Kohti lapsinäkökulmaisempaa kuntoutushoitotyötä

Mitä vastajulkaistu väitöskirjani tarkoittaa hoitajien työyhteisölle, joka haluaisi toteuttaa tutkimuksessa kehittämääni Lasten kuntoutushoitotyön dialogista mallia? Malli sisältää teoreettiset perustelut lasten vaikuttajuuden toteutumisen tärkeydelle sekä käytännön keinoja sen mahdollistamiseen kuntoutushoitoyössä.  Viime viikolla pohdin Lapsinäkökulma-blogissa (https://lapsinakokulma.wordpress.com/2024/02/15/vaitoskirjani-lapsen-nakokulmasta/), miltä väitöskirjani voisi näyttää erityiseksi määritellyn lapsen silmissä. Tämä kirjoitus on tavallaan jatkoa sille, koska käsittelin kirjoituksessani väitöskirjan muita osia, mutta en tässä käsiteltyä väitöskirjan yhteenvetoon kehittämääni hoitotyön mallia.

Koska Lasten kuntoutushoitotyön dialogisen mallin tavoitteena on lapsen vaikuttajuuden toteutuminen, työyhteisössä olisi ihan ensimmäisenä ehkä syytä käydä yhdessä läpi, mitä sillä tarkoitetaan. Tutkimuksessani tarkoitan vaikuttajuuden toteutumisellasitä, että lapsen näkökulma vaikuttaa ammattilaisen ajatteluun ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Se ei aina tarkoita lapsen toiveiden toteutumista, mutta kuitenkin niiden aitoa harkitsemista ja niihin vastaamista siten, että lapsi voi kokea tulleensa kuulluksi.

Ajatusmallit ja määritelmät toiminnan taustalla

Seuraavaksi työyhteisössä olisi tarpeen pohtia työyhteisön ja yksittäisten ammattilaisten toimintaa ohjaavia arvoja ja ajatusmalleja. Ihmiskäsitystä pohdittaessa olisi tärkeää tunnistaa erityisesti lasten ja aikuisten erilaisuuteen ja samanlaisuuteen liittyviä käsityksiä. Lasten ja aikuisten näkeminen pelkästään erilaisina tai pelkästään samanlaisina estää lasten vaikuttajuuden toteutumista. Myös käsityksiä vammaisuudesta olisi syytä tarkastella, jotta sekä vammaksi nimetyn asian että ympäristön merkitystä ymmärrettäisiin tarkastella kyseisen lapsen näkökulmasta eikä pelkästään medikaalisesta näkökulmasta, jossa vammaa pidetään aina asiana, joka täytyy korjata. Lisäksi olisi tarpeen pohtia lasten kuntoutushoitotyön lähtökohtaa ja tavoitteita. Lasten vaikuttajuuden toteutumista mahdollistaa se, että lähtökohtana pidetään lapsen yhtä suurta oikeutta sekä osallisuuteen että suojelluksi tulemiseen. Samoin sitä mahdollistaa se, että tavoitteena pidetään lapsen omannäköistä elämää, johon hän voi itse sopivassa määrin vaikuttaa.

Seuraavaksi Lasten kuntoutushoitotyön dialogista mallia toteuttavassa työyhteisössä olisi tarpeen määritellä kuntoutushoitotyön tehtävät kyseisessä työyhteisössä. Kuntoutushoitotyön tehtävissä lapsen vaikuttajuuden toteutumista edistää arvioinnin suuntaaminen lapsen ja koko perheen tilanteeseen pelkän lapsen taitojen arvioimisen sijasta. Silloin tukeminen kohdistuu laajemmin lapsen hyvinvointiin ja omannäköisen elämän mahdollistamiseen, sen sijaan että se kohdistuisi pelkästään lapsen taitojen kehittämiseen. Silloin hoitajat toimivat lapsen lähiyhteisöjen aikuisten ja lasten yhteistyökumppaneina ja välittävät lapsen vaikuttajuuden mahdollistavia keinoja myös näihin yhteisöihin, koska myös ympäristön on muututtava eikä vain lapsen.

Lisäksi olisi tarpeen määritellä kuntoutushoitotyön vahvuudet kyseisessä työyhteisössä ja miten vahvuuksia käytännössä hyödynnetään. Mallin mukaan yksi hoitotyön vahvuuksista arjen läheisyys, joka mahdollistaa lapsen ja vanhempien näkökulmiin tutustumisen heidän arkeaan lähellä olevissa tilanteissa. Toinen vahvuus on tiedon välittäjänä toimiminen eri ammattilaisten ja perheen välillä, mikä mahdollistaa myös lapsen näkökulman esillä pitämisen. Kolmas vahvuus on työn itsenäisyys, mikä mahdollistaa työn suunnittelun lapsen näkökulmaa painottaen.  

Keinot käytännön hoitotyössä

Sitten olisikin aika miettiä, millä käytännön keinoilla lasten vaikuttajuuden toteutuminen voitaisiin mahdollistaa. Mallin keinot liittyvät ammattilaisten suhtautumiseen lapseen, ammattilaisten vuorovaikutustapoihin sekä laajempiin rakenteisiin ja toimintakulttuureihin liittyviin asioihin.

Keskeistä mallin käytännön keinoissa on kunnioittava suhtautuminen, joka näkyy lapsen pitämisenä oman elämänsä ja kuntoutuksensa päähenkilönä. Siihen liittyvät myös huomion kiinnittäminen lapsen vahvuuksiin, lapselta oppiminen ja moninaisuuden pitäminen rikkautena. Kunnioittaminen on helpompaa, jos ei tulkitse kaikkea lapsen vammaksi määritellyn ominaisuuden kautta, vaan ymmärtää myös oman toimintansa ja ympäristön vaikutuksen lapseen.

Ammattilaisten vuorovaikutuksessa lasten kanssa oleellista on dialoginen kohtaaminen. Se perustuu lapsen näkökulmasta kiinnostumiseen ja oletukseen siitä, että lapsen toiminnalla on hänelle itselleen mielekäs merkitys. Lasta on kuunneltava kaikilla aisteilla, jotta voi tunnistaa myös lapsen sanattomat ilmaisut vuorovaikutusaloitteiksi, joiden pohjalle vuorovaikutusta voi rakentaa. Kohtaamisessa oleellista on vastavuoroisuuden mahdollistaminen jakamalla valtaa lapselle ja tekemällä hänelle mahdollisimman helpoksi ilmaista omaa näkökulmaansa. Aikuisen on tärkeä olla välillä ihan hiljaa ja tekemättä mitään sekä mahdollista lapsen toiminnallinen osallistuminen. Dialogisuus mahdollistuu, kun ammattilainen antaa lapsen viestinnän vaikuttaa omaan viestintäänsä sen sijaan, että jatkaisi siitä riippumatta aloittamallaan linjalla. Näin tehden pystyy harkitsemaan, onko mahdollista ja lapsen edun mukaista toimia hänen toivomallaan tavalla – ja jos ei ole, silti osoittamaan silti arvostavansa lapsen näkemystä. Tämä vaatii ammattilaiselta läsnä olemista hetkessä ja luovasti toimimista.

Lapsen vaikuttajuutta tukevien rakenteiden ja toimintakulttuurien kehittäminen liittyy kuntoutuksen lapsinäkökulmaisuutta vahvistavien käytäntöjen muokkaamiseen. Oleellista on esimerkiksi järjestää riittävästi aikaa lasten kuunteluun. Tarpeellista on myös miettiä, miksi ja milloin työyhteisössä käytetään strukturoituja toimintatapoja sekä miten niiden käyttäminen vaikuttaa lapsen kuulluksi tulemiseen. Struktuureissa tulisi olla joustamisen varaa. Lisäksi työyhteisön jäsenillä tulisi olla myös osaamista ja uskallusta lähteä tilanteisiin, joiden annetaan muotoutua vapaassa vuorovaikutuksessa, jotta lapsi voisi tulla kuulluksi hänelle sopivalla tavalla. Ammattilaisten kaiken toiminnan tulisi myös edistää lasten yhteisöihin kuulumista ja lasten keskinäisten suhteiden tukemista heidän arjessaan. Koska arjen toimintaan vaikuttavat myös laajemmat yhteiskunnalliset rakenteet, tulisi kuntoutushoitotyön ammattilaisten edistää yhteiskunnankin tasolla lapsen näkemysten ja moninaisuuden arvostamiseen perustuvia ratkaisuja.

Ja mitä siitä seuraisi?

Lasten kuntoutushoitotyön dialogista mallia toteuttamaan lähtevässä työyhteisössä olisi paljon pohdittavaa ja mahdollisesti muutettavaakin, mutta prosessi olisi varmasti erittäin antoisa lastenneurologian hoitajille, jotka tutkimukseni ja kokemukseni mukaan haluavat tarjota lapsille parasta mahdollista hoitoa ja kuntoutusta. Mallin käyttämisen myötä hoitotyön ydin, potilaan kohtaaminen hänelle oikealla tavalla, voi toteutua kaikenlaisten lasten kanssa. Ja silloin hoitajilla on myös mahdollisuus oppia lapsilta, jotka ovat leikin, ilon ja läsnäolon asiantuntijoita!

Johanna Kaitsalmi (ent. Johanna Olli)

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Koulutus-, konsultointi- ja kehittämispalvelut Kohtaamistaito

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija, terveystieteiden maisteri ja sairaanhoitaja. Juuri valmistunut väitöskirjatutkimus käsittelee erityiseksi määriteltyjen lasten ja sairaanhoitajien vuorovaikutusta ja sitä, miten dialogisuus mahdollistaa myös niiden lasten näkökulman huomioimisen, jotka eivät ilmaise sitä puheella. Väitöskirja on julkaistu helmikuussa 2024 ja väitöstilaisuus on 22.3.2024. Lisätiedot:

https://kohtaamistaito.net/vaitoskirja/
johanna(AT)kohtaamistaito.net
Instagram: https://www.instagram.com/johanna.kaitsalmi/
Mastodon: https://suomi.social/@JohannaOlli  
X (Twitter): https://twitter.com/KaitsalmiJo
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/johanna-kaitsalmi-54944053/
Verkkosivu: https://kohtaamistaito.net/

Lähteet

Kaitsalmi Johanna. 2024. Erityiseksi määritellyn lapsen vaikuttajuuden toteutumisen mahdollistava hoitotyö. Lasten kuntoutuhoitotyön dialoginen mallin. Turun yliopiston julkaisuja D 1779. Väitöskirja.  https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9627-8

Olli Johanna*, Vehkakoski Tanja & Salanterä Sanna. 2014. The habilitation
nursing of children with developmental disabilities—beyond traditional
nursing practices and principles? International Journal of Qualitative Studies
on Health and Well-being 2014, 9:1. https://doi.org/10.3402/qhw.v9.23106


Olli Johanna*, Vehkakoski Tanja & Salanterä Sanna. 2012. Facilitating and
hindering factors in the realization of disabled children’s agency in
institutional contexts – literature review. Disability & Society 27(6), 793–807.
https://doi.org/10.1080/09687599.2012.679023


Olli Johanna*, Salanterä Sanna, Karlsson Liisa & Vehkakoski Tanja. 2021.
Getting into the Same Boat – Enabling the Realization of the Disabled Child’s
Agency in Adult–Child Play Interaction. Scandinavian Journal of Disability
Research, 23(1), 272–283. http://doi.org/10.16993/sjdr.790


Olli Johanna*, Vehkakoski Tanja, Karlsson Liisa & Salanterä Sanna. The
child’s perspective in the anaesthesia procedure preparation process using a
picture schedule: A qualitative observation study. (käsikirjoitus)


Artikkelien käyttöön väitöskirjan osajulkaisuina on saatu kustantajien lupa.


*Johanna Kaitsalmi, ent. Johanna Olli

3 Comments Add yours

  1. Tuula Stenius sanoo:

    Hyviä asioita hyvässä järjestyksessä. Piirrä vielä portaat tai jokin yksikertainen kuvio vielä näistä askelmista.

    1. Kiitos palautteesta, Tuula! Väitöskirjassa olen (s.78) parinkin kuvion verran yrittänyt mallia tiivstää. Mutta portaita siellä ei kyllä ole, täytyypä harkita ideaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *