Saaristomeren tutkimuslaitos on tutkinut Airistolla lisääntyvän silakkapopulaation ominaisuuksia yli 30 vuotta, vuodesta 1984 alkaen. Viime vuosina olemme havainneet näytteissämme suuria määriä loismadon toukkia, joita emme esimerkiksi vielä 2000-luvun alkupuolella havainneet kaloissa lainkaan. Nämä pikkuruiset loismadot osoittautuivat Itä-Suomen yliopiston tekemässä DNA-analyysissä kahdeksi eri lajiksi (Corynosoma strumosum ja C. semerme), jotka kummatkin kuuluvat väkäkärsämatoihin (Acanthocephala). Alkaneessa tutkimusprojektissamme kartoitamme loisten esiintymistä ja yleisyyttä Saaristomerellä kalastettavassa silakkakannassa sekä selvittämme toimiiko merimetso loisten isäntälajina hallin eli harmaahylkeen ohella.
Väkäkärsämadot ovat hyvin yleisiä kalojen ja hylkeiden loisia, ja niitä esiintyy Suomessa 11 eri lajia. Lajit eivät tartu ihmiseen. Havaituista loismadoista huolimatta silakka on edelleen turvallinen ja ravinteikas ruokakala eikä sitä tarvitse kylmäkäsitellä.
Silakka on Corynosoma-väkäkärsämatojen elinkierrossa väli-isäntä, jossa mato ei lisäänny. Pääisäntänä toimii silakkaa ravintonaan käyttävä harmaahylje (Halichoerus grypus) ja/tai norppa (Pusa hispida), joista harmaahylje on yleinen Selkämerellä ja nykyään myös Saaristomerellä. Viime vuosikymmeninä harmaahyljekannan kasvu ja lajin levittäytyminen Saaristomeren sisäosiin ja välisaaristoon on saattanut aiheuttaa loisten siirtymisen silakkaan. Väkäkärsämato C. strumosum:n tiedetään esiintyvän myös merimetsoilla. On siis mahdollista, että loistartuntojen aiheuttaja on osaltaan myös merimetso, jonka kannan kasvu ajoittui samaan aikaan kuin loistartunnat lisääntyivät silakassa.
Alustavien tutkimustulostemme mukaan esimerkiksi vuosina 2014-2015 Airistolla lisääntyvistä silakoista keskimäärin noin 15 % oli loisten infektoimia
Väkäkärsämadot ovat hyvin yleisiä kalojen ja hylkeiden loisia, ja niitä esiintyy Suomessa 11 eri lajia. Ihmiseen nämä loiset eivät tartu ja silakka on havainnosta huolimatta edelleen turvallinen ruokakala. Loisista aiheutuva haitta koskee sen sijaan etenkin silakan rysäpyyntiä. Silakan rysäpyynti Saaristomerellä työllistää nykyään noin 20-25 kalastajaa ja osan jalostusketjusta. Runsaana esiintyessään loiset voivat vaikeuttaa mädin hyödyntämistä, koska loiset esiintyvät kalan vatsaontelossa kehittyvän mädin seassa. Molemmista loislajeista voi lisäksi aiheutua ongelmia turkistarhauksessa – esimerkiksi minkeillä on raportoitu kyseisten loisten aiheuttama vakava epidemia 1960-luvulla Lounais-Suomen saaristossa (Nuorteva 1966). Myös kaloille itselleen loisista on haittaa, koska ne kuluttavat kalan energiavaroja ja heikentävät immuunipuolustusta, voiden siten lisätä esimerkiksi ympäristömyrkkyjen haittavaikutuksia.
Loismadot voivat heikentää silakkasaaliin käyttömahdollisuuksia ja taloudellista arvoa, siksi on kalastuksen toimintaedellytysten kannalta tärkeää tietää ilmiön laajuus sekä tunnistaa myös syyt loisten leviämiseen.
2-vuotinen tutkimushanke on Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmän rahoittama ja se toteutetaan yhdessä Itä-Suomen yliopiston Ympäristö- ja Biotieteiden laitoksen molekyyliekologian tutkimusryhmän kanssa. Ensi kesänä alkavassa tutkimuksessa tarkoituksenamme on kartoittaa loisten esiintymistä ja yleisyyttä Saaristomerellä kalastettavassa silakkakannassa sekä selvittää toimiiko merimetso loisten isäntälajina harmaahylkeen ohella.
Voit seurata projektin edistymistä täällä blogissa, kenttätöiden kuulumisia luvassa tulevana kesänä!
Lue lisää: Silakassa loisii väkäkärsämato, Turun sanomat 10.1.2018
Vastaa