Saaristomeren tutkimuslaitos

Kenttäasema täynnä tarinoita

Kategoria: tutkimus (page 3 of 5)

Mitä Seilissä tapahtuu talvella?

Kysytyimpiä kysymyksiä mitä vuodesta toiseen saamme on “Millaista on olla ja työskennellä Seilissä talvella?”, “Mitä tutkimuslaitos tekee Seilissä talvella?” ja “Miten Seiliin pääsee talvella?”. Tutkimuslaitoksemme on toiminut perustamisestaan lähtien Seilissä ympärivuotisesti ja toimintaamme määrittää sen kaksijakoisuus kiireiseen kesäkauteen ja rauhallisempaan talvikauteen.

Seili winter

Kun kesä kääntyy syksyyn ja muun muassa Nauvo-Seili-Hanka väliä kulkeva yhteysalus m/s Östern lopettaa kesäkautensa, kävijämäärät hiljenevät ja on aika kääntää katse kohti tulevaa talvea. Vaikka ulkona paistaisi vielä lämmin aurinko, talven tulon huomaa yleensä konkreettisimmin ensimmäisenä väen vähenemistä – kesätyöntekijät lähtevät saaresta yksi toisensa jälkeen ja vierailevat tutkijat lopettelevat kenttäkauden näytteenottojaan ja kokeitaan. Jäljelle jää laitoksen toiminnasta huolehtiva ydinporukka.

Samaan aikaan kun toiminta kenttäasemalla hiljenee, herää yliopistokampus uuteen lukuvuoteen mikä tarkoittaa erinäisten työryhmä- ja suunnittelutapaamisten ja muiden kokousten yleistymistä kalenterissa. Tällöin osa henkilökunnastamme siirtyy talvikaudeksi yliopiston kampusalueelle Matthias-rakennukseen, mutta käy Seilissä satunnaisesti läpi talven.

Tähtibongarille ja yökuvauksesta kiinnostuneelle Seili on talvella oiva vierailukohde, sillä Seilissä eivät kaupungin valot häiritse vaan laukkuun kannattaa sen sijaan pakata otsalamppu.

Seilissä ympärivuotisesti työskenteleville talvi on laitteistojen ja tilojen huoltoaikaa. Talven aikana tutkimuslaitteisto käydään lävitse, kaikki huoltoa tarvitsevat laitteet korjataan ja kalibroidaan, verkot parsitaan ja varastot täytetään ensi kesän kenttäkautta varten. Tutkimuslaitoksen huoltomiehet Pete ja Kari huolehtivat kiinteistönhuollosta ja nostavat pienimpiä peltiveneitä lukuun ottamatta kaikki tutkimuslaitoksen veneet ylös ja huoltavat ne kuntoon seuraavaa kesää varten. Tänä vuonna Seilissä myös remontoidaan ja tilojen sijainteja muutetaan, paljon uutta on valmisteilla…

Verstaan valot eivät sammu talvellakaan. Talvikausi on rauhallisempaa aikaa, jolloin kesän kiireiltä jääneitä töitä tehdään loppuun ja laitteistoja ja tiloja huolletaan.

Syksyllä osa monitorointiohjelmista, kuten esimerkiksi yöperhosseuranta lopetetaan kun päivän keskilämpötila laskee pysyvästi 0 asteen alapuolelle. Viimeisimpiä isoja näytteenottorutistuksia on marraskuussa tapahtuva silakankalastus, jossa verkoin kalastetaan 5 kg silakkaa Säteilyturvakeskuksen säteilypitoisuusmonitorointia varten. Vedenlaadun seuranta kuitenkin jatkuu ympärivuoden ja noin 10 päivän välein tutkimuslaitoksen preparaattori ajaa veneellä yhdessä Karin tai Peten kanssa saaren pohjoispuolella sijaitsevalle seurantapisteelle mittaamaan vesipatsaan lämpötilaa ja suolapitoisuutta. Kuukauden joka 21. päivän tienoilla kerätään samalta pisteeltä myös eläinplanktonnäytteet. Näytteenottoa määrittävät talvella jääolosuhteiden lisäksi tuuliolosuhteet ja näytteenottopäiväksi pyritään valitsemaan aina viikon vähätuulisin päivä. Näytteenotto onnistuu yleensä hyvin ympärivuoden, ainoastaan kelirikkoaikaan näytteenottoja joudutaan yleensä perumaan kun näytteenottopisteelle meneminen ei onnistu turvallisesti veneellä, moottorikelkalla eikä hydrokopterilla.

Seili winter sampling

Kuvassa talvinäytteenottoa Seilin intensiiviasemalla vuonna 2006, jolloin näytteenottopisteelle päästiin poikkeuksellisesti ilmatyynyaluksen kyydissä.

Seiliin saapuminen onnistuu helposti myös talvella. Yksityisten yhteysalusliikennöitsijöiden lopetettua kesäkautensa Seilin ja Nauvon väliä kuljetaan m/s Falkön kyydissä. Yhteysalus Falkö kulkee läpi talven aina 20 cm jäänpaksuuteen asti. Kovina jäätalvina Seilin ja Nauvon välille rakennetaan jäätie ja väliä kuljetaan autolla ja moottorikelkoilla. Suurin muutos kesäkauteen on aikatauluissa: edestakaisen matkan Seiliin ja pois pääsee tekemään enää vain kolmena päivänä viikossa, tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina. Talvisin yhteysalus kulkee myös ns. y-vuoroin, jolloin vuoro täytyy varata viimeistään edellisenä päivänä. Seilissä ympärivuotisesti työskentelevälle henkilökunnallemme tämä ei kuitenkaan aiheuta suuria muutoksia, saareen tullaan edelleen maanantaiaamuna ja saaresta lähdetään perjantaina klo 13. Tarvittaessa Nauvoon pääsee kätevästi myös laitoksen omilla veneillä. Tänä talvena Seiliin matkustavan kannattaa katsoa aikataulut erityisen tarkasti sillä yhteysalusliikennöinti kulkee poikkeuksellisesti Nauvon vierasvenesataman remontin vuoksi Keson telakalta, Nauvon Ernholmista.

Omanlaisensa työympäristö. Saariston rauhallista talvimaisemaa voi ihailla työn lomassa.

Haluatko vierailla Seilissä talvella, mutta yhteysalusliikenne ei sovi aikatauluihisi? Tarjoamme yksittäisille kävijöille ja ryhmille Turku-Seili-Nauvo välisiä venekuljetuksia ympärivuoden jäätilanteen sallimissa rajoissa. Hinnasto ja lisätietoa täällä.

Ketojen kasvillisuuskartoitusta

Ensilumen ja pakkasen keskellä on hyvä hetki palata vielä viime kesän tunnelmiin. Seilin kedot pääsivät kesän aikana suuremman tarkkailun kohteeksi osana laajempaa tutkimuskokonaisuutta. Kasvillisuuskartoitus on tarkkaa puuhaa, jossa huolellinen suunnittelu ja toteutus ovat kaiken perusta.

Kasvillisuuskartoitus aloitetaan kasviruutujen perustamisella. Seilin kedoille merkattiin neljä 10 m x 10 m aluetta kulmakepeillä ja alueen kulmien suoruus tarkastettiin ristimitoilla. Tämän jälkeen jokaiselle alueelle satunnaistettiin pienempiä osaruutuja, joista varsinainen kartoitus eli lajintunnistus ja yksilömäärien laskeminen tehtiin. Ja sitten vain töihin!

Neliömetrin kehikolla on helppo satunnaistaa osaruutuja ja laskea esim. peittävyysasteita.

Ensimmäinen kasviruutu on aina hitain, sillä sen kautta kartoittaja saa ensikosketuksen kokonaislajistoon. Seuraavista ruuduista löytyy jo samoja kasvilajeja ja loppu meneekin sitten rutiinilla. Vaikka harjaantunut silmä huomaakin nopeasti, mistä kasviheimoista on kyse, on kunnollisen lajinmääritysoppaan pitäminen matkassa suotavaa. Hyvä kasviluuppi on myös syytä olla mukana, sillä osa lajien välisistä eroista on todella pieniä. Joskus hyvistä varusteista huolimatta lajitasolle ei määrityksessä aina päästä.

Kenttätöissä oman haasteensa tuo myös sääolosuhteet. Viime kesän sateinen sää hankaloitti välillä kartoitusta, joten aurinkoiset päivät oli hyödynnettävä tehokkaasti. Vaatteista löytyi myös säännöllisesti ylimääräisiä matkustajia.

Erityisesti peltomaitikan (Melampyrum arvense) lukumäärä tuli tarkasti laskettua.

Noidanlukot ovat harvinaistuvia ketojen kasveja. Kuvassa ketonoidanlukko (Botrychium lunaria).

Ei ollut mesiangervo, toteaa puutiainen.

Kasvillisuuskartoitus antaa arvokasta tietoa vallitsevista olosuhteista sekä muutoksista, jos kartoitus toistetaan säännöllisin väliajoin. Kartoitus auttaa myös pääsemään pintaa syvemmälle kasvien kauniiseen maailmaan.

Kartoitusta ei tarvitse aina tehdä yksin! Kuvassa tytönkorennot-heimoon (Coenagrionidae) kuuluva sudenkorento sekä pikkukiitäjä (Deilephila porcellus).

Lue aiheesta lisää: Seilin luontoympäristöt osa 1

Kuvat ja teksti: Jasmin Inkinen, Saaristomeren tutkimuslaitoksen preparaattori

Keep calm and keep monitoring – ympäristön tilan seurannan luonteesta ja merkityksestä

Viime viikolla kotimaisissa ja ulkomaisissa tiedotusvälineissä (mm. täällä ja täällä) uutisoitiin laajasti Saksassa tehdystä pitkäaikaistutkimuksesta, jossa lentävien hyönteisten määrän havaittiin vähentyneen vuodesta 1989 lähtien peräti 76 prosentilla. Tässä Plos One- lehdessä julkaistussa tutkimuksessa hyönteisten biomassamääriä seurattiin 27 vuoden ajan 63 eri luonnonsuojelualueella. Tutkimuksen tulokset hyönteisten määrän rajusta vähenemisestä ovat hälyttäviä, sillä useilla hyönteislajeilla, kimalaisten ja mehiläisten lisäksi, on tärkeä rooli niin kasvien pölyttämisessä kuin myös lintujen ja muiden eläinten ravintona. Hyönteisten määrän vähenemisen vaikutukset ovat siten kauaskantoisia ja ulottuvat lopulta myös ihmisiin asti.

Hyönteiskadon vaikutusten lisäksi, tutkimus sai minut ajattelemaan ympäristön tilan seurantaa ja niissä kerättyjen pitkäaikaisaineistojen merkitystä. Suurin osa ekologisesta tutkimuksesta tehdään lyhytaikaisen projektiperusteisen rahoituksen turvin ja seurantaohjelmia kritisoidaan usein siitä, että ne “maksavat liian paljon ja tuottavat liian vähän”. Niinpä miksi ympäristön tilaa kannattaa seurata? Mitä hyötyä ympäristöseurannasta on ihmiskunnalle?

Lentäviä hyönteisiä kerättiin saksalaistutkimuksessa telttamaisten Malaise-pyydysten avulla. Kuvassa Seilin  eteläosiin pystytetty Malaise-pyydys ja maaselkärangattomat kenttäkurssin opiskelijoita tutkimassa näytteitä. Kuva: STL:n arkisto.

Ympäristöseurannalla tarkoitetaan pitkäaikaista ja säännöllisesti tapahtuvaa tutkimusta, millä pyritään selvittämään ympäristön tilaa ja erottamaan ihmisen toimien aiheuttamat ympäristömuutokset luonnon omista mekanismeista. Seurantaa eli monitorointia tehdään useista eri syistä ja tavoitteet voivat erota ohjelmien kesken, seurantaohjelman tavoitteena voi olla esimerkiksi ympäristön tilan lähtötilanteen selvittäminen tai ympäristössä tapahtuvien kehitysuuntien eli trendien tutkiminen. Tästä johtuen, myös monitoroinnin ajallinen ja alueellinen laajuus voi vaihtella myös suuresti eri ohjelmien välillä.

Seurannan yhteydessä puhutaan usein seurannan/tutkimuksen pitkäaikaisuudesta, mutta mitä pitkäaikaisuudella loppujen lopuksi tässä yhteydessä tarkoitetaan? Määritelmä on moniselitteinen ja eroaa tutkimusaiheiden ja -kohteiden välillä. Ekologeille ja muille ympäristön tilaa tutkiville biologeille käsite kuitenkin viittaa yleensä aineistoihin, jotka ulottuvat vähintään 5 vuoden ja parhaimmillaan useita vuosikymmeniä käsittävälle ajanjaksolle.

Eläinplanktonyhteisön tilaa seurattaessa voi kaksikymmentäkin vuotta olla vielä kohtuullisen lyhyt aika paljastamaan populaatioiden kehityssuunnat. Vuosikymmeniä jatkuneeseen seuranta-aineistoon sisältyy monta näytepulloa. Kuvassa tutkimuslaitoksen Airistolta keräämiä eläinplanktonnäytteitä.

Hyönteiskadon osoittaneessa  tutkimuksessa aineisto oli kerätty pitkälti vapaaehtoisten hyönteisharrastajien (Entomological Society Krefeld) työpanoksen ansiosta. Luontoharrastajien keräämät havainnot ja kokoelmanäytteet kuin myös muu yhteistyökumppaneiden tuki onkin ensiarvoisen tärkeää luonnossa tapahtuvien muutosten seurannassa. Tästä hieno esimerkki saatiin jälleen tällä viikolla turkulaistutkijoiden julkaisemassa peltovirnaperhosen identiteettiä ja levinneisyyttä selvittäneessä tutkimuksessa.

Ympäristöseurantaa on perinteisesti harjoitettu kenttäasemilla, joiden luonnonläheinen sijainti, infrastruktuuri ja asemalla ympärivuoden työskentelevä henkilökunta mahdollistavat ympärivuotisen ja tiheän näytteenoton toteuttamisen. Seilissä on seurattu punkkien määrää vuodesta 2012 lähtien. Tavoitteena on saada aikasarja myös puutiaisista. Kuva: Esko Keski-Oja.

Seilissä on tutkittu silakkakannan vaihteluiden syitä jo yli 30 vuosikymmenen ajan ja yhteistyönä on saatu aikaan Itämeren piirissäkin ainutlaatuisia tutkimusaineistoja. Airiston silakankalastajat ovat vieneet tutkimusta eteenpäin omalta osaltaan, sillä ilman kalastajien apua olisi kalanäytteiden hankkiminen vaikeaa. Kuva: Juha Kääriä.

Millaista on laadukas ympäristöseuranta? Vertailukelpoisten ja luotettavien tulosten kannalta aineiston järjestelmällinen keräys niin näytteenottomenetelmien kuin myös ajallisen täsmällisyyden osalta on pitkäaikaistutkimuksissa keskeistä ja niistä piittaamatta jättäminen voi pahimmassa tapauksessa tehdä kerätystä aineistosta käyttökelvotonta. Hyönteiskadosta raportoivassa tutkimuksessa tämä tarkoitti muun muassa hyönteispyydyksen koon, muotoilun ja värin, pyydyksen sijoittelun ja sijainnin yhdenmukaistamista. Myös näytteiden säilöntä ja käsittely biomassan mittaamisen ja lajintunnistuksen suhteen täytyi olla yhdenmukaista. Vaatimus ei ole helppo ja vaatii järjestelmällisyyttä, sillä vuosikymmeniä kestävän ympäristöseurannan aineiston keruuseen ja käsittelyyn osallistuu lähes poikkeuksetta useita kymmeniä henkilöitä.

Vertailukelpoisten ja luotettavien seurantatulosten kannalta aineiston järjestelmällinen keräys niin näytteenottomenetelmien kuin myös ajallisen täsmällisyyden osalta on pitkäaikaistutkimuksissa keskeistä. Kuvassa Seilin lentäviä hyönteisiä keräävän valorysän aineistoa määritettävänä.

Seurantaohjelmia kritisoidaan usein siitä, että ne “maksavat liian paljon ja tuottavat liian vähän” ja rahoituksen puute onkin  monesti johtanut joko näytteenottovälien tai -paikkojen harventamiseen tai koitunut kokonaisten seurantaohjelmien kohtaloksi. Pitkäaikainen, laadukas ympäristön seuranta ja tutkimus on kuitenkin olennaista ympäristössä tapahtuvien pitkäaikaisten trendien eli kehityssuuntien havaitsemiseksi. Erityisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksia tutkiessa, on menneiden suunnanmuutosten ja lajien sopeutumiskyvyn ymmärtäminen tärkeää, jotta tulevaisuudessa tapahtuvia muutoksia voidaan ennustaa ja mahdollisiin vaikutuksiin osataan varautua. Hyvä esimerkki ympäristöseurannan merkityksestä on yhdysvaltalaisen tutkijan Charles David Keelingin Mauna Loan saarella Havaijilla vuonna 1958 aloittama ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden seurantaohjelma, jonka ansiosta saatiin aikanaan ensimmäistä kertaa tutkittuja todisteita ihmisen vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen (kuuluisa Keelingin käyrä). Muun muassa tämän pitkäjänteisen työn ansiosta ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on tänä päivänä yleisesti hyväksytty tieteellinen fakta!

Pitkäjänteinen ympäristön seuranta on myös keskeistä ympäristöpoliittisessa päätöksenteossa – seurantahankkeiden avulla saavutettu tieto antaa päätöksenteolle pohjatason, jonka päälle esimerkiksi ympäristönsuojelutoimia voidaan suunnitella ja niiden vaikutuksia arvioida. Seurantaohjelmien aineistoja hyödynnetään jatkuvasti myös taustatietoina muissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

Kustannustehokkuus vaatii monitorointiohjelmia tehostamaan näytteenottoaan. Tulevaisuutta on monitoroinnin automatisoituminen, jolloin aineistoa saadaan reaaliaikaisesti vuorokauden ympäri. Kuvassa Seilin automaattinen vedenlaadun seuranta-asema, joka mittaa meriveden ominaisuuksi pinnasta pohjaan neljästi päivässä. Vuonna 2015 seuranta-aseman yhteyteen asennettiin ilman lämpötilaa, ilmanpainetta, ilmankosteutta, sadantaa sekä tuulen nopeutta ja suuntaa mittaavia antureita. Lisätietoa: Saaristomeri.utu.fi

Lue lisää: Seilin ympäristömonitoroinnilla on pitkät perinteet

Teksti ja kuvat: Katja Mäkinen, tutkimusteknikko ja pitkäaikaisten ympäristö- ja eläinplanktonaineistojen parissa työskentelevä väitöskirjatutkija

Näin tunnistat puutiaisen ja määrität kalan iän

turku science fair

Toiminnallinen pisteemme Tieteen päivillä.

Saaristomeren tutkimuslaitos oli lauantaina mukana Turun yliopiston päärakennuksessa järjestetyssä Tieteen päivät tapahtumassa. Meri- ja punkkitutkimusta esiteltiin toiminnallisella pisteellä, jossa kerroimme kävijöille muun muassa miten mikroskoopin avulla tunnistetaan punkkilajeja ja määritetään kalan ikä. Tapahtuma veti puoleensa suuren määrän yleisöä ja pisteemme kiinnosti myös ilahduttavasti kävijöitä, kiitos siitä kaikille mukana olleille! Mikäli tapahtuma jäi väliin tai olet kiinnostunut oppimaan lisää, katso alta vinkkimme puutiaisten tunnistamiseen ja kalan iänmääritykseen.


Opi tunnistamaan puutiaisia

Suomessa esiintyy kaksi ihmiselle haitallista puutiaislajia: tavallinen puutiainen (Ixodes ricinus) ja taigapunkki eli siperianpuutiainen (Ixodes persulcatus). Lajit ovat hyvin samannäköisiä ja niitä ei pysty erottamaan toisistaan ilman mikroskooppia. Puutiaisten sukupuolen voi sen sijaan tunnistaa paljain silmin selkäkilvestä. Uroksella kilpi peittää koko selän kun taas naaraalla vain yläosan. Naaras on myös urosta suurikokoisempi. Sukupuoli on mahdollista tunnistaa vain aikuisyksilöistä, nymfeistä tai toukista ei voi tunnistaa sukupuolta.

Kuvassa Ixodes ricinus naaras (vasemmalla) ja uros (oikealla). Kuva: Turun yliopiston eläinmuseo.

Tavallisen puutiaisen ja taigapunkin aikuisyksilöt voi tunnistaa toisistaan esimerkiksi selkäpuolen karvoitusta ja peräpään kaarta vertailemalla. Ixodes ricinuksella karvoitus on pidempää ja sitä on enemmän. I. persulcatuksella taas peräpään kaari on on yhteneväinen, tavallisella puutiaisella se sen sijaan hälvenee perää kohden. Toisin kuin alla oleva kuva saattaa antaa ymmärtää, väritys ei ole tuntomerkki.

Vasemmalla taigapunkki (Ixodes persulcatus) ja oikealla tavallinen puutiainen (Ixodes ricinus). Kuvan molemmat yksilöt ovat naaraita. Kuva: Turun yliopiston Eläinmuseo.

Ixodes- puutiaislajien tunnistaminen vaatii usein myös vatsapuolen genitaalialueen rakenteiden ja ns. koksien (coxa) kalvojen tarkastelua.

Lisätietoa punkeista ja Turun yliopiston puutiaisprojektista puutiaiset.fi


Millä keinoilla kalojen ikä voidaan saada selville?

Kalan iänmäärityksellä on yhtä tärkeä rooli kuin kalojen mittaamisella ja punnituksella. Jotta kalakantaa voidaan hoitaa, tarvitaan tietoja kannan tilasta.Iänmäärityksellä voidaan määrittää tutkittavan kalakannan ikäryhmäkoostumus, eri vuosiluokkien vahvuus ja kuinka hyvin kalat kasvavat. Iänmääritystaitoja tarvitaan myös kalojen sukukypsyysiän ja kuolevuuden arvioinnissa [1].

Samoin kuin puiden iänmääritys, kalojen iänmääritys perustuu suomuihin, luihin ja kuuloluihin (otoliitteihin) muodostuvien vuosirenkaiden laskemiseen. Kesällä kalojen kasvu on nopeaa ja suomuihin ja luihin kasvaa leveitä ja vaaleita kasvurenkaita. Talvella kasvu on sen sijaan hitaampaa ja vyöhykkeet ovat tummia ja kapeita, edellisen vuoden kasvurenkaiden ja uuden kesän kasvurenkaiden väliin jää siten ”sauma”, vuosirengas, jotka laskemalla voidaan määrittää takautuvasti yksilön ikä. Puiden tapaan myös kalat kasvavat paremmin lämpimien ja ravinto-olosuhteiltaan suotuisten kesien aikana kuin huonoina kesinä. Tämän vuoksi vuosirenkaiden etäisyydet voivat vaihdella.

Silakan ikä määritetään takautuvasti kuuloluun värjätystä poikkileikkauksesta vuosirenkaat laskemalla.

Tieteen päivillä ikää määritettiin takautuvasti silakan kuuloluun värjätystä poikkileikkauksesta. Nämä parilliset kuuloluut löytyvät kalan silmien takana sijaitsevasta sisäkorvasta. Iänmäärityksessä käytetään yleensä suurinta otoliittia, niin sanottua sagittaa.

Kuuloluu eli otoliitti sijaitsee kalan päässä silmien takana. Kuva Saaristomeren tutkimuslaitoksen silakkaprojektin arkistosta.

Voit halutessasi määrittää kalan iän myös kotona! Helpoiten iänmääritys tapahtuu kuolleen hauen tai lahnan suomusta. Määrittämistä tarvitset vähimmillään vain tylsän veitsen tai pinsetin.

  1. Ota suomunäyte tylsällä veitsellä tai pinsetillä kalan kylkiviivan alapuolelta, kalan peräaukon ja vatsaevien väliseltä alueelta. Jotta tulos olisi luotettava, täytyy suomun olla mahdollisimman hyvänlaatuinen.
  2. Irrota muutama suomu pyrstöstä päähän päin vetämällä.
  3. Laita suomurivistö kuivumaan esimerkiksi kahvin suodatinpussiin, niin että se pysyy puhtaana ja sileänä.
  4. Laske vuosirenkaat suomusta valoa vasten paljain silmin, suurennuslasilla tai mikroskoopin avulla jos sellainen on käytettävissä.

Suomunäytteen ottopaikka lahnalla.

Viitteet ja lisätietoja:

[1] Kalatalouden keskusliiton iänmääritysopas

Lue myös: Puutiaistutkimusta tieteen ja tarinoiden saarella


Translation: During the weekend, the Institute participated in the Science Forum in Turku. In our functional presentation point, we showed visitors how to identify ticks (Ixodes ricinus and Ixodes persulcatus) and how to determine the age of a herring from an otolith, a bone located in a fish’s skull and is analogous to the human earbone. In this blog post, we give some tips on how to separate between a female and a male tick, how to identify the two common Ixodes species present in Finland, and how to determine the age of a fish at home.

Related post: Tick research on the island where science and stories meet

« Older posts Newer posts »