Muistettavaa tänään

29. huhtikuun 2018 Arki 0

Maanantaina 29. huhtikuuta 1918 vietettiin Tykon nimipäivää ja, kuten Turun Sanomien muistilistasta ilmenee, maailmansodan 1367. päivä oli koittanut. Listassa ilmoitettiin myös elintarvikelautakunnan ja yhteishyvän valiokunnan aukioloajat. Iltapäivällä oli avoinna taidenäyttely Taidehallissa. Ravintola Atlanticissa puolestaan kokoontui työnjohtajayhdistyksen toimikunta.

Kaupungissa tapahtui muutakin. Ruotsalaisia laivoja oli rantautunut, ja rantautumassa, satamaan. Sunnuntaina oli saapunut höyrylaiva Elias Sehlstedt mukanaan kymmenkunta matkustajaa sekä lastia, ennen kaikkea maatalouskoneita ja ompelukoneita. Maanantain kuluessa odotettiin vielä kahta ruotsalaista alusta, Vicanderia ja Hermeliniä.

– H. S-i


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *