“Joku Mannerheim”

31. tammikuun 2018 Lehdistö, Sota 0

Torstaina 31. tammikuuta 1918 monenlaiset tarinat ja tiedot risteilivät niin Turussa kun muuallakin Suomessa. Tosiasioita kumottiin huhuina, ja huhuja väitettiin tosiasioiksi. Sisällissota oli alusta lähtien myös informaatiosotaa, kilpailua siitä, kenen tiedot ja mielikuvat tehokkaimmin levisivät.

Sosialisti kirjoitti aiheesta voimakkaasti otsikolla “Valheilla pelotellaan” toteamalla, että “Helsingissä sekä muissa kaupungeissa on viime päivien kuluessa levitetty sähkösanomaa, jolla ‘suojeluskuntien’ ylipäällikkö, kenraali Mannerheim ilmoittaa, että Pohjanmaalla on 5000 sotamiestä vangittu sekä uhataan kauheasti punakaartilaisia”.

Suojeluskunnat oli julistettu hallituksen joukoiksi 25. tammikuuta, ja seuraavana päivänä Svinhufvud oli pyytänyt Mannerheimia ryhtymään toimenpiteisiin täysin valtuuksin. Varsinaisen päätöksen Mannerheimin nimittämisestä ”ylimmäksi päälliköksi järjestyksen ylläpitämistä varten Pohjois-Suomessa” senaatti teki 27. tammikuuta. Aamuyöllä 28. päivä aloitettiin Mannerheimin johdolla Etelä-Pohjanmaan venäläisten varuskuntien riisuminen aseista. Sosialistin mainitsema sähkösanoma julkaistiin useissa lehdissä ympäri Suomea. Sortavalalaisessa Laatokassa Mannerheimin allekirjoittamasta viestistä kerrotaan, että se olisi levitetty kaikkiin sähkösanomakonttoreihin. Tekstin mukaan venäläisiltä joukoilta riisutaan aseet Vaasassa, Lapualla, Ylistarossa, Seinäjoella, Pietarsaaressa ja Kokkolassa. Samassa yhteydessä esitettiin varoitus, johon Sosialistin uutinen viittaa: “Jos eivät punakaartilaiset alistu laillisen hallituksen alle, tulevat maan harmistuneet talonpoikaisjoukot aseet kädessä tuomitsemaan maanpetturit.” Sähkösanoma tuli myös Varsinais-Suomeen, vaikka tiedonvälitys oli kontrolloitua. Sosialisti kertoi 30. tammikuuta, että “Piikkiössä, Salossa ja mahdollisesti muillakin asemilla on vallankumouksen vihollisten toimesta levitetty ja julkisille paikoille naulattu erästä katalassa provokatsionitarkoituksessa kyhättyä kirjelmää, joka on kirjoitettu sähkösanoma-arkille verrattain hyvällä käsialalla”. Lisäksi lehti huomautti, että allekirjoittajana oli “joku Mannerheim”. Seuraavana päivänä lehti siis reagoi tähän sähkösanomaan ja varoitti uudelleen lukijoitaan sen “valheista”.

– H. S-i

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *