Suomen tarve monarkialle – ja asiantuntemukselle eduskuntaan

Yksi teema nousi keskiviikon 15. toukokuuta 1918 sanomalehdissä ylitse monenlaisten sodan hirmutöiden ja muiden jälkien käsittelyn. Suuri ryhmä arvostettuja kansalaisia julkaisi lehdissä pitkän artikkelin, jossa ruodittiin Suomen nuoren tasavallan ulkopoliittisen aseman ja hallitusmuodon heikkouksia. Näitä molempia vakauttaisi allekirjoittaneiden mukaan maan luonteva siirtyminen perustuslailliseen monarkiaan. ”Perinnöllinen ruhtinas” voisi pysyä ja toimia erimielisten puolueiden yläpuolella. Muutoksen tarvetta – tai oikeastaan jatkuvuuden tarvetta keisarillisesta ajasta – lisäsi se, että kirjoittajista eduskuntatyö oli rikki. Ajatus ja ehdotettu korjaus on varsin ymmärrettävä keväällä 1918.

Toisena tärkeänä parannuksena nämä huolestuneet kansalaiset ehdottivat eduskuntaan lisättäväksi ”tietyn määrän erityisedustajia”, jotka antaisivat sille ”enemmän asiantuntemusta ja yhteiskunnallis-valtiollista pätevyyttä yleensä”. Näitä lisäedustajia tulisi olla suurista yhteiskuntaryhmistä: ”Selvää on, että niitä on omaa maatansa viljelevä kansanluokka, joka kaikkialla on valtion ja yhteiskunnan lujin perustus, kuten meillä taas kerran on näyttäytynyt, kun liioittelematta voi sanoa, että maamme on pelastunut äskeisestä kumouksen uhasta vain kiitos talonpoikaisluokan aseihinnousun. Missä määrin myös teollisen työn, liike-elämän sekä henkisen viljelyksen edustajille, ehkä vielä jollekulle ryhmälle, olisi annettava osaa puheenalaisesta lisäedustuksesta, olisi erikseen punnittava.”

Suomen ylintä hallintoa olivat artikkelillaan ja allekirjoituksillaan uudistamassa muiden muassa entinen historian professori J. R. Danielson-Kalmari, kirjailija Volter Kilpi, entinen senaattori J. K. Paasikivi sekä ”ylitirehtööri” Karl Snellman, joka oli rautateiden rakennuttaja ja Johan Vilhelm Snellmanin nuorin lapsi.

Samana päivänä Turun Sanomat julkaisi Suomen Kansallismuseon kiertokirjeen, joka kehotti keräämään sotamuistot pikimmiten talteen. Museoväki Helsingissä kaipasi kaikenlaisia sodasta todistavia esineitä alkaen valko- ja punakaartin asuista ja komppanioiden lipuista ulottuen valokuviin sekä ylipäänsä kaikenlaisiin konfliktin esinejälkiin.

– P-i. P.