Saksan kieli, Turun yliopisto

Monat: Juni 2021

Germanican esittely

Esittelyssä saksan kielen opiskelijoiden ainejärjestö Germanica! Kuvassa oikealla Germanican lipun kantoa ainejärjestöjen vappukulkueessa.

Germanica, viralliselta nimeltään Germanica ry, on Turun yliopiston saksan kielen opiskelijoiden ainejärjestö. Järjestöllä on pitkät perinteet vuosikymmenten ajalta. Järjestö perustettiin jo vuonna 1961 ja tarkoituksena on valvoa opiskelijoiden etuja sekä samalla järjestää opiskelijoille toimintaa, joka kokoaa opiskelijat yhteen. Jäseneksi saa pientä maksua vastaan (vuoden jäsenyys 5€, seitsemän vuoden jäsenyys 15€) liittyä kuka tahansa saksan kielestä ja kulttuurista kiinnostunut. Germanica myöskin sponsoroi opiskelijoiden haalareita ja järjestöltä voi myös esimerkiksi myyjäisissä ostaa itselleen laulukirjan, kangaskassin sekä haalarimerkkejä. Myös college-paitoja on vuodesta 2018 alkaen teetetty yhteistilauksella syksyisin. Katso kuvat alla!

Germanicalla on oma hallitus, joka valitaan vuosittain syyskokouksessa. Tarvittaessa myös keväällä hallitukseen haetaan uusia jäseniä. Hallitus koostuu opiskelijoista ja kuka tahansa on tervetullut mukaan hallitustoimintaa. Uudet jäsenet ovat tällä hetkellä erittäin kaivattuja! Etukäteisosaamista hallitustoiminnasta ei tarvita, vaan jokainen hallituslainen saa perehdytyksen ennen työskentelyn aloittamista. 

Tapahtumiin ovat kaikki jäsenet aina tervetulleita, eikä kukaan jää yksin. Perinteisiä tapahtumia syksyllä ovat mm. Pokémon-sitsit ja -bileet syyskuussa yhteistyössä Asteriski-järjestön kanssa, Oktoberfestit lokakuussa sekä pikkujoulut. Kevätpuolella tapahtumakalenterista löytyvät mm. uusien opiskelijoiden haalarikastajaiset, ystävänpäiväsitsit ja halibileet yhteistyössä Digit-järjestön kanssa helmikuussa, Bierfest maaliskuussa sekä tietysti vappu-ohjelmaa vuoden suurimpana juhlapäivänä. Bileiden lisäksi järjestetään myös muita tapahtumia, kuten esimerkiksi myyjäisiä, kahvitunteja, peli-iltoja sekä urheilutapahtumia. Myös pidempi, muutaman päivän mittainen Mökkiwochenende on järjestetty useamman kerran. Tällä hetkellä kaikki Germanican tapahtumat ovat vallitsevasta tilanteesta johtuen etänä. Esimerkiksi Zoom- ja Discord-alustat ovat olleet käytössä tapahtumissa. 

Tapahtumista nostettakoon vielä esille Germanistipäivät, jotka ovat olleet vuosittainen, kaikkien Suomen germanistien muutaman päivän mittainen tapahtuma. Kukin ainejärjestö on vuorollaan järjestänyt tapahtuman omassa kaupungissaan. Viimeksi ne järjestettiin vuonna 2019 Joensuussa, sillä viime vuonna pandemiatilanne ei sallinut tapahtuman järjestämistä.  

Lopuksi vielä ilmoituksena, että Germanica juhlii tänä vuonna 60-vuotisjuhliaan! Toivotaan, että pandemiatilanne sallii vuosijuhlien järjestämisen fyysisesti ja ajallaan. Pysykää kuulolla!

Käykää katsomassa myös Germanican nettisivut ja somet. Linkit löytyvät alta:

Germanican nettisivut: https://tyyala.utu.fi/germanica/

Germanica Facebookissa: https://www.facebook.com/germanicaturku

Germanica Instagramissa: https://www.instagram.com/germanicary/

HUOM! Julkaistu ensimmäisen kerran 09.04.2021 saksan kielen oppiaineen Facebook- ja Instagram-tileillä. Lisätty uuteen blogiin 18.06.2021.

Maisteriopiskelijoiden haastatteluja -sarja, Osa 1: Annika Pelto (KOOT)

Keväällä 2021 kuulijat pääsivät oppiaineen SoundCloudissa tutustumaan saksan kielen opintoihin. Näissä suomenkielisissä, erityisesti hakijoille suunnatuissa podcasteissa kuullaan kielen oppimisen ja opettamisen (KOOT), monikielisen käännösviestinnän (MKV) sekä kieliasiantuntijuuden (KIAS) tutkinto-ohjelmien opiskelijoiden kokemuksia omista opinnoistaan. Ensimmäisenä heistä ääneen pääsi kieltenopettajaksi opiskeleva Annika Pelto. Yllä olevassa kuvassa Annika, taustalla Marburgin maisemat Saksassa. Podcastissa Annika kertoo miksi hän päätyi opiskelemaan saksan kieltä Turun yliopistoon. Lisäksi kuulemme mm. millaisia kursseja hänellä on ollut, mistä aiheista hän on kirjoittanut kandidaatin tutkielmansa sekä tällä hetkellä työn alla olevan gradunsa ja millaisia kokemuksia hänellä on vaihto-opiskelusta Saksassa. Lopuksi pääsemme myös kurkistamaan Annikan tulevaisuuden suunnitelmiin valmistumisen jälkeen. Haastattelijana tässä podcastissa toimii some-harjoittelija Janina Ahlqvist. 

Kuuntele podcast / lue tiivistelmä alta! 

HUOM! Podcastin alussa mainittu oppiaineen SoundCloud ei ole enää alustana uusille julkaisuille ja uudet julkaisut tulevat suoraan tänne uuteen blogiin. Myös vanhat SoundCloud tiedostot siirtyvät vähitellen blogiin. Tämä podcast ja siihen liittyvät julkaisut on julkaistu ensimmäisen kerran 12.03.2021 saksan kielen oppiaineen Facebook-, Instagram- ja SoundCloud-tileillä, ja ne on lisätty blogiin 17.06.2021.