Huomasin eräänä aamuna tuntevani arjen muutoksiin liittyvästä pettymyksestä kumpuavaa vihaa ja säikähdin. Kun muutama viikko takaperin kirjoitin joutilaisuuden sietämisestä, en osannut aavistaa, että tilaisuus sen opettelemiseen tulisi näin pian.

Maaliskuun puolivälissä Suomessa julistettiin koronaviruksen takia poikkeusolot ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan. Vaikka syyt vuoden 2020 poikkeusolojen taustalla ovat erilaiset verrattuna jatkosodan tapahtumiin, herättää historiallinen tilanne silti halun vertailla näitä kahta.

Uutinen poikkeusolojen tulemisesta voimaan viruksen takia pysäytti ja hämmensi. Mielessä pyöri ajatus, mihin kaikkeen se tulisi käytännössä vaikuttamaan. Samalla tavalla vuonna 1939 uutinen toisen maailmansodan syttymisestä sai ihmiset odottamaan, mitä tuleman pitää. Isoisoisäni Niilo Syväniemi (1899–1989), hämäläinen puutavarakauppias, kirjoittaa muistelmissaan, ettei lapsena voinut kuvitellakaan kokevansa sotaa – olihan Suomessa eletty lähes sata vuotta rauhan aikaa. Silti hän eli läpi kolmen sodan. Toisen maailmansodan kynnyksellä Syväniemi kuvaili tuntojaan näin:

”Minä kuuluin niiden ensimmäisten säikähtäneitten joukkoon, jotka hölmistellen jäivät odottamaan mitä tuleman pitää. Sodan alkamishetkellä nimittäin laivattiin minulta englantiin menevää puutavaraa kahteen eri laivaan, toinen Raumalla ja toinen Turussa. – – Nyt jännättiin ja jännättiin. – – Kuunneltiin uutisia radiosta ahkerasti, kunnes lopulta tuli paukku – saksalaiset kaapanneet Suomenpojan – sinne, meni Hitlerille sotasaalis.”

Hämmennys sekä huoli omaisuudesta ja tulevaisuudesta olivat Syväniemen mielessä ensimmäisenä. Sotaan lähdön aika 26. Lääkintäkomppanian autonkuljettajaksi tuli myöhemmin. Tässä vaiheessa vihollinen ja sodan kauhut olivat vielä jotain kaukaista ja epämääräistä.

Ennen talvi- ja jatkosotaa Suomessa oli tehty tietoisesti töitä kansan yhdistämiseksi sisällissodan jälkeen. Vanhat myytit ja uskomukset venäläisistä barbaarisina ja kömpelöinä vihollisina herätettiin henkiin, sillä yhteisen vihollisen ajateltiin yhdistävän kansaa. Stereotyyppinen viholliskuva Neuvostoliitosta tällaisena brutaalina ja kyvyttömänä toimijana syntyi historiantutkija Sinikka Wunschin mukaan heti talvisodan alussa.

Jatkosodassa ajatusta jalostettiin ja vihollinen yritettiin mustamaalata kasvottomaksi. Vihollinen ei ollut toinen ihminen, vaan ongelman ydin oli perivihollinen eli itse venäläisyys ja neuvostoliittolaisuus. Vastustajan epäinhimillistäminen teki hyökkäämisen helpommaksi. Viha valjastettiin voimaksi yhteisen hyvän puolesta. Mitä tutummaksi tuo perivihollinen tuli, sitä enemmän empatia sai kuitenkin sijaa. Esimerkiksi etulinjassa taistelleet miehet kunnioittivat vastustajaa takarintamaa ja kotijoukkoja enemmän ja saattoivat jopa samaistua heihin. Jatkosodan venyessä vuosiksi yhä useammalle tuli ongelmia sulattaa tätä propagandan luomaa viholliskuvaa ja perustelut sodankäyntiin tuntuivat riittämättömiltä.

Vaikka vihollinen yritettiin nähdä kasvottomana, se ei silti koskaan täysin ollut sitä. Kaikista propagandan yrityksistä huolimatta maiden välisessä konfliktissa vihollinen edustaa aina jotain inhimillistä tahoa, kuten valtiota, jota voi syyttää tuhoista ja vaatia teoistaan vastuuseen.

Virus puolestaan ei ole mitään inhimillistä. Se ei varoita pommikoneiden ujelluksen saattelemana, että vaara uhkaa. Sen kanssa ei voi neuvotella tulitauosta. Siksi se pelottaa jopa enemmän kuin sota. Esimerkiksi Yle uutisoi, miten yli kymmenen vuotta sodan keskellä eläneessä Gazassa virusta pelätään enemmän kuin aseita, koska se on näkymätön ja voi tulla mistä vain. Toisin kuin jatkosodassa, vihollisen epäinhimillisyys onkin nyt huono asia.

Tässä sodassa omat voitot eivät onneksi tarkoita vastapuolen ”tappioita”, vaan voitto vihollisesta on kaikkien maiden ja ihmisyyden eduksi. Tässä sodassa on turha lähteä etulinjaan riehumaan, vaan viisaampaa on pysyä kotona. Poikkeusolojen toimenpiteet ovat muuttaneet voimakkaasti jokaisen arkea. Yhteiskunnan äkillinen pysähtyminen on aiheuttanut muun muassa lomautuksia, keskeyttänyt kesätyöhakuja ja seisauttanut kulttuurialojen toiminnan lähes tyystin. Tällainen tilanne saa ihmismielen helposti etsimään syyllistä, johon purkaa pettymyksen ja vihan aiheuttamat tunteet.

Katkeruuden nostaessa päätään kannattaisi muistaa, että olemme kaikki samassa veneessä, jonka edessä olevaa äkillistä aallokkoa ei kukaan ole osannut ennakoida. Historiasta viisastuneena: sen sijaan, että mahdollinen viha ja epäoikeudenmukaisuuden kokemus saisi meidät syyttelemään toisiamme ja hieromaan eripuraa, olisi hyvä muistaa, että uhka on tälläkin kertaa yhteinen. Tilanne varmasti ravisuttaa olemassa olevia yhteiskunnallisia rakenteita, mutta se ei välttämättä ole huono asia. Vaikka jatkosota oli Suomelle monin tavoin rankka koettelemus, rakentui valtiosta sen jälkeen hyvinvointiyhteiskunta, jossa moni asia muuttui parempaan suuntaan.

Maria Syväniemi
Kirjoittaja on projektitutkija hankkeissa Tie meren yli/Vägen över havet ja Agents of Enlightenment. Gradussaan hän tutki suomalaisten sotilaiden jaettua kokemusta vihollisesta jatkosodan epävirallisissa kuvissa pohtien mm. viholliskuvaa.

Lähteet ja kirjallisuus

Niilo Syväniemen muistelmat 1975–1985 ja valokuvakokoelma, Seppo Syväniemen yksityiskokoelma.

Karemaa, Outi: Vihollisia, vainoojia, syöpäläisiä. Venäläisviha Suomessa 1917–1923. Helsinki 1998.

Kivimäki, Ville: Rintamaväkivalta ja makaaberi ruumis – nuorten miesten matka puhtaudesta traumaan. Ruma sota. Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia. Toim. Sari Näre, Jenni Kirves. Johnny Kniga, Helsinki 2008.

Kivimäki, Ville: Sotilaan työ, siviilin taakka. ”Vihollisen tuhoamisen” dynamiikasta, kokemuksesta ja muistoista. Ihminen sodassa. Suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodasta. Toim. Tiina Kinnunen ja Ville Kivimäki. Gummerus, Jyväskylä 2006b.

Kleemola, Olli: Valokuva sodassa – neuvostosotilaat, neuvostoväestö ja neuvostomaa suomalaisissa ja saksalaisissa sotavalokuvissa 1941–1945. Sigillum, Turku 2016.

Klinge, Matti: Vihan veljet ja kansallinen identiteetti. Siltala, Helsinki 2012.

Luostarinen, Heikki: Perivihollinen. Suomen oikeistolehdistön Neuvostoliittoa koskeva viholliskuva sodassa 1941-44: tausta ja sisältö. Vastapaino, Tampere 1986.

Syväniemi, Maria: Sotilaiden sielunmaisema. Jaettu kokemus jatkosodasta epävirallisissa valokuvissa. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto 2019.

Tepora, Tuomas (toim.): Rikki revitty maa: Suomen sisällissodan kokemukset ja perintö. Gaudeamus, Helsinki 2018.

Vihavainen, Timo: Ryssäviha. Venäjän-pelon historia. Minerva Kustannus Oy, Helsinki 2013.

Wunsch, Sinikka: Punainen uhka. Neuvostoliiton kuva johtavassa suomalaisessa sanomalehdistössä maaliskuusta 1938 talvisodan päättymiseen maaliskuussa 1940. Gummerus Kirjapaino Oy, Rovaniemi 2004.