”Punastuva omena puun ylimmällä oksalla”
Uudessa Aurassa käytiin toukokuussa kiivasta yleisönosastokeskustelua. Nimimerkki ”Vannas” kirjoitti lehteen pakinoita otsikolla ”Turun kirje”. Huhtikuun 28. päivä ilmestyneessä lehdessä hän oli esittänyt väitteen, että vallanvaihdon jälkeen ruotsinkieliset olisivat ”käyttäytyneet hävyttömästi Valkoisen Suomen suomalaista väestöä vastaan”. Tähän Svante Dahlström vastasi 4. toukokuuta ja esitti jyrkästi eriävän mielipiteensä. Samassa ”Turun kirjeessä” Vannas oli esittänyt voimakkaita mielipiteitä naisista. Vannas viittaa ystäväänsä, ”entiseen vanhaanpoikaan”, joka kertoo ”huomioitaan Turun naisista, kuinka ne aina ovat liehuneet virkapukuisten ympärillä niin kauan kuin hän muistaa takaperin”. Vannas jatkaa provosoivasti:
”Hän kertoilee kuinkaTurun (sivistyneet?) naiset olivat vuosia sitten hullaantuneet italialaisiin kipsimaalareihin, jotka tuomiokirkon koristuksia olivat paikkaamassa. Ilmiöstä uhkasi syntyä, taisipa syntyäkin, häväistysjuttuja. Raitioteitten tultua kuntoon, uudistui joksikin aikaa samanlainen ilmiö uusien konduktöörien kanssa. Sodan alettua olivat venäläiset upseerit aluksi kovin viirattuja ystäviä naismaailmassamme. Sittemmin joutuivat saksalais-itävaltalaiset sotavangit vilkkaan naisemme huomion esineiksi. Nykyään ovat uljaitten valkokaartilaistemme ohessa saksalaisen sotalaivan Nautiluksen miehet noteeratut hyvin korkealle kauniimman sukupolven suosiossa.”
Vannaksen mielipiteet kirvoittivat kaksi kipakkaa vastinetta. Neiti Alli Kallioniemi kirjoitti 5. toukokuuta Uuteen Auraan omalla nimellään ja paheksui erityisesti sitä tapaa, jolla punaiset ja valkoiset naiset rinnastettiin. Oli ”ehdottomasti syvää vääryyttä” rinnastaa aiempiin ilmiöihin ”se nuorekkaan intomielinen ystävällisyys, jota nuoret naisemme ja tyttömme ovat osoittaneet saksalais-itävaltalaisia sotavankeja, valkokaartilaisia ja viimeksi Nautiluksen miehistöä kohtaan”.
Uusi Aura julkaisi 12. toukokuuta 1918 toisen yleisönosastokirjoituksen, jonka takana oli nimimerkki ”Yksi monen puolesta”. Kirjoittaja korosti, miten tärkeää oli olla vuorovaikutuksessa ”muukalaisten” kanssa. Ulkomaalaisen kanssa puhuminen oli ”mainio tilaisuus kielen käytännölliseen harjoitukseen”, ja ”se todella korvaa lyhyen ulkomaanmatkan”. Jos turkulaiset naiset nyt pysähtyivät hetkeksi keskustelemaan ulkomaalaisten kanssa, tämä erosi täysin ”ryssien punakaartilaisheiloista, joiden mykkinä ja avuttomina nähtiin antautuvan vaikkapa tilapäisvaimoiksi kenelle tahansa”. Yleisönosastokirjoitus päättyi viittauksella klassiseen kirjallisuuteen:
”Paras olla varovainen kanssamme, vaikkapa me Hr. V:n mielestä ehkä toisinaan tulemmekin osoittaneeksi vähän liian hymyilevää kohteliaisuutta, soveltuu meihin moneen sentään vielä tänäkin päivänä kuuluisan kreikkalaisen naisrunoilijan Sapphon lause: ’Naimattomat neitoset ovat kuin punastuva omena puun ylimmällä oksalla, jonka hedelmän poimijat ovat unohtaneet – unohtaneetko? ei, vaan johon he eivät ole ylettyneet.’ Vannas voi siis rauhoittua. Herttaisesti tervehtien Yksi monen puolesta.”
– H. S-i