Saaristomeren tutkimuslaitos

Kenttäasema täynnä tarinoita

Page 2 of 9

Lehtopöllön jäljillä

Fodgebyn pihapiiri. Valkoinen talo taustalla.

Pimenevät kesäillat palauttivat jälleen mieleeni viime kesän, jolloin asuin niin kutsutun Valkoisen talon yläkerrassa. Olin jo käymässä nukkumaan, kun yhtäkkiä kuulin kimeää huutoa. Näin kallion päällä kolme tummaa hahmoa liikkumassa, mutta en pystynyt hämärässä erottamaan, mitä siinä oikein oli. Varmaan kettuja, ajattelin. Samassa yksi lähti lentoon, ja tajusin hahmojen olevan pöllöjä. Hihkaisin ääneen innostuksesta, sillä en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt niitä. Väsymys kaikkosi saman tien. Kimeät äänet olivat poikasten kerjuuääniä, ja emo hakikin niille ahkerasti ruokaa.

Seurasin ruokintaa aitiopaikalta noin kahden tunnin ajan. Lopulta järki pakotti lopettamaan, sillä aamulla oli aikainen herätys näytteenoton takia. Laitoin silmät kiinni ja yritin nukahtaa, vaikka pöllöjen aiheuttama adrenaliinipiikki jylläsikin vielä täysillä. Kauaa en kerennyt kuitenkaan paikallani makaamaan, sillä ikkunan takaa kuului voimakas tömähdys ja heti perään toinen. Sänkyni oli aivan ikkunan vieressä, joten käännyin varovasti ympäri. En uskaltanut edes hengittää, kun huomasin tuijottavani suoraan pöllön poikasen silmiin. Poikaset olivat hyttysverkon takana vain 30 cm päässä minusta. Maagista hetkeä kesti noin 15 sekuntia, jonka jälkeen poikaset lensivät pihapiiristä pois. Pöllöjä ei kuulunut enää sinä yönä, mutta tämän kohtaamisen jälkeen en pystynyt nukkumaan enää sekuntiakaan.

Pöllöjä voi nähdä istuskelemassa erityisesti pihapiirin kattoharjanteilla

Valkoisen talon pihapiirissä vierailleet pöllöt olivat lehtopöllöjä (Strix aluco), ja pääsin nauttimaan niiden seurasta vielä toisenkin kerran. Tällä kertaa kuului myös huhuilua, ja onnistuin äänittämään sekä emon että poikasten ääniä (kts. alla oleva video).

lehtopöllö-video

Klikkaa kuvaa ja kuuntele lehtopöllöemon ja poikasten ääniä (klikkaamalla kuvaa siirryt blogin flickr-sivustolle)

Muutama viikko sitten olin vapaaehtoistyöntekijämme Miskan kanssa kuudelta aamulla vetämässä punkkilinjoja pähkinälehdossa. Olimme edenneet linjalla noin kymmenen metriä, kun kaksi lehtopöllön poikasta lähti lentoon läheisestä puusta. Poikaset lensivät hetken edellämme, kunnes ne piiloutuivat syvemmälle metsään. Lyhyt kohtaaminen ei kuitenkaan innokkaalle lintuharrastajalle riittänyt, vaan päätin lähteä öiselle pöllöretkelle.

Viime viikolla minulle sattui vihdoin mahdollisuus jäädä viikonlopuksi saareen. Pyysin mukaan myös lintuguruni, sillä pitkän työviikon jälkeen ajatus valvomisesta yksin tuntui ylivoimaiselta. Olin koko viikon odottanut tulevaa pöllöretkeä, mutta perjantain sateinen ja tuulinen sää pilasi tunnelman täysin. Sade onneksi lakkasi iltaa kohden, mutta tuuli oli edelleen yli 10 m/s. Ajattelin, ettei ole mitään mahdollisuutta kuulla lintuja tällä säällä. Lisäksi pitkä työviikko painoi kummallakin taustalla, ja jo klo 22 alkoi tuntua siltä, ettei tästä lintureissusta tule mitään. Pitäisikö vain antaa olla? Päätimme kuitenkin, että yritetään valvoa ja mennään edes pihalle istumaan ja kuuntelemaan.

Vihdoin kello näytti 00, ja oli aika siirtyä asemiin. Hädin tuskin kerkesimme edes otsalamppuja virittämään, kun kuului tuttu kimeä ääni. Viimekesäinen innostus palasi välittömästi. Ääni oli vaimea, mutta selvästi tunnistettavissa. Lehtopöllön poikanen oli kerjäämässä ruokaa! Ääni kuului pihapiirin takana olevan riihen luota, joten päätimme mennä lähemmäs. Matkalla riihelle äänet voimistuivat, ja olimme kuulevinamme myös toisen äänen hieman eri suunnasta. Riihellä oli siis todennäköisesti juuri ne kaksi poikasta, jotka olimme Miskan kanssa nähneet.

Yhtäkkiä kerjuuäänet kuuluivat hyvin läheltä. Poikaset olivat aivan vieressä. Äänet kuuluivat noin kymmenen metrin päästä, ja poikasia oli selvästi kaksi. Yritimme valaista otsalampulla maastoa, mutta emme nähneet mitään. Äänet kuuluivat hyvin matalalta, joten epäilimme niiden piileskelevän puskien takana. Kuuntelimme ääniä muutaman minuutin ja päätimme olla häiritsemättä niitä enempää. Tiesimme myös, että ruokkiva emo voisi olla hyvin suojelevainen poikasiaan kohtaan, joten olisi parasta lähteä ennen kuin emo palaa takaisin.

Lähdimme kävelemään riiheltä kohti Valkoista taloa. Uteliaisuuttani vilkaisin kuitenkin vielä kerran taakseni ja silloin näin kaksi kiiluvaa silmää. Lehtopöllön poikanen katsoi suoraan meitä kohti. Menimme takaisin lähemmäs, ja huomasimme myös toisenkin silmäparin. Toinen poikasista tarkkaili maastoaan levottomasti, mutta ensin havaitsemamme seurasi tarkasti meidän liikkeitä eikä siirtänyt hetkeksikään katsettaan meistä. Jäimme vielä muutamaksi minuutiksi paikallemme, sillä pimeässä kiiluvat silmät olivat lumoava näky. Lopulta väsymys alkoi kuitenkin todella painaa, ja oli aika lähteä nukkumaan. Väsymyksestä ja sääolosuhteista huolimatta lehtopöllöretki oli antanut paljon enemmän kuin mitä olimme osanneet odottaa.

Kuvat, video ja teksti: Jasmin Inkinen, tutkimuslaitoksen preparaattori.  Creative commons lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Lue samanlaisia julkaisuja: 

Seilin luontoympäristöt osa 1.

Luonnon perhedraaman seurausta jo yli 10 vuotta

Vapaaehtoistyöntekijän viikko Seilissä

Tällä viikolla tutkimuslaitoksen henkilökuntamäärä kasvoi yhdellä kun remmiin hyppäsi vapaaehtoistyöntekijäksi Miska Ahokas Cisco Systems yrityksestä. Tutkimuslaitoksen väki kiittää Miskaa reippaasta ja rohkeasta heittäytymisestä biologin (maasto)saappaisiin! Tässä Miskan havaintoja ja tunnelmia viikon varrelta.

Miska Ahokas Cisco SystemsMaanantai aamu 16. heinäkuuta pakkailen tulevalle työviikolle mukaan hieman normaalista poikkeavat varusteet: kumisaappaat, aurinkovoidetta ja virvelin. Lisäksi työkyyti hoituu Fanny nimisellä aluksella, joka suuntaa Turun jokirannasta kohti saaristoa ja Seilin saarta. Tämä eroaa suuresti 20 minuutin automatkasta Espoossa sijaitsevaan konttoriin salkku kädessä.

Rannassa minua vastassa on Jasmin, joka toimii preparaattorina ja puutiaisprojektin tutkimusavustajana Turun Yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksessa. Matkan tarkoitus on viettää viikko vapaaehtoistyöntekijänä Seilissä, josta ensimmäinen päivä meni saareen tutustuessa ja planktonnäytteiden tutkimusvarusteiden valmistelussa.

Action! Tiistai 17. heinäkuuta starttasi klo 8.00 aamukahvilla josta sitten pääsin auttamaan tutkimuskeskuksen veneiden valmistelussa ja tankkaamisessa. Lounaan jälkeen starttasimmekin kohti Airistoa mukana Jasmin ja muita tutkijoita, sekä Seili dokumenttielokuvan kuvausryhmä. Näytteitä otettiin aina 80 metristä asti ”haavien” ja ”rakettien” avulla. Noin kello 17 takaisin rannassa ja illan päätteeksi vielä virvelöimään ja mereen uimaan.

Keskiviikko 18. päivä alkoikin jo klo 6 aamulla puutiaislinjojen vedolla jossa ”lakanalla” vedettiin tutkimuspaikkoja läpi. Puutiaisten määrä yllätti suuresti jonka seurauksena hysteerinen punkkien etsintä vaatteista ja kropasta alkoi. Iltapäivällä menimme keräämään rakkolevä- ja sinisimpukkanäytteitä läheiselle rannalle ja illan kruunasi vielä reissu Nauvoon pizzalle.

Torstai alkoi kuten keskiviikkokin aamulla klo 6 puutiaislinjojen vedolla jonka jälkeen loppupäivä oli yhden tutkimusveneen nosto ja maalausta.

Kokonaisuudessaan viikko oli kuin seikkailu! Seilin saari kätkee itseensä todella mielenkiintoista historiaa mikä vieläkin huokuu saaren rakennuksista ja esimerkiksi saaren puukirkosta. Kuten historia myös luonto oli mielenkiintoista. Saarella esiintyy esimerkiksi kukkalaji Peltomaitikka jota ei olla nähty esiintyvän missään muualla. Lisäksi saarella laiduntaa lampaita ja lehmiä.

Huomaa että, avokonttorin hetkiseen ilmapiiriin on täältä todella pitkä matka. Kerrankin tuntuu, että ajatukset saa kunnolla kasaan ja pystyy keskittymään ainoastaan yhteen asiaan kunnolla. Kokonaisuudessaan tämä viikko opetti paljon ja oli mahtavaa päästä näkemään tutkijoiden arkea.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia tutkimuslaitoksen työntekijöitä sekä erittäin ystävällisiä Seilin matkailun henkilöitä. Erityskiitos Jasminille, Petelle ja koko ”porukalle” luottamuksesta ottaa minut mukaan työtehtäviin.

Kiitos,

-Miska Ahokas

Cisco Systems

Kuulumisia silakkalabrasta

Väkäkärsämatojen esiintyvyyttä Saaristomeren silakoissa ja merimetsoissa tutkiva projektimme on päässyt alkukesän aikana hyvään vauhtiin. Projektissa työskentelevät tutkimusavustajat Johannes Sahlsten ja Minna Kivimäki ovat alkukesän aikana hakeneet silakkanäytteitä Saaristomeren alueen kalastajilta ja parhaillaan käyvät Seilissä näytteitä lävitse.

Silakan loisprojekti STL UTU

Tutkittavista silakoista kerätään loismatojen lisäksi tietoa monista muista ominaisuuksista. Kaloista määritetään muun muassa kalan sukupuoli, ikä, pituus ja paino. Kuva: Johannes Sahlsten.

Silakan loisprojekti STL UTU

Seilissä on tutkittu pitkään Saaristomerellä kutevan silakan lisääntymistä ja siihen liittyviä ominaisuuksia. Kuvassa silakkanaaraasta on otettu erilleen kehitysvaihemäärittelyä varten sen gonadit eli sukupuolirauhaset. Kuva: Johannes Sahlsten.

Silakan loisprojekti STL UTU

Projektin aikana kerätyistä silakoiden vatsaontelot tarkastetaan loismatojen varalta. Kuvassa pinsettien yläpuolella on nähtävissä pari loismatoa kiinnittyneenä.  Kuva: Johannes Sahlsten.

Silakan loisprojekti STL UTU

Löydetyt loismadot säilötään denaturoituun alkoholiin ja lähetetään myöhemmin Itä-Suomen yliopiston molekyyliekologian tutkimusryhmälle  tunnistettavaksi. Kuva: Johannes Sahlsten.

Silakan loisprojekti STL UTU

Väkäkärsämato mikroskoopin alla. Kuva: Johannes Sahlsten.

Varsinais-Suomen Ely-keskus myönsi hiljattain Turun yliopistolle poikkeusluvan ampua vuosien 2018-2019 aikana 50 kappaletta merimetsoja Saaristomeren Airisto-Velkuan alueelta tutkimustarkoituksiin. Hankitut näytteet hyödyttävät kaikkiaan kolmea  eri tutkimusprojektia ja tulevat antamaan tietoa linnuissa esiintyvien loisten lisäksi mm. merimetsojen käyttämästä ravinnosta ja raskasmetallipitoisuuksista. Voit lukea lisää myönnetystä luvasta ja projektista Ylen uutisartikkelista.


2-vuotinen tutkimushankeemme on Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmän rahoittama ja se toteutetaan yhdessä Itä-Suomen yliopiston Ympäristö- ja Biotieteiden laitoksen molekyyliekologian tutkimusryhmän kanssa.

Kuvat: Johannes Sahlsten, Creative commons lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Teksti: Katja Mäkinen

Puutiaistutkimusta Seilissä – puutiaisten aktiivisuuteen vaikuttavien tekijöiden jäljillä

Puutiais- eli punkkitutkimusta on tehty Seilin saarella yhtäjaksoisesti jo vuodesta 2012, eikä tämäkään kesä tuo poikkeusta. Puutiaisten keruu aloitetaan vuosittain keväällä, jolloin lämpötilat alkavat nousta. Viimeiset keruut tehdään yleensä lokakuussa. Tutkimuksen kautta on saatu paljon uutta tietoa muiden muassa lajin kantamista taudinaiheuttajista, puutiaisille suotuisista elinympäristöistä sekä näiden aktiivisuusvaihteluista saarella. Lisätietoa näistä ja puutiaistutkimuksesta julkaistuista artikkeleista on saatavilla esimerkiksi Turun yliopiston Puutiaisprojektin internetsivuilla.

Varjoisa havumetsä on suotuisa ympäristö puutiaisille. Kuva: Niko Tanski

Seilissä puutiaisia havaitaan lukumäärällisesti eniten varjoisista metsistä. Varjoisuus merkitsee yleensä ilmankosteuden parempaa säilymistä, ja metsä onkin siten suotuisa ympäristö puutiaisille. Laji pyrkii välttämään liian kuivia olosuhteita. Tällöin se hakeutuu maanpinnan tasolle esimerkiksi lehtikarikkeen sekaan ja odottaa olosuhteiden muuttumista. Mustikkavaltaisissa havumetsissä taas esimerkiksi sammaleet pitävät ilmankosteuden korkeana maanpinnan tasolla. Laji kuitenkin siirtyy paikasta toiseen lähinnä kiinnittyneenä toiseen eläimeen. Tultuaan kylläiseksi se pudottautuu takaisin maanpinnalle. Tämän vuoksi yksittäinen puutiainen voi löytyä lähes mistä tahansa ympäristöstä, josta jokin eläin on kulkenut.

Tyypillinen puutiaisen suosima elinympäristö. Kuva: Niko Tanski

Puutiaisella on kolme kehitysvaihetta: toukka, nymfi ja aikuinen. Jokaisessa kehitysvaiheessa puutiainen tarvitsee veriaterian. Nymfivaiheen puutiainen voi selvitä jopa parisen vuotta ilman veriateriaa, joten tämän alkukesän kaltainen pitkä kuiva kausi ei välttämättä ole näille kohtalokas. Kuivuus voi kuitenkin hetkellisesti vähentää näiden aktiivisuutta.

Tänä keväänä tehty selvitys vahvistaa oletukset siitä, että ilmankosteudella ja lämpötiloilla on yhteyttä puutiaisten aktiivisuusvaihteluihin. Seilissä kerätyn aineiston osalta tutkittiin, vaikuttavatko puutiaisten keruuajankohtaa edeltäneet säähavainnot lajin aktiivisuuteen. Tulokseksi saatiin, että keruuhetkeä edeltäneen viikon keskilämpötila ja sademäärä vaikuttivat erityisesti nymfien ja aikuisten aktiivisuuteen. Toukkien osalta lähinnä edeltäneen viikon keskilämpötilalla oli vaikutusta tuloksiin. Sade yleensä nostaa hetkellisesti ilmankosteutta, mikä puolestaan aktivoi puutiaisia. Korkeat lämpötilat eivät suoranaisesti suosi puutiaisia, mutta keväisin ja syksyisin lämpimät olosuhteet saattavat pidentää puutiaisten aktiivisuuskautta. Lämpötilakehitystä ja sademäärätietoja seuraamalla voidaan jatkossa mahdollisesti ennustaa karkeasti Seilin saaren puutiaismääriä tiettynä ajanhetkenä. Kyseinen ennustemalli ei sellaisenaan anna olosuhteiden vaihdellessa ennustetta tulevaisuuteen, kuten koko kesälle, mutta voi osaltaan selittää kyseisen hetken havaintoja.

Samalla on hyvä kuitenkin muistaa, että sää on vain yksi puutiaisten aktiivisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Puutiaisten kannalta on ensisijaisen tärkeää, että alueella esiintyy riittävästi isäntäeläimiä, joista ne voivat imeä verta. Näin ollen esimerkiksi myös myyräkantojen vaihtelulla voi olla vaikutusta havaittuihin puutiaismääriin. Seilissä kerätyn aineiston perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että säätekijöilläkin on selvästi vaikutusta puutiaisten aktiivisuuteen.

Teksti ja kuvat: Niko Tanski, Turun yliopiston Puutiaisprojektin projektityöntekijä

Lue myös:

Näin tunnistat puutiaisen ja määrität kalan iän

Puutiaistutkimusta tieteen ja tarinoiden saarella

« Older posts Newer posts »