Vihapuheen merkitys eri puolueiden kannattajille

Sanat muuttavat maailmaa ja käsitystämme siitä, millainen yhteiskunta on. Sanoilla pystymme käyttämään valtaa. Pystymme kielen avulla esimerkiksi vaikuttamaan siihen millaista kuvaa eri ihmisryhmistä luomme.

Kaiken kommunikaation erityinen haaste on, että eri ihmiset kokevat eri sanat ja erilaiset sanamuodot eri tavoin. Sama haaste koskee niin kasvokkaista kuin virtuaalista kanssakäymistä.

Viimeisen muutaman vuoden aikana keskustelu vihapuheesta ja sen merkityksistä on ollut voimakasta. Samalla on keskusteltu siitä, mihin sananvapaus oikeuttaa ja mihin ei.

Julkisessa keskustelussa erityisesti useat perussuomalaiset ovat pyrkineet profiloitumaan sananvapauden puolustajina. Samalla he ovat korostaneet vihapuheen määrittelyn hankaluutta. Toisaalta monet keskustelijat ovat huomauttaneet, että sananvapaus ei oikeuta esimerkiksi syrjintään tai kunnian loukkaamiseen.

Kun eri väestöryhmät puhuvat vihapuheesta, he ymmärtävät todennäköisesti koko termin keskenään eri tavoin. Tämän tulkinnan pystyy tekemään alkuvuodesta 2019 keräämästämme Digitalisoituva Suomi kyselyn sähköisesti toteutetusta paneelikyselystä, jonka vastaajajoukko koostui lähes 1200 suomalaisesta.

Kyselyn tulokset kuvaavat kiinnostavalla tavalla eri puolueiden kannattajien välisiä eroja. Puoluekannatusta mittaamme kysymyksellä siitä, minkä puolueen vastaaja kokee itselleen tärkeimmäksi.

Kyselen perusteella valtaosa kaikkien puolueiden kannattajista, perussuomalaiset mukaan lukien, osaa mielestään tunnistaa vihapuheen. Erityisen selkeästi näin osaavat omasta mielestään tehdä vihreiden kannattajat.

Vaikka lähes kaikki tunnistavat vihapuheen omasta mielestään, vaikuttaa kuitenkin siltä, että vihapuheen sisältö ymmärretään perussuomalaisissa eri tavalla muihin puolueisiin verrattuna.

On mahdollista, että perussuomalaisten kannattajat eivät koe vihapuhetta samalla tavalla tiettyjä ihmisryhmiä loukkaavaksi kuin muiden puolueiden kannattajat. Tästä viestii se, että nimenomaan perussuomalaisten kannattajista enemmistö kokee, että ihmisten tulisi saada vapaasti esittää ajatuksia, jotka ovat poliittisesti epäkorrekteja. Muiden puolueiden kannattajista näin ajattelee vain vähemmistö. Toinen mahdollinen tulkinta on, että perussuomalaiset kannattavat vihapuheen sallimista, vaikka se loukkaisikin muita.

Kaikkien muiden puolueiden paitsi perussuomalaisten kannattajat ovat myös selkeästi sitä mieltä, ettei vihapuhetta tulisi sallia sananvapauden nimissä. Perussuomalaisten kannattajista lähes puolet oli samaa mieltä väitteestä ”vihapuhe tulisi sallia sananvapauden nimissä”.

Samoin perussuomalaisten kannattajista vain vähemmistö kokee vihapuheen olevan merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Myöskään julkisen vallan tai internetin palvelutarjoajien ei tulisi puolueen kannattajien enemmistön mukaan puuttua internetissä esiintyvään vihapuheeseen. Tulokset saattavat liittyä siihen, että juuri perussuomalaisten kannattajissa on muita suurempi osuus sosiaalisen median käyttäjiä, jotka näkevät some-käyttäytymisessään provokatiivisia piirteitä.

Tulosten perusteella vihapuhe näyttäytyy perussuomalaisille ennen kaikkea sananvapauskysymyksenä. Muiden puolueiden kannattajille kyse on selkeästi jostain muusta kuten oikeudesta syrjimättömyyteen, eri väestöryhmien kohtelusta julkisessa puheessa ja siitä, miten kielen avulla voidaan käyttää valtaa. Perussuomalaisten kannattajien enemmistö ei taas selkeästi näe samalla tavalla kielenkäytön taakse piiloutuvaa vallankäyttöä.

Arttu Saarinen ja Jukka Sivonen

Huom. Tarkempia tuloksia vihapuheeseen ja sosiaaliseen mediaan liittyen syksyllä julkaistavassa populaariraportissa

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Pakkoruotsia susirajan lukiolaisille – Idän pojat vastaan toinen kotimainen

Kansakuntaan on syntynyt uusi punamultahallitus. Investointikärjellä toimiva hallitus aikoo ryhtyä toimiin monella sektorilla. Erityisen mielenkiintoinen linja on vedetty ruotsin kielen asemasta ylioppilaskirjoituksissa. Hallitus pyrkii palauttamaan ruotsin pakolliseksi ylioppilaskirjoituksiin.

Vuodesta 2005 ruotsin kielen kirjoittaminen on ollut vapaaehtoista. Ruotsin ylioppilaskokeen suorittajien määrä onkin vuoden 2005 uudistuksen jälkeen tippunut tasaiseen tahtiin, 90 prosentista vain 48 prosenttiin (HS 2019). Toisissa maakunnissa suosio on suurempaa kuin toisissa. Voidaan yleistää, että itäisessä Suomessa kirjoittaminen on huomattavasti harvinaisempaa kuin läntisessä. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska idässä ei asu juurikaan ruotsinkielistä väestöä.

Osmo Soininvaara ehti jo rykäistä Twitterissä sen, mikä pakkoruotsissa itseänikin kummastuttaa: ”Minua kiukuttaa ruotsinkielen määrääminen pakolliseksi ylioppilaskirjoituksissa. Seurauksena viisi prosenttia kokelaista reputtaa. Näin käy, opitaan kieltä kuinka hyvin tahansa. #Gaussitus Nyt uhrattiin Itä-Suomen pojat, jotka reputtavat muiden puolesta.”

En tiedä tulivatko Itä-Suomen pojat todella uhratuiksi, mutta ehdotuksessa sivuutetaan auttamattakin Suomen alueelliset erot. Sipilän hallituksen aikana kyhättiin kielilaki, joka mahdollistaa erilaiset alueelliset kokeilut toisen kotimaisen ympärille. Käytännössä tämä tarkoitti erilaisia kokeiluja itärajan kuntiin, joissa 6. luokkalaiset saisivat valita opiskelevatko jatkossa ruotsia vai jotain muuta kieltä.

6. -luokkalaisten keskuudessa muun kuin ruotsin kielen kannatus oli vähäistä. Tämä tulkittiin tietysti lasten haluna opiskella ruotsia. Kokeilut kaatuivat. Siltikin itäsuomalaiset lukiolaiset kirjoittavat yo-kirjoituksissa ruotsin yhä harvemmin. Kenties 6. -luokkalaisetkin tiedostavat kulttuuriset seikat ja ymmärtävät että he joutuvat opiskelemaan ruotsia jossain vaiheessa elämäänsä, eivätkä tahdo jäädä jälkeen. Tai ainakaan sen enempää kuin he maantieteellisen sijaintinsa ja ruotsin kielen arkisen poissaolon seurauksena jo valmiiksi ovat.

Suomen kaksikieliset kunnat sijaitsevat rannikkoseudulla. Itärajalla, Pohjois-Karjalassa ruotsinkielisten osuus väestöstä on vain 0,1 prosenttia. Toisaalta venäjänkielisten osuus Pohjois-Karjalan väestöstä on noin 2,0 prosenttia, tehden siitä paikallisesti suuremman kielivähemmistön. Vastaava osuus kaksikielisessä Varsinais-Suomessa on 5,6 prosenttia ruotsinkielisiä, sekä 1,0 prosenttia venäjää puhuvia. (Tilastokeskus 2019.)

Tilastoja ylioppilaskokeen suorittajista maakunnittain ei ole saatavilla, mutta useissa lehtilähteissä todettiin sekä pohjoisessa Suomessa, että idässä kirjoittajien määrän laskeneen huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa (YLE 2018). Tieto tuskin tuli yllätyksenä, mutta ruotsinkielisen kulttuurin läsnäololla voi olla vaikutus opiskelumotivaatioon.

Ruotsin kielen opiskeluun liittyvät myös sukupuolittuneet asenteet. Naisilla ruotsin kirjoittaminen yo-kokeissa on jopa kasvanut, miehillä taas laskenut huomattavasti (Savon Sanomat 2015). Myös tutkimuksissa on todettu että miesten motivaatio opiskella ruotsia on matalampi kuin naisten. Lisäksi ruotsin kielen pakollisuutta pidettiin motivaatiota heikentävänä tekijänä, erityisesti pojilla. (Kovacs & Marton 2015.)

Ehkä Osmo Soininvaaran väite siitä, että idän pojat tulevat keräämään mahdollisen uudistuksen nettotappiot, ei ole täysin väärä. Mielenkiintoista tosiaan on, että hallitus haluaa kertaheitolla palata pakolliseen ruotsiin, kun mahdollisuutena olisi voinut olla esimerkiksi pakollinen vieras kieli. Lukion konteksissa se voisi olla loogista.

Käytännössä pakollisesta kielestä seuraisi se, että suurin osa lukiolaisista kirjoittaisi ruotsin, ja muita kieliä opiskelevat puolestaan sen kielen johon ovat erikoistuneet. Tämä voisi lisätä muiden kielten osuutta kirjoituksissa. Myös sosiaalistaminen osaksi ruotsinkielistä kulttuuria voisi toimia houkuttimena kielen asema parantamiseen alueilla, joissa sitä ei puhuta. Esimerkiksi kielimatkoja ruotsinkielisiin pitäjiin. Nähdäkseni kulttuurimme on olennaisesti kaksikielinen, mutta Suomen sisäiset alueelliset erot olisi hyvä huomioida päätöksenteossa.

Samuli Tikkanen
Samuli toimii harjoittelijana taloussosiologian oppiaineessa tämän kesän

Lähteet:
Helsingin Sanomat 2019. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006129459.html
Kovacs, M. & Marton, E. 2015. Enemmistökielisten motivaatio oppia vähemmistökieltä. Virittäjä 4/2015.
Osmo Soininvaaran Twiitti 2019. https://twitter.com/OsmoSoininvaara/status/1135102427605209089
Savon Sanomat 2015. https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Alle-viidesosa-kokelaista-kirjoittaa-vapaaehtoisen-ruotsin/529183
Tilastokeskus 2019. Kieli iän ja sukupuolen mukaan maakunnittain, 1990-2018.
Yleisradio 2018. https://yle.fi/uutiset/3-10118284

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vastuullinen kokoomuslainen ja vastuuton vasemmistolainen ilmaston lämpenemistä estämässä?

”Viivi vasemmistolainen” sanoi lauantaina Narinkkatorilla, että vastuuta ”perheiden hyvinvoinnista” ei pidä sälyttää liiaksi yksittäisten ihmisten harteille. Hänen mukaansa on yhteiskunnan tehtävä hoitaa isot ”perheiden hyvinvointia” koskevat ratkaisut…

Kuulostaako tutulta, kenties vasemmistolaiselta retoriikalta? Ehkä. Yllä olevassa tekstissä on kuitenkin jotain väärin, nimittäin näin ei väittänyt Viivi vasemmistolainen. Sen sijaan äänessä on kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Kaikki lainausmerkkien sisällä olevat sanat on muutettu ja jutussa ei käsitelty perhepolitiikkaa.

Alun perin tässä Talouselämä-lehden artikkelissa (19.1.2019) aiheena oli yksityisautoilu ja Orpo puolustaa sitaatissaan sitä, ettei vastuuta ilmastonmuutoksesta voi sälyttää yksilöiden harteille vaan yhteiskunnalla tulee olla ensisijainen vastuunkantotehtävä.

Yllä olevassa sitaatissa on siinäkin mielessä jotain nyrjähtänyttä, että klassisia poliittisia ideologioita korostava erottelu palautuu siihen, että poliittinen keskusta ja ennen kaikkea oikeisto on korostanut enemmän yksilöiden omaa vastuuta kun taas vasemmisto on korostanut voimakkaammin yhteiskunnan rakenteiden merkitystä yksilön hyvinvoinnille.

Jakolinja näkyy esimerkiksi selkeästi, kun tutkitaan eri puolueiden kannattajien näkemyksiä sosiaali- ja talouspolitiikasta. Tuoreet kyselytutkimukset (Kaks 2018) ovat tuoneet esille kokoomuksen kannattajien vastuuttavan yksilöitä eniten hyvinvoinnistaan ja vasemmistoliiton kannattajat taas uskovat muiden puolueiden kannattajia voimakkaammin yhteiskunnan vastuuseen. Myös eri puolueiden periaateohjelmien tarkastelu tuottaa varsin samankaltaisen näkemyksen.

Viime ajat on käyty toistuvasti julkista keskustelua sen osalta minkälainen vastuu yksilöllä ilmastonmuutoksen torjunnassa tulisi olla. Yksilön vastuusta käydään myös keskustelua tutkijoiden kesken. Vastuunkysymystä käsitellään esimerkiksi Lauri Lahikaisen (2018) tuoreessa väitöskirjassa Individual Responsibility For Climate Change.

Joidenkin näkemysten mukaan yksilöiden toimilla esimerkiksi kulutustottumuksia ja elämäntapaa muuttamalla ei ole samalla tavalla merkitystä kuin isoilla rakenteellisilla tekijöillä. On jopa väitetty, että liiallinen yksilötason ilmastotekojen korostaminen vie huomion siltä kuinka massiivisesta ongelmasta ilmastonmuutoksesta on itse asiassa kyse. Tämä keskustelu on ehkä voimistunut IPCC-raportin julkaisun myötä. Kaikissa eduskuntapuolueista, perussuomalaisia lukuun ottamatta, on korostettu miten tarvitaan nimenomaan rakenteellisia muutoksia koska haasteet ovat niin suuret.

On selvää, että rakenteellisia muutoksia ja yksilötason muutoksia ei useinkaan voi edes nähdä toistensa vastakohtina. Esimerkiksi isot rakenteelliset muutokset vaikuttavat usein myös yksilöiden mahdollisuuksiin ja preferensseihin toimia tietyllä tavoin.

Huolimatta siitä, että yksilölliset ja rakenteelliset toimet, eivät sulje toisiaan tosielämässä pois, on kiinnostavaa tarkastella miten eri puolueiden kannattajat asennoituvat siihen millainen rooli yksilöllä tulisi ylipäätään olla ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Tätä varten tarkastelemme European Social Survey väestökyselyaineiston kysymystä vuodelta 2016: Missä määrin sinun pitäisi mielestäsi omalta osaltasi yrittää vähentää ilmaston muutoksen vaikutuksia? Vastausvaihtoehdot olivat 0=Ei lainkaan, 10=Hyvin paljon. Kuvioon 1 olemme ottaneet mukaan ne, jotka valitsivat vastausvaihtoehdon 9 ja 10.

Kuvio1 (aukeaa klikkaamalla)

Lienee itsestään selvää, että vihreiden osalta puolueen kannattajat ovat myös vahvasti yksilönvastuun lisäämisen kannalla. Oletuksena on, että näin olisi myös keskustan ja kokoomuksen osalta. Toisinaan reaalimaailma kuitenkin yllättää.

Ilmastokysymyksissä ideologiset ihmiskäsitykset ovat näemmä pyörähtäneet ympäri. Keskusta-oikeiston kannattajat eivät olekaan kantamassa raskainta yksilönvastuun taakkaa. Sen sijaan vihreiden ohella suurimpana yksilönvastuun korostajana ilmastonmuutoskontekstissa ovat vasemmistoliiton kannattajat.

Vasemmistoyksilön ajatusmaailman mukaisesti ihminen ei ilmeisesti välttämättä aina pysty esimerkiksi pitämään viinahammastaan kurissa ilman Alkon vahvojen alkoholijuomien kartellia. Hän on kuitenkin samaan aikaan varsin innokas vaihtamaan kauramaitoon ja kierrättämään sen pahviset kuoret.

Siinä missä kokoomuksen kannattaja toivoo työttömälle aktiivisia katumusharjoituksia, on yrittäjähenkinen vastuunkantaja kuitenkin luottavaisin mielin ilmastokysymyksissä. Kyllä joku muu tämänkin asian hoitaa. Näyttää siltä, että myös kokoomuksen kannattajalle ”rahaa tulee Kelasta ja sähköä töpselistä”, vai miten se perinteinen vitsi menikään?

Mitä hallitusneuvotteluihin tulee, on mielenkiintoista nähdä kuinka yksilön vastuuseen ilmastoasioissa penseästi suhtautuvat SDP ja keskusta tulevat toimeen muovipillejä pieteetillä kierrättävien vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa. Toisaalta vihreät ja vasemmistoliitto ovat pitäneet ympäristöasioita enemmän framilla, oli kyse sitten yksilön tai yhteiskunnan vastuusta. Tähän suuntaan on myös kallellaan Antti Rinteen SDP.

Keskustalle tilanne saattaakin olla kaikkein haastavin, kun keskustelu ilmastonmuutoksen torjunnan toimenpiteistä pääsee toden teolla vauhtiin. Tavoitteet ovat hallituksessa varmasti yhteiset, mutta välineet työkalupakissa vaihtelevat.

Törmäykset erityisesti vihreiden kanssa saattavat olla rajuja, ennen kaikkea sen osalta minkälaisia rakenteellisia uudistuksia tulisi tehdä, jotta ne muuttavat samalla myös yksilöiden ajattelumalleja ja käytöstä. Lähtökohta ei ole helpoin mahdollinen kun esimerkiksi Juha Sipilä totesi 27.4.2019 puheessa puoluevaltuustolle: ”Osa on sitä mieltä, että autoilu, lihansyönti ja saunan lämmitys pitää lopettaa, mieluiten tänään – ne äänet menivät vihreille”.

Kirjoittajat: Arttu Saarinen ja Samuli Tikkanen

Lähteet:

Kaks. 2018. https://kaks.fi/wp-content/uploads/2018/02/tiedote_kansalaiset-yksilo-itse-vastuussa-omasta-hyvinvoinnistaan.pdf

Lahikainen, Lauri. 2018. Individual Responsibility For Climate Change. A Social structural account. Tampereen yliopisto, Tampere.

Talouselämä. 2019. https://www.talouselama.fi/uutiset/yksityisautoilu-on-valttamaton-osa-hyvinvointia-sanoo-petteri-orpo-esitteli-kokoomuksen-ilmastonakemyksia/8a0cd9a9-0064-3c56-8092-b8521cd8cbaa

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Hankkeen tutkija Aki Koivula väittelee kiirastorstaina

Väitöskirjan otsikko on: The choice is yours but it is politically tinged. The social correlates of political party preferences in Finland. Tervetuloa kuuntelemaan! Lisätietoja:

https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/puoluekanta-on-sosiaalinen-tekija-joka-jasentaa-ihmisten-asenteita-ja?fbclid=IwAR37CuR4H4wPryKuJTitqQr0dZ0NUpuabgM5-06yVoNEzWApVAORwzxtneg

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Ajaako perussuomalainen jatkossa yhä useammin farmari-Volvolla? Puolueen kasvun taustalta löytyy myös erilaisia teknisten alojen asiantuntijoita

Kun ruotsidemokraatit syksyllä saivat kaikkien aikojen vaalivoittonsa, seurasimme pitkin kampanjaa paitsi heidän lausuntojaan sekä mainoksia, myös ehdokkaiden olemusta ja ulkonäköä ‒ hienosti sanottuna habitusta. Kampanjasta mieleen jäivät varsin hyvin istuneet pukukokonaisuudet sekä puheen ja olemuksen kautta pyrkimys jopa porvariston hillittyyn charmiin. Vaalivalvojaisten pihallakin oli todennäköisesti iso rivi uudenkarheita farmari-Volvoja.

Aiempaa sliipatumman puoluebrändin yksi tarkoitus lienee, että näin pyrittiin houkuttelemaan uusia kannattajaryhmiä puolueen leiriin. Tämä siitä huolimatta, että puolueen ydinkannattajaryhmää ovat duunarit.

Ruotsidemokraattien uusi brändi poikkeaa kiinnostavalla tavalla Timo Soinin luomasta perussuomalaisten imagosta. Ruotsidemokraattien ehdokkaiden olemus ja lausumat ovat usein melkoisen kaukana siitä kokonaisuudesta, jota Timo Soini on hellinyt vuosia ja joka konkretisoituu lauseeseen ”työväenpuolue ilman sosialismia”. Tyköistuvien merkkipukujen sijaan perussuomalaisten puolue-eliitti on totuttu näkemään kansanomaisempiin vetimiin verhoutuneena.

Soinin pitkällä puheenjohtajakaudella EU:ta haukuttiin ja puhuttiin palavasti duunarin etujen puolesta, mutta jyrkän kriittinen maahanmuuttopuhe yleistyi puolueohjelmissa vasta vuoden 2007 eduskuntavaaleista lähtien. Tuolloin alkaneen muutoksen voidaan nähdä heijastuvan 2010-luvun vaaleissa tapahtuneisiin kannattajasiirtymiin.

Perussuomalaisten kannattajia on tutkittu varsin paljon ja perussuomalaisten nousua 2011 vaaleissa on selitetty etenkin työväestön mutta myös alempien toimihenkilöiden ja yrittäjien äänillä. Aiemmat tutkimukset on kuitenkin toteutettu varsin karkealla ammattiluokkamallilla.

Kuvaa laajentaaksemme päätimme tutkia kannatussiirtymiä ja kannatusta uuden tyyppisellä Güvelin luokkaperustaisella mittarilla, joka huomioi aiempaa paremmin erityisesti asiantuntijaluokassa tapahtuneiden ammattien eriytymisen sekä sukupuolittuneen ammattijaon.

Tässä mallissa asiantuntijat ovat jakautuneet teknisempien alojen ja sosiaali- ja kulttuurialan asiantuntijoihin. Kyseiset ryhmät eroavat toisistaan paitsi arvomaailman ja työhön sisältyvän logiikan suhteen, myös tyypillisen puoluevalinnan osalta. Miesvaltaisten teknisempien tai luonnontieteellisempien alojen asiantuntijat (”teknokraatit”) kannattavat yleisemmin oikeisto- tai oikeistopopulistisia puolueita, sosiaali- ja kulttuurialojen (”sosiokulttuuriset”) asiantuntijat taas vasemmistoa, etenkin punavihreää ja arvoliberaalia, niin sanottua uutta vasemmistoa.

Kansainvälisen tutkimuksen perusteella maahanmuuttoasenne näyttäisi olevan tärkeä asiantuntijaluokan jakautumista aiheuttava tekijä: teknokraatit kokevat maahanmuuton uhkana selvästi useammin kuin sosiokulttuuriset asiantuntijat. Perussuomalaisten kohdalla maahanmuuttokysymys on osaltaan yhdistänyt sosioekonomisesti varsin erilaisia ryhmiä puolueen taakse. Tosin teknokraateissa maahanmuuton merkitys perussuomalaisten äänestämisessä näyttäytyy muihin ryhmiin nähden erityisen vahvana.

Jussi Halla-Ahon kaudella puolue-eliitin puheet viestivät siitä, että jatkossa puolueesta tehdään yhä selkeämmin ja ensisijaisemmin maahanmuuttokriittinen puolue, jossa työväenpuoluejargon ei ole samalla tavalla määräävä tekijä.

Tutkimuksemme tuokin uutta tietoa perussuomalaisen puolueen kannatuksen taustoista. Vaikka puolueen ydinkannatus on vahva perinteisen miesvoittoisen työväestön keskuudessa, tämä ei ole koko totuus.

Kannatuksen kasvun taustalla on myös miesvoittoisilla teknokraattialoilla työskenteleviltä kovan luokan asiantuntijoilta kerätty äänisaalis, jota ilman 2010-luvun vaalimenestykset olisivat jääneet vaisummiksi. Heidän puoluevalinnassaan tuskin on kysymys siitä, että perussuomalaiset ajaisivat ensisijaisesti perinteiseksi duunariporukaksi miellytyn ryhmän etuja.

Yksi tulevien eduskuntavaalien mielenkiintoisista kysymyksistä onkin, mihin ryhmiin uudistunut perussuomalaiset onnistuu puheillaan, ohjelmallaan ja habituksellaan vetoamaan ja mihin ei. Insinöörijohtaja saattaakin maaliskuussa 2019 Espoossa nahkaverhoillulla farmari-Volvollaan ajellessaan ja japanilaisia ikiliikkujia ohittaessaan toistuvasti miettiä, että antaisiko äänensä tällä kertaa kokoomukselle vai perussuomaiselle. Farmari-Volvon vieruskaistalla kulkevan duunarin puoluepohdinnoista on jo nähtävissä viitteitä gallupeissa: SPD on onnistunut hankkimaan menetettyä kannatustaan takaisin .

Arttu Saarinen ja Jukka Sivonen

Kirjoitus perustuu Jukka Sivosen, Aki Koivulan ja Arttu Saarisen artikkeliin https://journal.fi/politiikka/article/view/76283
Tarkemmat lähteet ja analyysit löydät itse artikkelista.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Hallituksen keikkuva kirkkovene: tulkinta Soinigatesta kannattaja-aineiston perusteella

Keskustan poliitikoista useampi on ilmoittanut harrastavansa soutamista. Esimerkiksi puolueen entisellä puheenjohtajalla Matti Vanhasella on kokemusta kirkkoveneilystä.

Olennaista kirkkoveneilyssä on perämiehen rooli. Viime viikkojen keskustelu Soinigaten ympärillä prosessinäkökulmasta tarkasteltuna muistuttaakin kirkkoveneilyä ilman selväpäistä perämiestä. Keskustaoikeistolaisen joukkueen soutajat ovat airot kalisten sekoilleet keskenään.

Tavanomaisissa soutukilpailuissa voiton ratkaisevat sekunnit, mutta poliittisissa kirkkovenesouduissa voitto ratkaistaan sekuntien sijaan tyylipisteillä. Tuliko keskustaoikeistolaiselle joukkueelle ”Soinin suursouduissa” häviö vai voitto, riippuu siitä keneltä joukkueen soutajista asiaa tiedustelee.

Kisan voittajaa pohdittiin myös politiikkaradiossa (21.9.2018) heti Soinin suursoutujen päättymisen jälkeen. Voittajan arviointi osoittautui kuitenkin varsin haastavaksi ilman pätevää aineistoa. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen toi nimittäin esille, ettei Suomessa ole tehty kyselytutkimuksia miten eri puolueissa suhtaudutaan aborttioikeuteen.

Rahkonen ei tiennyt, että suhtautumisesta aborttiin on itse asiassa tiedusteltu puolueen kannattajilta. Teimme vuodenvaihteessa 2017-2018 väestökyselyn, jossa kysyttiin myös suhtautumista aborttiin. Kysely tehtiin perinteisen kirjepostin ja nettipaneelin yhdistelmänä ja vastaajajoukko koostui 3700 suomalaisesta (ks. lisää http://www.utupub.fi/handle/10024/145293).

Tekemämme kyselyn tulkinnan perusteella keskustalaiset nappasivat perjantaina voiton kokoomuslaisten soutajien nenän edestä kuin Pertti Karppinen vuonna 1976 Montrealin olympialaisissa. Peter-Michael Kolbehan johti kisaa lähes koko matkan, mutta hävisi aivan viime metreillä.

Soinin suursouduissa oli omanlaisensa säännöt ja rehti kavereita tsemppaava urheiluhenki loisti poissaolollaan. Näin ollen saman venekunnan jäsenistä osa hävisi ja osa voitti.

Kokoomuslaiset hävisivät nimenomaan tyylinsä takia. Osa heidän faneista eli tässä tapauksessa puolueen kannattajista odotti joukkueeltaan todennäköisesti toisenlaista soututyyliä.

Vielä toukokuun valmistautumisvaiheessa kaikki näytti hyvältä. Valmentaja Orpo kun toisteli apuvalmentajiensa kanssa yhteen ääneen, ettei soutaja Soini voi olla mukana joukkueessa jos hän vetää jatkuvasti vastahankaan.

Fanit tuntuivat tykkäävän tästä Orpon keväisestä linjanvedosta. Tekemämme laajan väestökyselyn perusteella kokoomussoutajien kannattajat kun suhtautuivat valmentajiensa tavoin varsin myönteisesti aborttioikeuteen.

Toki kaikkiaan suomalainen väestö suhtautuu aborttioikeuteen ylipäätään myönteisesti. Asteikolla 0-10 kysyttäessä väestön keskiarvo on lähes kahdeksan. Puolueiden kannattajien välillä on kuitenkin suhteellisen selkeitä eroja.

Kristillisdemokraatit ovat aivan omassa porukassaan näkemyksissään aborttioikeudesta. Keskusta seuraa kaukana perässä, mutta suhtautuu kuitenkin toiseksi kriittisemmin aborttioikeuteen.

Kuviossa on nähtävillä niiden osuus, jotka ovat valinneet 0-10 skaalalla äärimmäisimmän vaihtoehdon. Ero kokoomuksen ja keskustan välillä on selkeä. Sama näkyy myös keskiarvoja tarkasteltaessa. Kokoomuksen keskiarvo on 8,3 kun taas keskustan 6,8.

Kuvio, kannattajien suhtautuminen aborttioikeuteen

Ei ole lopulta yllätys, ettei keskustan sisältä noussut äänekästä kritiikkiä Soinin toimintaa kohtaan. Aiempien tutkimustemme mukaan puolueen jäsenillä on esimerkiksi varsin vahvat yhteydet uskonnollisiin toimijoihin. Lisäksi keskustan kannattajat suhtautuvat kristillisten arvojen vaalimiseen kokoomuslaisia selvästi myönteisemmin.

Soinigate osoitti lopulta sen, että keskusta ja siniset operoivat vahvasti samalla poliittisella tontilla.  Molemmat edustavat poliittista keskustaa ja kokoomus poikkeaa puolueena enemmän edellä mainituista. Ilman kokoomusta, airot tuskin olisivatkaan kolisseet äänekkäämmin yhteen ja vene olisi kulkenut kuikan säestämänä aurinkoisessa syyssäässä tasaisen varmasti eteenpäin.

Kokoomuksen airojen kolistelu Soinigatessa aiheuttaa mahdollisesti hetkellisesti pientä kannatuksen laskua.  Kokoomus taistelee samoista korkeakoulutettujen (naisten) äänistä vihreiden kanssa erityisesti suuremmissa kaupungeissa.

Ei tullutkaan yllätyksenä kun Orpo ilmoitti kolme päivää Soinin luottamusäänestyksen jälkeen, että hän eroaa Helsingin Suomalaisesta Klubista, mikäli naisia ei jatkossa hyväksytä sen jäseniksi.

Keskustan linjaan luottamus Soiniin taas sopii paremmin ja sillä tuskin on mitään vaikutusta puolueen kannatukseen.

Sinisten kannattajien osalta Soinigate oli myös varsin erikoinen näytelmä. Puolueen kannattajat eivät vaikuta olevan mitenkään poikkeuksellisen kriittisiä aborttioikeutta kohtaan, toisin kuin heidän näkyvin hahmonsa. Seuraavat vaalit näyttävätkin kuinka Soinin yksin soutaminen lopulta vaikuttaa puolueen imagoon.

Arttu Saarinen, sosiaalitieteiden sekatyömies

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Totuudenjälkeinen aika videon ja podcastien keinoin

Olen kevään aikana toiminut opettajana totuudenjälkeinen aika kurssilla. Kurssi päättyi seminaariosioon, jossa kymmenen eri opiskelijaryhmää teki erinomaisen kiinnostavia töitä kuvien, äänten, tekstien ja teatterin keinoin. Ryhmien apuna toimivat taitavat opettajatuutorit. Julkaisemme ryhmätöistä nyt muutaman.

Propaganda Ukrainan kriisissä. Tekijät: Johanna Lahtela, Veera Heikkilä, Mia Leino, Annina Ranimo https://youtu.be/LbD5pJVcK2Q

Totuudenjälkeiset äänet: asiantuntijuuden murros. Tekijät: Iiris Komulainen, Ella Korpinen, Oskari Pekonen, Robert Stowe https://soundcloud.com/iiris-komulainen-898962931/totuudenja-lkeiset_a-a/s-ipPRG

Maito podcast. Tekijät: Laura Lehto, Anna Kuuusela, Venla Savola, Sanna Haarla. https://soundcloud.com/lauralehto/maito-podcast-1

Arttu Saarinen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Suomalaiset sosiaalisessa mediassa: provosointi ja kiistely yleisintä elämäänsä tyytymättömillä miehillä

Suomalaiset ovat varsin ahkeria sosiaalisen median käyttäjiä ja etenkin vanhemmissa ikäryhmissä sosiaalisen median suosio jatkaa kasvuaan. Koska suositut palvelut tuovat yhteen ihmisiä hyvin monenkirjavista taustoista, erilaisten mielipiteiden ja kokemusten yhteentörmäyksiltä ei voida välttyä.

Viime aikoina on paljon keskusteltu vihamielisestä käytöksestä verkossa ja miten siltä voisi suojautua. Halusimmekin selvittää, onko käyttäjien keskuudessa havaittavissa jotain eroja suhtautumisessa ristiriitoihin ja häiritseväksi koettuun sisältöön. Tutkimus oli ensimmäinen, jossa hyödynsimme vuodenvaihteessa kerättyä lähes 4000 suomalaisen mielipiteen kattavaa kyselytutkimusta.

Tulostemme perusteella suomalaiset eivät käytä sosiaalista mediaa yhtenäisesti, vaan käyttäjät eroavat erityisesti suhtautumisessa konflikteihin ja epämiellyttävään sisältöön. Löysimme kolme erilaista käyttötapaa: sovitteleva, provokatiivinen ja suojautuva.

Sovittelevalle käytölle on tunnusomaista toisten huomioiminen ja pyrkimys välttää ristiriitoja aiheuttavan sisällön jakamista. Provokatiiviselle käytölle oli tyypillistä halu jakaa toisia ärsyttävää sisältöä, eriävien mielipiteiden ilmaisu sekä toisten tarkoituksellinen provosointi. Suojautuvasti käyttävät vastaajat halusivat välttyä näkemyksiään vastaamattomalta sisällöltä poistaen omista verkostoistaan heitä ärsyttäviä päivityksiä ja henkilöitä.

Tarkasteltuamme näitä kolmea erilaista käyttötapaa vastaajien taustan perusteella havaitsimme, että nuoret ja korkeammin koulutetut käyttävät sosiaalista mediaa muita sopeutuvammin ja suojautuvammin. Nuoret ja korkeasti koulutetut ovat siis varovaisempia sen suhteen, millaista sisältöä he jakavat etenkin verrattaessa keski-ikäisiin ja sitä vanhempiin sosiaalisen median käyttäjiin.

Tulokset kertovat osittain siitä, miten digitaalinen eriarvoisuus on Suomessa edennyt yhä enemmän siihen, mitä verkossa tehdään ja miten sitä voidaan hyödyntää erilaisissa asioissa. Nuorilla ja korkeasti koulutetuilla on todennäköisesti keskimäärin parempi medialukutaito ja näin ollen myös taitoa käsitellä epämiellyttävää materiaalia muita paremmin. He myös saattavat olla tarkempia omasta maineestaan sosiaalisessa mediassa.

Havaitsimme myös, että naiset ovat todennäköisemmin sopeutuvia ja suojautuvia käyttäjiä, kun taas miehillä provokatiivinen käyttäytyminen oli yleisempää. Mielenkiintoinen oli myös koetun elämäntyytyväisyyden ja provokatiivisen käyttäytymisen yhteys: provokatiivisesti käyttäytyvät olivat selvästi tyytymättömämpiä elämäänsä kuin muut vastaajat.

Yhdessä nämä tulokset vahvistavat ajatusta siitä, että sosiaalisessa mediassa provosoivat keskimääräistä useammin huonosti voivat miehet. Kiinnostavaa oli havaita, että koulutus tai ikä eivät vaikuta tähän yhteyteen. Näyttäisi siis siltä, että eräänlainen ongelmakäyttö sosiaalisessa mediassa ei ole sidoksissa perinteisiin digitaalisen eriarvoisuuden lähteisiin, kuten ikään tai koulutukseen.

Seuraavaksi tutkimme, miten poliittinen osallistuminen sosiaalisessa mediassa ennustaa näitä erilaisia käyttötapoja ja vaikuttaako poliittinen suuntautuminen havaittuihin yhteyksiin.

Sanna Malinen ja Aki Koivula
——

Teksti perustuu artikkeliin Malinen, S., Koivula, A., Keipi, T., & Koiranen, I. 2018. Exploring Selective Exposure and Selective Avoidance Behavior in Social Media. (Forthcoming) In Proceedings of the International Conference on Social Media & Society, Copenhagen, Denmark (SMSociety).

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Politiikan totuudet, valheet ja muu julkisuus

Hankkeemme on mukana järjestämässä alla olevaa tilaisuutta, tervetuloa!
—-

Mikä on suomalaisen journalismin näkökulma poliittiseen päätöksentekoon: valtapelejä, yksilösuorituksia vai prosessikuvausta?

Entä mihin keskittyy kansalaisten kiinnostus ja politiikkapuhe?

Turun yliopiston Poliittiset kuplat -tutkimushankkeesta alkunsa saaneessa keskustelussa pohditaan, käsitteleekö media Suomessa relevantteja kysymyksiä.

Osaavatko poliitikot käyttää mediaa välittämään kansalaisille päätöksenteon perusteita?
Miten sosiaalinen media on muuttanut politiikan julkisuutta?
Miten ja miksi Suomessakin leviävät valeuutiset?
Miten poliittinen journalismi voisi osaltaan lisätä ymmärrystä toistemme todellisuuksista sen sijaan että se vahvistaa olemassa olevia kuplia?
Mitä poliittiset päättäjät ja muut politiikan ammattilaiset ajattelevat median muutoksesta ja suomalaisesta poliittisesta journalismista?
Minkälaisena media oikeastaan näkee politiikan ja poliitikot?

Näistä kysymyksistä keskustelevat toimittaja, viestintäasiantuntija Ville Blåfieldin johdolla vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja ja kokenut politiikan taustavaikuttaja Juho Romakkaniemi, politiikantoimittaja, viestintävalmentaja Eeva Lehtimäki sekä Poliittiset kuplat -tutkimuksen johtaja, dosentti Arttu Saarinen.

Tilaisuudessa kuullaan myös ajantasaisia tuloksia Poliittiset kuplat ja media -hankkeesta.

Tervetuloa seuraamaan keskustelua keskiviikkona 23. toukokuuta klo 17.00–18.30 Helsingin keskustaan, Päivälehden museoon, os. Ludviginkatu 2–4.

Ilmoittautumiset 18.5. mennessä sähköpostilla: suna.vuori@svart.fi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail