Työläisnaisen tilaajille
Sosialisti julkaisi 2. huhtikuuta 1918 ilmoituksen Työläisnaisen tilaajille ja asiamiehille. Tietoa oli levitetty jo aiemminkin, mutta “vielä kerran” Työläisnaisen hallinto ilmoitti, ettei lehteä voi julkaista säänöllisesti nykyisessä tilanteessa.
Työläisnainen oli Suomen sosialidemokraattisen naisliiton aikakauslehti, joka oli alkanut ilmestyä vuonna 1906 ja jonka ensimmäinen päätoimittaja oli Miina Sillanpää. Lehti ilmestyi säännöllisesti vuoteen 1914, mutta sen jälkeen julkaiseminen ajautui vaikeuksiin. Vuonna 1918 lukijakunta sai lehden tammikuussa, ja se jäi lopulta vuoden ainoaksi numeroksi. Hilja Pärssisen toimittama numero oli alkanut sanoin:
“Köyhälistön nainen, pienin porraspuu yhteiskunnan rämeikössä, sanoin kertomattomat kohtalot sisältyvät tuohon nimeen. Köyhälistön nainen, sotaakäyvissä maissa lapsineen yksin jätetty, puolison ja poikain sortuessa tappotanterille. Tuskain ruhjoma leski, nääntyväin pienokaisten ympäröimä äiti, raskaaseen ansiotyöhön, miesten työaloille ajettu raataja – siinä hänen osansa.”
– H. S-i