Tervetuloa virtuaalimatkalle Seilin kerrokselliseen ja mosaiikkimaiseen ympäristöön. Tässä juttusarjassa kokoamme yhteen Seilin luontoon liittyvää tietoa keskittyen sen vähemmän tunnetuihin erityispiirteisiin. Nyt ensimmäisessä osassa kerromme yleisesti saarella tavattavista luontoympäristöistä. Tulevissa osissa syvennymme saaren ympäristönsuojelu- ja ennallistamistoimiin, inventointityöhön ja uhanalaiseen lajistoon. Ota siis vinkit talteen ja ensi kerralla saareen saapuessasi katso maisemia uusin silmin!

Näkymä Fodgebyn päärakennukselta Lemberginlahdelle.

Seilin luonto edustaa monipuolista ja vaihtelevaa välisaaristoluontoa, joka tarjoaa saarella matkailevalle monenlaisia luontokokemuksia. Maisemalle on leimallista viimeistään uuden ajan alussa syntynyt talonpoikaisasutus, jota seurasi 1600-luvulta 1960-luvulle jatkunut hospitaali- ja mielisairaalatoiminta.

Oman erityispiirteensä ympäristöön on jättänyt myös lähihistoria. Sairaalan suljettua 1962 jaettiin maa- ja vesialueet rakennuksineen Turun yliopiston, maa- ja metsätalousministeriön alaisen Metsäntutkimuslaitosken (Metla) ja muinaistieteellisen toimikunnan kesken. Jakomenettelyn myötä Seilin metsäalueet liitettiin osaksi Metlan Solbölen tutkimusaluetta ja entisille niityille ja pelloille istutettiin useita Suomelle vieraita puulaleja, joista osa kasvaa Seilissä edelleen.

Seilin valtiomaat olivat Metlan hallinnassa aina vuoteen 1995, jolloin hallinta siirtyi Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluille liitettäväksi osaksi Saaristomeren kansallispuistoon omana kokonaisuutenaan ja tieteellistä tutkimusta varten suojeltuna alueena. Nykyisin saari kuuluu myös Natura 2000-alueeseen, rantojensuojeluohjelmaan ja luetaan osaksi valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita. Myös alueen rakennukset ovat suojeltuja ja kiinteät muinaisjäännökset muinaismuistolain rauhoittamia. Saaren ympäristöjä hoidetaan ja ennallistetaan luonnon ja kulttuuriperinnön monimuotoisuutta suojellen.

Kierros Seilin rikkaisiin ja omintakeisiin ympäristöihin

Yhteysaluslaiturilta Fodgebyn päärakennuksen (Valkoisen talon) nurkille saavuttaessa vastassa olevat maisemat ovat rakennetun kulttuuriympäristön, niittyjen ja peltojen luonnehtimia. Saaren keskiosissa kulkiessa ympäristössä näkyy hyvin saaren historia – Seili on perinteisesti ollut laidunnettu. Kuten muuallakin Saaristomerellä, oli laidunkäyttö täälläkin avointa, karja kulki vapaasti saarella. Vain pihapiirit ja viljelmät oli aidattu jottei karja pääsisi niihin käsiksi. Laiduntaminen jatkui perinteisen kaltaisena aina 1990-luvulle. Noin kahdenkymmenen lampaan katrasta laidunnettiin ympäri saarta (Mikkola 1993).

Professori Mikko Niemen lampaat laidunsivat Seilissä vapaasti 1990-luvulla. Kuva päärakennuksen sisäpihalta.

Vuodesta 2013 lähtien Seilissä on jälleen laidunnettu. Laidunnus aloitettiin osana Metsähallituksen ympäristönhoitosuunnitelmaa, jossa maisema pyritään pitämään 1800-luvun tasolla.

Seilin niityillä ja muilla perinnemaisemilla kasvaa paikoin rauhoitettua peltomaitikkaa (Melampyrum arvense). Tämä aikaisemmin kiusallinen peltorikkaruoho hävisi viljelysmailta olet viljelytapojen muututtua. Maankäytön muutosten takia muutkin kasvupaikat ovat Suomessa ja myös muualla Pohjoismaissa käyneet vähiin. Peltomaitikan viimeiset pysyvät kasvupaikat Suomessa löytyvät lounaissaaristosta Nauvosta ja Ahvenanmaalta.

Tarkkasilmäinen voi havainnoida saaren keskiosissa ja vanhan mielisairaalarakennuksen eli päärakennuksen ympäristössä vanhan kulttuurin seuralaiskasveja, kuten vadelmaa (Rubus idaeus), ukkomansikkaa (Fragaria moschata), suopayrttiä (Saponaria officinalis), juhannusruusua (Rosa spinosissima) ja luumu- ja kirsikkapuita, joiden runsaus kielii Seilin pitkästä asutushistoriasta. Päärakennuksen pohjoispuolella on 1800-luvulla sijainnut kokonainen sairaalan käytössä ollut puisto- ja hyötykasvipuutarha.

Entisen puisto- ja hyötykasvipuutarhan kallioisesta rinteestä erottuu kiviaidan jäännös ja mahdollinen porttirakenne. Tulevaisuudessa kävijöiden on mahdollista sukeltaa käsinkosketeltavasti tähän 1800-luvun maisemaan, sillä suunnitelmissa on ennallistaa alue vanhaan loistoonsa yhdessä Biodiversiteettiyksikön muiden yksiköiden ja saaren muiden toimijoiden kanssa. Kuvat: Mikko Helminen  2012/Seilin arkeologia hanke.

Saaren keskeltä eteläosiin siirryttäessä muuttuvat näkymät saaristolaisittain pienpiirteisiksi. Laaksoissa ja rinteiden alaosissa luonto on rehevää. Lehtoja on paljon. Metsälehmus (Tilia cordata) ja pähkinäpensas (Corylus avellana) esiintyvät verrattain runsaina. Myös tammia (Quercus robur) on harvakseen muutamassa paikassa – Nauvon saaristo sijaitsee tammivyöhykkeellä toisin kuin muu Suomi. Kedoilta ja rantaniityiltä tapaa vaateliaita niittykasveja, jotka hyötyvät laidunkäytöstä.

Seilin eteläosien rehevää pähkinäpensaslehtoa.

Kirkkoniemeen kulkiessa, ennen kirkkoa, vastassa on maantieteellisesti merkittävä erityiskohde, saarelle harvinaiset avoimet hiekka-alueet ja niin kutsuttu tombolo-muodostelma, joka on muodostunut paikalleen aallokon ja maankohoamisen yhteisvaikutuksesta. Tämä maakangas yhdistää Seilin pääsaareen kirkkoniemeen.

Näkymä  tombolo-muodostelman yli museokirkolle päin. Vielä 1800-luvun puolessa välissä tässä kohden virtasi meri. Kuva: Milla Aironsalmi.

Seilin pohjoisosiin siirryttäessä maisema on karu. Kalliot ja kalliokedot muodostavat pienipiirteisen mosaiikin. Täällä kalliomänniköt sekä kuivat ja tuoreet havupuuvaltaiset kankaat ovat yleisimmät luontotyypit. Silikaattikallioilla on paikoin melko runsaasti kuollutta puuta ja osa kalliomänniköistä onkin luokiteltu luonnonmetsiksi tai on hiljalleen kehittymässä sellaisiksi.

Pohjoisosissa maasto on vain vähän kulunut ja roskaantunut lähinnä rantojen osalta, josta voi päätellä, että virkistyskäyttö on tähän asti ollut melko vähäistä Postilaituri-Fogdebyn-päärakennus-Kirkkoniemen alueen ulkopuolella. Seilissä luontotyyppien, lajien, kulttuurimaiseman ja muinaisjäännösten suojelu ja hoito on keskeinen osa toimintaa. Tämän vuoksi leiriintyminen, tulenteko ja/tai ympäristön vahingoittaminen on Seilissä kielletty. Kulumisen ehkäisemiseksi, kävijöiden toivotaan kunnioittavan saaren omintakeista ympäristöä ja liikkuvan hiekkateiden ja polkujen varrella. Tulevaisuudessa vierailijat pääsevät tutustumaan Seilin monimuotoisiin luontoympäristöihin myös  luontopolun varrella, joka suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä saaren muiden toimijoiden kanssa.

Syyskuinen Seili Timo Oksanen Productionsin kuvaamana:


Lähteet ja lisätietoa

Tämän postauksen tiedot perustuvat suurelta osin seuraaviin julkaisuihin:

  • Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluiden toimittama ja Leif Lindgrenin kirjoittama maiseman- ja luonnonhoitosuunnitelma ja selvitys, Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja 2007. Sarja B.
  • Seili – Saaristomeren tutkimusta 50 vuotta juhlakirja 
  • Mikko Helminen, Taina Niemi 2012. Seilin saaren opastusjärjestelmän uudistus. Saaristomeren tutkimuslaitos, Turun yliopisto.
  • Mikko Helminen 2012. Kohteiden Seili Mielisairaalanpuisto, Seili Skreddarens hus ja Seili Kirkkoniemi (Myllymäki 6) tarkastukset sekä kohteiden Seili Utridarens tomt ja Seili Dårhusen koetutkimukset vuonna 2011. Seilin arkeologia hanke, Arkeologian oppiaine ja Saaristomeren tutkimuslaitos.
  • Marja Mikkola 1993. Seilin kirkon lähiympäristön maisemanhoidon toimenpideohjelma. – Museovirasto, MA-Arkkitehdit. Moniste. 24 s.
Share on Facebook54Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Buffer this pageEmail this to someonePrint this page