Autor: Leimu Laine

Katalonian joulukuinen aurinko lämmittää kasvoilla hellävaraisesti pukien Turó de la Roviran kukkulan keltaisen sävyihin. Kiipeän muutama askelma kerrallaan kapeaa portaikkoa. Satunnaisten lenkkeilijöiden lisäksi joudun väistämään paikalliseen talvipukeutumiseen nähden varsin kevyesti sonnustautunutta ryhmää. Porukan ohittaessani vasen korvani poimii saksankielisen sivulauseen. Mainiota, ajattelen – juurikin turistien jälkeensä jättämiä saksankielisiä tarroja haluankin löytää. Niistä aloitin muodostamaan kandidaatintutkielmani Deutsche transgressive Aufkleber in Barcelona: Linguistic Landscapes im Stadtteil Horta-Guinardó aineistoa kaksi kuukautta aikaisemmin.

Kyseisen kukkulan valitsin tutkimusalueekseni paitsi henkilökohtaisen käytännönläheisyyden myös sen suosion vuoksi; Turó de la Roviran bunkkerit keräävät massoittain turisteja ihailemaan Barcelonan ylitse Välimerelle avautuvaa näkymää. Auringonlaskuakin. Tarrojen luoman kielimaiseman transgressiivisuutta korostaa bunkkeri- ja puistoalueen muuten vähäinen kirjoitettu kieli, jota näkee lähinnä puiston opastauluissa ja bussipysäkeillä – katalaaniksi tosin.

Huomauttaisin, että tarrat eivät itsessään ole syy kaupungissa oleskeluuni, vaan niiden etsiminen ja tutkiminen on henkilökohtaisen elämäni puitteissa tapahtuvien vierailujen suoma mahdollisuus. Tutkimukseeni inspiraation sain Sanni Linnasaaren Pro Gradu -tutkielmasta Transgressive Stickers in der Linguistic Landscape: Diskurse und Sprachen in Greifswald (2023). Saksankielisen vandalismin suhteellinen runsaus jo pelkästään Horta-Guinardón kaupunginosassa vakuutti minut tutkimukseni toteuttamiskelpoisuudesta.

Materiaalia ei tarvitse erityisesti etsiäkään; Escales de Tenerife -portaiden varrella – joiden juurella seisoo lukukelvottomaksi laputettu infotaulu – alkupään ensimmäisten askelmien jälkeen odottaa ohikulkijaa tarroilla miltei kokonaan vuorattu lyhtypylväs ja vieressä vastaavasti uuden ilmeen saanut kaide. Tarkempi silmäys paljastaa useammankin tarran puhuvan tiirailijalle saksaa.

Silmien korkeudella auringonvalon virttämät berliiniläistä jalkapallojoukkuetta Herthaa kannattavat tarrat peittävät toinen toisensa ja kaiteenpylväässä vihreä pyöreä tarra vihjaa „tilasta juurtumiselle“. Nämä antavat vain esimakua portaikon yläpäässä odottavasta katetusta välitasanteesta – lähes poikkeuksetta tarrat on liimattu keinotekoisiin pintoihin. Sentään kukkulalta avautuva näkymä tunnettuine pyhäkköineen muistuttaa, ettei Saksassa olla kuitenkaan.

Valjastaen silmänsä skannaamaan vastaantulevaa infrastruktuuria huomaa tarroja yllättävissäkin paikoissa. Tässä tapauksessa tarrojen määrä itsessään ei ole seikoista hätkähdyttävin. Sen sijaan luvatta leviteltyjen saksankielisten tarrojen määrä kielialueensa ulkopuolella herättää aprikoimaan ilmiön laajutta Barcelonaa laajemminkin. Bongaamani tarrat mainostavat toimijoita ja tuotteita sometileistä tautointistudioon, toimivat vastauksina toisille tarroille (tästä oivana esimerkkinä julkaisun kansikuvaan ikuistettu dialogi), kannattavat ja edustavat suurimpana kategoriana urheiluseuroja ja muutamassa tapauksessa vastustavat rasismia seurojen puolesta. Tarran löytäessäni kuvaan sen, luokittelen ja merkitsen sijainnin Google Earthiin.

Urheiluseuratarrojen silmiinpistävä osuus aineistosta tukee hypoteesiani siitä, että tarrat ovat ensisijaisesti jättäneen jälkeensä kaupungissa vierailevat DACH-kansalaiset kohderyhmänään toiset paikalla pistäytyvät (saksankieliset) turistit. Tähän viittaisi tarrojen saksankielisyys sekä selvästi diskursiiviset päälleliimaukset. Jalkapallolle pyhitetty vandalismi taas saattaisi viitata ultrakulttuuriin, johon liittyy myös oman joukkueen kannattajakunnan „reviirin merkkaaminen“.

Saksankieliset tarrat edustavat vain osaa tutkimusalueeni, Barcelonan ja koko Pyereneiden niemimaan kielimaisemasta. Saksalaisten tarrojen osuus on kuitenkin silmiinpistävän suuri, vaikkei suuntaa antavankaan prosenttiosuuden selvittäminen tutkimustani osa olekaan. Yksin varsin pienen tutkimusalueeni ollessa vähintään kymmenien saksalaisten tarrojen koti paljastaa kyseisen kielen esiintyvyyden paikallisessa kielimaisemassa olevan marginaalista laajempaa.

Kaiken kaikkiaan tutkimus sivisti tekijäänsä tarrojen lyhytikäisyydestä sekä niiden multimodaalisen luonteen mitä kekseliäimmistä hyödyntämiskeinoista. Ennen kaikkea siitä, minkä panoksen saksan kieli antaa suosittujen turistikohteiden – tässä tapauksessa Barcelonan – transgressiivisiin eli rajoja rikkoviin kielimaisemiin.

Kuvat: Leimu Laine

Saksankielisen liikeviestinnän sivuainekokonaisuuden MONI5 -monikielisyyskurssi opintomatkalla 20.-24.10. tutustuttiin sveitsiläiseen kulttuuriin ja yritysmaailmaan, tällä kertaa yksin lehtori Joachim Schlabachin johdolla. Opiskelijaosallistujia matkalle lähti tällä kertaa kolmetoista.

Opintomatka starttasi useimmalla osallistujalla maanantaina Zürichin lentoasemalta illan jo hämärryttyä. Hieman suunniteltua myöhemmin itse asiassa, sillä lentojen myöhästymisistä johtuen kaikki eivät olisi suunniteltuun junaan ehtineet. Zürichistä junamatka Bernin kantonissa, Bielerseen rannalla sijaitsevaan Bieliin kesti runsaan tunnin. Bielin rautatieasemalta kävelymatkan LagoLodge –hostellille taittoi noin kymmenessä minuutissa. Hostellissa kurssilaiset majoittuivat 2-3 hengen huoneissa.

Tiistain ohjelma alkoi junamatkalla Berniin, missä odottivat matkan ensimmäiset vierailut. Berniin saavuttua oli aika suunnata Bernin yliopistolle, jonka päärakennuksessa odotti vierailua varten varattu seminaaritila, jossa meidät otti vastaan ainekoordinaattori Prof. Dr. Norbert Trautmann. Vierailussa seurattiin muun muassa Dr. Nicklas Kleinin väitöskirjan esittelyä tuotantotekniikasta, sekä lyhyt kooste sosiaalisen median merkityksestä yliopiston yhteisölle. Vierailuun sisältyi ruokailu yhdessä yliopiston ruokaloista. Noin puolitoistatuntisen vapaa-ajan jälkeen oli aika matkustaa Bernin laitamille Oberwangeniin, jossa ryhmän ottaisi tehtaallaan vastaan sähköpolkupyörävalmistaja Stromer. Päätoimiston ja tuotantotilojen esittelyn jälkeen suotiin tilaisuus koeajaa valmistajan omaa sähköpyörää – halukkaiden letka ajoi muutaman kilometrin tienpiennarta pitkin ja takaisin. Sähköavusteisen liikunnan jälkeen olikin aika suunnata takaisin Bieliin illalliselle fondueravintolaan, jossa opittiin sveitsiläisestä ruoka- ja tapakulttuurista.

Keskiviikkona suunnattiin lähemmäs Ranskan rajaa varjoisassa laaksossa sijaitsevaan Saint-Imier`n kylään, jossa ensimmäinen päivän kolmesta yritysvierailusta kohdistui Fromages Spielhofer –juustolaan. Kierros alkoi lyhyellä esitelmällä tilan historiasta, jonka jälkeen päästiin seuraamaan juuston lukuisia valmistusprosesseja sekä kurkistamaan juustokellareihin, joiden seinustoilla kypsyi kymmeniä juustokiekkoja. Kierros huipentui juustolan omien tuotteiden maisteluun viinin kera. Omatoimisen paikkakuntaan tutustumisen jälkeen oli luvassa kierros kellovalmistaja Longines´n pääkonttorilla sekä museossa, jossa näytteille oli asetettu muun muassa lentäjä Charles Lindberghin omistamia kelloja.

Yhden asemavälin päässä odotti vielä kierros 96-vuotiaan suklaavalmistajan Camille Blochin tiloissa. Ensin vuorossa oli yritysesittely yksityistilassa, jonka jälkeen sai osallistua “elämyskierrokselle”, jossa pääsi seuraamaan Torino- ja Ragusa-patukoiden valmistusta ja maistamaan valmiita tuotoksia.

Torstain ohjelma muuttui sääolosuhteista johtuen. Alkuperäinen suunnitelma oli nousta Alpeille, Stockhornille, mutta edes varavaihtoehto Niesenillä ei myrskyisestä säästä johtuen ollut mahdollista vierailla rinnehissien oltua poissa käytöstä turvallisussyistä. Siispä koko päivä tuli viettää Bernissä. Suurin osa ryhmästä seurasi Schlabachia Zentrum Paul Klee –kulttuurikeskukseen, jonne sisäänpääsy oli kurssilaisille kustannettu. Näyttelyssä esillä oli muun muassa Gertrud Goldschmidtin taidetta. Taidenäyttelyn jälkeen tarjoutui mahdollisuus viettää vapaa-aikaa Bernin keskustassa omatoimisesti; osa matkalaisista vieraili muun muassa Einsteinin kotitaloon perustetussa kahvilassa. Halukkaat saivat osallistua opastetulle kierrokselle Bernin vanhassakaupungissa. Päivä huipentui ravintolaillalliseen, jossa oli mahdollista tilata perinteikkäitä sveitsiläisiä röstiannoksia.

Perjantaiaamuna, matkan viimeisen päivän koittaessa oli aika sunnata Zürichiin, jossa odottaisi matkan viimeinen yritysvierailu, ja mistä useimman kurssilaisen paluulento lähtisi. Seurueelle oli varattu omat istumapaikat Zürichiin vievästä junasta. Zürichiin saavuttua oli mahdollista jättää laukkunsa matkatavarasäilöön rautatieasemalle, minkä jälkeen oli aika ottaa raitiovaunu Migros -vähittäiskauppaketjun pääkonttorille, missä kuunneltiin esittely yrityksen historiasta ja markkina-asemasta nykyään. Vierailuun sisältyi ruokailu konttorin lounasravintolassa. Muutaman tunnin Zürichin aurinkoiseen syysiltapäivään tutustumisen jälkeen oli aika suunnata yhdessä lentoasemalle paluulennoille Suomeen. Kaikkia tämä ei kuitenkaan koskenut; yksi jäi muutamaksi päiväksi Sveitsiin, toinen jatkoi junalla Etelä-Saksaan ja kolmas suuntasi viikonlopuksi Brandenburgiin.

Kaikki blogissa käytetyt kuvat kredioituja poikkeuksia lukuunottamatta: Leimu Laine