Saaristomeren tutkimuslaitos

Kenttäasema täynnä tarinoita

Page 2 of 6

Saaristomeri-seminaari

Itämeren ja Saaristomeren suurimpia ja näkyvimpiä ympäristöongelmia on meriveden rehevöityminen. Rehevöitymistä aiheuttavat  typpi- ja fosforiravinteiden lisääntynyt määrä. Maataloudesta, teollisuudesta, haja-asutuksesta, metsätaloudesta ja kalankasvatuksesta peräisin olevat ravinnepäästöt ruokkivat levien ja suurvesikasvien kasvua vedessä. Vaikka merta rehevöittävät ravinnepäästöt ovat viime aikoina vähentyneet, rehevöitymisen näkyvät merkit, kuten sinileväkukinnat, veden sameneminen, rantojen limoittuminen sekä pohja-alueiden hapettomuus vaivaavat Itämerta edelleen.

Mikä on Saaristomeren tämänhetkinen tila ja mitä rehevöitymisongelmalle voidaan tehdä? Siitä keskustellaan Turun yliopiston järjestämässä Saaristomeri-seminaarissa. Tapahtuma järjestetään perjantaina 1.12.2017 klo 14:00 alkaen Turun  yliopiston Publicum rakennuksessa (Assistentinkatu 7) Mauno Koivisto-salissa (entiseltä nimeltään Pub1-sali) (1 krs.). Seminaari on suomenkielinen, kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma.

Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan!

 

Seminaariohjelma pdf-tiedostona.

Ketojen kasvillisuuskartoitusta

Ensilumen ja pakkasen keskellä on hyvä hetki palata vielä viime kesän tunnelmiin. Seilin kedot pääsivät kesän aikana suuremman tarkkailun kohteeksi osana laajempaa tutkimuskokonaisuutta. Kasvillisuuskartoitus on tarkkaa puuhaa, jossa huolellinen suunnittelu ja toteutus ovat kaiken perusta.

Kasvillisuuskartoitus aloitetaan kasviruutujen perustamisella. Seilin kedoille merkattiin neljä 10 m x 10 m aluetta kulmakepeillä ja alueen kulmien suoruus tarkastettiin ristimitoilla. Tämän jälkeen jokaiselle alueelle satunnaistettiin pienempiä osaruutuja, joista varsinainen kartoitus eli lajintunnistus ja yksilömäärien laskeminen tehtiin. Ja sitten vain töihin!

Neliömetrin kehikolla on helppo satunnaistaa osaruutuja ja laskea esim. peittävyysasteita.

Ensimmäinen kasviruutu on aina hitain, sillä sen kautta kartoittaja saa ensikosketuksen kokonaislajistoon. Seuraavista ruuduista löytyy jo samoja kasvilajeja ja loppu meneekin sitten rutiinilla. Vaikka harjaantunut silmä huomaakin nopeasti, mistä kasviheimoista on kyse, on kunnollisen lajinmääritysoppaan pitäminen matkassa suotavaa. Hyvä kasviluuppi on myös syytä olla mukana, sillä osa lajien välisistä eroista on todella pieniä. Joskus hyvistä varusteista huolimatta lajitasolle ei määrityksessä aina päästä.

Kenttätöissä oman haasteensa tuo myös sääolosuhteet. Viime kesän sateinen sää hankaloitti välillä kartoitusta, joten aurinkoiset päivät oli hyödynnettävä tehokkaasti. Vaatteista löytyi myös säännöllisesti ylimääräisiä matkustajia.

Erityisesti peltomaitikan (Melampyrum arvense) lukumäärä tuli tarkasti laskettua.

Noidanlukot ovat harvinaistuvia ketojen kasveja. Kuvassa ketonoidanlukko (Botrychium lunaria).

Ei ollut mesiangervo, toteaa puutiainen.

Kasvillisuuskartoitus antaa arvokasta tietoa vallitsevista olosuhteista sekä muutoksista, jos kartoitus toistetaan säännöllisin väliajoin. Kartoitus auttaa myös pääsemään pintaa syvemmälle kasvien kauniiseen maailmaan.

Kartoitusta ei tarvitse aina tehdä yksin! Kuvassa tytönkorennot-heimoon (Coenagrionidae) kuuluva sudenkorento sekä pikkukiitäjä (Deilephila porcellus).

Lue aiheesta lisää: Seilin luontoympäristöt osa 1

Kuvat ja teksti: Jasmin Inkinen, Saaristomeren tutkimuslaitoksen preparaattori

Keep calm and keep monitoring – ympäristön tilan seurannan luonteesta ja merkityksestä

Viime viikolla kotimaisissa ja ulkomaisissa tiedotusvälineissä (mm. täällä ja täällä) uutisoitiin laajasti Saksassa tehdystä pitkäaikaistutkimuksesta, jossa lentävien hyönteisten määrän havaittiin vähentyneen vuodesta 1989 lähtien peräti 76 prosentilla. Tässä Plos One- lehdessä julkaistussa tutkimuksessa hyönteisten biomassamääriä seurattiin 27 vuoden ajan 63 eri luonnonsuojelualueella. Tutkimuksen tulokset hyönteisten määrän rajusta vähenemisestä ovat hälyttäviä, sillä useilla hyönteislajeilla, kimalaisten ja mehiläisten lisäksi, on tärkeä rooli niin kasvien pölyttämisessä kuin myös lintujen ja muiden eläinten ravintona. Hyönteisten määrän vähenemisen vaikutukset ovat siten kauaskantoisia ja ulottuvat lopulta myös ihmisiin asti.

Hyönteiskadon vaikutusten lisäksi, tutkimus sai minut ajattelemaan ympäristön tilan seurantaa ja niissä kerättyjen pitkäaikaisaineistojen merkitystä. Suurin osa ekologisesta tutkimuksesta tehdään lyhytaikaisen projektiperusteisen rahoituksen turvin ja seurantaohjelmia kritisoidaan usein siitä, että ne ”maksavat liian paljon ja tuottavat liian vähän”. Niinpä miksi ympäristön tilaa kannattaa seurata? Mitä hyötyä ympäristöseurannasta on ihmiskunnalle?

Lentäviä hyönteisiä kerättiin saksalaistutkimuksessa telttamaisten Malaise-pyydysten avulla. Kuvassa Seilin  eteläosiin pystytetty Malaise-pyydys ja maaselkärangattomat kenttäkurssin opiskelijoita tutkimassa näytteitä. Kuva: STL:n arkisto.

Ympäristöseurannalla tarkoitetaan pitkäaikaista ja säännöllisesti tapahtuvaa tutkimusta, millä pyritään selvittämään ympäristön tilaa ja erottamaan ihmisen toimien aiheuttamat ympäristömuutokset luonnon omista mekanismeista. Seurantaa eli monitorointia tehdään useista eri syistä ja tavoitteet voivat erota ohjelmien kesken, seurantaohjelman tavoitteena voi olla esimerkiksi ympäristön tilan lähtötilanteen selvittäminen tai ympäristössä tapahtuvien kehitysuuntien eli trendien tutkiminen. Tästä johtuen, myös monitoroinnin ajallinen ja alueellinen laajuus voi vaihtella myös suuresti eri ohjelmien välillä.

Seurannan yhteydessä puhutaan usein seurannan/tutkimuksen pitkäaikaisuudesta, mutta mitä pitkäaikaisuudella loppujen lopuksi tässä yhteydessä tarkoitetaan? Määritelmä on moniselitteinen ja eroaa tutkimusaiheiden ja -kohteiden välillä. Ekologeille ja muille ympäristön tilaa tutkiville biologeille käsite kuitenkin viittaa yleensä aineistoihin, jotka ulottuvat vähintään 5 vuoden ja parhaimmillaan useita vuosikymmeniä käsittävälle ajanjaksolle.

Eläinplanktonyhteisön tilaa seurattaessa voi kaksikymmentäkin vuotta olla vielä kohtuullisen lyhyt aika paljastamaan populaatioiden kehityssuunnat. Vuosikymmeniä jatkuneeseen seuranta-aineistoon sisältyy monta näytepulloa. Kuvassa tutkimuslaitoksen Airistolta keräämiä eläinplanktonnäytteitä.

Hyönteiskadon osoittaneessa  tutkimuksessa aineisto oli kerätty pitkälti vapaaehtoisten hyönteisharrastajien (Entomological Society Krefeld) työpanoksen ansiosta. Luontoharrastajien keräämät havainnot ja kokoelmanäytteet kuin myös muu yhteistyökumppaneiden tuki onkin ensiarvoisen tärkeää luonnossa tapahtuvien muutosten seurannassa. Tästä hieno esimerkki saatiin jälleen tällä viikolla turkulaistutkijoiden julkaisemassa peltovirnaperhosen identiteettiä ja levinneisyyttä selvittäneessä tutkimuksessa.

Ympäristöseurantaa on perinteisesti harjoitettu kenttäasemilla, joiden luonnonläheinen sijainti, infrastruktuuri ja asemalla ympärivuoden työskentelevä henkilökunta mahdollistavat ympärivuotisen ja tiheän näytteenoton toteuttamisen. Seilissä on seurattu punkkien määrää vuodesta 2012 lähtien. Tavoitteena on saada aikasarja myös puutiaisista. Kuva: Esko Keski-Oja.

Seilissä on tutkittu silakkakannan vaihteluiden syitä jo yli 30 vuosikymmenen ajan ja yhteistyönä on saatu aikaan Itämeren piirissäkin ainutlaatuisia tutkimusaineistoja. Airiston silakankalastajat ovat vieneet tutkimusta eteenpäin omalta osaltaan, sillä ilman kalastajien apua olisi kalanäytteiden hankkiminen vaikeaa. Kuva: Juha Kääriä.

Millaista on laadukas ympäristöseuranta? Vertailukelpoisten ja luotettavien tulosten kannalta aineiston järjestelmällinen keräys niin näytteenottomenetelmien kuin myös ajallisen täsmällisyyden osalta on pitkäaikaistutkimuksissa keskeistä ja niistä piittaamatta jättäminen voi pahimmassa tapauksessa tehdä kerätystä aineistosta käyttökelvotonta. Hyönteiskadosta raportoivassa tutkimuksessa tämä tarkoitti muun muassa hyönteispyydyksen koon, muotoilun ja värin, pyydyksen sijoittelun ja sijainnin yhdenmukaistamista. Myös näytteiden säilöntä ja käsittely biomassan mittaamisen ja lajintunnistuksen suhteen täytyi olla yhdenmukaista. Vaatimus ei ole helppo ja vaatii järjestelmällisyyttä, sillä vuosikymmeniä kestävän ympäristöseurannan aineiston keruuseen ja käsittelyyn osallistuu lähes poikkeuksetta useita kymmeniä henkilöitä.

Vertailukelpoisten ja luotettavien seurantatulosten kannalta aineiston järjestelmällinen keräys niin näytteenottomenetelmien kuin myös ajallisen täsmällisyyden osalta on pitkäaikaistutkimuksissa keskeistä. Kuvassa Seilin lentäviä hyönteisiä keräävän valorysän aineistoa määritettävänä.

Seurantaohjelmia kritisoidaan usein siitä, että ne ”maksavat liian paljon ja tuottavat liian vähän” ja rahoituksen puute onkin  monesti johtanut joko näytteenottovälien tai -paikkojen harventamiseen tai koitunut kokonaisten seurantaohjelmien kohtaloksi. Pitkäaikainen, laadukas ympäristön seuranta ja tutkimus on kuitenkin olennaista ympäristössä tapahtuvien pitkäaikaisten trendien eli kehityssuuntien havaitsemiseksi. Erityisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksia tutkiessa, on menneiden suunnanmuutosten ja lajien sopeutumiskyvyn ymmärtäminen tärkeää, jotta tulevaisuudessa tapahtuvia muutoksia voidaan ennustaa ja mahdollisiin vaikutuksiin osataan varautua. Hyvä esimerkki ympäristöseurannan merkityksestä on yhdysvaltalaisen tutkijan Charles David Keelingin Mauna Loan saarella Havaijilla vuonna 1958 aloittama ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden seurantaohjelma, jonka ansiosta saatiin aikanaan ensimmäistä kertaa tutkittuja todisteita ihmisen vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen (kuuluisa Keelingin käyrä). Muun muassa tämän pitkäjänteisen työn ansiosta ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on tänä päivänä yleisesti hyväksytty tieteellinen fakta!

Pitkäjänteinen ympäristön seuranta on myös keskeistä ympäristöpoliittisessa päätöksenteossa – seurantahankkeiden avulla saavutettu tieto antaa päätöksenteolle pohjatason, jonka päälle esimerkiksi ympäristönsuojelutoimia voidaan suunnitella ja niiden vaikutuksia arvioida. Seurantaohjelmien aineistoja hyödynnetään jatkuvasti myös taustatietoina muissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

Kustannustehokkuus vaatii monitorointiohjelmia tehostamaan näytteenottoaan. Tulevaisuutta on monitoroinnin automatisoituminen, jolloin aineistoa saadaan reaaliaikaisesti vuorokauden ympäri. Kuvassa Seilin automaattinen vedenlaadun seuranta-asema, joka mittaa meriveden ominaisuuksi pinnasta pohjaan neljästi päivässä. Vuonna 2015 seuranta-aseman yhteyteen asennettiin ilman lämpötilaa, ilmanpainetta, ilmankosteutta, sadantaa sekä tuulen nopeutta ja suuntaa mittaavia antureita. Lisätietoa: Saaristomeri.utu.fi

Lue lisää: Seilin ympäristömonitoroinnilla on pitkät perinteet

Teksti ja kuvat: Katja Mäkinen, tutkimusteknikko ja pitkäaikaisten ympäristö- ja eläinplanktonaineistojen parissa työskentelevä väitöskirjatutkija

Luonnon perhedraaman seurausta jo yli 10 vuotta

Seilin saaren itäosassa, Lemberginlahden reunalla sijaitsevan linjamerkin päältä löytyy tekopesä, jossa pesii kuuluisuudestaan autuaan tietämätön sääksipari. Haukkojen heimoon (Accipitridae) kuuluvien kalasääskien eli sääksien (Pandion haliaetus) pesintää on seurattu reaaliaikaisesti jo vuodesta 2006 lähtien. Kamera pystytettiin Seiliin Turun ammattikorkeakoulun toimesta, osana NatureIT ja myöhemmin Saaristomeri.info ja BalticSeaNow-hankkeita. Vuodesta 2015 lähtien Saaristomeren tutkimuslaitos on osallistunut kuvayhteyksien tarjontaan ja lintujen pesintää on voinut seurata Saaristomeri.utu.fi sivustolta, jossa on myös nähtävissä Seilin vedenlaadun seuranta-, sää- ja sinileväaseman tietoja. Viime vuodesta lähtien livekuvan lisäksi on ollut mahdollista myös kuunnella lintujen ääntelyä.

Kuten muut sääksikamerat Suomessa ja Euroopassa, myös Seilin kameraseuranta on alusta lähtien ollut hyvin suosittu ja kalasääskien pesintää on seurannut parhaimmillaan jopa miljoonayleisö. Sääksikamerasivuston kommenttiosioissa ja sääksikameroihin keskittyvissä foorumeissa katsojat elävät tiiviisti mukana sääksien pesimäpuuhissa ja linnunpoikasten kasvussa aina lintujen etelään muuttoon asti ja sen jälkeenkin. Sääksikamera on toiminnassa ympärivuoden. Talvisin kamerasta voi seurata saariston vaihtelevaa säätä ja satunnaisesti myös muiden lintulajien kuten merikotkien, varisten ja korppien touhuja.

Tällä hetkellä pesällä on hiljaista, kaiuttimissa ulvoo vain tuuli. Sääksikoiras Vasuri ja vanhimmat poikaset, epävirallisilta nimiltään Pomo ja Kakkonen, aloittivat syysmuuttonsa kohti Afrikkaa jo elokuussa. Vuosi oli sääksiparille dramaattinen, Vasurin pitkäaikaista kumppania Tildaa ei enää kesäkuun jälkeen havaittu pesällä. Sääksipari oli pesinyt Seilissä jo vuodesta 2011 lähtien. Sitä ennen linjamerkin päällä pesivät muun muassa Tapaniksi ja Liisaksi ristitty sääksipariskunta.

Sääkset aloittavat pesintänsä yleensä huhtikuussa. Sääksen pesä on sammalilla, turpeilla, jäkälillä ja oljilla sisustettu suuri risulinna, joka sijaitsee puun latvassa, merimerkissä tai kolmiomittaustornissa. Pesimäpaikan valinnan kannalta ratkaisevaa on saalistusvesien rauhallisuus ja läheisyys sekä sopivan tukevalatvaisen pesäpuun löytyminen. Lajin suosimat vanhat, tasalatvuiset männnyt ovat metsätalouden tehostuessa vähentyneet ja sopivien pesäpuiden puuttuminen on ollut suuri uhka sääksikannoille, ympäristömyrkkyjen ja muutonaikaisen vainon lisäksi – sääksikantojen maailmanlaajuinen romahdus tiedostettiin jo 1960-luvun lopussa. Tekopesien ahkeran rakentamisen, vainon vähenemisen ja myrkkykuorman keventymisen vuoksi Suomen sääksikannan kehitys on kuitenkin viime vuosikymmenien aikana ollut suotuisa. Suomessa pesii tällä hetkellä arviolta noin 1300 sääksiparia, pesimäkanta on 3. suurin Euroopassa.

Huhtikuun lopulta alkaen sääkset munivat 1-4 munaa. Tilda ja Vasuri saivat tänä keväänä 3 poikasta, jotka rengastettiin kesäkuussa hautomisen loputtua. Tildan katoamisen jälkeen todellista luonnon perhedraamaa koettiin uudestaan heinäkuussa kun ravintokilpailun seurauksena poikueen kuopus pudotettiin pesältä alas kohtalokkain seurauksin. Tällainen käytös (engl. siblicide) on suhteellisen yleistä linnuilla etenkin tilanteissa joissa resursseja kuten ravintoa on rajoitettu määrä. Kuten tässäkin tapauksessa, poikasten aggressiivinen käytös kohdistuu yleensä poikueen nuorimpaan ja sen on havaittu muun muassa parantavan jäljelle jääneiden poikasten selviytymistä (lisätietoja ilmiöstä englanniksi esim. Mock et al. 1990).

Ensi keväänä, sääksien palatessa maalis-huhtikuussa, jännitysnäytelmä jatkuu ja nähtäväksi jää ketkä pesivät tekopesällä jatkossa – palaako Vasuri takaisin vai tavataanko pesällä kenties täysin uusi sääksipari?

Lähteitä ja lisätietoa:

Edit: tekstistä korjattu virheellinen vuosiluku

« Older posts Newer posts »