Mielipuoliseksi kissan vuoksi

10. tammikuun 2018 Eläimet 0

Vuonna 1918 eläinten merkitys arkielämälle oli keskeinen. Sanomalehdistössä käsiteltiin 10. tammikuuta muun muassa hevoskannan huolestuttavaa vähenemistä. Sosialistissa esiteltiin laajasti oululaisten meijereiden ja maidontuottajien välistä kiistaa, jonka seurauksena tuottajat uhkasivat “panna umpeen kokonaan lehmänsä”. Elintarvikekriisin keskellä hevosten ja lehmien hyvinvointi oli olennainen kysymys. Muutkin kotieläimet olivat lehtien palstoilla päivittäin. Kaikissa lehdissä ilmoitettiin kadonneista koirista: Turun Sanomissa kuulutettiin 10. tammikuuta sekä Piikkiössä kadonnutta verikoiraa että salolaisen elintarvikekauppias Himbergin “isoa ja lihavaa” ajokoiraa.

Hämmästyttävimmän uutisen julkaisi Turun Lehti. Se kertoi tarinan Spångassa Ruotsissa eläneestä naisesta, jolla oli vanha kissa. Tämä kotieläin oli ollut “hänen sydämellisin ystävänsä ja hänen elämänsä ankkuri”. Kun kissa oli pakko lopettaa, nainen suri sitä niin voimakkaasti, “ettei enää voinut asua siinä huoneessa, jossa kaikki muistutti hänelle vainajasta”. Edes uudessa asunnossa hän ei saanut rauhaa vaan päätyi lopulta mielisairaalaan.

– H. S-i


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *