Tutkimukseen perustuva tieto ja muunlainen kokemuksellinen ”tieto” sekoittuvat nykyisessä tietotulvayhteiskunnassa voimakkaasti toisiinsa. Tämä näkyy myös politiikassa. Politiikka ei itsessään ole ensisijaisesti tieteeseen pohjautuvaa, mutta tutkitulla tiedolla tulisi olla merkittävä rooli yhteiskuntaa kehitettäessä.
Tiede pyrkii etsimään omien menetelmiensä avulla totuutta; totuuden tulisi siis pohjautua tutkittuun tietoon. Yhteiskuntatieteen kontekstissa ilmiö ei ole kuitenkaan täysin yksiselitteinen. Samasta ilmiöstä voidaan tuottaa tietoa monenlaisista teoreettisista lähtökohdista ja hyvin monenlaisin tieteellisin menetelmin.
Lohdullista kuitenkin on, että vaikka yhteiskuntatieteet ovat menetelmällisesti ja teoreettisesti varsin heterogeenisia, tutkimustulokset ovat usein yllättävän vähän ristiriidassa keskenään. Eri menetelmillä ja teoreettisista lähestymistavoista tehdyt tutkimukset tuottavat esimerkiksi suomalaisesta taloudellisesta eriarvoisuudesta ja sen kehityksestä varsin yhdenmukaisen kuvan.
Tutkimusten välillä on kuitenkin eroja sen perusteella, mistä eriarvoisuus johtuu, ja miten sitä pystytään vähentämään. Jos vähentäminen siis ylipäätään koetaan tärkeäksi. Keinoja valittaessa esille astuvat varsin suuret ihmiskuvaan liittyvät erot. Erot ihmiskuvassa näkyvät myös tieteiden välillä – erityisesti verrattaessa yhteiskuntatieteen valtavirtaa taloustieteen valtavirtaan.
Kun yhteiskuntatieteilijä antaa paljon huomiota saavan lausunnon medialle, niin voi olla lähes varma että sosiaalisessa mediassa alkaa syyttely: ”päivystävä dosentti on vihervasemmistosuvakki”. Minkä puolueen kannattajien keskuudesta nämä syytökset sitten todennäköisemmin tulevat?
Tarkastelemme seuraavaksi tätä kysymystä väestötasolla edustuvan kyselytutkimuksen avulla. Analyysit perustuvat helmi-maaliskuussa 2017 toteutettuun väestökyselyyn, joka edustaa 18–84-vuotiata suomalaisia (N=1648). Puolueiden kannattajat on identifioitu sen perusteella, minkä puolueen he kokivat kyselyhetkellä tärkeimmäksi. Mukana ei ole kristillisdemokraattien tai RKP:n kannattajia pienten vastaajamäärien vuoksi. Tuloksissa on huomioitu otanta-asetelmaan perustuvat virhemarginaalit sekä aineiston ikä- ja sukupuolijakaumassa oleva edustavuusvirhe.
Tarkastelemme ensin, kuinka luotettavana eri puolueiden kannattajat pitävät yhteiskuntatieteen ja taloustieteen tutkijoita. Tulokset on esitetty kuviossa 1. Kokonaisuutena katsoen näyttäisi siltä, että yhteiskunta- ja taloustieteen tutkijoihin luotetaan lähes yhtä paljon eri puolueissa. Ainoastaan kokoomuksen kannattajien keskuudessa voidaan havaita tilastollisesti merkitsevä ero osuuksissa; puolueessa on selkeästi isompi osuus taloustietelijöihin luottavia.
Vaikka erot puolueiden sisällä on kohtalaisen pieniä, on mielenkiintoista, että nykyisissä hallituspuolueissa luotetaan pääasiassa useammin taloustietelijöihin kuin yhteiskuntatieteilijöihin. Luottamus yhteiskuntatietelijöihin näyttäisi olevan erityisen pientä perussuomalaisten kannattajien keskuudessa. Myös keskustan kannattajat luottavat muita harvemmin yhteiskuntatietelijöihin. Sen sijaan erityisen paljon yhteiskuntatietelijöihin luottavia on vihreiden kannattajissa.
Kysyimme vastaajilta myös heidän mielipiteitään ihmistieteiden roolista yhteiskunnan kehittämisessä sekä tutkimusvarojen priorisoinnista. Kuviossa 2 esitetyt tulokset ovat osittain linjassa ensimmäisen analyysin kanssa. Vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat eroavat muista myönteisemmällä suhtautumisellaan ihmistieteiden instrumentaaliseen rooliin.
Perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat selkeästi muita todennäköisemmin nuivasti ihmistieteiden rooliin yhteiskunnan kehittämisessä. Myös keskustassa on vähemmän niitä, jotka kokevat ihmistieteet merkityksellisiksi. Sen sijaan keskustan ja perussuomalaisten kannattajille näyttäisi olevan muihin verrattuna erityisen tärkeää, että tutkimusvarat kohdennetaan vain taloudellisesti kannattaville aloille.
Tuloksistamme voidaan karkeasti päätellä, että vihervasemmistolainen luottaa todennäköisemmin yhteiskuntatieteen päivystävään dosenttiin, kun taas hallituspuolueiden kannattajat taloustieteilijään. Hallituspuolueiden ja vihervasemmistolaisten erot korostuvat erityisesti tarkasteltaessa keskustan ja perussuomalaisten kannattajien mielipiteitä.
Ei olekaan sattumaa, että eniten nupinaa yhteiskuntatiedettä kohtaan on tullut juuri kyseisten puolueiden edustajilta. Uskottavuuden näkökulmasta olisi kuitenkin tärkeää, että nimenomaan poliittinen eliitti pyrkisi perustelemaan päätöksiään myös tutkimukseen nojaten, hallituspohjasta riippumatta. Lausahdukset kuten ”Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat että tätä ja tätä ei saa tehdä” eivät välttämättä ole omiaan lisäämään ajattelutapaa, jossa tiedolla ylipäätään olisi merkittävä rooli yhteiskunnan kehittämisessä.
Toki tutkimusta ja sen tuloksia täytyy kritisoidakin. Tieteeseen ei kannata luottaa sokeasti. Erityisen kriittisesti kannattaa suhtautua tuloksista tehtäviin tulkintoihin. Samasta tuloksesta voidaan tehdä kovin erilaisia tulkintoja riippuen omista intresseistä. Poliitikkojen ei ole siis järkevää toteuttaa uudistuksia suoraan yksittäisten tutkijoiden ehdotuksista. Kun tutkija antaa politiikkasuosituksia, ne ovat tulkintoja, joiden pohjana ovat tutkimustulokset.
Poliittiset uudistukset tulisi kuitenkin pohjautua laajasti tutkittuun tietoon. Tieto ilman tutkimuksellista pohjaa on lopulta vain mielipide. Mielipiteet ovat toki merkityksellisiä ja tärkeitä, mutta ne eivät voi toimia politiikan ja yhteiskunnan kehittämisen ensisijaisena perustana.
Aki Koivula ja Arttu Saarinen
