Saaristomeren tutkimuslaitos

Kenttäasema täynnä tarinoita

Kategoria: Seilin historia

6 mielenkiintoista esimerkkiä Seilin saaren muinaisjäännöksistä

06/06/2018 / / 0 Comments

Jos tietää mitä etsiä, voi luonnosta löytää paljon merkkejä menneistä sukupolvista. Seilissä on vuosien mittaan tehty runsaasti kartoituksia ja saaresta on löydetty mm. yksi esihistoriallinen hautaröykkiö, kolme todennäköisesti esihistorialliseksi luokiteltavaa röykkiötä, kaksi kuppikalliota, historiallisen ajan kylätontti, rakennusten perustuksia sekä elinkeinohistoriallisia muinaisjäännöksiä ja puisto- ja puutarharakenteita.

Tässä postauksessa esittelemme 6 mielenkiintoisinta esimerkkiä Seilin saarelta löydettyä muinaisjäännöstä. Juttu on osaltaan jatkoa aiemmille Seilin luontoa käsitteleville kirjoituksillemme: syyskuussa 2017 kävimme virtuaalimatkalla tutustumassa Seilin luontoympäristöihin ja lokakuussa 2017 kirjoitimme kasvillisuus-inventoinnesta, joiden avulla on tarkoitus tulevien vuosien aikana seurata muun muassa maaston kulumista. Postaus perustuu tutkimuslaitoksen kirkkoprojektissa vuonna 2014 kirkko-oppaana työskennelleen Hanna Martikaisen kirjoittamaan esseeseen ja tutkimuslaitoksen kirkkoprojektin blogissa ilmestyneisiin postauksiin. Lisätietoja aiheesta myös Seilin arkeologiaprojektista kertoneesta blogisivustolta.

Mikä on muinaisjäännös?

”Muinaisjäännökset ovat maassa tai vedessä säilyneitä muistoja menneistä sukupolvista. Ne kertovat elämisestä, asumisesta, liikkumisesta, elinkeinojen ja uskonnon harjoittamisesta sekä kuolleiden hautaamisesta. Jotkut muinaisjäännökset, kuten hautaröykkiöt, uhrikivet ja linnavuoret, erottuvat maisemassa vielä tänäkin päivänä. Toiset ovat kokonaan maan peitossa kuten asuin- ja työpaikat ja maahan kaivetut haudat. Veden alla yleisimpiä muinaisjäännöksiä ovat laivojen hylyt.” – Museovirasto

  1. Esihistoriallinen hautaröykkiö

Seilin saaren eteläosassa metsäisellä kalliomäellä sijaitseva Ängesnäs bergenin hautaröykkiö löytyi vuonna 1983 inventoinnissa Saaristomeren tutkimuslaitoksen silloisen laboratoriomestarin antamien tietojen perusteella. Kohde tutkittiin tarkemmin vuonna 1993 Turun yliopiston arkeologian oppiaineen opetuskaivauksilla. Tällöin kohteesta ei löytynyt yhtään arterfaktia, mutta rapautumismittaukset viittasivat haudan esihistoriallisuuteen, ja ohuiden levyjen irtoaminen kalliopinnasta voi olla merkki myös tulenpidosta (Tuovinen 1994; Helminen & Ahlamo 2009).

Ängesnäs bergen. Kuva: Hanna Martikainen

Hautaröykkiön kivet on ladottu korkealle kalliopaljastumalle poikkeuksellisen tiiviisti, ja kaikki kolot on täytetty. Röykkiö ennallistettiin kaivausten jälkeen. Röykkiön läheisyydessä sijaitsee myös erilliskohde Ängesnäs bergen 2, joka on itä-länsisuuntainen aitamainen kivilatomus (Helminen & Ahlamo 2009).

  1. Kuppikalliot

Kuppikiviksi kutsutaan kiviä tai kalliopintoja, joissa on yleensä useita suhteellisen pyöreitä hakkaamalla tai hiomalla tehtyjä pieniä, maljamaisia koloja. Kupit tunnetaan kansantarinoissa myös uhrikuoppina.

Seilin verstaan läheisyydessä sijaitseva kuppikallio löytyi tunkiokerroksen ja sammalen alta Seilin saaren arkeologia-hankkeen inventoinnissa vuonna 2009. Kohteeseen kuuluu kolme kalliopaljastuman tasanteeseen tehtyä kuppia. Kuppien välinen luontainen kalliopinta on rapautunut, joten kuppeja on voinut olla aiemmin enemmänkin. (Helminen & Ahlamo 2009). Saaren pohjoisosissa sijaitsevan Sandviks bergen 3:n,  pystykallioon noin 135 sentin korkeudelle tehdyn kuppikallion, löysi Saaristomeren tutkimuslaitoksen entinen tutkimusjohtaja, emeritusprofessori Ilppo Vuorinen, ja se tarkastettiin Seilin arkeologia-hankkeen kiinteiden muinaisjäännösten inventoinnissa vuonna 2010.

Verstaan takana sijaitseva kuppikallio. Kuva: Hanna Martikainen

  1. Fodgebyn kylätontti

Pelto- ja niittyalueiden ympäröimä Fogdebyn kylätontti on ollut asutettu viimeistään 1500-luvulta lähtien ja mahdollisesti jo keskiajalla, ja tontilla asuu nykyään tutkimuslaitoksen ja Skärgårdskompanietin henkilökuntaa. Kohde tarkastettiin vuonna 2007, ja vuonna 2009 sitä tutki myös Seilin saaren arkeologia-hanke. Tontin vanhin säilynyt osa sijaitsee tiiviisti rakennetun pihapiirin keskellä. Vuoden 2009 tutkimuksissa paljastui tumma, osin nokimaata oleva kerros, jossa oli runsaasti tiiltä ja hiiltynyttä tai hiiltymätöntä puuta. Samalla kohdalla oli myös paljon kiviä, mikä voisi olla merkki rakennuksen- tai uuninperustuksesta tai molemmista. Tutkimuksissa löytyi myös multaista maa-ainesta, jonka arvellaan karttojen perusteella kuuluneen jo 1800-luvulla paikalla olleeseen puutarhaan. (Helminen & Ahlamo 2009).

  1. Kappelin jäännökset

Kirkkoniemestä tunnetaan spitaalihospitaalin rakennusten ja nykyisen kirkon paikalla sijainneen kappelin jäännöksiä 1600- ja 1700-luvuilta sekä mm. elinkeinohistoriallisia muinaisjäännöksiä. Vuonna 2007 tehdyssä tarkastuksessa spitaalihospitaalin paikka merkittiin kartalle, ja vuosina 2009–2010 Seilin arkeologia-hanke tutki sen kaivauksin. Sama hanke myös inventoi Kirkkoniemen vuosina 2009–2011. Kaivauksissa löytyi mm. tiili- ja kivirakenteita, rautanauloja, rautainen veitsi, vuolurauta, saviastioiden paloja, liitupiipun katkelma, sarvea, palanutta ja palamatonta luuta, pronssilankaa, lasia, lasitettuja punasaviastian paloja, pronssinappi, fajanssiastian pala ja palanutta savea. Tavarat viittaavat keitto- ja tarjoiluastioihin, työ- ja tarvekaluihin sekä vaatetukseen.

  1. Kirkkoniemen Myllymäki

Kirkkoniemen Myllymäestä löydettiin inventoinneissa (tuuli)myllyn jäännöksiä, kivirivi, maantasainen kiviröykkiö, hospitaalin torpan jäännökset, aitamainen kivilatomus, kaksi rakennuksenperustusta ja mahdollinen kellarikuoppa sekä kirkon itäpuolella sijainneita peltotilkkuja rajannut kiviaita. Rakennuksen perustusten ja kellarikuopan kohdille on mahdollisesti 1670-luvulla rakennettu spitaalipotilaiden asuintupa. (Helminen & Ahlamo 2009; Helminen 2014)

Kirkkoniemen Myllymäki. Kuva: Hanna Martikainen.

6. Dårhusenin houruinhuonetontti

Dårhusenin houruinhuonetontti löytyi vuonna 2009 Seilin saaren arkeologia -hankkeen tarkastuksessa. Kohteeseen kuuluu 1700-luvun houruinhuoneen piha ja rakennuksenperustukset. Kohteella on otettu maakairanäytteitä ja kaivettu yhteensä viisi koekuoppaa vuosina 2009 ja 2011. Niistä löytyi mm. lasia, tiiltä, eläinten palamatonta ja palannutta luuta, punasavi-, fajanssija kivisaviastian paloja, palanutta savea, tulessa ollutta piitä, lankkulattian jäänteitä, liitupiipun varren katkelmia, kaakelin pala, kupariseoksinen nappi ja vuonna 1724 lyöty kahden äyrin kupariraha. Kahden kooltaan pienemmän rakennuksen perustukset erottuvat maastossa kumpuina, ja kahden kookkaamman rakennuksen perustukset erottuvat yhä maan pinnassa. Lisäksi houruinhuoneen tontin vieressä olevilla avokallioilla on neljä todennäköisesti houruinhuoneen toimintaan liittyvää kalliohakkausta, joissa kaikissa on nimikirjaimet ja kolmessa lisäksi muita kuvioita.

Dårhusenin houruinhuonetontti ja Fyyri. Kuva:Lisa Svanfeldt-Winter

Yksi Dårhusenin lähistön kalliohakkauksista liidulla vahvistettuna. Kuva: Hanna Martikainen.

Lue lisää:

Tutkimuslaitoksen vanhan museokirkkoblogin muinausjäännöksiä koskevat postaukset 1 & 2

Lähteet:

  • Mikko Helminen & Juhana Ahlamo. 2009. Länsi-Turunmaa (ent. Nauvo), Seili. Kiinteiden muinaisjäännösten inventointi ja koetutkimukset 2009. Pdf -julkaisu.
  • Mikko Helminen. 2010. Länsi-Turunmaa (ent. Nauvo), Seili. Kiinteiden muinaisjäännösten inventointi ja Seilin Kirkkoniemen koetutkimukset 2010. Pdf -julkaisu.
  •  Mikko Helminen. 2012. Parainen (ent. Nauvo), Seili. Kohteiden Seili Mielisairaalan puisto, Seili Skreddarens hus ja Seili Kirkkoniemi (Myllymäki 6) tarkastukset sekä kohteiden Seili Utridarens tomt ja Seili Dårhusen koetutkimukset vuonna 2011.Pdf -julkaisu.
  • Helminen, Mikko 2014. Kruununhospitaalien sosiaalinen ympäristö: tutkimus Seilin ja Kruunupyyn
    hospitaalien eristysalueista 1600- ja 1700-luvuilla. Arkeologian pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto.
  • Martikainen Hanna (2014) Arkeologisen tiedon saavutettavuus Seilin saarella. Essee.
  • Tuovinen, Tapani 1994. Rannikkoarkeologisia tutkielmia Turunmaan saariston metallikaudesta
    (1500 BC–AD 1200), erityisesti hautaraunioista: 67–69. Suomalaisen ja vertailevan arkeologian
    lisensiaatintutkimus, Turun yliopisto.

Mitä Seilissä tapahtuu talvella?

27/11/2017 / / 0 Comments

Kysytyimpiä kysymyksiä mitä vuodesta toiseen saamme on ”Millaista on olla ja työskennellä Seilissä talvella?”, ”Mitä tutkimuslaitos tekee Seilissä talvella?” ja ”Miten Seiliin pääsee talvella?”. Tutkimuslaitoksemme on toiminut perustamisestaan lähtien Seilissä ympärivuotisesti ja toimintaamme määrittää sen kaksijakoisuus kiireiseen kesäkauteen ja rauhallisempaan talvikauteen.

Seili winter

Kun kesä kääntyy syksyyn ja muun muassa Nauvo-Seili-Hanka väliä kulkeva yhteysalus m/s Östern lopettaa kesäkautensa, kävijämäärät hiljenevät ja on aika kääntää katse kohti tulevaa talvea. Vaikka ulkona paistaisi vielä lämmin aurinko, talven tulon huomaa yleensä konkreettisimmin ensimmäisenä väen vähenemistä – kesätyöntekijät lähtevät saaresta yksi toisensa jälkeen ja vierailevat tutkijat lopettelevat kenttäkauden näytteenottojaan ja kokeitaan. Jäljelle jää laitoksen toiminnasta huolehtiva ydinporukka.

Samaan aikaan kun toiminta kenttäasemalla hiljenee, herää yliopistokampus uuteen lukuvuoteen mikä tarkoittaa erinäisten työryhmä- ja suunnittelutapaamisten ja muiden kokousten yleistymistä kalenterissa. Tällöin osa henkilökunnastamme siirtyy talvikaudeksi yliopiston kampusalueelle Matthias-rakennukseen, mutta käy Seilissä satunnaisesti läpi talven.

Tähtibongarille ja yökuvauksesta kiinnostuneelle Seili on talvella oiva vierailukohde, sillä Seilissä eivät kaupungin valot häiritse vaan laukkuun kannattaa sen sijaan pakata otsalamppu.

Seilissä ympärivuotisesti työskenteleville talvi on laitteistojen ja tilojen huoltoaikaa. Talven aikana tutkimuslaitteisto käydään lävitse, kaikki huoltoa tarvitsevat laitteet korjataan ja kalibroidaan, verkot parsitaan ja varastot täytetään ensi kesän kenttäkautta varten. Tutkimuslaitoksen huoltomiehet Pete ja Kari huolehtivat kiinteistönhuollosta ja nostavat pienimpiä peltiveneitä lukuun ottamatta kaikki tutkimuslaitoksen veneet ylös ja huoltavat ne kuntoon seuraavaa kesää varten. Tänä vuonna Seilissä myös remontoidaan ja tilojen sijainteja muutetaan, paljon uutta on valmisteilla…

Verstaan valot eivät sammu talvellakaan. Talvikausi on rauhallisempaa aikaa, jolloin kesän kiireiltä jääneitä töitä tehdään loppuun ja laitteistoja ja tiloja huolletaan.

Syksyllä osa monitorointiohjelmista, kuten esimerkiksi yöperhosseuranta lopetetaan kun päivän keskilämpötila laskee pysyvästi 0 asteen alapuolelle. Viimeisimpiä isoja näytteenottorutistuksia on marraskuussa tapahtuva silakankalastus, jossa verkoin kalastetaan 5 kg silakkaa Säteilyturvakeskuksen säteilypitoisuusmonitorointia varten. Vedenlaadun seuranta kuitenkin jatkuu ympärivuoden ja noin 10 päivän välein tutkimuslaitoksen preparaattori ajaa veneellä yhdessä Karin tai Peten kanssa saaren pohjoispuolella sijaitsevalle seurantapisteelle mittaamaan vesipatsaan lämpötilaa ja suolapitoisuutta. Kuukauden joka 21. päivän tienoilla kerätään samalta pisteeltä myös eläinplanktonnäytteet. Näytteenottoa määrittävät talvella jääolosuhteiden lisäksi tuuliolosuhteet ja näytteenottopäiväksi pyritään valitsemaan aina viikon vähätuulisin päivä. Näytteenotto onnistuu yleensä hyvin ympärivuoden, ainoastaan kelirikkoaikaan näytteenottoja joudutaan yleensä perumaan kun näytteenottopisteelle meneminen ei onnistu turvallisesti veneellä, moottorikelkalla eikä hydrokopterilla.

Seili winter sampling

Kuvassa talvinäytteenottoa Seilin intensiiviasemalla vuonna 2006, jolloin näytteenottopisteelle päästiin poikkeuksellisesti ilmatyynyaluksen kyydissä.

Seiliin saapuminen onnistuu helposti myös talvella. Yksityisten yhteysalusliikennöitsijöiden lopetettua kesäkautensa Seilin ja Nauvon väliä kuljetaan m/s Falkön kyydissä. Yhteysalus Falkö kulkee läpi talven aina 20 cm jäänpaksuuteen asti. Kovina jäätalvina Seilin ja Nauvon välille rakennetaan jäätie ja väliä kuljetaan autolla ja moottorikelkoilla. Suurin muutos kesäkauteen on aikatauluissa: edestakaisen matkan Seiliin ja pois pääsee tekemään enää vain kolmena päivänä viikossa, tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina. Talvisin yhteysalus kulkee myös ns. y-vuoroin, jolloin vuoro täytyy varata viimeistään edellisenä päivänä. Seilissä ympärivuotisesti työskentelevälle henkilökunnallemme tämä ei kuitenkaan aiheuta suuria muutoksia, saareen tullaan edelleen maanantaiaamuna ja saaresta lähdetään perjantaina klo 13. Tarvittaessa Nauvoon pääsee kätevästi myös laitoksen omilla veneillä. Tänä talvena Seiliin matkustavan kannattaa katsoa aikataulut erityisen tarkasti sillä yhteysalusliikennöinti kulkee poikkeuksellisesti Nauvon vierasvenesataman remontin vuoksi Keson telakalta, Nauvon Ernholmista.

Omanlaisensa työympäristö. Saariston rauhallista talvimaisemaa voi ihailla työn lomassa.

Haluatko vierailla Seilissä talvella, mutta yhteysalusliikenne ei sovi aikatauluihisi? Tarjoamme yksittäisille kävijöille ja ryhmille Turku-Seili-Nauvo välisiä venekuljetuksia ympärivuoden jäätilanteen sallimissa rajoissa. Hinnasto ja lisätietoa täällä.

Seilin luontoympäristöt osa 1.

11/10/2017 / / 1 Comment

Tervetuloa virtuaalimatkalle Seilin kerrokselliseen ja mosaiikkimaiseen ympäristöön. Tässä juttusarjassa kokoamme yhteen Seilin luontoon liittyvää tietoa keskittyen sen vähemmän tunnetuihin erityispiirteisiin. Nyt ensimmäisessä osassa kerromme yleisesti saarella tavattavista luontoympäristöistä. Tulevissa osissa syvennymme saaren ympäristönsuojelu- ja ennallistamistoimiin, inventointityöhön ja uhanalaiseen lajistoon. Ota siis vinkit talteen ja ensi kerralla saareen saapuessasi katso maisemia uusin silmin!

Näkymä Fodgebyn päärakennukselta Lemberginlahdelle.

Seilin luonto edustaa monipuolista ja vaihtelevaa välisaaristoluontoa, joka tarjoaa saarella matkailevalle monenlaisia luontokokemuksia. Maisemalle on leimallista viimeistään uuden ajan alussa syntynyt talonpoikaisasutus, jota seurasi 1600-luvulta 1960-luvulle jatkunut hospitaali- ja mielisairaalatoiminta.

Oman erityispiirteensä ympäristöön on jättänyt myös lähihistoria. Sairaalan suljettua 1962 jaettiin maa- ja vesialueet rakennuksineen Turun yliopiston, maa- ja metsätalousministeriön alaisen Metsäntutkimuslaitosken (Metla) ja muinaistieteellisen toimikunnan kesken. Jakomenettelyn myötä Seilin metsäalueet liitettiin osaksi Metlan Solbölen tutkimusaluetta ja entisille niityille ja pelloille istutettiin useita Suomelle vieraita puulaleja, joista osa kasvaa Seilissä edelleen.

Seilin valtiomaat olivat Metlan hallinnassa aina vuoteen 1995, jolloin hallinta siirtyi Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluille liitettäväksi osaksi Saaristomeren kansallispuistoon omana kokonaisuutenaan ja tieteellistä tutkimusta varten suojeltuna alueena. Nykyisin saari kuuluu myös Natura 2000-alueeseen, rantojensuojeluohjelmaan ja luetaan osaksi valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita. Myös alueen rakennukset ovat suojeltuja ja kiinteät muinaisjäännökset muinaismuistolain rauhoittamia. Saaren ympäristöjä hoidetaan ja ennallistetaan luonnon ja kulttuuriperinnön monimuotoisuutta suojellen.

Kierros Seilin rikkaisiin ja omintakeisiin ympäristöihin

Yhteysaluslaiturilta Fodgebyn päärakennuksen (Valkoisen talon) nurkille saavuttaessa vastassa olevat maisemat ovat rakennetun kulttuuriympäristön, niittyjen ja peltojen luonnehtimia. Saaren keskiosissa kulkiessa ympäristössä näkyy hyvin saaren historia – Seili on perinteisesti ollut laidunnettu. Kuten muuallakin Saaristomerellä, oli laidunkäyttö täälläkin avointa, karja kulki vapaasti saarella. Vain pihapiirit ja viljelmät oli aidattu jottei karja pääsisi niihin käsiksi. Laiduntaminen jatkui perinteisen kaltaisena aina 1990-luvulle. Noin kahdenkymmenen lampaan katrasta laidunnettiin ympäri saarta (Mikkola 1993).

Professori Mikko Niemen lampaat laidunsivat Seilissä vapaasti 1990-luvulla. Kuva päärakennuksen sisäpihalta.

Vuodesta 2013 lähtien Seilissä on jälleen laidunnettu. Laidunnus aloitettiin osana Metsähallituksen ympäristönhoitosuunnitelmaa, jossa maisema pyritään pitämään 1800-luvun tasolla.

Seilin niityillä ja muilla perinnemaisemilla kasvaa paikoin rauhoitettua peltomaitikkaa (Melampyrum arvense). Tämä aikaisemmin kiusallinen peltorikkaruoho hävisi viljelysmailta olet viljelytapojen muututtua. Maankäytön muutosten takia muutkin kasvupaikat ovat Suomessa ja myös muualla Pohjoismaissa käyneet vähiin. Peltomaitikan viimeiset pysyvät kasvupaikat Suomessa löytyvät lounaissaaristosta Nauvosta ja Ahvenanmaalta.

Tarkkasilmäinen voi havainnoida saaren keskiosissa ja vanhan mielisairaalarakennuksen eli päärakennuksen ympäristössä vanhan kulttuurin seuralaiskasveja, kuten vadelmaa (Rubus idaeus), ukkomansikkaa (Fragaria moschata), suopayrttiä (Saponaria officinalis), juhannusruusua (Rosa spinosissima) ja luumu- ja kirsikkapuita, joiden runsaus kielii Seilin pitkästä asutushistoriasta. Päärakennuksen pohjoispuolella on 1800-luvulla sijainnut kokonainen sairaalan käytössä ollut puisto- ja hyötykasvipuutarha.

Entisen puisto- ja hyötykasvipuutarhan kallioisesta rinteestä erottuu kiviaidan jäännös ja mahdollinen porttirakenne. Tulevaisuudessa kävijöiden on mahdollista sukeltaa käsinkosketeltavasti tähän 1800-luvun maisemaan, sillä suunnitelmissa on ennallistaa alue vanhaan loistoonsa yhdessä Biodiversiteettiyksikön muiden yksiköiden ja saaren muiden toimijoiden kanssa. Kuvat: Mikko Helminen  2012/Seilin arkeologia hanke.

Saaren keskeltä eteläosiin siirryttäessä muuttuvat näkymät saaristolaisittain pienpiirteisiksi. Laaksoissa ja rinteiden alaosissa luonto on rehevää. Lehtoja on paljon. Metsälehmus (Tilia cordata) ja pähkinäpensas (Corylus avellana) esiintyvät verrattain runsaina. Myös tammia (Quercus robur) on harvakseen muutamassa paikassa – Nauvon saaristo sijaitsee tammivyöhykkeellä toisin kuin muu Suomi. Kedoilta ja rantaniityiltä tapaa vaateliaita niittykasveja, jotka hyötyvät laidunkäytöstä.

Seilin eteläosien rehevää pähkinäpensaslehtoa.

Kirkkoniemeen kulkiessa, ennen kirkkoa, vastassa on maantieteellisesti merkittävä erityiskohde, saarelle harvinaiset avoimet hiekka-alueet ja niin kutsuttu tombolo-muodostelma, joka on muodostunut paikalleen aallokon ja maankohoamisen yhteisvaikutuksesta. Tämä maakangas yhdistää Seilin pääsaareen kirkkoniemeen.

Näkymä  tombolo-muodostelman yli museokirkolle päin. Vielä 1800-luvun puolessa välissä tässä kohden virtasi meri. Kuva: Milla Aironsalmi.

Seilin pohjoisosiin siirryttäessä maisema on karu. Kalliot ja kalliokedot muodostavat pienipiirteisen mosaiikin. Täällä kalliomänniköt sekä kuivat ja tuoreet havupuuvaltaiset kankaat ovat yleisimmät luontotyypit. Silikaattikallioilla on paikoin melko runsaasti kuollutta puuta ja osa kalliomänniköistä onkin luokiteltu luonnonmetsiksi tai on hiljalleen kehittymässä sellaisiksi.

Pohjoisosissa maasto on vain vähän kulunut ja roskaantunut lähinnä rantojen osalta, josta voi päätellä, että virkistyskäyttö on tähän asti ollut melko vähäistä Postilaituri-Fogdebyn-päärakennus-Kirkkoniemen alueen ulkopuolella. Seilissä luontotyyppien, lajien, kulttuurimaiseman ja muinaisjäännösten suojelu ja hoito on keskeinen osa toimintaa. Tämän vuoksi leiriintyminen, tulenteko ja/tai ympäristön vahingoittaminen on Seilissä kielletty. Kulumisen ehkäisemiseksi, kävijöiden toivotaan kunnioittavan saaren omintakeista ympäristöä ja liikkuvan hiekkateiden ja polkujen varrella. Tulevaisuudessa vierailijat pääsevät tutustumaan Seilin monimuotoisiin luontoympäristöihin myös  luontopolun varrella, joka suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä saaren muiden toimijoiden kanssa.

Syyskuinen Seili Timo Oksanen Productionsin kuvaamana:

Lähteet ja lisätietoa

Tämän postauksen tiedot perustuvat suurelta osin seuraaviin julkaisuihin:

  • Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluiden toimittama ja Leif Lindgrenin kirjoittama maiseman- ja luonnonhoitosuunnitelma ja selvitys, Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja 2007. Sarja B.
  • Seili – Saaristomeren tutkimusta 50 vuotta juhlakirja 
  • Mikko Helminen, Taina Niemi 2012. Seilin saaren opastusjärjestelmän uudistus. Saaristomeren tutkimuslaitos, Turun yliopisto.
  • Mikko Helminen 2012. Kohteiden Seili Mielisairaalanpuisto, Seili Skreddarens hus ja Seili Kirkkoniemi (Myllymäki 6) tarkastukset sekä kohteiden Seili Utridarens tomt ja Seili Dårhusen koetutkimukset vuonna 2011. Seilin arkeologia hanke, Arkeologian oppiaine ja Saaristomeren tutkimuslaitos.
  • Marja Mikkola 1993. Seilin kirkon lähiympäristön maisemanhoidon toimenpideohjelma. – Museovirasto, MA-Arkkitehdit. Moniste. 24 s.

Poikkitieteellistä yhteiseloa

25/09/2017 / / 0 Comments

”Kalaa savustava biologi huomaa kalliossa pienen kuopan ja lähettää siitä kuvan arkeologian laitokselle. Hän saa vahvistuksen epäilylleen: kyseessä on arkeologinen muinaisjäännös, kuppikivi. Näin sai alkunsa Seilin arkeologiaa tutkinut hanke. Ja se on vain yksi esimerkki siitä, miten monitieteinen tutkimus on vallannut Seilin saaren.” (Teksti: Aura Nikkilä)

Seilin saari on suurelle yleisölle ehkä tunnetuin 350-vuotisesta historiastaan spitaalisten ja hullujen saarena. Saaren historia ihmiskohtaloineen kiehtoo, hirvittää ja ruokkii kävijöiden mielikuvitusta. Seilin historian tutkimus on pitkään myös ollut osa Saaristomeren tutkimuslaitoksen toimintaa muun muassa kirkkoprojektin ja monien muiden hankkeiden muodossa. Saaren värikäs historia tarjoaa hyvin aineksia esimerkiksi historia-aineiden tai vaikkapa sukupuolentutkimuksen työlle. Historian ja luonnon yhdistelmä onkin tehnyt Seilistä monitieteellisen ympäristön, jossa niin humanistit, luonnontieteilijät kuin taiteilijatkin kohtaavat.

Saaren värikäs historia tarjoaa hyvin aineksia esimerkiksi historia-aineiden tai vaikkapa sukupuolentutkimuksen työlle. Kuva: Milla Airosalmi.

Esimerkkinä Seilin historiaan liittyvästä tutkimuksesta, julkaisemme alla vuonna 2016 kirkkoprojektin blogissa julkaistun kirjoituksen. Postauksen on kirjoittanut kirkkoprojektin oppaana kesällä 2016 työskennellyt Milla Airosalmi. Seilin historiasta enemmän kiinnostuneiden kannattaakin sukeltaa kirkkoprojektin blogin arkistoihin, blogia ei enää päivitetä, mutta sen arkistoista löytyy runsaasti tarinoita ja tutkimustietoa niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin!

Spitaalisten jäljillä

Heinä-elokuun vaihteessa kirkon nurkissa huomattiin nuuskintaa. Arkeologikoira ihmiskollegoineen Museovirastosta ja Helsingin yliopistosta olivat vastuussa tästä tehdessään koetutkimuksia kirkon ympäristössä. Hyörinä herätti niin paljon huomiota kävijöissä, että asiasta päätettiin tehdä tämä blogipostaus. Arkeologi Petro Pesonen suostui avaamaan sanaisen arkkunsa ja kertomaan lisää projektista, joka oli osa tutkimuslaitoksella olevaa kansainvälistä työpajaa ja seminaaria, Archaeogenetics in the Archipelago, jossa keskityttiin suomalaiseen genetiikkaan. Osanottajia tuli Saksan Tübingenin yliopistosta asti!

Arkeologit kirkkoniemellä heinäkuussa 2016. Taustalla vuonna 1733 rakennettu kirkko. Spitaalisten käytössä olleet rakennukset ovat sijainneet kirkon ympäristössä. Kuva: Taina Niemi.

Projektilla on kaksi tavoitetta: löytää Seilin spitaalihospitaalin aikainen hautausmaa spitaalisineen sekä kouluttaa Heklasta ihmisluun tunnistava hajukoira. Paikallisesti on kerrottu, että spitaaliset (eli lepraa sairastaneet) olisi haudattu niitylle, joka on 1980-luvun aikana pystytetyn muistoristin takana. Paikka on kuitenkin niin alavaa ja savista, että todennäköisesti niitylle ei ole haudattu ketään. Idea syntyi, kun Heklan omistaja otti yhteyttä ja kyseli olisiko projektia, joka sopisi tarkoitukseen. Alussa pohdittiin myös muita hajuvaihtoehtoja kuten eläinten luita, keramiikkaa ja pronssihometta. Ihmisluun tunnistukselle on kuitenkin eniten kysyntää, sillä kalmistoja eli vanhoja hautausmaita on haasteellista paikantaa. Lopulta projekti yhdistettiin seminaarin yhteyteen, sillä osa työpajan osanottajista oli lepratutkijoita, jotka ovat kiinnostuneita saamaan käyttöönsä pohjoismaista spitaalisten DNA:ta.

Seilin museokirkon takana sijaitsevalle hautausmaalle on haudattu mielisairaalan potilaita, sairaalan henkilökuntaa ja heidän jälkeläisiään. Hautausmaa on edelleen käytössä. Kuva:  Lisa Svanfeldt-Winter

Kahden viikon aikana yhteensä neljänä päivänä kaivettiin neljä eri koeojaa. Yksi oli hautausmaan rinteessä, aidan vieressä. Tästä paikasta pinnan alta paljastui vain kivikkoa, joka auttaa rajaamaan hautauskelpoista aluetta. Kirkon kaakkoiskulman tuntumilta löytyi puolestaan 1600- ja 1700-lukujen aikaiseksi jätekuopaksi tulkittu kuoppa, josta päivänvaloon saatiin vanhoja eläinten luita. Kirkon lounaisnurkilta esille pöllähti vain täytemaana käytettyä hiekkaa. Mielenkiintoisimmat löydöt tulivat kirkon länsipuolelta, josta kaivajat paikallistivat nokimaakerroksen, jonka seassa oli 1600- ja 1700-luvuilla tavallisimmin käytettyä talousesineistöä. Kyseinen maakerros voisi viitata siihen, että jokin spitaalisten asuintuvista olisi palanut jossain vaiheessa. Yllätyslöytönä oli vanha liedellä lämmitettävä silitysrauta, josta puuttui kahva. Sellaisia, joita käytettiin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa esimerkiksi.

Heklan hajuaistin lisäksi tutkijoilla on apunaan maavastusmittarin nimellä kulkeva laite, joka lähettää sähköimpulsseja maahan ja mittaa sitä, miten eri maakerrokset johtavat sähköä. Näin muodostuu kuva siitä, minkälaisia kerrostumia ja rakenteita pinnan alla piilee. Laitteet ja ihmiset ovat tutkimukselle tärkeitä, sillä hajukoira ei voi tunnistaa spitaalisen ja spitaalittoman hautoja toisistaan vaan tämän eron tekeminen jää bio-arkeologien eli luututkimukseen erikoistuneiden arkeologien harteille. Lepra jättää jälkensä ihmisluihin: mm. sorminiveliin ja nenän ympäristöön. Harmi kyllä juuri nämä osat eivät säily hyvin, joten useimmiten edes luututkija ei voi todeta sitä, onko vainaja ollut eläessään spitaalinen vai ei. Viime kädessä tunnistamisen tekee geenitutkimukseen erikoistunut lepratutkija.

Suomen ensimmäinen arkeologikoira Hekla valmiina töihin. Maailmalla arkeologisia hajukoiria on jo jonkin verran. Kuva: Taina Niemi.

Arkeologisia hajukoiria on jo maailmalla jonkin verran. Asiaa selittää helppous, sillä mistä tahansa koirasta voi kouluttaa hajukoiran kehuilla ja herkuilla. Rodulla ei siis ole väliä, minkä Heklakin parssonrussellinterrierinä todistaa, vaikka työn luonteeseen yleensä soveltuvimpana pidetään labradorinnoutajia. Hajukoirat voivat myös haistaa monenlaisia asioita, kuten esimerkiksi eläintenluita, keramiikkaa ja pronssihometta. Ei siis liene mahdotonta, että Suomessakin saattavat arkeologikoirat yleistyä.

Joka tapauksessa spitaalisten viimeisten leposijojen jäljittäminen Seilissä saattaa saada vielä jatkoa, jolloin hautausmaan sijaintikin selviäisi. Kenties ensi kesänäkin voi Heklan ihmiskollegoineen bongata kirkon ympäristöstä jäljittämässä spitaalisia.

Lisätietoa projektista täällä.

Opiskelija! Kiinnostaako työskentely Seilissä? Tutkimuslaitoksen Seili-rahasto jakaa vuosittain apurahoja Saaristomeren tutkimukseen ja Seiliin liittyviin opinnäytetöihin.

Seilissä värikäs historia ja monipuoliset luontoympäristöt kohtaavat. Kuva: Milla Airosalmi.

Tervetuloa Saaristomeren tutkimuslaitoksen blogiin!

Saaristomeren tutkimuslaitoksen blogia päivittävät tutkimuslaitoksen henkilökunta ja tutkijat. Blogi on suurelle yleisölle suunnattu, aihealueinaan tutkimus, opetus ja muu sitä tukeva toiminta Seilin saarella, Itämeri ja saaristo -tietoutta unohtamatta! Lue lisää laitoksen toiminnasta.

Tutustu myös

Seili – Saaristomeren tutkimusta 50 vuotta

50-vuotisjuhlakirja kertoo laitoksen vaiheista sen perustamisesta vuoteen 2014 asti

Saaristomeri.utu.fi

Seilin sääksikamera, sinilevätilanne, ajankohtaiset ja historialliset säätiedot ja paljon muuta!

Seuraa meitä

FacebooktwitterrssyoutubeFacebooktwitterrssyoutube

© 2024 Saaristomeren tutkimuslaitos

Theme by Anders Noren — Up ↑