Talollinen Simo Simonpoika, Kylänpään tilan omistaja Paimiosta, astui 18. tammikuuta 1828 satulaseppä Gustav Brusellin Turun Uudenmaankadulla sijainneeseen verstaaseen ostaakseen hevoselleen uudet ohjakset. Hän maksoi ostoksensa kolmen riikintaalerin setelillä ja kiirehti sen jälkeen nopeasti ulos liikkeestä. Ohjakset myynyt oppipoika Johan Willgren huomasi kuitenkin nopeasti setelin väärennökseksi ja juoksi Simo Simonpojan kiinni. Willgrenin avuksi liittyi kaksi muuta miestä, ja he saivat Simonpojasta kadulla otteen ja raahasivat hänet takaisin verstaaseen. Siellä Simonpojan vaatteet tutkittiin ja häneltä löydettiin kukkaro, jossa oli kokonainen nippu samanlaisia väärennettyjä seteleitä. Simonpoika vietiin suoraan kaupungin poliisivankilaan. Hänet tutkittiin kämnerinoikeudessa ja tuomittiin hovioikeudessa väärän rahan kaupittelusta.

Simo Simonpojan tapaus oli yksi monista Turun hovioikeuden 1800-luvun alkupuolella tutkimista väärennysrikoksista, mikä ei sinänsä yllätä, sillä Venäjän keisarikuntaan liitetyn Suomen rahaolot olivat pitkään epäselvät. Käytössä oli kahdenlaista valuuttaa, ruotsalaisia riikintaalereita ja venäläisiä ruplia. Venäjän hopearuplasta oli tullut joulukuussa 1809 maan virallinen maksuväline, mutta ruotsalaisia taalereita oli liikkeellä aina vuoden 1840 raharealisaatioon asti.

Rahaolojen on täytynyt tuntua sekavilta, kun kansa oli muutenkin tottumaton rahankäyttäjä. Uudet ruplat tuntuivat kovin vierailta, ja moni halusi pitää kiinni vanhoista tutuista ruotsalaisista rahoista. Myös uusien rahojen ulkomuoto oli vieras, ja moni hyväksyi kauppoja tehdessään tai rahaa vaihtaessaan tietämättään maksuvälineiksi väärennettyjä seteleitä. Rahan väärentäminen olikin 1800-luvun alkupuolella melko tavallinen rikos, ja väärät setelit saattoivat vaihtaa omistajaa useita kertoja.

Rahojen väärentäminen vaati sekä kädentaitoja että ruotsinkielentaitoa, koska riikintaalerien piti olla ruotsinkielisiä. Simo Simonpoika väitti saaneensa väärät setelinsä tehdessään hevoskauppoja tuntemattomien miesten kanssa. Hän kiisti olevansa väärentäjä. Selitys vaikuttaa uskottavalta, sillä hän tuskin osasi itse valmistaa rahaa. Hän korosti myös oikeudessa, että hän ei ollut ”hwarken skriftkunnig eller mägitg Svenska språket” ja että hänen lukutaitonsakin oli horjuva, kun hän oli vain ”en enfaldig bonde, hvars öga blott är så mycket van vid tryckstil att han stafvande kan läsa i Psalmbok, och således icke kan urskilja det Falska och icke Falska vid förefallande händelse.” Väärentäminen ja väärennösten kaupittelu olivat kaksi eri asiaa, mutta molemmat saattoivat johtaa erittäin ankaraan rangaistukseen. Tämän Simonpoika varmasti tiesi ja yritti puolustaa itseään.

Rahojen väärennökset eivät olleet ainoita Turun hovioikeudessa käsiteltyjä väärennysrikoksia. Vuosina 1828−1850 Turun hovioikeudessa käsiteltiin 682 väärennysjuttua, joista kaksi kolmasosaa koski erilaisten virallisten asiakirjojen väärennöksiä ja yksi kolmasosa rahanväärennysjuttuja. Ensiksi mainittuihin lukeutuivat etenkin työtodistusten ja papintodistusten väärennökset. Työ- ja asuinpaikkaa vaihtava piika ja renki tarvitsi aiemman työnantajan ja kotiseurakunnan papin kirjoittamia todistuksia, joista kävi ilmi asianomaisen muuttajan kristinopintaito, nuhteeton elämä ja ahkera ja moitteeton työnteko. Jos muuttajan kontolla oli rikkeitä tai rikoksia, oli houkutus turvautua joko itse tehtyyn tai jonkin toisen henkilön väärentämään todistukseen suuri. Tie hovioikeuteen oli kuitenkin usein lyhyt, sillä monet väärennökset olivat kehnolla ruotsilla kirjoitettuja ja ulkonäöltään kömpelöä tekoa.             

Turun hovioikeuden arkistossa on säilynyt lukusia väärennettyjä asiakirjoja ja seteleitä oikeustapausten todistusaineistona. Ne muodostavat arvokkaan todistusaineiston suomalaisen rahvaan ruotsin kielen taidon ja kirjoitustaidon tasosta. Joitakin ruplan seteleitä lukuun ottamatta kaikki väärennökset ovat ruotsinkielellä tehtyjä, koska suomalaisen yhteiskunnan virallinen kirjakieli oli vielä 1800-luvun alkupuolella ruotsi. Väärennökset muodostavat Svenska litteratursällskapet i Finlandin rahoittaman tutkimushankkeen Förfalskarna – Allmogens litterarisering och kunskap om det svenska språket i brottslig kontext i Finland under första hälften av 1800-talet tärkeimmän lähdemateriaalin. Projektia johtaa professori Kirsi Vainio-Korhonen Turun yliopistosta ja siinä työskentelee viisi tutkijaa: Taina Saarenpää, Josefine Sjöberg, Johanna Wassholm, Mari Välimäki ja Mikael Korhonen. Tavoitteena on tutkia väärennöstekstien avulla erityisesti suomalaisen rahvaan ruotsin kielen käyttöä varhaismodernilla ajalla.

Entä miten kävi Simo Simonpojalle? Koko oikeudenkäynnin ajan hän vakuutti syyttömyyttään. Hän ei ollutkaan itse väärentänyt seteleitä vaan rikosnimikkeenä oli väärän rahan käyttö. Hovioikeudella oli Simonpojan kielloista huolimatta riittävästi todisteita ja se kykeni tuomitsemaan hänet menettämään kansalaisluottamuksensa ja seisomaan kaularaudassa Turun raatihuoneen torin häpeäpaalussa. Lopuksi hän sai vielä kestää kaupungin pyövelin sivaltamat 90 raipaniskua. Väärennettyjen setelien yli piirrettiin ristit, mikä teki ne käyttökelvottomiksi. Simo Simonpojan kohtalo oli kova, mutta tapaus on vain yksi monista, joita ”Väärentäjien” tutkijat tulevat kohtaamaan projektin kuluessa.

Mikael Korhonen

FT, erikoistutkija