“Sokerikauppias pidätetty”. Turussa rauhallista

01. helmikuu 2018 Arki 0

Helmikuu alkoi lehtitietojen mukaan rauhallisesti, ja Sosialisti totesikin etusivullaan 1. helmikuuta 1918, että “Turussa on ollut edelleen elämä täysin rauhallista ja järjestys mallikelpoisen hyvä. Eilen illalla kerrottiin lahtareiden maaseudulta suunnittelevan ‘vierailuretkeä’ Turkuun, mutta ei heitä kuitenkaan ole näkynyt”.

Tämä rauhallisuus oli kuitenkin suhteellista. Samassa lehdessä todettiin, että toistaiseksi “iltamien ja kansankokousten” järjestäminen oli kaupungissa kielletty, turvallisuussyistä. Jo aiemmin sovittuja tapaamisia jouduttiin peruuttamaan, ja näistäkin ilmoitettiin lehdessä. Voimistelu- ja urheiluseura Veikkojen seuraavaksi sunnuntaiksi suunnittelema illanvietto oli pakko peruuttaa.

 

Levottomuutta oli toki ilmassa, niin kuin oli ollut jo pitkään. Elintarviketilanne oli surkea, ja huijareita oli liikkeellä. Turun miliisi oli saanut vihdoin kiinni “sokerikauppiaan”, joka oli kaupannut väärennöksiään. Mieshenkilö oli myynyt 180 markan arvosta kahvilanomistajalle “kivillä täytetyn puupölkyn sokerikekona”.

– H. S-i


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *