Puolueet taloussosiologisessa tutkimuksessa

Aki Koivulan lektio 18.4.2019: 

Puolueet taloussosiologisessa tutkimuksessa

Puolueet ovat yhteiskunnallisia instituutioita, joihin sisältyy paljon erilaisia sosiaalisia ulottuvuuksia. Jäsentasolla puolue on esimerkki konkreettisesta sosiaalisesta verkostosta, jonka muodostavat yhteiseen päämäärään pyrkivät aktiiviset kansalaiset.

Puolueet pyrkivät ylläpitämään mahdollisimman suuria jäsenverkostoja samalla tavoitellen näiden verkostojen laajentumista. Puolueelle keskeistä onkin jäsenten yhdessä toteutettava ja samalla laajeneva toiminta yhteisten tavoitteiden edistämiseksi.

Tavalliset kansalaiset ovat puolueiden elintoiminnan pilareita muodostaessaan kannattajakunnan. Mitä suurempi puolueen kannattajakunta on, sitä todennäköisemmin puolueella on myös poliittista valtaa edistää puolueelle tärkeitä arvoja ja paremmat edellytykset saavuttaa puolueen tavoitteita.



Kuva 1. Puolueaktiivit ja kansalaiset kohtaavat turuilla ja toreilla (kuvaaja: Aki Koivula)

Aikaisempien tutkimusten mukaan ihmisillä on taipumusta kannattaa puoluetta, jota myös heidän lähipiirissään kannatetaan (esim. Zuckerman 2005). Puolueen kannattajakunta siis koostuu samanlaisista sosiaalisista ympäristöistä tulevista ihmisistä, joilla on yhteisiä arvoja ja tavoitteita. Se muodostaa puolueista muiden puolueiden kannattajista eroavia verkostoja koko yhteiskunnan tasolla. Julkisessa keskustelussa puolueiden kannattajaverkostot ovatkin kohtalaisen vakiintuneita; suurimpien puolueiden kannattajia erotetaan usein muista omilla nimityksillään, kuten demarit, kepulaiset ja persut.

Tammikuussa 2011 Suomen kuvalehti teetti Taloustutkimuksella laajan kyselytutkimuksen, jonka tulosten pohjalta lehden toimitus kuvitti puolueiden verkostot myös erityisen näköisiksi keskimääräisen kannattajan perusteella. (Kuva 2).



Kuva 2. "Keitä puolueiden peruskannattajat ovat?" Suomen Kuvalehti (20.1.2011)

Nämä profiilit korostavat kannattajien sosiaalisesti rakentuneita olemuksia, joissa yhdistyy niin keskimääräinen yhteiskunnallinen asema, arvomaailma kuin myös elämäntavat. Sosiaalisuus tekee puolueista kiinnostavia tutkimuskohteita myös sosiaalitieteilijälle ja erityisesti taloussosiologille, joka pyrkii käsitteellistämään yhteiskuntaa ja yksilöiden toimintaa moninaisten sosiaalisten prosessien seurauksena.

Ymmärtääksemme paremmin nyky-yhteiskuntaa ja myös puolueiden toimintaa tarvitsemme tutkimusta puolueista kannattajatasolta lähtien. Väitöskirjassa esitän tutkimuksia, jotka pureutuvat laajasti siihen, minkälaisia puolueiden kannattajat ja jäsenet ovat. Tarkemmin olen tutkinut sitä, miten puoluekanta selittää ihmisten raportoimaa käyttäytymistä ja asenteita.

Tutkimukset tarjoavat uusia havaintoja 2010-luvun suurimpien puolueiden keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten, sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajista ja jäsenistä. Yhdistämällä tulokset taloussosiologiseen teoriaperinteeseen tutkimukset antavat mahdollisuuden ymmärtää, miten puoluekanta sävyttää todennäköisesti myös ihmisten tekemiä arkisia valintoja.

Tutkimukset koskivat ilmiöitä, jotka ovat olleet keskiössä suomalaisessa taloussosiologiassa: kulutustottumuksia, luottamusta muihin ihmisiin sekä kokemuksia yhteiskuntaa uhkaavista riskitekijöistä. Tutkittavat ilmiöt ovat luonteeltaan sosiaalisia; niistä jokaiseen liittyy jollain tavoin ajatus yksilöstä ja yksilöä ympäröivien ihmisten välisestä dynamiikasta. Väitöskirja lisää ymmärrystä näistä ilmiöistä huomioimalla aikaisempaa syvällisemmin niiden poliittisen jakautumisen kannattaja- ja jäsentasoilla.

Taloussosiologisen kontribuution lisäksi, väitöskirjan tutkimukset tarjoavat uutta kuvailevaa tietoa puolueista. Puolueet ovat merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, jotka välittävät kansalaisten arvoja ja mielipiteitä valtakunnan tason politiikkaan. Puolueiden varaan rakentuva parlamentaarinen poliittinen järjestelmä on edelleen tärkein yhteiskunnallinen päätöksentekoareena niin Suomessa kuin muualla länsimaissa. Viime vuosien poliittiset mullistukset Euroopassa, kuten populististen puolueiden nousu poliittisten järjestelmien ytimeen, ovat lopulta perustuneet edustukselliseen demokratiaan, jonka keskiössä ovat poliittiset puolueet.

Puolueet ovat myös edelleen tärkeitä suomalaisille. Tutkimukset osoittavat, että enemmistö suomalaisista edelleen samastuu puolueisiin ja valtaosa äänestää puoluetta, johon he samastuvat. Esimerkiksi vuosina 2016 ja 2017 kerätyn European Social Surveyn mukaan 55 % suomalaisista 18–84-vuotiaista samastui johonkin puolueeseen, ja 85 % samastuvista oli myös äänestänyt kyseistä puoluetta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Puolueiden jäsenet ovat myös edelleen keskeinen osa puolueiden toimintaa yhdistäessään kannattajat ja puolueorganisaatiot. Huolimatta puolueiden jäsenmäärien pitkään jatkuneesta laskusuhdanteesta, Suomessa on edelleen noin 250 000 puoluejäsentä, joista yli 80 % kuuluu kuuteen suurimpaan puolueeseen. Jäsenmäärän negatiivisen kehityksen taustalla on myös huomattava se, että vuodesta 2008 vanhojen suurten puolueiden yhteenlasketusta jäsenmäärästä on sulanut kolmannes, kun vastaavasti perussuomalaisten ja vihreiden jäsenmäärä on lähes nelinkertaistunut (lisätietoa jäsenmääristä väitöskirjan sivulla 41).

Väitöskirjan tutkimukset sijoittuvat pääasiassa 2010-luvulle, joka on puoluekontekstiltaan erilainen kuin sitä edeltävät vuosikymmenet. 



Kuva 3. Suomalainen puoluekenttä 2010-luvulla (lähde: Bakker ym. 2015)

Puolueet syntyvät ratkaisemaan konflikteja, jotka tuovat yhteen saman mielisiä ja yhteisiä tavoitteita omaavia kannattajia. Suomessa konfliktit ovat perinteisesti paikantuneet eri yhteiskuntatasojen välille, ja esimerkiksi ammatti on selittänyt voimakkaasti myös puoluekantaa ja puolueet on ollut sijoitettavissa sen perusteella vasemmisto-oikeisto-akselille.

Henry Valenin ja Stein Rokkanin (1974) kehittämää kolmijakoa mukaillen vasemmistopuolueet ovat edustaneet työntekijöiden, keskustapuolue maatalousväestön, ja oikeistopuolue kokoomus elinkeinoelämän intressejä. Huolimatta siitä, että nämä piirteet ovat jossain määrin edelleen nähtävissä, on luokkaäänestäminen tutkimusten mukaan vähentynyt jo vuosikymmeniä myös Suomessa. Nykyään puolueiden väliset ristiriidat kietoutuvat sosioekonomisten kysymysten lisäksi yhä enemmän erilaisten arvokysymysten, kuten ympäristö- ja maahanmuuttokysymysten ympärille.

Ronald Inglehart (1997) osoitti 90-luvulla, että suomalaiset sijoittuvat maailman kärkeen niin sanottujen post-materiaalisten arvojen edistämisessä. Pitkään jatkuneen taloudellisen kasvun myötä suomalaisten arvoissa alkoi näkyä voimakkaasti esimerkiksi ympäristön ja vähemmistöjen oikeuksiin kietoutuvat liberaalit teemat. Suurimmat puolueet ovat jossain määrin kaikki omaksuneet ohjelmiinsa postmateriaalisia arvoja, mutta erityisen voimakkaasti niitä ovat viime vuosina ajaneet vihreät ja vasemmistoliitto.

Vastapainoksi postmaterialismille, 2010-luvulla Suomessa realisoitui eräänlainen perinteisten konservatiivisten arvojen vastavallankumous, kuten Inglehart on yhdessä Pippa Norriksen (2019) kanssa käsitteellistänyt länsimaissa tapahtuneita poliittisia mullistuksia. Tästä näkyvin esimerkki on ollut, oikeistopopulistiseksi ja uuskonservatiiviseksi luonnehditun, perussuomalaisten vakiintuminen yhdeksi suurimmista puolueista.

Väitöskirja koostuu viidestä osatutkimuksesta, joissa puolueiden kannattajia ja jäseniä tarkastellaan eri näkökulmista.

Osatutkimusten tulokset perustuvat väestötasolla edustaviin kyselytutkimuksiin sekä suurimpien puolueiden jäsenille kohdistettuihin kyselyihin. Jokaisessa tutkimuksessa nousi selkeästi esiin puoluekannan voimakas yhteys vastaajien raportoimiin asenteisiin ja käyttäytymiseen.  Tutkimustulokset antavat myös tukea sille oletukselle, että puoluekannan vaikutus ei selity pelkästään kannattajien eriävillä demografisilla tai sosioekonomisella taustatekijöillä.

Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten kulutustottumuksia. Keskeiset tulokset on tiivistetty kuvassa 4.



Kuva 4. Puoluekanta jäsentää ihmisten kulutustottumuksia (Koivula ym. 2017a)

Kulutus on yksi keskeisempiä tapoja kiinnittyä nyky-yhteiskuntaan, ja perinteisesti kulutuspäätösten avulla on myös pyritty erottautumaan muista sosiaalisista ryhmistä. Tulokset olivat linjassa aikaisemman kulutussosiologisen tutkimuksen kanssa osoittaessaan, että ryhmäsamastuminen ohjaa ihmisten kulutustottumuksia. Sen lisäksi tulokset alleviivasivat perinteisiä suomalaisia poliittisia jakolinjoja korostaessaan kokoomuksen asemaa ylempiä yhteiskunnallisia ryhmiä edustavana puolueena, jonka kannattajat mieltävät itsensä muita enemmän kuluttaviksi.

Toisessa tutkimuksessa keskityttiin siihen, miten puolueiden kannattajat luottavat muihin ihmisiin. Väitöskirjan kannalta keskeisin tulos on esitetty kuvassa 5.

 



Kuva 5. Puoluekanta näkyy luottamuksessa muihin ihmisiin (Koivula ym. 2017b)

Yleisesti luottamus on koko yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeinen tekijä, joka mahdollistaa ihmisten luontevan ja dynaamisen toiminnan jokapäiväisessä arjessa. Tutkimuksessa havaittiin, että pohjoismaisten oikeistopopulististen puolueiden, myös perussuomalaisten, kannattajakuntiin kasaantuu ihmisiä, joilla on yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta verrattain vähäinen luottamus muihin ihmisiin. Huomionarvoista on kuitenkin se, että perussuomalaiset eivät eronneet niin paljon muiden puolueiden kannattajista kuin muissa Pohjoismaissa vastaavat oikeistopopulistiset puolueet.

Kolmannessa artikkelissa analysoitiin, miten puolueiden kannattajien suhtautuminen yhteiskuntaa uhkaaviin riskitekijöihin on muuttunut 2000-luvun alusta käyttäen tapausesimerkkinä terrorismia. Tulos on kiteytetty kuvassa 6.

 




Kuva 6. Terrorismin pelko jakaa puolueiden kannattajia ja erot ovat muuttuneet 2000-luvun alusta (Koivula ym. 2019b)

Tutkimuksessa havaittiin, että väestön suhtautuminen terrorismiin on politisoitunut vuosina 2004–2017, kun vasemmisto- ja oikeistopuolueiden kannattajien riskikäsitykset ovat erkaantuneet yhä enemmän toisistaan. Tulosta selittää erityisesti sosiaalidemokraattien kannattajien lähentyminen vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajia tällä vuosikymmenellä.

Kahdessa viimeisessä artikkelissa tarkastelimme puolueiden jäseniä eri näkökulmista. Ensimmäisessä jäseniin keskittyvässä tutkimuksessa paikannettiin jäsenet suhteessa kannattajiin (Kuva 7).

 



Kuva 7. Puolueiden väliset erot korostuvat jäsenten keskuudessa (Koivula ym. 2019a)

Puolueiden jäseniä ja kannattajia verrattiin puolueiden sisällä ja välillä sosiaalisen aseman ja keskeisten ideologisten indikaattorien valossa. Tutkimuksessa havaittiin, että puolueiden jäsenet ovat keskimäärin huomattavasti korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa kuin kannattajat. Alleviivaten väitöskirjan yhtä keskeistä teesiä, jäsenten korkea yhteiskunnallinen asema ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että jäsenet olisivat ideologialtaan samankaltaisia yli puoluerajojen. Päinvastoin, tutkimuksen tulokset osoittivat, että puolueiden väliset ristiriidat suhtautumisissa tuloeroihin, pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin sekä ympäristöongelmiin korostuvat erityisesti jäsenten keskuudessa.

Jälkimmäisessä jäsentutkimuksessa ja väitöskirjan viimeisessä osatutkimuksessa verrattiin jäsenten näkemyksiä erilaisista suomalaista yhteiskuntaa uhkaavista riskitekijöistä. (Kuva 8)



Kuva 8. Poliittiset jakolinjat heijastuvat siihen, mitä jäsenet pitävät yhteiskuntaa uhkaavina tekijöinä (Koivula ym. 2018)

Tutkimuksen tuloksissa korostuivat keskeiset ideologiset jakolinjat. Yhteiskuntaa sisältä päin uhkaavat taloudelliset riskit, kuten työttömyys ja tuloerojen kasvu, erottivat vasemmistopuolueet selkeästi keskustasta ja kokoomuksesta. Samaan aikaan uusi arvoulottuvuus jäsensi perussuomalaisten ja vihreiden suhtautumista ulkopuolisiin uhkiin, joihin sisältyi pakolaiset ja maahanmuuttajat sekä yleinen kansainvälistyminen. Kansalliseen turvallisuuteen liittyvät uhkatekijät, kuten sodat ja terrorismi, sen sijaan jakautuivat jäsenistössä selkeämmin viher-vasemmiston ja keskusta-oikeistopuolueiden välillä.

Kakkien tutkimusten tulosten tulkinnassa on tärkeää ymmärtää, että puolue on uppoutunut yksilöiden toimintaan osana muita sosiaalisia tekijöitä. Tulosten taustalla vaikuttaa osittain se, että puolueet rakentuvat demografialtaan ja sosioekonomiselta asemaltaan samankaltaisista ihmisistä. Merkittävää on kuitenkin huomatta, että kannattajakuntien ja jäsenistöjen vaihtelevien rakenteiden huomioiminen ei selitä puolueiden välisiä eroja kokonaan.

Kun puoluetta ei voida enää yhdistää pelkästään sosioekonomisiin tai demografisiin tekijöihin, puoluekannasta on muotoutunut itsessään yhä enemmän erilaisista elämäntavoista ja arvoista muodostuvan sosiaalisen identiteetin ilmentymä. Puolueiden kannattajakuntiin ja jäsenistöihin on kasaantunut taloudellisen pääoman lisäksi myös erilaisia kulttuurisia resursseja, kuten arvoja, tapoja ja tietoa, mikä tekee niistä muista erottuvia verkostoja ja samalla ihmisten raportoimia asenteita ja käyttäytymistä jäsentäviä sosiaalisia kategorioita.

Tulokset ovat yleisesti linjassa tuoreiden suomalaisten tutkimusten kanssa, joissa on osoitettu puoluekannan jäsentävän esimerkiksi ihmisten empaattisuutta (Kainulainen & Saari 2018), sosiaalisen median käyttöä (Koiranen ym. 2017) sekä luottamusta suomalaiseen tieteeseen ja tutkimukseen (Saarinen ym. 2018). Puolueiden kannattajien vertailemisesta onkin muodostumassa sosiaalitietelijöille tärkeä väline ihmisten ja yhteiskunnan toiminnan analysoimiseen. Jäsenten tutkiminen tarjoaa vielä oman mausteensa, koska niiden kautta pystymme ymmärtämään, miten pelkkää kannattamista voimakkaampi sitoutuminen puolueeseen näkyy ihmisten toiminnassa.

Lopuksi

Tulosten tulkinnassa on kuitenkin tärkeää muistaa, että havainnot kertovat puolueiden kannattajien ja jäsenten keskimääräisistä asenteista ja käyttäytymisestä. Kannattajakunnissa ja jäsenistöissä on paljon yksilöllistä vaihtelua, eikä tulosten pohjalta voida ennustaa yksittäisten henkilöiden toimintaa puoluekannan perusteella. On kuitenkin mahdollista, että keskimääräiset arviot puolueiden kannattajista ja jäsenistä ovat keskeisessä roolissa siinä, minkälaista politiikkaa puolueet tekevät.

Anthony Downsin (1957) kehittämän ”demokratian taloudellisen teorian” mukaan poliitikot pyrkivät toimillaan tekemään mediaaniäänestäjää miellyttäviä ratkaisuja. Jos tämä teoria yleistetään puoluetasolle, voi puolueiden kannattajien ja jäsenten keskimääräisillä asenteilla ja käyttäytymisellä olla merkittävä rooli siinä, minkälaista politiikkaa puolueet pyrkivät edistämään ja toteuttamaan.

Sunnuntaina 14.4.2019 käydyissä eduskuntavaaleissa korostui suomalaisen puoluekentän pirstaloiminen ja perinteisten suurten puolueiden kannattajapohjan pieneneminen. Ensimmäistä kertaa historiassa kuusi suurinta puoluetta olivat ääniosuudeltaan 10 prosenttiyksikön sisällä. Äänestystulos ei vielä suoraan kerro siitä, miten suomalainen yhteiskunta jatkossa rakentuu erilaisten kannattaja- ja jäsenverkostojen varaan, vaan puoluekentän pirstaloitumisen myötä tarvitsemme uusia ja päivitettyjä vertailevia tutkimuksia puolueiden kannattajista.

Uudella vaalikaudella keskeisiä poliittisia kysymyksiä ovat esimerkiksi sosiaaliturvauudistus ja ilmastonmuutoksen hillintä. Väitöskirjan tulosten perusteella kuuden suurimman puolueen väliltä voidaan löytää suuriakin eroja siinä, kuinka merkittävinä niiden tavalliset kannattajat ja jäsenet kokevat tulonjakoon ja ympäristöongelmiin liittyvät kysymykset. Erot korostuivat myös vaalien alla julkaistuissa mielipidetiedusteluissa, joissa puolueiden kannattajakunnat olivat toisinaan kaukana toisistaan kysyttäessä erityisesti keinoista ratkaista näitä tärkeitä kysymyksiä.

Edustuksellisen demokratian periaatteiden kannalta on hyvä asia, että yhä moninaisimmista tekijöistä muodostuville sosiaalisille ryhmille on poliittisia vaihtoehtoja. Yhteiskunnan toiminnan ja tärkeiden poliittisten päätösten toteuttamisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että erilaisuus ei johda keskinäisen luottamuksen rapautumiseen ja sitä kautta puolueiden kannattajien eristäytymiseen muista, eli kuplautumiseen.

Väitöskirjan tiedot:

Aki Koivula (2019). The choice is yours but it is politically tinged. The social correlates of political party preferences in Finland. Annales Universitatis Turkuensis B471, Turun yliopisto. (https://www.utupub.fi/handle/10024/146931)

Väitöskirjan osatutkimukset:

  1. Koivula, A., Räsänen, P., & Saarinen, A. (2017a). Does party identification associate with consumer preferences? Analysing Finnish consumers in 2009 and 2014. International Journal of Consumer Studies, 41(5), 475-483. https://doi.org/10.1111/ijcs.12355
  2. Koivula, A., Saarinen, A., & Räsänen, P. (2017b) Political party preference and social trust in four Nordic countries.Comparative European Politics, 15(6), 1030-1051. https://doi.org/10.1057/s41295-017-0103-0
  3. Koivula, A., Keipi, T., Oksanen, A., & Räsänen, P. (2019a) Political compartmentalisation and societal risks: A population-level analysis of terrorism risk perception in Finland between 2004 and 2017. (Manuscript submitted for publication)
  4. Koivula, A., Koiranen, I., Saarinen, A., & Keipi, T. (2019b). Social and ideological representativeness: a comparison of political party members and supporters in Finland after the realignment of major parties. Party Politics. Advance online publication. https://doi.org/10.1177/1354068818819243
  5. Koivula, A., Keipi, T., Saarinen, A., & Räsänen, P. (2018). Risk perceptions across the current political spectrum in Finland: a study of party members. Journal of Risk Research. Advance online publication. https://doi.org/10.1080/13669877.2018.1437060

Lektion lähdekirjallisuutta:

  • Bakker, R., Edwards, E., Hooghe, L., Jolly, S., Marks, G., Polk, J., … & Vachudova, M. (2015). 2014 Chapel Hill Expert Survey. Chapel Hill: University of North Carolina, https://www.chesdata.eu/2014-chapel-hill-expert-survey
  • Downs, A. (1957). An economic theory of democracy. Harper.
  • Inglehart, R. (1997). Modernization and postmodernization: Cultural, economic, and political change in 43 societies. Princeton University Press.
  • Kainulainen, S., & Saari, J. (2018). Samassa veneessä: empatiakuilujen poliittinen ulottuvuus Suomessa. Politiikka60(4), 310-323.
  • Koiranen, I., Koivula, A., Saarinen, A., & Keipi, T. (2017). How does party identification determine the use and perceptions of social media? A population-level study of Finland. Paper presented in the IPSA conference of Political Science in the Digital Age. Hannover: International Political Science Association.
  • Norris, P., & Inglehart, R. (2019). Cultural backlash: Trump, Brexit, and authoritarian populism. Cambridge University Press.
  • Saarinen, A., Koivula, A., & Keipi, T. (2018). Eri puolueiden kannattajien suhtautuminen suomalaiseen tieteeseen ja tutkimukseen. Tiedepolitiikka 2018(1), 18–31.
  • Valen, H. & Rokkan, S. 1974. `Con£ict Structure and Mass Politics in a European Periphery,’ in Rose, R., ed., Electoral Behavior: A Comparative Handbook. New York: The Free Press.
  • Zuckerman, A. S. (2005). The social logic of politics: Personal networks as contexts for political behavior. Temple University Press.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Päivystävällä dosentilla on painavaa asiaa – ei ainakaan keskustan ja perussuomalaisten kannattajien mielestä

Tutkimukseen perustuva tieto ja muunlainen kokemuksellinen ”tieto” sekoittuvat nykyisessä tietotulvayhteiskunnassa voimakkaasti toisiinsa. Tämä näkyy myös politiikassa. Politiikka ei itsessään ole ensisijaisesti tieteeseen pohjautuvaa, mutta tutkitulla tiedolla tulisi olla merkittävä rooli yhteiskuntaa kehitettäessä.

Tiede pyrkii etsimään omien menetelmiensä avulla totuutta; totuuden tulisi siis pohjautua tutkittuun tietoon. Yhteiskuntatieteen kontekstissa ilmiö ei ole kuitenkaan täysin yksiselitteinen. Samasta ilmiöstä voidaan tuottaa tietoa monenlaisista teoreettisista lähtökohdista ja hyvin monenlaisin tieteellisin menetelmin.

Lohdullista kuitenkin on, että vaikka yhteiskuntatieteet ovat menetelmällisesti ja teoreettisesti varsin heterogeenisia, tutkimustulokset ovat usein yllättävän vähän ristiriidassa keskenään. Eri menetelmillä ja teoreettisista lähestymistavoista tehdyt tutkimukset tuottavat esimerkiksi suomalaisesta taloudellisesta eriarvoisuudesta ja sen kehityksestä varsin yhdenmukaisen kuvan.

Tutkimusten välillä on kuitenkin eroja sen perusteella, mistä eriarvoisuus johtuu, ja miten sitä pystytään vähentämään. Jos vähentäminen siis ylipäätään koetaan tärkeäksi. Keinoja valittaessa esille astuvat varsin suuret ihmiskuvaan liittyvät erot. Erot ihmiskuvassa näkyvät myös tieteiden välillä – erityisesti verrattaessa yhteiskuntatieteen valtavirtaa taloustieteen valtavirtaan.

Kun yhteiskuntatieteilijä antaa paljon huomiota saavan lausunnon medialle, niin voi olla lähes varma että sosiaalisessa mediassa alkaa syyttely: ”päivystävä dosentti on vihervasemmistosuvakki”. Minkä puolueen kannattajien keskuudesta nämä syytökset sitten todennäköisemmin tulevat?

Tarkastelemme seuraavaksi tätä kysymystä väestötasolla edustuvan kyselytutkimuksen avulla. Analyysit perustuvat helmi-maaliskuussa 2017 toteutettuun väestökyselyyn, joka edustaa 18–84-vuotiata suomalaisia (N=1648).  Puolueiden kannattajat on identifioitu sen perusteella, minkä puolueen he kokivat kyselyhetkellä tärkeimmäksi. Mukana ei ole kristillisdemokraattien tai RKP:n kannattajia pienten vastaajamäärien vuoksi. Tuloksissa on huomioitu otanta-asetelmaan perustuvat virhemarginaalit sekä aineiston ikä- ja sukupuolijakaumassa oleva edustavuusvirhe.

Tarkastelemme ensin, kuinka luotettavana eri puolueiden kannattajat pitävät yhteiskuntatieteen ja taloustieteen tutkijoita. Tulokset on esitetty kuviossa 1. Kokonaisuutena katsoen näyttäisi siltä, että yhteiskunta- ja taloustieteen tutkijoihin luotetaan lähes yhtä paljon eri puolueissa. Ainoastaan kokoomuksen kannattajien keskuudessa voidaan havaita tilastollisesti merkitsevä ero osuuksissa; puolueessa on selkeästi isompi osuus taloustietelijöihin luottavia.

Vaikka erot puolueiden sisällä on kohtalaisen pieniä, on mielenkiintoista, että nykyisissä hallituspuolueissa luotetaan pääasiassa useammin taloustietelijöihin kuin yhteiskuntatieteilijöihin. Luottamus yhteiskuntatietelijöihin näyttäisi olevan erityisen pientä perussuomalaisten kannattajien keskuudessa. Myös keskustan kannattajat luottavat muita harvemmin yhteiskuntatietelijöihin. Sen sijaan erityisen paljon yhteiskuntatietelijöihin luottavia on vihreiden kannattajissa.

 

Kuvio 1. Yhteiskuntatieteen ja taloustieteen tutkijoiden totuudenmukaisuus eri puolueiden kannattajien mielestä

 

Kysyimme vastaajilta myös heidän mielipiteitään ihmistieteiden roolista yhteiskunnan kehittämisessä sekä tutkimusvarojen priorisoinnista. Kuviossa 2 esitetyt tulokset ovat osittain linjassa ensimmäisen analyysin kanssa. Vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat eroavat muista myönteisemmällä suhtautumisellaan ihmistieteiden instrumentaaliseen rooliin.

Perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat selkeästi muita todennäköisemmin nuivasti ihmistieteiden rooliin yhteiskunnan kehittämisessä. Myös keskustassa on vähemmän niitä, jotka kokevat ihmistieteet merkityksellisiksi. Sen sijaan keskustan ja perussuomalaisten kannattajille näyttäisi olevan muihin verrattuna erityisen tärkeää, että tutkimusvarat kohdennetaan vain taloudellisesti kannattaville aloille.

 

Kuvio 2. Ihmistieteiden merkitys yhteiskunnassa ja tutkimusvarojen priorisointi  eri puolueiden kannattajien mielestä

 

Tuloksistamme voidaan karkeasti päätellä, että vihervasemmistolainen luottaa todennäköisemmin yhteiskuntatieteen päivystävään dosenttiin, kun taas hallituspuolueiden kannattajat taloustieteilijään. Hallituspuolueiden ja vihervasemmistolaisten erot korostuvat erityisesti tarkasteltaessa keskustan ja perussuomalaisten kannattajien mielipiteitä.

Ei olekaan sattumaa, että eniten nupinaa yhteiskuntatiedettä kohtaan on tullut juuri kyseisten puolueiden edustajilta. Uskottavuuden näkökulmasta olisi kuitenkin tärkeää, että nimenomaan poliittinen eliitti pyrkisi perustelemaan päätöksiään myös tutkimukseen nojaten, hallituspohjasta riippumatta. Lausahdukset kuten ”Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat että tätä ja tätä ei saa tehdä” eivät välttämättä ole omiaan lisäämään ajattelutapaa, jossa tiedolla ylipäätään olisi merkittävä rooli yhteiskunnan kehittämisessä.

Toki tutkimusta ja sen tuloksia täytyy kritisoidakin.  Tieteeseen ei kannata luottaa sokeasti. Erityisen kriittisesti kannattaa suhtautua tuloksista tehtäviin tulkintoihin. Samasta tuloksesta voidaan tehdä kovin erilaisia tulkintoja riippuen omista intresseistä.  Poliitikkojen ei ole siis järkevää toteuttaa uudistuksia suoraan yksittäisten tutkijoiden ehdotuksista. Kun tutkija antaa politiikkasuosituksia, ne ovat tulkintoja, joiden pohjana ovat tutkimustulokset.

Poliittiset uudistukset tulisi kuitenkin pohjautua laajasti tutkittuun tietoon. Tieto ilman tutkimuksellista pohjaa on lopulta vain mielipide. Mielipiteet ovat toki merkityksellisiä ja tärkeitä, mutta ne eivät voi toimia politiikan ja yhteiskunnan kehittämisen ensisijaisena perustana.

Aki Koivula ja Arttu Saarinen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Puolueiden kannattajien kulutusasenteet eroavat toisistaan

Väestötason mielipidetutkimuksissa on käsitelty kohtalaisen paljon poliittista suuntautumista. Yhteiskunnallisia mielipiteitä on selitetty useissa niin kotimaisissa kuin ulkomaisissa tutkimuksissa puoluekannan perusteella. Poliittisella kannalla on myös klassiset juuret yhteiskunnallista asemaa selittävänä tekijänä esimerkiksi Max Weberin kirjoituksissa.  Aikaisempaa empiiristä tutkimusta ei kuitenkaan ole siitä, miten poliittinen suuntautuminen on yhteydessä suomalaisten kulutusasenteisiin. Tämä on sinänsä yllättävää, koska kuluttajuuteen liittyvät kysymykset ovat toistuvasti esillä esimerkiksi parlamentaarisessa lainsäädäntötyössä.  Poliittiset intressit myös ymmärretään kulutusvalintoihin kytkeytyvinä asioina useissa jälkiteollista yhteiskuntaa koskevissa aikalaisanalyyseissä. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään myös, että puolueiden kannattajien väliset jakolinjat perustuvat yhä moninaisimpiin rakenteellisiin ja arvomaailmalliseen tekijöihin. Voidaan siis olettaa, että puolueiden väliset jakolinjat näkyvät myös kannattajien kulutusasenteiden eriytymisenä.

Kahden tekemämme tutkimuksen perusteella voimme vahvistaa hypoteesin puolueiden kannattajien kulutusvalintojen erilaisuudesta. Molemmissa tutkimuksissa käytimme aineistoina suomalaisten kulutusasenteita tiedustelevia Suomi-aineistoja. Käsillä olevassa analyysissä on hyödynnetty vuosina 2009 ja 2014 kerättyjä aineistoja.

Tarkastelimme poliittista suuntautumista vastaajien kokeman tärkeimmän puolueen perusteella. Alkuperäinen kysymys esitettiin vastaajille seuraavasti: ”Minkä puolueen koet itsellesi tärkeimmäksi? (Valitse vain yksi)”. Vastaajille annettiin vaihtoehdoiksi kahdeksan suurinta eduskuntapuoluetta ja sen lisäksi mahdollisuus vastata jokin muu puolue avovastauksena. Mittari kuvaa vastaajien puoluesamastumista, jota on tyypillisesti käytetty myös äänestyskäyttäytymistä tarkastelevassa tutkimuksessa. Siinä missä suoraa äänestämiskäyttäytymistä tiedusteleva kysymys voi olla vahvasti hetkellisestä poliittisesta tilanteesta riippuvainen, puoluesamastumisen mittari tarjoaa pysyvämpää ideologiaa ja identifioitumista kuvaavan indikaattorin. Samastuminen voi perustua moniin erilaisiin tekijöihin, kuten esimerkiksi lapsuuden kodissa omaksuttuihin arvoihin tai aikuisiässä kehittyneeseen ryhmäsamastumiseen.  Suomi-aineistojen jakaumat vastaavat kohtalaisen hyvin puolueiden parlamentaarisia voimasuhteita, etenkin tässä analyysissä käytettävien kuuden suurimman puolueen osalta.

Arvioimme vastaajan kulutusasenteita koetun rahankäytön perusteella. Alkuperäisessä kysymyksessä vastaajat arvioivat kulutuksensa painottumista keskiarvokuluttajaan nähden viisiportaisella asteikolla (1=”kuluttaa paljon vähemmän” ja 5=”kuluttaa paljon enemmän” keskiarvokuluttajaan nähden). Kysymykset kohdistuivat empiirisessä kulutustutkimuksessa perinteisesti välttämättöminä pidettyihin hyödykkeisiin, kuten ruokaan ja asumiseen. Joitakin kohteista voitiin pitää puolestaan valinnaista ja luksuskulutusta edustavina, kuten vapaa-ajanmatkailua ja alkoholia. Lopulta valikoimme 15 eri väittämää, joista muodostimme faktorianalyysin avulla kaksi keskenään korreloimatonta kulutusulottuvuutta: 1) Hedonistinen ja 2) Arkinen. 

Kohteet

Taulukko 1.  Yksittäiset kulutuskohteet ja faktoriratkaisu

Tulostemme perusteella poliittisella suuntautumisella on itsenäistä selitysvoimaa vastaajan itsearvioituun kulutukseen. Kuviossa 1 on esitetty, miten puolueiden kannattajat kokevat kuluttavansa eri ulottuvuuksiin. Kokoomukseen samastuvat näyttäisivät erottuvan muista selkeästi kulutusmyönteisempinä, kun tarkastellaan puoluekannan suoraa yhteyttä molempiin kulutusmuuttujiin. Tulos ei ole yllättävä, koska heillä on myös keskimääräistä korkeammat tulot ja heistä suurin osa on korkeakoulutettuja. Näiden väliin tulevien tekijöiden vakiointi ei kuitenkaan selitä kokonaan kokoomukseen samastuvien suhteellista eroa muiden puolueiden kannattajiin. Vakiointien jälkeenkin kokoomukseen samastuvat eroavat tilastollisesti merkitsevästi useimpien puolueiden kannattajista.

kulutuskuvio Kuvio 1. Puoluesamastuminen ja kulutusasenteet, vakioimattomat ja vakioidut ennustearvot sekä 95 % luottamusvälit (Suomi 2009 ja Suomi 2014 -yhdistetty aineisto)

Toinen selkeä tulos liittyy sosiaalidemokraattien, keskustan ja perussuomalaisten muodostamaan rintamalinjaan. Etenkään perussuomalaisten asema kahden perinteisen, maaseutua sekä työväestöä edustavan, puolueen rintamassa ei ole sinänsä yllättävä, kun pohditaan viimeaikaista keskustelua puolueiden keskenään jakamista liikkuvien äänestäjien massasta. SDP:n paikka rintamalinjassa sen sijaan on yllättävä, varsinkin kun huomioidaan tuoreet analyysit puolueiden kannattajien ikä- ja ammattirakenteista sekä aiemmat mielipidekyselyt.

Kulutusasenteiden perusteella ei voida täysin vahvistaa punavihreän kuplan olemassaoloa. Vihreisiin ja vasemmistoliittoon samastuvat näyttäisivät erottuvan muista maltillisemmalla arkisella kulutuksella, mutta puolueiden kannattajat eroavat toisistaan hedonistisen kulutuksen osalta.

On kuitenkin hyvin todennäköistä, että muihin puolueisiin verrattuna isompi osa vihreistä ja vasemmistoliiton kannattajista kuuluu erilaisiin kolmannen sektorin kulutuskriittisiin ryhmiin. Esimerkiksi näitä kysymyksiä pohdimme jatkossa tarkemmin, kun saamme valmiiksi puolueiden jäsenten ja kannattajien verkostoja tiedustelevat kyselytutkimusaineistot.

Tarkempia analyysejä kannattajien kulutusasenteista olemme esittäneet suomenkielisessä artikkelissa, joka on hyväksytty julkaistavaksi Kulutustutkimus.Nyt-lehteen. Sen lisäksi olemme kirjoittaneet ulkomaiseen lehteen arvioitavaksi käsikirjoituksen, jossa pureudumme syvemmin puolueiden kannattajien sosiodemografisten tekijöiden vaikutukseen kulutusasenteiden taustalla.

Aki Koivula

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail