Moniammatillisuus – miten siihen kasvua voisi tukea?
Moniammatillisuutta ja moniammatillista työskentelyä tulisi harjoitella jo osana sotealan opintoja. Opinnoissa tulee oppia näkemään keskiössä asiakas, jonka eteen työtä tehdään.
Tälle sivulle on koottu tekstejä, jotka edistävät yliopiston ja yhteiskunnan välistä yhteistyötä, tutkimuksen ja koulutuksen vuoropuhelua sekä kantaaottavia ja taiteellisia tekstejä liittyen sosiaali- terveys- ja sivistyspalveluihin.
Moniammatillisuutta ja moniammatillista työskentelyä tulisi harjoitella jo osana sotealan opintoja. Opinnoissa tulee oppia näkemään keskiössä asiakas, jonka eteen työtä tehdään.
Maailmanlaajuisten ja paikallisten ympäristökriisien aikana on laajennettava katsetta ja kysyttävä, millä tavoin ihmisten hyvinvointi limittyy toisten lajien ja ekosysteemien hyvinvointiin – ja kuinka inhimillistä ja ei-inhimillistä hyvinvointia voidaan edistää yhteistuumin.
mutta kohtaamisen taitoja voi harjoitella. Me kuusi sosionomiopiskelijaa Turun ammattikorkeakoulusta pääsimme osallistumaan hankkeeseen…
Nuorille suunnattujen palveluiden kehittämisessä hyödynnetään tänä päivänä entistä enemmän nuorten omia kokemuksia palveluista ja niiden toimivuudesta. Palvelujen todellisten käyttäjien osallisuus ja äänen esiintuominen on äärimmäisen tärkeää. Palveluita tulee kehittää yhdessä nuorten kanssa ja nuorten tarpeita vastaaviksi. Yhteistyötä tehdessä tulee kunnioittaa nuorten omia kokemuksia, toiveita ja kokemusasiantuntijuutta.
tamat ratkaisut muuttavat työn tekemistä yhä merkittävämmin sosiaali-, terveys- ja sivistysaloilla – digitaalinen transformaatio on käynnissä. Itse työn tavoite säilyy pitkälti ennallaan…
Systeemiajattelun valossa digitaalisessa muutoksessa ei ole kysymys vain analogisten työvaiheiden digitalisoimisesta, vaan digitaalisen teknologian mahdollistamista uusista toimintatavoista. Uudet toimintatavat merkitsevät usein myös vallan uudelleenjakautumista.
Systeemin toiminnan kannalta on olennaisempaa tarkastella sen osien välistä vuorovaikutusta, kuin yksittäisen toimijan ominaisuuksia.
maan nuorten neuvontapiste Ohjaamon taidelähtöiseen työpajaan. Solja oli muuttanut Jyväskylästä Tampereelle eikä ollut löytänyt kiintopisteitä uudesta kaupungista.
Turun yliopiston Sote-akatemia koordinoi OKM:n rahoittamaa LASTU-hanketta, joka toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen kanssa vuosina 2021–2023. LASTU-hankkeen tavoitteena on…
Jos haluat puhua ihmisen kanssa, katso ensin Saimi Jukkaran video.