Puhelinkuuntelua ja epätoivoa
Yleistilanne alkoi punaisten kannalta olla jo huhtikuun alussa todella huono, ja epäilemättä tämä ainakin punaisten johdossa Turussa tiedettiin, vaikka Sosialisti ja Arbetet, ainoat kaupungissa ilmestyneet sanomalehdet, eivät sitä yleisölle kertoneetkaan, vaan yrittivät ylläpitää propagandan avulla toiveikkuutta. Saksalaiset olivat nousseet maihin Hangossa 3. huhtikuuta ja vallanneet Karjaan 6. huhtikuuta katkaisten samalla Turun ja Helsingin välisen rautatieyhteyden. Punaisen Suomen johto oli siirretty Viipuriin 4. huhtikuuta ja Tampere oli luhistunut lauantaiaamuna 6. päivä. Sunnuntaina 14. huhtikuuta saksalaiset valtasivat Helsingin.
Näiden ratkaisevien päivien aikana valkoiset olivat onnistuneet kuuntelemaan Turun punakaartin puheluja. Näin voi päätellä Turun Sanomissa 14. huhtikuuta julkaistusta artikkelista, jossa kuvataan punaisen Turun viimeisiä hetkiä muun muassa puhelinkeskustelujen kautta. Artikkelin mukaan punaisten johtaja Turussa William Lundberg (1886–1918) esimerkiksi soitti 6. huhtikuuta Helsinkiin ja valitti rahan loppuneen. Suomen 
Pankin täkäläinen konttori oli aivan tyhjä ja rahaa tarvittaisiin punakaartin palkkojen maksuun ainakin 4 miljoonaa, ”ellei rahaa saada, puhkee täällä kapina ja miehet kieltäytyvät lähtemästä taisteluun”.
Vielä iltapäivällä klo 17 ilmoitti esikunta että ”miehet rupeevat jänistämään” ja ”että se on vallan hävytöntä, kun lahtarit ovat aivan Turun kynnyksellä ja vaara on lähellä”.
Kello 22 aikaan illalla selvisi, että Karjaa on saksalaisten valtaama:
”Klo 10 aikaan illalla Lundberg puhuu ulkolinjalla kysyen, ‘ovatko lahtarit ottaneet karjan’ Vastausta ei voitu kuulla, mutta Lundberg lausui vastauksen kuultuaan: ”Ai, ai, se on hullusti!”
Salon sentraali soitti niin ikään, ja Turun esikunta tiedusteli: ”Joko lahtarit ovat Koskella?” Salosta tuli kaikesta päättäen epätoivoinen vastaus, koska esikunnan puhelimessa oleva vastasi: ”Älä nyt, veli, niin ole toivoton. Ei asiat niin huonosti ole, kyllä ne vielä voivat toisinkin kääntyä.”
– T–io