Merkkivuosien juhlaa Turussa

Turun Sanomat muisti 30. lokakuuta 1917 Turun Akatemiatalon satavuotisjuhlaa ylpein ja haikein sävyin. Peruskiven laskemisesta vuonna 1802, jota oli kunnioittamassa läsnäolollaan kuningas Kustaa IV Adolf puolisoineen, laskettiin aikaa peräti vuoteen 1815, jolloin laajennusosa oli valmis. Vihkiäisiä vietettiin lopulta 30. lokakuuta 1817. Hankkeen suurta hyväntekijää, Aleksanteri I:stä, muistettiin lehteen painetun potretin kera. ”Turun yliopistosta” oli kuitenkin todellisuudessa jäljellä vain muisto, minkä lehti toteaa. Carl Christoffer Gjörwellin suunnittelema rakennus seisoi kuitenkin ylpeänä paikallaan ja sen piirustukset painettiin lehteen.

Akatemiatalon juhlallisuuksia oltiin siirretty vielä suuremman merkkipäivän takia. Kuten Turun Lehti huomattavimmin uutisoi, seuraavana päivänä, lokakuun viimeisenä, koittaisi reformaation 400-vuotisjuhla. Martin Luther hautapaaseineen ja Wittenbergin kirkko täyttivät tiistaipainoksen etusivun. Kirkko ja Suomen lait olivat lehden mukaan Jumalan asettamia, ja uskonpuhdistuksen aatteiden puolesta taistelu oli edelleen mitä ajankohtaisinta tänäkin päivänä. ”Taistelu” oli leimallista maailmansodan taisteluiden ulkopuolella olevassa Suomessakin.

Uskonpuhdistusjuhlien takia muun muassa Turun elintarvikelautakunnan kokous pidettiin suljettujen ovien takana. Samalla kuitenkin Turun työväki juhli pian yhtä merkkipäivää. Jo tiistaina Sosialistissa oli ilmoitus Turun villaajain ja sorvaajain ammattiosaston 10-vuotisjuhlista sunnuntaina 4.11.1917, ohjelma tultaisiin julkaisemaan perjantain lehdessä. Herrojen juhlien prameus tulisi tilaisuudesta puuttumaan, mutta sen sijaan tarjolla olisi nautittavaa ja korkeatasoista viihdettä, josta vastaavat Työväen teatteri ja pelimannit. Työväen asian ajaminen ansaitsi juhlahetkensä, kaiken puutteen keskelläkin.

– Selaginella


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *