Kyllä kansa tietää. Näin ovat presidentinvaalikampanjan aikana väittäneet ainakin Paavo Väyrynen ja Laura Huhtasaari. Ei tiedä, ainakaan kaikkea. Merkittävän kansanosan mukaan Jumalaa ei nimittäin välttämättä ole olemassa, vaikka ehdokkaat näin uskovat.
Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan noin puolet suomalaisista uskoo Jumalan olemassaoloon. Presidenttiehdokkaista vain Nils Torvalds ei tunnusta Jumalan olemassaoloa. Toki hänkin vastaa kuin agnostikko eli ei osaa sanoa. Ehdokkaista Niinistö, Huhtasaari ja Väyrynen taas ovat uskossaan varsin vankkumattomia, ainakin vaalikonevastausten perusteella. Ironista kyllä, mutta kansan ”usko” istuvaan presidenttiin onkin galluppien perusteella huomattavasti korkeammalla tasolla kuin usko Jumalaan.
Vaikka Suomi on globaalissa mittakaavassa varsin maallistunut maa, uskonto on edelleen ajoittain esillä vahvasti politiikassa. Viime aikoina muun muassa Laura Huhtasaaren kreationistiväitteet ovat saaneet varsin paljon näkyvyyttä. Ero Yhdysvaltoihin uskonnon roolissa on kuitenkin selkeä. Olisi esimerkiksi hankalaa kuvitella suomalaisen presidentin toteavan kuten George W. Bush aikoinaan. Hän sai nimittäin käskyn Jumalalta, että Yhdysvaltojen tulee hyökätä Irakiin ja Afganistaniin.
Omien uskonnollisten käsitysten esilletuomisen lisäksi jotkin poliitikot käyttävät toistuvasti uskonnollista retoriikkaa. Tutkija Laura Parkkinen on analyysissaan tuonut esille, miten Timo Soini on käyttänyt raamatullisia vertauskuvia puhuessaan politiikasta. Soini on myös esittänyt, että hänen puoluejohtajuutensa oli nimenomaan kristillisyyteen perustuvaa. Tässä mielessä hän asettaa itsensä nimenomaan arvojohtajaksi.
Nykyinen presidentti-instituutio perustuu yhä vahvemmin arvojohtajuuteen. Uskonnot ja usko ovat yksi arvoja määrittävä tekijä. Usko ja erityisesti uskonto instituutiona oli pitkään vahvasti keskusta-oikeiston pelikenttää ja nähtiin osana perinteisiä arvoja. Jakolinja on vähitellen murtunut, mutta se on edelleen löydettävissä. Näin on myös presidenttiehdokkaiden osalta, vihervasemmiston kolmesta ehdokkaasta yksikään ei usko ”koti, uskonto ja isänmaa” -kolmiyhteyteen. Keskusta-oikeiston ehdokkaat taas uskovat kolmiyhteyden olevan yhä hyvä arvopohja politiikalle.
Presidenttiehdokkaat ovat tavallisesti puolueiden asettamia. Puolueittain erot suhteessa uskontoon ja uskonnollisiin yhteisöihin ovat merkittävät. Tekemiemme jäsenkyselyiden perusteella Keskusta-puolueen jäsenet ovat puoluevertailussa selvästi aktiivisimpia uskonnollisissa yhteisöissä. Lapin yliopiston tutkija Tapio Nykänen onkin osoittanut, että erityisesti Pohjois-Suomessa lestadiolaisella liikkeellä ja keskustalaisuudella on perinteisesti ollut selkeä yhteys.
Poliitikko ja saarnaaja eivät välttämättä aina poikkea toisistaan merkittävästi. Ei olekaan yllättävää, että monilla tunnetuilla saarnaajilla on verkostoja politiikkaan ja puolueisiin, niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Esimerkiksi julkkissaarnaajat Jouko Piho tai Leo Meller ovat molemmat olleet jollain tasolla mukana politiikassa. Näin on erityisesti edellisen kohdalla.
Itselläni ei ole Pihon tai Mellerin kaltaisia profetoimisen kykyjä. Yhden asian uskallan kuitenkin sanoa ja se ei vaadi kaksisia lahjoja. Suomi saa seuraavaksi presidentikseen uskovan miehen. Todennäköisesti hän allekirjoittaa myös arvot koti, uskonto ja isänmaa politiikan teon perustana. Voin toki olla väärässä kuten Leo Meller vuoden 2004 Eurovaalien aikaan. Meller ei nimittäin osunut vaaliennustuksessaan oikeaan huolimatta siitä, että hänellä oli takanaan pyhän hengen tieto.
Arttu Saarinen
