Ihmisten, eläinten ja tavaroiden liikkuvuus sekä tautien leviäminen ovat yhteydessä toisiinsa. Parhaillaan monet maat sulkevat rajojaan ja rajoittavat ihmisten liikkuvuutta myös arjessa estääkseen koronavirus COVID-19:n leviämistä. Sairastuneiden ja (mahdollisesti) altistuneiden tulee pysytellä kotonaan, ja yliopistoissa on siirrytty etäopetukseen. Hallitusten ja viranomaisten toimet myös jakavat kansalaisten mielipiteitä. Vastaavanlaista ei ole koettu miesmuistiin ja tuntuu, että elämme historiallista aikaa.
Läpi vuosisatojen ihmiskunta on kuitenkin kohdannut erilaisia tautiepidemioita. Tunnetuimpana esimerkkinä ovat ruttoepidemiat, jotka toistuivat usein esimodernissa Euroopassa. Niistä kärsittiin myös Itämeren alueella ja Ruotsin valtakunnassa. Vuoden 1656 epidemiassa kuoli Tukholmassa arviolta 18 000 ihmistä. Vuoden 1572 ruttoepidemian yhteydessä annettiin ensi kertaa matkustusrajoituksia ja tukholmalaisia kiellettiin matkustamasta Kalmariin. Vuoden 1580 epidemiassa sairastuneita määrättiin karanteeniin ja Uppsalan yliopiston henkilökunta saatiin täysimääräiseksi vasta 20 vuotta ruton jälkeen.
Myös loppusyksystä 1638 Tukholmassa taisteltiin ruttoa vastaan. 17. marraskuuta holhoojahallitus antoi kuningatar Kristiinan nimissä määräyksen eli plakaatin niistä toimenpiteistä, joita kaupunkilaisten tuli noudattaa. Määräyksen mukaan kukaan tartunnan saaneista ei saanut salata tartuntaansa ja kulkea ympäriinsä kaupungilla tai esikaupungeissa tartuttamassa muita. Sen sijaan heidän tuli pysytellä kotonaan niin kauan kuin maistraatti määräsi.
Sairastuneet eivät saaneet päästää luokseen muita kuin maistraatin määräämiä henkilöitä, mutta määräyksessä ei mainita, keitä nämä henkilöt olivat. Lisäksi sairastuneiden piti laittaa portille näkyvä merkki, jossa oli suuri risti, varoittaakseen ihmisiä tulemasta kylään. Vaihtoehtoisesti sairastunut saattoi laittaa lakanan roikkumaan talon seinään. Kaikkien terveiden tuli välttää kontaktia sairaiden kanssa, ja määräysten rikkomisesta oli luvassa kovia rangaistuksia. Vastoin ohjeita toiminut ja käytöksellään taudin muihin tartuttanut oli plakaatin mukaan toiminut vastoin kristillistä lähimmäisenrakkautta. Siksi hänet oli suljettu armon ulkopuolelle, ja hän joutui maksamaan teoistaan hengellään.
On mahdotonta sanoa, kuinka tarkkaan määräystä noudatettiin ja valvottiin. Plakaatti kuitenkin osoittaa, että valtiojohto pyrki hillitsemään taudin leviämistä niillä toimenpiteillä, jotka siihen aikaan olivat mahdollisia. Paiserutto tarttui yleensä ihmiseen kuolleiden eläinten tai jyrsijän pureman kautta. Keuhkorutto puolestaan tarttui ihmisestä ihmiseen yskösten välityksellä. Yskimisohjeita tai eläinkontakteja ei plakaatissa mainittu, kosta tautien tarttumisen mekanismeja ei tunnettu niin hyvin kuin nykyään. Ymmärrettiin kuitenkin, että tartunnan saaneiden eristys ja karanteeni olivat hyviä keinoja hillitsemään ruton leviämistä.
Miten määräysten soveltaminen sujui käytännössä? 1600-luvun Tukholmassa asuntopula oli huutava, ja kaupungissa elettiin tiiviisti. Verolistat paljastavat, että lähes kukaan ei asunut yksin. Tiheästi asutussa kaupungissa oli suorastaan mahdotonta eristäytyä yksin kotiin. Lisäksi vain harvoilla oli mahdollista lähteä tauteja karkuun maaseutukartanoon tai tehdä etätyötä. Suurimmalle osalle, kuten käsityöläisille ja palvelijoille, työnteko merkitsi päivittäistä kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Kaupungin väkiluku kuitenkin kasvoi läpi koko 1600-luvun suorastaan räjähdysmäisesti: noin 9 000 asukkaasta liki 60 000 vuoteen 1690 mennessä. Vaikuttaakin siltä, että tautiepidemioista selvittiin loppujen lopuksi melko vähällä eivätkä ne haitanneet kaupungin väestökehitystä.
Tuhoisampi sen sijaan oli Suuren Pohjan sodan aikainen ruttoepidemia, joka saavutti Tukholman syyskesällä 1710. Tilanne äityi niin pahaksi, että koko kaupunki eristettiin. Kukaan ei saanut matkustaa pois kaupungista. Valtakunnan ylin johto kuitenkin siirtyi vuorityöalueille. Arvioiden mukaan rutto vaati 22 000 kuolonuhria, joka oli 40 % kaupungin silloisesta väkiluvusta.
Esimerkit osoittavat, että tautiepidemiat ja niiden johdosta annetut liikkuvuusrajoitukset ovat osa yhteistä historiaamme. Esimodernissa valtiossa toimenpiteet olivat osittain samoja kuin mitä nykyään. Resurssit valvoa määräyksiä ja esimerkiksi valtakunnan rajoja ovat nykyään kuitenkin aivan toista luokkaa kuin mitä aiemmilla vuosisadoilla. Samoin tietämyksemme tautien leviämismekanismeista ja hygieniasta. Myös eristäytyminen ja etätyöt sujuvat helpommin 2000-luvulla kuin neljäsataa vuotta aiemmin. Menneisyyden tapahtumat ovat toisaalta hyvin rohkaisevia: myös silloisilla ratkaisuilla epidemiat laantuivat ja elämä jatkui totuttuun tapaan.
Maija Ojala-Fulwood
Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Turun yliopistossa Centre for Medieval and Early Modern Studies -tutkimuskeskuksessa (TUCEMES). Kirjoitus on osa Ojala-Fulwoodin tutkimushanketta Liikkuvuuden hallinta esimodernissa Pohjolassa, jota rahoittaa Suomen Akatemia.
Lähteet ja kirjallisuus
Broberg J. V. Om pesten i Stockholm 1710. Stockholm: P. A. Norsted och Söner 1879.
Duodecim Terveyskirjasto: Rutto.
Riksarkivet, Kammarkollegiet Städers akter vol. 21 (Mantalslängd för Södermalm 1627).
Riksarkivet, Älvsborg lösen vol. 16 (digitalisoitu).
Stiernman, Anton von. Samling utaf Kongl. bref, stadgar och förordningar angående Sweriges rikes commerce, politie och oeconomie uti gemen, ifrån åhr 1523 in til närvarande tid. Del 2, 1633−1659. Stockholm: Cederholm 1750.
Stockholms Stadsarkivet, Överståtthållareämbetet för uppbördsärenden (Taxeringslängder för Stockholm 1618, 1635; Mantalslängd för Norrmalm 1645; Mantalslängd för Stockholm 1653
Pesten drabbade de fattiga värs. Populärhistoria.
JAA ARTIKKELI:
