ilalko – Poliittiset kuplat

NYT SE ON TUTKITTU: Keskustan kannatuksen muutoksen sekä miesten jääkiekkomaajoukkueen menestyksen välillä on voimakas korrelaatio – ja se ei oikeastaan tarkoita mitään

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt huvittava kuva siitä, miten keskustan vaalitappioiden jälkeen Suomen jääkiekkomiehet ovat poistuneet kisapaikalta kolmesti kultainen mitali kaulassa. Tämän huomion innoittamina päätimme tarkastella laajemmin, miten tämä korrelaatio toimii myös muina vaalivuosina – myös niinä jolloin Suomi ei ole voittanut kisoja.

Tarkastelu rajautuu vuosien 1987–2019 pelattuihin MM-turnauksiin. Vastaavasti keskustan vaalimenestystä verrataan aina edellisten eduskuntavaalien tuloksiin. Täten esimerkiksi vuoden 1987 MM-kisojen sijoitusta verrataan 1983 ja 1987 eduskuntavaalien välillä tapahtuneeseen kannatuksen muutokseen.

Tarkastelun tulos on jokseenkin häkellyttävä (Kuvio 1). Keskustan kannatuksen muutokset näyttävät ennustavan myös maajoukkueen huonoa menestystä: kun keskusta voittaa, jääkiekkomiehet häviävät. Esimerkiksi vuoden 1991 keskustan vaalivoiton jälkeen miesten maajoukkue karsiutui ennen välieriä. Vuoden 2015 vaalien voiton jälkeen maajoukkue sijoittui vasta kuudenneksi.

Keskustan kannatuksen muutoksen ja miesten maajoukkueen menestyksen välillä onkin 83 prosentin korrelaatio. Kyseistä korrelaatiota voidaan pitää hyvin korkeana – vaikka se ei välttämättä tarkoita mitään. Mitä todennäköisimmin tämäkin korrelaatio voidaan nähdä vain huvittavana sattumana. Vastaavanlaisia tilastollisia huvituksia voi tarkastella muun muassa tältä verkkosivulta: http://tylervigen.com/spurious-correlations

Poliittiset kuplat -hankkeen tutkijat ottavat kuitenkin mielenkiinnolla vastaan kaikki teoreettiset ehdotelmat siitä, millaisia sosiaalisia mekanismeja yhteyden taustalla voisi vaikuttaa.

Innovatiivisin selitysmalli palkitaan mörkö-aiheisella rihkamalla.

Antimuutosvaalit 2017? – Vihreiden puheenjohtajakamppailu pirullisesta näkökulmasta

Vihreät ovat varsin kiintoisassa, jopa epäkiitollisessa tilanteessa. Istuvaa puheenjohtajaa ei oikein haluttaisi vaihtaa, mutta se on tehtävä koska säännöt näin sanovat. Puolue on suositumpi kuin koskaan aiemmin ja myös eurooppalaisittain poikkeuksellisen suuri. Onkin luonnollista, että vahvassa nosteessa olevan puolueen puheenjohtajakandidaatit eivät halua tehdä voimakkaita irtiottoja suhteessa edeltäjänsä aikakauteen ja linjaan. Ehdokkaat ovatkin julkisuudessa ja puheenjohtajakiertueen tilaisuuksissa pyrkineet sijoittamaan itsensä suurelta osin nykyisen linjan jatkajiksi. Päällisin puolin vaikuttaakin siltä, että kamppailu käydään nyt siitä, kuka kandidaateista pystyy vakuuttavimmin perustelemaan jatkavansa Ville Niinistön poliittista linjaa omalla puheenjohtajakaudellaan.

Vaikka Vihreiden puheenjohtajaehdokkaat näyttävät julkisuudessa kovin yhtenäiseltä joukolta, istuu tutkijan olkapäällä aina pieni piru, joka kehottaa kyseenalaistamaan ja etsimään eroja. Tarkastelemmekin seuraavaksi puheenjohtajaehdokkaita Helsingin Sanomien kuntavaalikonevastausten perusteella vasemmisto-oikeisto sekä konservatiivi-liberaali-ulottuvuuksilla. Vertailemme ehdokkaiden vastauksia myös istuvan puheenjohtajan Ville Niinistön sekä eduskuntapuolueiden kuntavaaliehdokkaiden keskimääräisiin vaalikonevastauksiin. Erittely käyttämiemme mittarien tarkemmista sisällöistä on löydettävissä täältä.

Varsin yhtenäiseksi mielletyn ehdokasryhmän vastauksista on löydettävissä kuitenkin hajontaa (ks. kuvio 1). Puheenjohtajaehdokkaista Maria Ohisalo ja Mika Flöjt edustavat vaalikonevastausten perusteella ehdokaskaartin ääripäitä ja ovat etäisimpinä keskimääräisestä vihreiden kuntavaaliehdokkaasta. Ohisalo on arvoiltaan erittäin liberaali sekä sosiaali- ja talouspoliittisesti vielä enemmän vasemmalla kuin esimerkiksi keskimääräinen vasemmistoliittolainen. Vastaavasti Flöjt on keskimääräistä vihreiden ehdokasta hieman konservatiivisempi ja sosiaali- ja talouspoliittisesti tukevasti keskustassa. Ero Ohisaloon on selkeä. Muut puheenjohtajaehdokkaat sijoittuivat näiden kahden väliin. Vihreiden puheenjohtajaehdokkaat vasemmisto-oikeisto- ja liberaali-konservatiivi-arvoulottuvuuksilla. Lähde: Helsingin Sanomien vaalikone

Arvoulottuvuudella suurin osa puheenjohtajaehdokkaista asemoituu arvoliberaalimmaksi kuin keskimääräinen vihreä kuntavaaliehdokas. Flöjt ja Mikkonen erottuvat hieman muista ehdokkaista ja ovat arvoulottuvuudella lähempänä niin sanottua ”perusvihreää”; Mikkonen lähes yksi yhteen. Vaalikonevastausten perusteella hän onkin keskimääräinen ehdokas niin arvoiltaan kuin sosiaali- ja talouspoliittisesti.

Sosiaali- ja talouspoliittisessa linjassa hajontaa on yhtä paljon kuin arvoulottuvuudella. Aalto, Flöjt, Mikkonen ja Parviainen ovat enemmän oikealla suhteessa niin Ohisaloon ja Kariin kuin vielä istuvaan puheenjohtajaan Ville Niinistöön. Mikäli puheenjohtajaksi valitaan jompikumpi pääkaupunkilaisnaisista, tullee Vasemmistoliitto olemaan puolueelle yhä luonnollisempi yhteistyövaihtoehto. Niin tärkeitä sosiaalipolitiikan kysymykset Karille ja Ohisalolle tuntuvat olevan.

Toukokuussa Turussa pidetyssä puheenjohtajapaneelissa suosituin suunta hallitusyhteistyön suhteen olikin vasemmistossa, vaikka ehdokkaat korostivat kuin yhdellä suulla sitä, että yhteistyötä tehdään niiden kanssa, jotka tukevat Vihreiden arvojen mukaista politiikkaa. Monien kärttämää vastausta siihen, onko Vihreät vasemmisto- vai oikeistopuolue, tullaan siis tuskin uudenkaan puheenjohtajan suusta kuulemaan. Vaalikonevastausten perusteella todennäköisimmät yhteistyökumppanit löytyvät kuitenkin vasemmalta: vasemmistopuolueiden ja Vihreiden kuntavaaliehdokkaat ovat lähempänä toisiaan kuin puoluekentän muita toimijoita.

Vaikka vasemmisto vaikuttaa olevan vihreille luonnollisempi yhteistyön näkökulmasta, Niinistön puheenjohtajakaudella leimallista on ollut myös aiempaa voimakkaampi pyrkimys kohti suurempia äänestäjäkuntia houkuttelevaa yleispuoluetta. Halu jatkaa yleispuoluekehitystä on nähtävissä myös puheenjohtajaehdokkaiden kannoissa. Muun muassa maakunnista ponnistavat ja samalla nykyistä puheenjohtajaa oikeistolaisemmat Flöjt ja Mikkonen ovat korostaneet kannatuksen kasvattamisen merkitystä myös suurten kaupunkien ulkopuolella, missä vihreiden kannatus on perinteisesti ollut vaatimatonta. Puheenjohtajaehdokkaiden katseet ovatkin kohdistettu poliittisen nelikentän jokaiseen ilmansuuntaan.

Huolimatta konsensushakuisesta puheenjohtajavaalista voidaan nähdä, että uudella puheenjohtajalla on vihreiden kasvun suunnan kannalta merkittävä vaikutus. Karin ja Ohisalon ohjauksessa korkeasti koulutettujen suosima vihreät luultavasti laajenisi voimakkaammin perinteistä vasemmistoa kannattavien keskuudessa. Flöjtin ja Mikkosen ollessa ohjaksissa vihreiden kannatus puolestaan todennäköisesti kasvaisi talous- ja sosiaalipoliittisesti keskustassa olevien keskuudessa sekä maakunnissa asuvilla. Vaikka puheenjohtajakamppailu on ollut tähän asti perin sopuisaa, uusi puheenjohtaja tulee olemaan merkittävässä asemassa määriteltäessä vihreiden tulevia poliittisia linjauksia ja muun muassa sitä, minkä puolueen kanssa yhteistyötä tullaan tekemään.

Arttu Saarinen, Jenni Karimäki & Ilkka Koiranen

Puoluejohtajaehdokkaat vertailussa: sekä demareita että demareita

SDP on työväenpuolue, vaikka sen sisältä on toki löydettävissä erilaisia ryhmittymiä. Lähihistoriassa esillä ovat muun muassa olleet niin lipposlaiset oikeistodemarit kuin vasemmistolaiset tuomiojalaisetkin. Demareiden puheenjohtajakamppailussa kandidaattien sijoittuminen oikeisto-vasemmisto-akselille on kuitenkin ollut varsin vähän esillä. Arvoistakin on keskusteltu niukasti. Keskustelu on ylipäätään ollut tasapaksua ilman erityisiä irtiottoja. Kaikki ehdokkaat tuntuvat olevan arvoliberaaleja, mutta silti vaalitenteissä on selvästi varottu ottamasta tarkemmin kantaa esimerkiksi maahanmuuttoon tai ympäristöteemoihin. Tuntuu siltä, että on varottu juuri niitä teemoja, joista saattaisi löytyä eroja nuorten ja vanhempien jäsenten keskuudessa.

Useat eri politiikan asiantuntijat ja toimittajat ovat kannanotoissaan tuoneet esille Rinteen olevan ehdokkaista eniten vasemmalla ja Tuppuraisen taas enemmän oikealla. Itse ehdokkaat ovat olleet tässä suhteessa kovin varovaisia. Viime viikkoina ei ole enää juuri kuultu Harakan toistelevan olevansa supercell-sosialisti. Tuppurainen taas itse vastasi olevansa ”sekä demari että demari”, kun häneltä kysyttiin onko hän oikeistodemari vai vasemmistodemari. Rinne taas piti HSTV:n tentissä kysymystä ”hölmönä”, kun toimittaja tiedusteli kuka ehdokkaista on oikeistolaisin.

Onko eroja tosiaan näin vähän? Analysoimme seuraavaksi sitä, minkälaisia arvoja Harakka, Rinne ja Tuppurainen vaalivat sekä miten he sijoittuivat poliittisesti vasemmisto-oikeisto-akselilla ennen puheenjohtajakampanjaa. Käytämme aineistona vuoden 2015 eduskuntavaalien Helsingin Sanomien vaalikonevastauksia, jotka ovat muun muassa saatavilla avoimena datana lehden verkkosivuilta (HS 2015).

Vaikka avoimena datana saatavat vaalikoneaineistot mahdollistavat erilaisten mielenkiintoisten analyysien tekemisen, vaalikonevastauksiin tulee kuitenkin suhtautua tietyllä varauksella. Toisaalta vastaukset kertovat paljon poliitikkojen omista arvoista, asenteista sekä poliittisista tavoitteista, mutta toisaalta vaalikoneisiin vastaaminen voidaan kuitenkin nähdä harkittuna ja tavoitteellisena toimintana, jonka tarkoituksena on vedota mahdollisimman suureen äänestäjäkuntaan. Vaalikonevastauksiin voidaankin suhtautua joko ehdokkaan omien arvojen mittareina tai ehdokkaan tavoittelemien äänestäjien arvojen mittareina.

Arvoulottuvuuksia mittaavat muuttujat muodostettiin hyödyntämällä pääkomponenttianalyysia, jonka avulla muodostui yhteensä viisi komponenttia. Arvoulottuvuuksien mittareiden muodostamisessa hyödynnetyt vaalikoneen kysymykset sekä pääkomponenttianalyysin tulokset on nähtävissä oheisessa taulukossa.

Sosioekonominen arvoulottuvuus eli toisin sanoen vasemmisto-oikeisto-mittari on muodostettu kysymyksistä, joissa tiedusteltiin ehdokkaiden mielipiteitä esimerkiksi taloudellisesta sääntelystä, julkisista palveluista, velkaantumisesta sekä verotuksesta. Perinteisessä arvoulottuvuudessa eli liberaali-konservatiivi-mittarissa on puolestaan huomioitu ehdokkaiden perinteisiä arvoja, jotka liittyvät esimerkiksi maanpuolustukseen ja sukupuolineutraaliin avioliittoon. Periferia-keskusta-arvoulottuvuuden avulla voimme arvioida, kuinka paljon ehdokkaat suosivat laajempia maakuntahallintoja pienten kuntien ja kunnallisten palvelujen sijaan. Sen lisäksi kyseinen mittari sisältää ehdokkaan mielipiteen EU:sta. Näiden kolmen lisäksi muodostimme vielä neljännen mittarin, joka kuvaa ehdokkaiden postmoderneja arvoja maahanmuutto- ja ympäristöasioiden osalta sekä viidennen mittarin, joka kuvaa markkinaliberaalia arvoulottuvuutta.

Kuviossa 1 on esitetty, miten ehdokkaat sijoittuvat perinteisellä arvoulottuvuudella sekä vasemmisto-oikeisto-akselilla suhteessa eduskuntapuolueiden ehdokkaiden keskiarvoihin sekä koko aineiston keskiarvoihin. Koko aineiston keskiarvot on ilmaistu kuvioissa viivoina. Kuviosta on nähtävissä, että kaikki puheenjohtajaehdokkaat ovat enemmän oikealla kuin puolueen kansanedustajaehdokkaat keskimäärin. Analyysimme perusteella talousosaajana itseään esille tuova Timo Harakka sijoittuu ehdokkaista voimakkaimmin oikealle. Yllättäen Tytti Tuppurainen sijoittuu taas eniten vasemmalle ollen selvästi myös Harakkaa arvoliberaalimpi. Itse asiassa sekä Rinne että Tuppurainen ovat hyvin lähellä vihreiden keskimääräistä kansanedustajaehdokasta näiden mittareiden valossa. He ovat myös selkeästi arvoliberaalimpia kuin oman puolueensa muut ehdokkaat.

Kuvio 1. Puheenjohtajaehdokkaiden sijoittuminen perinteisellä arvoulottuvuudella (konservatiivi-liberaali) sekä sosioekonomisella arvoulottuvuudella (vasemmisto-oikeisto).

Tarkasteltaessa tarkemmin ehdokkaiden postmoderneja arvoja, niin kuva muuttuu ja ehdokkaista paljastuu kiinnostavia yksityiskohtia. Kuviossa 2 esitetyn analyysin perusteella Harakka näyttäytyy selvästi liberaalimmalta. Harakka on todella lähellä entisiä oman puolueensa kansanedustajaehdokkaita eli vihreitä. Vanha ammattiyhdistysaktiivi Rinne taas on maahanmuutto- ja ympäristökysymyksissä keskimääräistä demareiden kansanedustajaehdokasta konservatiivisempi. Itse asiassa Rinne on tässä suhteessa lähimpänä perussuomalaisten ehdokkaita. Tuppurainen on selvästi muita enemmän laajempien maakuntahallintojen sekä EU:n kannattaja.

Kuvio 2. Puheenjohtajaehdokkaiden sijoittuminen postmodernilla arvoulottuvuudella sekä keskusta-periferia-ulottuvuudella.

Tarkasteltaessa puolueen puheenjohtajaehdokkaiden sijoittumista markkinaliberaalilla arvoulottuvuudella voidaan löytää lisää eroja ehdokkaiden välille. Markkinoiden vapauttamiseen ja sääntelyyn purkamiseen liittyvissä kysymyksissä Harakka näyttäytyy selvästi kaikkein avoimempana. Tuppurainen on puolestaan erityisen voimakkaasti sääntelyn jatkamisen kannalla. Rinne sijoittuu näiden ehdokkaiden väliin.

Kuvio 3. Puheenjohtajaehdokkaiden sijoittuminen markkinaliberaalilla arvoulottuvuudella sekä sosioekonomisella arvoulottuvuudella.

Kun demarit huomenna valitsevat puheenjohtajansa, on tarjolla itse asiassa kolme varsin erilaista ehdokasta, vaikkei tämä olekaan näkynyt viimeisissä puheenjohtajatenteissä. Analyysimme perusteella ennakkosuosikki Rinne näyttäytyy empiirisen arviomme perusteella voimakkaimmin perinteiseltä työväenpuolueen ehdokkaalta. Hän on sosiaali- ja talouspoliittisesti vasemmalla sekä perinteisiltä arvoiltaan liberaali. Tarkasteltaessa postmoderneja arvoja hän ei kuitenkaan näyttäydy erityisen liberaalina. Tässä suhteessa Rinne todennäköisesti edustaa myös parhaiten ikääntynyttä puolueväestöä.

Ilkka Koiranen, Aki Koivula, Arttu Saarinen

Mihin puolueisiin perussuomalaisten kannatus on valunut? Rohkea tulkinta puoluejäsenaineiston perusteella

Perussuomalaisten kannatus mielipidetiedustelujen perusteella

Perussuomalaiset saivat kevään 2015 eduskuntavaaleissa 17,7 prosentin kannatuksen ja puolue päätyi lopulta myös hallitusvastuuseen. Erityisesti vaikeina taloudellisina aikoina hallitusvastuu syö usein puolueiden kannatusta. Syyskuussa 2016 Taloustutkimuksen teettämän kyselyn mukaan perussuomalaisten kannatus on alentunut kevään 2015 vaaleista alle kymmeneen prosenttiin. Kahden muun hallituspuolueen ja erityisesti Kokoomuksen osalta tilanne ei ole kehittynyt samalla tavalla, vaan kannatus on säilynyt jokseenkin samalla tasolla.

Kannatuksessa tapahtuneisiin pienehköihin muutoksiin on syytä suhtautua kohtalaisen varauksellisesti, vaikka viime aikoina virhemarginaalien sisään mahtuvia kannatuslukujen muutoksia on mediassa tulkittu merkityksellisinä. Kuitenkin perussuomalaisten osalta kannatuksen lasku on ollut poikkeuksellisen voimakasta reilun vuoden aikana, vaikka otettaisiin huomioon muun muassa virhemarginaalit.

Kuviosta 1 ilmenee, että niin sanottuja gallupvoittajia ovat olleet erityisesti SDP ja vihreät. Viime vuoden elokuusta lähtien perussuomalaisten kannatus on laskenut vajaat kuusi prosenttia samalla, kun sosialidemokraattien kannatus on noussut hieman yli kuusi prosenttia. Vain gallupeja tarkastelemalla vaikuttaakin siltä, että perussuomalaisten kannatuksen lasku on tapahtunut erityisesti sosialidemokraattien kannatuksen nousun kustannuksella. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että osa perussuomalaisia äänestäneistä olisi siirtynyt kannattamaan SDP:tä. Näin ovat tulkinneet myös jotkin asiantuntijat.

Totuus lienee kuitenkin osittain monimutkaisempi, jos tulkitsemme kyseistä galluptulosta puoluejäsenaineiston tietojen avulla. On selvää, että kannattajat ja jäsenet eivät ole sama asia, mutta puoluejäsenaineiston avulla voimme etsiä tukea siihen, mitkä puolueet ovat ylipäätään läheisempiä toistensa kanssa. Mittaamme läheisyyttä seuraavalla kysymyksellä: ”Minkä puoleen koet itsellesi tärkeimmäksi (muu kuin oma puolueesi, valitse yksi)?”.

puolueiden-kannatus

Kuvio 1. Puolueiden kannatus 2015–2016. Lähde: Taloustutkimus

Jäsenaineistoon perustuva tulkinta kannatusmuutoksista

Tuoreen puoluejäsenaineistomme (perussuomalaisia vastaajia 1932) mukaan 15,5 prosenttia perussuomalaisista kokee sosialidemokraatit itselleen läheisimmäksi eduskuntapuolueeksi (ks. kuvio 2). Sosialidemokraatteihin kohdistuvan läheisyyden edelle menevät molemmat hallituskumppanit Keskusta (23,6 %) ja Kokoomus (16,4 %). Myös kristillisdemokraatteihin tunnetaan läheisyyttä suhteellisen paljon (11 %). Nämä tulokset eivät ole sinänsä erityisen yllättäviä.

Huomattavasti yllättävämpää onkin, että jopa 23 prosenttia perussuomalaisista ei koe mitään muuta eduskuntapuoluetta läheiseksi toiseksi puolueeksi. Näistä 23 prosentista suurin osa (26,5 %) ilmoitti, ettei koe mitään muuta puoluetta läheiseksi tai ilmoittavat läheisimmäksi nukkuvien puolueen. Toiseksi suurin osa (23,9 %) tästä vajaasta neljänneksestä ilmoitti oman puolueensa jälkeen läheisimmäksi isänmaalliseksi tai selkeästi maahanmuuttovastaiseksi luokiteltavan puolueen tai puolueeksi pyrkivän kansanliikkeen. Tällaisia järjestöjä olivat muun muassa Muutos 2011, Suomi Ensin, Itsenäisyyspuolue sekä Suomidemokraatit.

laheisyys-ps

Kuvio 2. Perussuomalaisten jäsenten kokema läheisyys muihin puolueisiin.

Jäsenten vastausten perusteella lähes neljäsosa ei koe mitään muuta eduskuntapuoluetta itselleen läheiseksi. Puoluejäsenten läheisyyden kokemisen tarkastelusta herääkin kysymys, että olisiko sama logiikka löydettävissä myös kannattajien kokemuksissa ja näin myös kannatusgallupin tuloksissa.

Huomionarvoista onkin, että perussuomalaisten kannatuksen lasku ei juurikaan näy jäsenistön läheisimmiksi kokemien keskustan tai kokoomuksen kannatuslukemissa. Näin voidaankin olettaa, että nimenomaan keskusta-oikeistolaisiin puolueisiin samaistuvat kannattajat ovat pysyneet perussuomalaisten takana. Vastaavasti hallituksen leikkauspolitiikkaan tyytymättömät entiset perussuomalaisten kannattajat ovat suurella todennäköisyydellä ainakin osin siirtyneet kannattamaan sosiaalidemokraatteja.

Kolmantena merkittävänä ryhmänä perussuomalaisten kannatuksen laskussa ovat luultavasti maahanmuuttoon vastaisesti suhtautuvat entiset kannattajat. Kuluneen vuoden aikana hallituksen maahanmuuttopolitiikka on herättänyt kritiikkiä perussuomalaisten kannattajakunnassa. Voidaan näin ollen olettaa, että merkittävä osa perussuomalaisten kannatuksen laskusta selittyy perussuomalaisten maahanmuuttovastaisen siiven kannattajien siirtymisestä nukkuviin sekä pieniin maahanmuuttovastaisiin puolueisiin tai puolueeksi pyrkiviin järjestöihin.

Ilkka Koiranen & Arttu Saarinen

Punavihreä kupla on olemassa – Eri puolueiden jäsenten välinen läheisyys, osa 2

Aiemmassa 5.9.2016 ilmestyneessä blogikirjoituksessa tarkasteltiin keskustan, vihreiden ja sosialidemokraattien jäsenten kokemaa läheisyyttä muihin eduskuntapuolueisiin. Nyt on jatkon aika, kun mukana on myös kolme muuta puoluetta. Tässä kirjoituksessa puoluejäsenten kokeman läheisyyden tarkastelu laajennetaan koskemaan myös perussuomalaisten, kokoomuksen sekä vasemmistoliiton jäseniä.

Taustana puolueläheisyyden ja -etäisyyden tarkastelun tärkeydelle on kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen julkisuudessa käyty keskustelu erilaisista poliittisista kuplista. Myöhemmin kuplista käyty keskustelu on arkipäiväistynyt ja tullut osaksi arkista julkista keskustelua. Se on näkynyt esimerkiksi keskusteltaessa uudesta avioliittolaista tai maahanmuutosta. Merkittävänä jakolinjana keskustelussa on konservatiivisten ja liberaalien arvojen välinen vastakkainasettelu.

Vielä 2000-luvun alussa poliittisten puolueiden väitettiin muuttuneen yhä enemmän toistensa kaltaisiksi. Kuitenkin erityisesti perussuomalaisten menestyksen myötä, puolueiden julkisten linjausten väliltä on löydettävissä selkeämpiä eroja ja nimenomaan arvoista on alettu keskustella aiempaa enemmän. Puolueiden jäsenistä on kuitenkin hyvin niukalti tilastollisesti edustavaa tietoa. Tässä mielessä keräämämme yli 12 000 vastaajan aineisto on täysin uniikki.

Analyysi

Kuviossa 1 on mallinnettu puoluejäsenten kokema läheisyys muihin puolueisiin verkostoanalyysiohjelma Gephin avulla. Aineistona ovat keräämämme puolueiden jäsenkyselyt. Tarkastelemme tässä blogikirjoituksessa vihreiden (vastaajia kokonaisuutena 1653), sosiaalidemokraattien (1540), keskustalaisten (3967), perussuomalaisten (1935), kokoomuslaisten (951) ja vasemmistoliittolaisten (2384) jäsenten läheisyyttä eri puolueisiin. Mittarina käytämme kysymystä: ”Minkä puoleen koet itsellesi tärkeimmäksi (muu kuin oma puolueesi, valitse yksi)?”.

Niin sanotun verkoston mallinnuksessa on käytetty Fruchterman-Reingold-algoritmia, joka sijoittaa solmut – tässä tapauksessa puolueet ja puoluejäsenet – lähelle toisiaan yhteisten siteiden perusteella. Eli toisin sanoen, mitä läheisempänä puoluejäsenet yleisesti kokevat toiset puolueet, sitä lähempänä puolueet ovat kuviossa.

Kuviosta on nähtävissä, miten sosialidemokraatit, vasemmisto ja vihreät sijoittuvat lähelle toisiaan ja toisaalta myös keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset muodostavat oman läheisen ryhmittymänsä. Jälkimmäiset puolueet muodostavat yhteisen kuplan nimenomaan sen vuoksi, että keskusta toimii niin sanottuna välittävänä solmupuolueena. Kaksi pienintä eduskuntapuoluetta, RKP ja kristilliset, on otettu mukaan kuvioon, mutta läheisyydet perustuvat kuuden suurimman puolueen jäsenten vastauksiin.

laheisyys-puolueet Kuvio 1. Puoluejäsenten kokema läheisyys muihin eduskuntapuolueisiin verkostona.

Taulukossa 1 on esitetty puoluejäsenten kokema läheisyys muihin puolueisiin vielä numeromuodossa. Taulukosta on nähtävissä pitkälti samat tulokset kuin verkostokuviossakin. Erityisen hyvin taulukossa erottuu sosialidemokraattien, vasemmiston ja vihreiden muodostama kupla. Vihreiden jäsenistä lähes 74 prosenttia koki vasemmistoliiton tai SDP:n olevan läheisin puolue. Sosialidemokraateista vihreät tai vasemmiston läheisimmäksi koki noin 75 prosenttia ja vasemmistolaisista puolestaan vihreät tai sosialidemokraatit läheisimmiksi koki lähes 83 prosenttia. Tulokset osaltaan puoltavat niin sanotun punavihreän kuplan olemassaoloa.

Hallituspuolueiden jäsenten kokema läheisyys ei näyttäydy taulukossa aivan yhtä selvänä kuin kolmen suurimman oppositiopuolueen jäsenten muodostama rintama. Hallituspuolueita selkeimmin yhdistää läheisyys keskustaan. Kokoomuslaiset eivät osoita korkeaa läheisyyden tunnetta perussuomalaisia kohtaan. Vain hieman yli seitsemän prosenttia kokoomuslaisista koki perussuomalaiset läheisimpänä toisena puolueena.

Mielenkiintoista on myös tarkastella, mitkä muut puolueet hallituspuolueiden jäsenet kokevat läheisiksi. Muista eduskuntapuolueista keskustalaiset ja perussuomalaiset kokivat läheisiksi sosialidemokraatit sekä kristillisdemokraatit, kun kokoomuslaiset kokivat läheisiksi RKP:n ja vihreät. Samoin erittäin mielenkiintoista on se, että lähes neljännes perussuomalaisista kokee toiseksi läheisimmän puolueen löytyvän eduskuntapuolueiden ulkopuolelta.

Taulukko 1. Puoluejäsenten kokema läheisyys muihin eduskuntapuolueisiin (%).

laheisyys-taulukko

Lopuksi

Ensimmäiset analyysit valmiilla puoluejäsenaineistolla osoittavat, että sosialidemokraattien, vihreiden ja vasemmiston jäsenet muodostavat selkeän ryhmittymän. Samoin hallituspuolueiden jäsenten keskuudessa voidaan huomata merkittävää läheisyyttä toisiinsa, mutta yhdistävänä tekijänä näyttää toimivan ennen kaikkea pääministeripuolue keskusta. Tässä mielessä huomionarvoista on, että perussuomalaisia ei koeta muissa puolueissa erityisen läheiseksi. Vain kristillisdemokraatit koetaan muiden puolueiden keskuudessa vähemmän läheisemmäksi. Kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ovat leimallisesti eduskunnan arvokonservatiivipuolueita. Tämä näkyy myös siinä kun tarkastellaan puolueiden välistä läheisyyttä toisiinsa.

Muista vanhoista puolueista vain keskustan jäsenissä on vajaan 20 prosentin ryhmä, joka kokee perussuomalaiset läheisimmäksi. Voidaan olettaa tämän ryhmän olevan arvoiltaan kohtalaisen konservatiivisia, mutta ilmiö vaatii jatkotutkimista. Tässä blogitekstissä olemme ensimmäistä kertaa tarkastelleet kaikkien kyselyssä mukana olevien puolueiden läheisyyttä. Jatkossa tulemme tarkastelemaan entistä tarkemmalla tasolla tutkimusartikkeleissamme muun muassa sitä, mitkä asiat määrittävät puolueiden jäsenten kokemaa läheisyyttä muihin puolueisiin.

Ilkka Koiranen & Arttu Saarinen

Eduskuntapuolueiden läheisyys ja kannattajien verkostot Instagramissa

Edellisessä blogissa tarkastelimme puolueiden yhteisten seuraajien verkostoja Twitterissä. Kattavamman kuvan saamiseksi on kuitenkin hyvä tarkastella poliittisia kannattajaverkostoja laajemmin myös muilla sosiaalisen median alustoilla. Tällä kertaa tarkastelemme puolueiden seuraajia Instagramissa.

Puolueiden käytössä Instagram on suhteellisen tuore vaikuttamiskanava, mikä näkyy myös seuraajien määrässä (ks. aiempi blogikirjoitus). Verrattuna Facebookiin ja Twitteriin kaikkien puolueiden kannattajaverkostot ovat Instagramissa huomattavasti pienemmät. Instagramin uutuudesta kertoo muun muassa se, että Perussuomalaiset eivät ole vielä luoneet puolueen omaa Instagram-tiliä. Tästä johtuen tähän tarkasteluun otettiin mukaan PS-nuorten seuraajat. Instagramista saatava seuraajadata on kerätty – soveltuvan ohjelman puutteessa – niin sanotusti käsin. Verkoston visualisoinnissa on jälleen käytetty Gephi-ohjelmaa ja datan analysoinnissa NodeXL-ohjelmaa.

Tarkasteltaessa puolueiden Instagram-seuraajien verkostoja voidaan huomata, että puolueet sijoittuvat hyvin samalla tavalla kuin Twitter-seuraajien verkostossa. Vihreät, Vasemmistoliitto sekä SDP ovat jälleen lähellä toisiaan, joskin Vihreät ovat tällä kertaa näiden kolmen keskellä. Koko kuvion keskellä on jälleen Keskusta, alhaalla oikealla Kokoomus, alimpana Kristillisdemokraatit ja näiden kolmen keskellä PS-nuoret. PS-nuoret ovat myös suhteellisen lähellä SDP:tä. Ruotsalainen kansanpuolue erottuu jälleen muista puolueista etäämpänä.

IG seuraajat2

Kuvio 1. Puolueiden Instagram-seuraajien verkostot suhteessa eduskuntapuolueisiin.

Taulukoissa 1 ja 2 on esitetty puolueiden yhteisten seuraajien prosentuaaliset osuudet. Taulukossa 1 ovat mukana kaikki eduskuntapuolueita seuraavat Instagram-käyttäjät ja taulukossa 2 tarkastelu on kohdistettu jälleen vain kahta tai kolmea puoluetta seuraaviin käyttäjiin. Taulukosta 1 ensimmäisenä on huomattavissa, miten lähes kaikki puolueet jakavat runsaasti seuraajia Vihreiden ja Vasemmiston kanssa. Kuten aiemmin kirjoitimme, Vihreillä ja Vasemmistolla on ylivoimaisesti eniten seuraajia Instagramissa, mistä johtuen yhteisten seuraajien määrä näiden puolueiden kanssa korostuu voimakkaasti. Tästä johtuen on hyvä jälleen keskittyä, niin sanottuihin rivikannattajiin.

Taulukko 1. Puolueiden yhteisten Instagram-seuraajien osuudet (%)

IG-kaikki

Tarkasteltaessa vain kahta tai kolmea puoluetta seuraavia Instagram-käyttäjiä (Taulukko 2) puolueiden väliset yhteydet ja etäisyydet tulevat entistä tarkemmin esille. Niin sanottu vihervasemmistolainen kupla erottuu selkeästi puolueiden välisten seuraajien osuuksissa. Yli kymmenys Vihreiden ”rivikannattajista” seuraa Vasemmistoliittoa ja yli 8 prosenttia Vasemmiston seuraajista seuraa myös Vihreitä. Myös Sosialidemokraattien seuraajat seuraavat usein Vihreitä ja Vasemmistoliittoa, mutta verrattuna Vihreiden ja Vasemmiston kokonaisseuraajiin yhteisten seuraajien osuudeksi jää noin 2,5 prosenttia. Vihreillä on verrattain paljon yhteisiä seuraajia myös Kokoomuksen ja RKP:n kanssa.

Taulukko 2. Puolueiden yhteisten Instagram-seuraajien osuudet korkeintaan kolmea eri puoluetta seuraavissa käyttäjissä (%)

IG-2ja3

Instagramin seuraajaverkostojen tarkastelu vahvistaa oletusta niin sanotun punavihreän kuplan olemassaolosta. Tulee kuitenkin huomioida, että Instagramin käyttäjät ovat keskimäärin suhteellisen nuoria, minkä johdosta nuorten äänestäjien väliset yhteydet saattavat korostua entisestään. Samoin tarkemmissa analyyseissa tulisi huomioida myös muita Instagram-käyttäjien sosiodemografisia piirteitä, kuten muun muassa asuinalue, jotka ovat yhteydessä puolueiden kannatukseen. Instagram-käyttäjien iästä ja muista sosiodemografista piirteistä huolimatta voidaan kuitenkin todeta, että Vihreät ja Vasemmisto näyttäytyvät verrattain läheisinä puolueina toisilleen myös Instagramissa.

Nämä kaksi viimeistä blogikirjoitusta ovat olleet vain pintaraapaisuja sosiaalisen median aineistojen mahdollisuuksista sosiaalitieteellisessä ja politologisessa tutkimuksessa. Samoin verkostoanalyysimenetelmät tarjoavat sosiaalitieteille ja politiikan tutkimukselle monia mahdollisuuksia. Jatkossa tässäkin blogissa tullaan raportoimaan verkostoanalyysin perustuvia tuloksia suomalaisista poliittisista sosiaalisen median verkostoista. Pelkkien seuraajasuhteiden tarkastelun sijasta kannattajien ja puolueiden välisistä yhteyksistä kertoo ehkä enemmän se, miten sosiaalisessa mediassa keskustellaan erilaisista poliittisista teemoista ja keiden kanssa eri puolueiden kannattajat keskusteluja käyvät. Muun muassa näihin seikkoihin palaamme kesälomien jälkeen elokuussa.

Ilkka Koiranen

Eduskuntapuolueiden läheisyys ja kannattajien verkostot Twitterissä

Aiemmassa 20.6.2016 julkaistussa blogikirjoituksessa käsittelimme suomalaisten eduskuntapuolueiden sosiaalisen median käyttöä ja poliittisten puolueiden seuraaja- ja tykkääjäyhteisöjä. Yhteisöpalveluissa – kuten Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa – sosiaaliset suhteet tulevat näkyviksi ennennäkemättömällä tavalla ja entistä laajempien sosiaalisten verkostojen tutkimuksesta on tullut aiempaa helpompaa. Nykyaikana on tarjolla useita erilaisia ohjelmistoja, joiden avulla eri toimijoiden välisiä suhteita koskevaa dataa voidaan louhia sosiaalisen internetin yhteisöpalveluista ja mallintaa erilaisin visuaalisin ja tilastollisin keinoin.

Kuten aiemmassa blogikirjoituksessa käsittelimme, sosiaalisen median yhteisöt – tietyin rajoituksin – kuvastavat reaalimaailman sosiaalisia verkostoja. Sosiaalisen median yhteisöjä tarkastelemalla voidaan saada arvokasta tietoa myös poliittisten puolueiden kannattajista, puolueiden välisistä etäisyyksistä sekä yhteyksistä muihin yhteiskunnallisiin toimijoihin ja instituutioihin. Sosiaalisen median verkostoja ja erityisesti siellä käytävää keskustelua tarkastelemalla voidaan myös hahmottaa puolueiden välisiä yhtymäkohtia ja niissä tapahtuvia ideologisia kamppailuja.

Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme poliittisten puolueiden seuraajaverkostoja suhteessa muihin puolueisiin. Tarkastelemme eduskuntapuolueiden sosiaalisen median tilien välisten seuraajien verkostoja Twitterissä. Tarkastelu keskittyy yleisellä tasolla yhteisten seuraajien määrälliseen analysointiin, eikä niinkään puhtaasti verkostoanalyysimenetelmiin. Twitteristä kerätty data on louhittu NodeXL-verkostoanalyysiohjelman avulla. Verkostojen visualisoinnissa on hyödynnetty Gephi-ohjelmaa. Kuviot on mallinnettu force atlas -algoritmin avulla, joka soveltuu suunnattujen seuraajaverkostojen visualisointiin yksinkertaisuudessaan suhteellisen hyvin. Force atlas -algoritmit sijoittavat verkoston solmut siten, että kaikkien siteiden pituudet ovat mahdollisimman yhtämittaisia ja että kuviossa on mahdollisimman vähän risteäviä siteitä. Toisin sanoen kuvioissa puolueet ovat sitä lähempänä toisiaan mitä enemmän niillä on yhteisiä seuraajia.

Tarkasteltaessa eduskuntapuolueiden Twitter-seuraajista muodostettu verkostokuvioita voidaan huomata, että Vasemmistoliitto ja SDP sijoittuvat kuviossa erittäin lähelle toisiaan. Myös Vihreä liitto sijoittuu lähelle Vasemmistoliittoa. Keskusta sijoittuu nimensä mukaisesti kuvion keskelle, jonka oikealle puolelle jäävät Kokoomus, Perussuomalaiset sekä Kristillisdemokraatit. Perussuomalaiset sijoittuvat aika tarkalleen Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien keskelle. Ruotsalainen kansanpuolue asettuu selkeästi kauimmas muista puolueista. Etäisyyttä selittää luultavasti kieleen liittyvät seikat. Puolueet-Twitter2

Kuvio 1. Puolueiden Twitter-seuraajien verkostot.

Vaikka verkostokuviot ovat visuaalisuudessaan näyttäviä, niiden rinnalla on hyvä tarkastella yhteyksiä myös numeerisesti. Taulukossa 1 on esitetty puolueiden kaikki yhteiset seuraajat suhteessa puoluekohtaiseen kokonaisotokseen ja taulukossa 2 puolestaan tarkasteluun on otettu korkeintaan kolmea eri puoluetta seuraavat Twitter- ja Instagram-käyttäjät. Useita puolueita seuraavat sosiaalisen median käyttäjät ovat usein itsekin mukana politiikassa tai muun muassa toimittajia, järjestöjä tai kansalaisliikkeitä. Tarkastelun kohdentamisen avulla voidaan keskittyä tarkemmin niin sanottuihin rivikannattajiin.

Taulukot vahvistavat verkostokuvioista tehtyjä päätelmiä: Vasemmistoliitolla, Vihreällä liitolla ja SDP:llä on suhteellisen paljon yhteisiä seuraajia Twitterissä. Huomionarvoista on myös se, että sosiaalidemokraattien seuraajat seuraavat myös verrattain paljon nykyisiä hallituspuolueita ja erityisesti Keskustaa. Näyttääkin siltä, että SDP vaikuttaa olevan sosiaalisessa mediassa jonkinlainen keskustapuolueen asemassa, jolla on paljon yhteisiä seuraajia sekä oikealla että vasemmalla. Sosiaalisen median aineistot antavat myös viitteitä jonkinlaisesta konservatiivikuplasta, sillä Kristillisdemokraatit, Perussuomalaiset ja Keskusta jakavat suhteellisen paljon seuraajia keskenään. Seuraajaverkostoissa erityisesti RKP näyttäytyy muista puolueista hyvin etäisenä.

Taulukko 1. Puolueiden yhteisten Twitter-seuraajien osuudet (%)

Kun tarkastelu kohdistetaan vain kahta tai kolmea puoluetta seuraaviin, tulevat puolueiden läheisyys ja etäisyydet selvemmin esille. Vihreiden, vasemmiston ja sosiaalidemokraattien muodostama kupla tulee entistä näkyvämmäksi. Samoin keskustan, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien yhteisten ”rivikannattajien” määrä erottuu paremmin. Yllättävästi RKP:n ja KD-puolueen yhteisten seuraajien prosentuaaliset osuudet erottuvat yllättävän korkeina.

Taulukko 2. Puolueiden yhteisten Twitter-seuraajien osuudet korkeintaan kolmea eri puoluetta seuraavissa käyttäjissä (%)

Kaiken kaikkiaan sosiaalisen median verkostot antavat viitteitä puolueiden välisistä etäisyyksistä. Twitterin käyttäjien verkostoista voidaan tunnistaa suomalaiselle politiikalle ominaisia jakolinjoja, kuten oikeisto-vasemmisto- sekä liberaali-konservatiivi-linjat. Kaikkien puolueiden väliset yhteydet eivät ole täysin yhteneväisiä jakolinjojen kanssa, mutta verkostoista on tunnistettavissa suhteellisen selvästi sekä läheisimmät että erityisesti etäisimmät puolueet.

Tämän blogikirjoituksen pohjana käytettyyn aineistoon liittyy kuitenkin monia epävarmuuksia ja tuloksia ei voida yleistää edes puolueiden Twitter-seuraajien perusjoukkoon. Käytetyn ohjelmiston ja Twitterin rajanpinnan rajoitteiden takia tarkastelussa oli vain noin 2000 viimeisintä seuraaja kutakin puoluetta kohden (poikkeuksena KD, N = 1194). Sosiaalisen median aineistojen puutteista johtuen niitä tulisikin vertailla esimerkiksi kyselyaineistojen avulla saatuihin tuloksiin. Rajoitteista huolimatta sosiaalisen median aineistot tarjoavat oivallisen lisän sekä laadulliselle että määrälliselle sosiaalitieteelliselle ja politologiselle tutkimukselle.

Ilkka Koiranen

Punavihreät voimakkaasti edustettuina sosiaalisessa mediassa

Digitalisaation myötä sosiaalisesta mediasta on muodostunut entistä merkittävämpi paikka poliittiselle toiminnalle. Myös perinteinen sanomalehtimedia nostaa jatkuvasti uutisiinsa sosiaalisen median kautta jaettua aineistoa ja toisin päin. Tästä esimerkkinä voidaan pitää viime eduskuntavaalien jälkeen herännyttä keskustelua punavihreistä kuplista.

Viime vuosina puoluetoimistojen lisäksi myös itse poliitikot ovat alkaneet vaikuttaa entistä enemmän sosiaalisessa mediassa. Sosiaalista mediaa käyttäneet myös menestyivät vaaleissa hyvin, sillä valituista kansanedustajista käytti kampanjoinnissaan Facebookia 83 prosenttia ja Twitteriä puolestaan 72 prosenttia.

Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan puolueiden sosiaalisen median kannattajayhteisöjen eroja erilaisissa sosiaalisen median yhteisöpalveluissa. Politiikan siirtyminen tietoverkkoihin voidaan nähdä olevan voimakkaasti yhteydessä sosiaalisen median käytön ja eri poliittisten puolueiden kannattajien väestöryhmittäisiin eroihin.

Puolueiden Facebook-, Twitter- ja Instagram-tilejä tarkasteltaessa (kuvio 1) voidaan huomata, että puolueiden välillä on kohtalaisen suuret erot eri yhteisöpalvelualustojen seuraajissa. Facebookissa ylivoimaisesti tykätyin puolue on Perussuomalaiset, toiseksi tykätyin Vihreä liitto ja kolmanneksi tykätyin on Kokoomus. Määrällisesti vähiten tykkäyksiä oli RKP:lla ja Kristillisdemokraateilla. Twitterissä puolestaan seuratuin puolue oli Vihreä liitto, toiseksi seuratuin Kokoomus ja kolmanneksi seuratuin Vasemmistoliitto. Vähiten seuraajia oli RKP:llä ja Kristillisdemokraateilla.

Uudeksi merkittäväksi poliittisten puolueiden käyttämäksi sosiaalisen median alustaksi on noussut Instagram, jota käyttää Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut eduskuntapuolueet. Instagramissa eniten seuraajia on Vasemmistoliitolla, toiseksi eniten Vihreillä ja kolmanneksi eniten Kokoomuksella. Vähiten seuraajia on Keskustalla ja Kristillisdemokraateilla.

puolueet_some2

Kuvio 1. Puolueiden seuraajien määrät sosiaalisen median yhteisöpalveluissa sekä puolueiden kannatus eduskuntavaaleissa 2015.

Tarkasteltaessa puolueiden sosiaalisen median seuraajien suhdetta kaikkien eduskuntapuolueiden kokonaisseuraajamäärään voidaan päätellä, mitkä puolueet ovat kannatukseen nähden pystyneet hyödyntämään yhteisöpalveluja parhaiten. Seuraajien prosentuaalista osuutta tarkastellaan suhteessa kevään 2015 eduskuntavaalien äänestystulokseen.

Selkeästi suurin ”some-puolue” on Vihreä liitto. Heidän sosiaalisen median seuraajien suhde kannatukseen on +14,8 %. Samoin punavihreän kuplan toinen valtapuolue eli Vasemmistoliitto on aktiivinen sosiaalisessa mediassa (+6,6 %). Perussuomalaiset eroavat kaikista muista puolueista. He ovat erittäin aktiivisia Facebookissa, mutta muiden alustojen osalta verrattain passiivisia.

Kolme perinteistä suurta puoluetta ovat yleisesti selvästi passiivisempia kuin Vihreät, Vasemmistoliitto tai Perussuomalaiset. Suhteessa kannatukseen huonoimmat tulokset saavat Keskusta (-10,2 %), SDP (-5,0 %) ja Kokoomus (-2,2 %). Perussuomalaisten, RKP ja Kristillisdemokraattien seuraajien suhteelliset osuudet ovat suhteellisen lähellä vaalien kannatusprosenttia (PS -0,8 %; RKP -0,8 %; KD 0,1 %).

Sosiaalisen median seuraajia ja tykkääjiä tarkasteltaessa voidaan huomata, että seuraajien määrä näyttää olevan yhteydessä kannattajien sosiaalisen median käyttöön, joka on puolestaan voimakkaasti yhteydessä sosiodemografisiin piirteisiin. Arkielämä ja hyvinvointi -kyselytutkimus paljastaa, että yhteisöpalvelut yleensä sekä erityisesti Twitter ja Instagram ovat suositumpia korkeasti koulutettujen, kaupunkilaisten ja nuorten keskuudessa, minkä voidaan arvella vaikuttavan positiivisesti erityisesti näiden väestönosien suosiossa olevien puolueiden – eli Vihreiden ja Vasemmistoliiton – seuraajien ja tykkääjien määrään (ks. Koivula et al. 2015).

Taustalla Keskustan ja SDP:n yleiselle passiivisuudelle sosiaalisessa mediassa on osin, että puolueiden kannattajat ovat keski-iältään vanhimpia (Koivula et al. 2015). Jos puolueen ydinkannattajia on vaikeaa tavoittaa sosiaalisen median kautta, onkin ehkä hyödyllisempää käyttää muita vaikutuskanavia. Toisin sanoen siellä kannattaa kampanjoida, missä äänestäjät ovat. Ilmiö tuli erinomaisesti esille muun muassa viime presidentinvaaleissa, jossa Pekka Haaviston kampanjointi perustui huomattavasti vahvemmin sosiaalisen median kautta levitettyyn informaatioon.

Sosiaalisen median tarkastelu uudenlaisena poliittisina tilana on aihe, joka vaatii vielä runsaasti tutkimusta. Poliittiset kuplat -hankkeessa tutkitaan poliittisia puolueita perinteisten kyselyaineistojen lisäksi sosiaalisesta mediasta kerättävän datan avulla. Hanketta varten on kerätty marraskuusta 2015 lähtien kuukausittain poliittisten puolueiden verkostoja koskevaa tietoa. Kyselyaineiston valmistuessa pystytään myös tarkemmin tarkastelemaan puolueiden kannattajien sekä puolueiden jäsenten reaalimaailman verkostoja. Pystymme esimerkiksi tutkimaan, miten eri puolueiden kannattajat ja jäsenet ovat keskenään verkostoituneet sekä sosiaalisen median yhteisöpalveluissa että reaalimaailmassa ja tarkastelemaan muun muassa kuinka vahvoja punavihreät kuplat todella ovat.

Ilkka Koiranen ja Arttu Saarinen