallisarkiston Mikkelin toimipiste palvelee kahtena päivänä viikossa. Mikkelin sijainnin vuoksi kahden täyden työpäivän teko Mikkelin toimipisteessä vaatii matkustamista jo asiointia edeltävänä päivänä. Erityisesti opinnäytteitä tekeville opiskelijoille tämänkaltaiset kustannukset voivat olla liian suuria. Tutkijoilla puolestaan on myös muita työvelvoitteita, kuten opetusta, jotka voivat merkittävästi rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan matkustaa tiettyinä viikonpäivinä.
Kansallisarkiston pääjohtaja Päivi Happonen toteaa Turun Sanomien jutussa 8. marraskuuta, että “[t]utkijat päättävät jatkossakin tutkimusaiheistaan, tutkimuskysymyksistään ja menetelmistään. Kansallisarkiston tehtävä on kehittää palveluja, jotka turvaavat tutkimuksen edellytykset ja avaavat uusia mahdollisuuksia aineistojen hyödyntämiseen.” Vaikka Mikkelissä sijaitseva aineisto tulisi digitaalisen toimittamisen piiriin, on muutamien vuosien tauko digitaalisessa toimittamisessa ja kaukolainoissa kohtuuton este tutkimukselle. Nykyisessä tilanteessa on täysin mahdollista, että tutkija joutuu jättämään sivuun tutkimusaiheita, joiden tutkiminen vaatisi kohtuuttoman paljon aikaa tai rahaa.
Kansallisarkisto julkaisi 23. lokakuuta tiedotteen, jossa se kertoo antaneensa lausunnon eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle vuoden 2027 talousarvioesityksestä sekä viraston toimintasuunnitelmista. Tiedotteessa se toistaa keskeiset argumenttinsa siitä, että valtaosa heidän asioinneistaan on siirtynyt verkkoon, ja että toimipaikoista luopuminen tuo pysyviä säästöjä. Tiedotteessa tiivistettiin lausunnon ydinsanoma seuraavasti: ”Kansallisarkiston palvelut kehittyvät parhaillaan nopeasti digitalisaation ja tekoälyn avulla. Toimipaikkaverkostoa sen sijaan karsitaan, jotta toimintarakenne mahdollistaa tutkimuksen ja yhteiskunnan palvelemisen parhaalla mahdollisella tavalla. Taloudelliset paineet ovat merkittäviä, mutta kiinteistökulujen karsiminen ja teknologian hyödyntäminen auttavat niistä selviytymisessä.” Lisäksi tiedotteessa perusteltiin digitaalisen toimittamisen merkittävyyttä, sillä ”[t]ilaukseen perustuva aineistojen digitointi, eli digitaalinen toimittaminen, parantaa palvelua ja yhdenvertaisuutta, koska aineistoja voi käyttää asuinpaikasta ja ajasta riippumatta.”
On syytä ihmetellä, miksi digitaalisen toimittamisen piiriin kuuluvat toimipaikat on päätetty rajata kaukolainojen ulkopuolelle. Miten rajaaminen parantaa palveluja ja yhdenvertaisuutta? Päätös osoittaa, ettei Kansallisarkisto ole riittävästi arvioinut sitä, miten voimakas digitaalisiin palveluihin panostaminen tutkijasalipalveluiden kustannuksella vaikeuttaa tutkimusta. Lisäksi päätös tuo kouriintuntuvasti esille sen, että Kansallisarkisto on päättänyt siirtyä digitaalisen toimittamisen malliin liian varhain, sillä käytössä oleva infrastruktuuri ei ole vielä sellainen, että se tyydyttäisi Kansallisarkiston asiakaskunnan, saati tutkimuksen, tarpeita.
Nykyinen tilanne, jossa Hämeenlinnan, Turun ja Vaasan toimipisteet toimivat käytännössä ainoastaan digitaalisesti, ilman mahdollisuutta kaukolainaamiselle, on erityisen kestämätön siksi, ettei Kansallisarkisto ole julkistanut selkeää aikataulua siitä, millä aikataululla esimerkiksi Mikkelin toimipiste siirtyy digitaalisen toimittamisen piiriin. Ongelman voi ajatella olevan väliaikainen, mutta tällaista palvelujen muutosta, joka heikentää merkittävästi tutkimuksen teon edellytyksiä, ei pitäisi tehdä ilman, että asiakaskunnalle olisi selvää, kuinka kauan väliaikainen toimintamalli on käytössä.
Marraskuun 8. päivänä 2026 julkaistussa Turun Sanomien jutussa todetaan, että “[t]utkijat pitävät digitointia välttämättömänä, mutta sen rinnalle tarvitaan helppo pääsy alkuperäisiin asiakirjoihin.” Tämä on ollut tutkijoiden viesti ja keskeinen kritiikki jo keväästä 2025 alkaen. Kansallisarkiston johto ei kuitenkaan ole toistaiseksi osoittanut halua ottaa tätä kritiikkiä vakavissaan, mistä kaukolainoja koskeva päätös on oivallinen esimerkki.

Ulla Ijäs, Sakari Salokannel & Mikko Saira
JAA ARTIKKELI: