Kun minua pyydettiin kirjoittamaan Historifriikkiin teksti kandintutkielman tekemisestä, tartuin tarjoukseen innolla, sillä koin tutkielman kirjoittamisen hyvin mielekkääksi puuhaksi. Olin jo kesällä pohtinut tutkielmani aihetta, mutta en ollut saanut siihen otetta. Moni asia kiinnosti, mutta yksikään niistä ei tuntunut sopivalta tutkielman aiheeksi.
Löysin aiheeni vasta lukuvuoden alussa, kun aloitin sukupuolentutkimuksen johdantokurssin. Luennolla mainittiin Suomessa 1960-luvulla toiminut naisasiajärjestö Yhdistys 9, joka ajoi myös miesten tasa-arvoa. Tämä herätti kiinnostukseni, ja lähdin tutkimaan aihetta tarkemmin. Lisätietoja ei netistä löytynyt paljoa, mutta löytämäni tiedonrippeet kiinnittivät huomioni vielä enemmän. Sain tietää yhdistyksen kirjoittamasta julkilausumasta, jonka nimi oli Mieskin on ihminen. Se käsitteli muun muassa isyyslomaa. Kandiaiheeni alkoi tässä kohtaa jalostua mielessäni, mutta siinä oli vielä paljon aukkoja. Se oli täyskäännös aikaisemmista ideoistani, sillä aikaisemmin olin ajatellut tutkia naisten tasa-arvoa.
Pian tämän kurssin jälkeen alkoi kandiseminaari, ja kävimme läpi mahdollisia aiheitamme. Tässä kohtaa sain tietää Yhdistys 9:ltä löytyvän arkiston, joka sijaitsee Kansan Arkistossa Helsingissä. Varasin bussiliput, ja ohjaajan vinkit mielessäni lähdin Helsinkiin valokuvaamaan arkistoa. Päiväretki oli jännittävä, sillä pahimmassa tapauksessa joutuisin vaihtamaan aihetta. Jännitys johtui siitä, etten ollut etsinnästä huolimatta onnistunut löytämään julkilausumasta kuin lyhyitä pätkiä. Jos koko tekstiä ei löytyisi, olisi vaikeaa tehdä tutkielmaa aiheesta, jonka ympärille se niin vahvasti kiinnittyy.
Kun pääsin paikan päälle, arkiston laajuus yllätti minut. Luulin olleeni tietoinen siitä, mutta kun pölyisiä kansioita ladottiin pöydälleni, oli tekstin määrä lamaannuttava. Onneksi olin varautunut kameralla. Kuvasin kaikki tekstit, jotka vaikuttivat sopivan tutkimukseeni. Vietettyäni puoli päivää arkistossa ja käytyäni läpi arkistoa tehokkaasti, alkoi pieni epäilys kolkuttaa takaraivossani. En ollut nähnyt vilaustakaan julkilausumasta.
Juuri siinä kohtaa, kun olin jo luovuttamassa, käänsin sivua, ja siinä se oli. Yksinkertainen, kellastunut paperi, jonka otsikko oli juuri se mitä etsin. Koko julkilausuma, täydellisenä! Onneksi olin yksin tutkijanhuoneessa, sillä olisin todennäköisesti häirinnyt muita ilonvingahduksieni kanssa. Nopean lukemisen perusteella lausuma oli juuri sellainen, kun olin ajattelutkin, ja se oli erittäin hyvä lisä tutkielmaani.
Arkistoreissuni jälkeen alkoi itse tutkimuksenteko. Olin aiemmin etsinyt hieman tutkimuskirjallisuutta, mutta nyt sitä piti etsiä toden teolla. Sukupuolentutkimuksen opiskelusta oli hyötyä, sillä löysin kirjoja myös sen puolelta. Samoihin aikoihin kävin läpi myös valokuvaamani aineistot, ja tein niistä muistiinpanot. Karsin pois suuren määrän tekstiä, ja jätin jäljelle vain sen, joka oikeasti liittyi aiheeseeni. Se vei yllättävän paljon aikaa.
Tutkimuskysymykseni olivat onneksi tässä kohtaa hahmottuneet selkeiksi, eivätkä ne työn aikana muuttuneet merkittävästi. Se helpotti aineistojen läpikäymistä. Samalla hahmottui jo työn otsikko: Onko mies ihminen? – Yhdistys 9 ja miesten tasa-arvo 1960-luvun Suomessa. Tutkimukseni kiinnittyi siis Yhdistys 9:ään, miesten tasa-arvoon ja Mieskin on ihminen -julkilausumaan.
Tutkimuksessani sain selville, että Yhdistys 9 oli yhteiskunnallisesti hyvin merkittävä yhdistys. Se sai äänensä kuuluville niin sanomalehdissä, radiossa kuin televisiossakin. Yhdistys nosti esille miesten tasa-arvon monipuolisesti. Se myös haastoi ajatusta perinteisestä roolijaosta miehen ja naisen välillä. Aiheesta keskusteltiin vilkkaasti 1960-luvun loppupuolella. Ajatus miesten tasa-arvosta jakoi ihmisiä, ja keskustelut kävivätkin kuumana.
Tutkimuksessani huomasin kuitenkin, että Yhdistys 9:n toiminnassa naisten tasa-arvo sai enemmän huomiota kuin miesten. Aikomuksia oli paljon, mutta toimintaa vähemmän. Isyysloma ei tullut voimaan 1960-luvulla, eikä miesten tasa-arvo parantunut oleellisesti, mutta Yhdistys 9:n nosti sen esille, ja sen vaikutus voidaan nähdä vielä vuosikymmenien jälkeenkin.
Näin tutkielman tehneenä voin antaa pari vinkkiä niille, jotka aloittavat kandiseminaarin tänä syksynä. Aloittakaa ajoissa, ja tehkää tutkimusta vähän kerrallaan. Merkatkaa muistiinpanoihinne lähteet kunnolla, ja tehkää selkeää työtä. On vaikea muistaa kuukauden jälkeen, mitä yksittäiset merkinnät tarkoittavat. Muistakaa jättää itsellenne aikaa siihen, että pidätte taukoa kirjoittamisesta. On helpompi nähdä teksti uusin silmin, kun siitä pitää hieman taukoa.
Tärkeimpänä kuitenkin, muistakaa nauttia sen tekemisestä! Ottakaa sellainen aihe joka kiinnostaa, ja tehkää tutkielmaa aikataululla, joka sopii teille. Mikään ei tapa motivaatiota yhtä tehokkaasti kuin kiire.
Jutun kirjoittaja Tanja Laimi on viidennen vuoden Suomen historian opiskelija. Kuva: Tanja Laimi.