Moniammatillisuus – miten siihen kasvua voisi tukea?
Moniammatillisuutta ja moniammatillista työskentelyä tulisi harjoitella jo osana sotealan opintoja. Opinnoissa tulee oppia näkemään keskiössä asiakas, jonka eteen työtä tehdään.
Moniammatillisuutta ja moniammatillista työskentelyä tulisi harjoitella jo osana sotealan opintoja. Opinnoissa tulee oppia näkemään keskiössä asiakas, jonka eteen työtä tehdään.
Erikoistutkija Outi Linnossuo ja työelämäprofessori Oona Ylönen keskustelevat lastensuojelun käytäntösuosituksista ja tutkimustiedon välittämisestä lastensuojelun käytännön työhön. Käytäntösuositukset lukee ääneen Suvi Puttonen. Tämän jakson teemana on lastensuojelun tutkimus- ja kehittämistoiminta, sekä sosiaalityöntekijöihin liittyvä tutkimus.
Kiinnostukseni ikääntyneiden hoivaa kohtaan heräsi, kun tarkastelin Turun kulttuuripääkaupunkivuonna lanseeratun ”Kulttuuria vanhusten arkeen” -hankkeen vaikutuksia kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen. Kulttuuristen toimintojen toteutumisen lisäksi aloin kiinnostua myös niistä moninaisista tavoista, joilla tilallista kontrollia ja ohjailua toteutettiin vanhainkodeissa.
Erikoistutkija Outi Linnossuo ja työelämäprofessori Oona Ylönen keskustelevat lastensuojelun käytäntösuosituksista ja tutkimustiedon välittämisestä lastensuojelun käytännön työhön. Tämän jakson teemana on lastensuojelun huostaanotto, sijaishuolto ja jälkihuolto.
Maailmanlaajuisten ja paikallisten ympäristökriisien aikana on laajennettava katsetta ja kysyttävä, millä tavoin ihmisten hyvinvointi limittyy toisten lajien ja ekosysteemien hyvinvointiin – ja kuinka inhimillistä ja ei-inhimillistä hyvinvointia voidaan edistää yhteistuumin.
ssä jaksossa väitöskirjatutkija ja Folkhälsanin asiantuntija Saija Westerlund-Cook, hyvinvointipedagogi Mikko Vauhkonen sekä SiunSoten Palliatiivisen keskuksen asiantuntijahoitaja, perhe- ja paripsykoterapeutti Mikko Raudaskoski keskustelevat systeemisyydestä nuorten hoivaajien kontekstissa. Haastattelijana Kirsi Hokkila.
mutta kohtaamisen taitoja voi harjoitella. Me kuusi sosionomiopiskelijaa Turun ammattikorkeakoulusta pääsimme osallistumaan hankkeeseen…
Erikoistutkija Jarkko Rasinkangas, yliopettaja Outi Linnossuo ja työelämäprofessori Oona Ylönen keskustelevat lastensuojelun käytäntösuosituksista ja tutkimustiedon välittämisestä lastensuojelun käytännön työhön.
Nuorille suunnattujen palveluiden kehittämisessä hyödynnetään tänä päivänä entistä enemmän nuorten omia kokemuksia palveluista ja niiden toimivuudesta. Palvelujen todellisten käyttäjien osallisuus ja äänen esiintuominen on äärimmäisen tärkeää. Palveluita tulee kehittää yhdessä nuorten kanssa ja nuorten tarpeita vastaaviksi. Yhteistyötä tehdessä tulee kunnioittaa nuorten omia kokemuksia, toiveita ja kokemusasiantuntijuutta.
Kätilö Minna Richards ja sosiologian dosentti Kaisa Kuurne (HY) keskustelevat synnytyskulttuurista, siinä huomioita herättäneistä ilmiöistä ja mahdollisuuksista edistää synnyttäjien ääntä ja aktiivista osallisuutta. Podcast on …