Ahvenanmaa ja Daniel Hjort

16. helmikuun 2018 Arki, Politiikka 0

16. helmikuuta Turun lehdet Sosialisti ja Arbetet raportoivat kumpikin kotimaan sotatapahtumista mutta erilaisin painotuksin. Sosialistin etusivulla näkyivät raportit eri puolilla Suomea käydyistä taisteluista sekä syytökset ”lahtarikaartilaisten” petollisista toimista. Ruotsinkielinen Arbetet nosti etusivun uutiseksi tiedot ruotsalaisjoukkojen maihinnoususta Ahvenmaalle. Lehden mukaan Eckeröön oli rantautunut kolme ruotsalaisalusta. Tilanne oli kuitenkin toistaiseksi rauhallinen.

Ahvenanmaa oli demilitarisoitu alue jo 1850-luvulla käydyn Krimin sodan jälkeen. Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjä kuitenkin linnoitti Ahvenanmaata, ja sisällissodan syttyessä siellä oli venäläistä varusväkeä. Lisäksi saarilla liikehti sekä valkoisten että punaisten joukkoja. Ruotsi puuttui Ahvenanmaan tilanteeseen lähettämällä sinne omia joukkojaan helmikuussa 1918. Saarten kohtalo kiinnosti Ruotsia strategisista syistä. Ahvenanmaalaiset olivat lisäksi itse ilmaisseet toiveensa tulla jälleenliitetyksi Ruotsiin. Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen venäläissotilaat olivat jääneet Ahvenanmaalle vailla selkeää johtoa ja tehtävää. Ahvenanmaalaisten keskuudessa venäläisjoukot aiheuttivat levottomuutta – sotilaat olivat muun muassa ryöstäneet paikallista väestöä. Näitä tietoja oli uutisoitu myös ruotsalaisissa lehdissä. Ruotsalaisjoukot toimivat Ahvenanmaalla muun muassa riisumalla aseista venäläisiä sotilaita. Myöhemmin Ahvenanmaalle saapui vielä saksalaisia joukkoja.

Sekä Arbetet että Sosialisti mainostivat päivän lehdessä turkulaisen J. J. Wecksellin näytelmää Daniel Hjort, joka saisi ensi-iltansa 17. helmikuuta Turun Työväen teatteritalolla. Daniel Hjort -näytelmää esitetään Turussa myös vuonna 2018.

– Grundström


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *