Itsemonitorointi työhyvinvoinnin tukena tulevaisuudessa

Tässä tulevaisuusteemaisessa blogisarjassa ‘Tulevaisuusajattelu ja skenaariot sosiaali- ja terveydenhuollossa’ -opintojakson opiskelijat pohtivat hyvinvointia ja soteko-palveluja 2050-luvun Suomessa.

Teknologia on kehittynyt isoin harppauksin viimeisen parinkymmenen vuoden ajan, eikä ole mitään syytä epäillä, miksei tämä kehitys jatkuisi vielä tulevaisuudessa. Lisäksi ihmisten kiinnostus itsensä mittaamiseen on jatkuvasti kasvussa, ja se myös arkipäiväistyy koko ajan. Tämän vuoksi on varsin helppoa todeta, että tulevaisuudessa itsemonitorointia hyödynnetään esimerkiksi työhyvinvoinnin maksimoimiseksi entistä monipuolisemmin ja todennäköisesti tavoilla, joita pidämme vielä nyt silkkana mielikuvituksena.

Terveysteknologia ja työhyvinvointi Suomessa

Mielestämme alati kehittyvän teknologian mielenkiintoisimpia osa-alueita hyvinvoinnin kannalta ovat itsemonitorointi- ja terveysteknologia. Jo nykyään esimerkiksi sydänsähkökäyrää voidaan mitata älykellolla ja unen eri vaiheita seurata kotona sänkyyn asennettavin sensorein. Lisäksi koska digitalisaatio ja teknologia mahdollistavat jo nyt puettavat älylaitteet (esimerkiksi Oura-älysormus ja rannesykemittarit) sekä niihin kytkeytyvät terveyssovellukset (kuten SportTracker), ovat ihmiset alkaneet kasvavissa määrin sekä tarkkailla että mitata omaa terveyttään. Toki, kuluttajille kaupattavat laitteet ovat edelleen epätarkempia ja alttiimpia mittausvirheille kuin vaikkapa terveydenhuollon ammattilaisten tekemät mittaukset. Tämä tuotekategoria kehittyy kuitenkin jatkuvasti, eikä ole syytä epäillä, etteikö lähitulevaisuudessa myös kuluttajatuotteiden mittaustarkkuus ja teknologinen taso yllä sairaalatasolle. Jo tälläkin hetkellä monilla diabeetikoilla on käytössä glukoosiseurantajärjestelmiä, joissa kehoon asetetun implantin avulla elimistön verensokeria voidaan seurata matkapuhelimen avulla. Eräät sykemittarit voivat lisäksi jo nykyisin lähettää terveysdataa suoraan OmaKanta-palveluun. 

Tulevaisuudessa itsemonitorointia hyödynnetään esimerkiksi työhyvinvoinnin maksimoimiseksi entistä monipuolisemmin ja todennäköisesti tavoilla, joita pidämme vielä nyt silkkana mielikuvituksena.

Trendinä itsemonitorointi on kuitenkin yhteiskuntaa polarisoiva. Suomalaisen yhteiskunnan yleisestä elintasosta huolimatta ihmisten sosioekonominen status vaihtelee huomattavasti, niin maantieteellisesti kuin väestöryhmittäin. Mitä parempi sosioekonominen asema, sitä enemmän mahdollisuuksia ja valmiuksia yksilöllä on hankkia, käyttää ja hyödyntää itsemonitorointiteknologiaa sekä siitä saatavaa dataa. Kaikilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hankkia itsemonitorointiteknologiaa, eikä kaikilla ole samalla tavalla tietotaitoa, jota hyvinvoinnin ylläpitäminen ja terveysteknologian käyttäminen vaativat. Toisena itsemonitorointiin liittyvänä ongelmana voidaan pitää yksilön subjektiivisen terveyskokemuksen heikkenemistä.  Voidaankin pohtia, voiko yksilö kokea itsensä terveeksi ja hyvinvoivaksi, vaikka mittari näyttäisi toisin. Myös terveysinformaation ja -datan kertyminen voi olla yksilölle uhka. Mihin itsemonitoroinnin tuottama data tallentuu, miten tätä tietoa käytetään ja kuka siitä hyötyy? Toisaalta annamme jo nyt valtavasti tietoa itsestämme monikansallisille teknologiayhtiöille, kuten Googlelle ja Facebookille. Myös työnantajamme tietää meistä paljon; palkan, koulutus- ja työhistorian, milloin avaamme työsähköpostin sekä milloin saavumme töihin ja lähdemme töistä. 

Ihmisten muuttoliike asutuskeskuksiin lisää yksilön riippuvuutta teknologiaan ja siihen liittyviin palveluihin. Monet asiat hoidetaan erilaisten palveluntarjoajien avulla; minkä ennen kysyit naapurilta, tarkistat nyt Googlesta. Myös tietynlainen riippuvuus työhön ja työnantajaan on lisääntynyt. Yhä useampi työnantaja tukee työntekijän hyvinvointia niin työssä kuin vapaa-ajallakin tarjoamalla esimerkiksi henkilöstölle aktiivisuusrannekkeita tai palkitsemalla erilaisiin liikuntahaasteisiin osallistuneita. Myös liikuntasetelien jakaminen kannustaa työntekijää terveelliseen elämäntapaan. Työnantajan toiveena on toki, että työntekijöiden terveyden kautta työn tehokkuus ja tuottavuus kasvaa. Työnantajan näkökulmasta hyvinvoiva työntekijä on siis tuottava työntekijä. Työntekijän näkökulmasta taas hyvinvointia tukeva työnantaja on houkutteleva työnantaja. 

Millä tavoin itsemonitorointi voisi toimia työhyvinvoinnin tukena vuonna 2050?

Raportissamme loimme katsauksen itsemonitoroinnin ja suomalaisten työhyvinvoinnin tulevaisuuteen vuonna 2050. Keskityimme erityisesti tarkastelemaan, miten itsemonitorointia voitaisiin hyödyntää yksilön työhyvinvoinnin tukena ja minkälaisia vaikutuksia tällä on niin yksilön, työnantajaorganisaation kuin yhteiskunnan kannalta. Keskeistä aiheen käsittelyssä olivat kysymykset siitä, mitä työhyvinvoinnilla ja itsemonitoroinnilla tarkoitetaan tulevaisuudessa. Pohdimme myös aiheen kannalta keskeisimpiä sosioekonomisia ja poliittisia näkökulmia. Tarkastelumme kohteina olivat kolme erilaista skenaariota, joiden kautta esittelimme mahdollisia tulevaisuuden tiloja ja niihin vieviä polkuja sekä sitä, miten itsemonitorointi eri skenaarioissa kytkeytyy yksilön työhyvinvointiin ja sen tukemisen tapoihin. Skenaarioiden rakentamiseen käytimme hyväksi PESTE-menetelmää ja sen pohjalta rakennettua tulevaisuustaulukkoa. Tulevaisuustaulukon perusteella muodostimme kolme erilaista skenaariota: 1. Terveet ja rikkaat menestyjät vs. köyhät ja sairaat häviäjät, 2. Hyvinvoivat individualistit & hyvinvoinnilla kilpailevat työnantajat sekä 3. Hyvinvoiva työntekijä, menestyvä työnantaja, toimiva yhteiskunta.

Ensimmäisen skenaarion voittajia tulisivat olemaan jo valmiiksi varakkaat henkilöt, joilla on varaa hankkia itsemonitoroinnin välineitä. Tämä skenaario tulisi polarisoimaan kansaa entisestään, eikä se näin ollen ole toivottava. Toinen skenaario lienee nykypäivän kehityksen jatkuessa varsin mahdollinen. Toisessa skenaariossa itsemonitorointia hyödynnetään laajasti ja siitä koituvat hyödyt ovat yleisesti hyväksyttyjä. Tämä voi toisaalta olla epätoivottava skenaario, mikäli ei koe itsemonitorointia omakseen eikä halua sitä tehdä. Kolmas skenaario on monellakin tavalla win–win-skenaario, jossa voittavat erityisesti itsemonitorointia hyödyntävät henkilöt, mutta myös työnantaja. Skenaario tukee vahvasti työhyvinvointia ja sen kautta muotoutuvassa tulevaisuudennäkymässä yhteiskunnallamme on edellytyksiä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittymiselle.    

Skenaarioiden kannalta keskeistä on pohtia, mihin suuntaan sääntely ja lainsäädäntö (erityisesti yksityisyyttä ja tietoturvaa koskeva) on muuttumassa. Ne nimittäin ohjaavat esimerkiksi työnantajan mahdollisuuksia seurata työntekijän terveyttä ja terveyskäyttäytymistä tarjoamiensa palveluiden kautta sekä lainsäädännön niin salliessa jopa puuttua siihen. Kiinnostavaa on myös, millainen tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon kenttä tulee olemaan. Tähän vaikuttaa muun muassa työn ja työnteon murros sekä työterveyskäytäntöjen uudelleenmuotoutuminen tulevaisuudessa. Nämä kaikki tulevat nyt ja tulevaisuudessa vaikuttamaan ihmisten yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Toisaalta digitalisaatio ja teknologia voivat vähentää eriarvoistumista, mutta tämä vaatii sitä, että jokaisella kansalaisella on tarvittavien laitteiden ja yhteyksien lisäksi tietotaitoa ja ymmärrystä käyttää teknologiaa ja sen kautta kerättyä dataansa itseään ja yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla. Individualistinen näkemys ja kiinnostus terveyteen vaikuttaisi olevan kuitenkin megatrendi, mikä varmasti lisää itsemonitoroinnin suosiota tulevaisuudessa.

Konkreettisen toiminnan ja toiminnankehittämisen kannalta tärkeää on ymmärtää, millaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia on mahdollista tavoitella ja millaisia toisaalta välttää yksilön työhyvinvoinnin tukemisen kehittämisessä.

Skenaariotyöskentelyn kautta nousseet näkökulmat ja niihin liittyvien riskitekijöiden ja mahdollisuuksien tunnistaminen auttavat meitä pohtimaan ja arvailemaankin, millaiseen suuntaan itsemonitorointi ja yksilön työhyvinvoinnin tukeminen tulevat kehittymään vuoteen 2050 mennessä. Konkreettisen toiminnan ja toiminnankehittämisen kannalta tärkeää on kuitenkin ymmärtää, millaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia on mahdollista tavoitella ja millaisia toisaalta välttää yksilön työhyvinvoinnin tukemisen kehittämisessä. Jokainen muodostamistamme kolmesta skenaariosta voisi olla mahdollinen ja niiden toteutumisen kannalta merkitykselliseksi muodostuu yhteiskuntamme kehittyvä arvomaailma lähitulevaisuudessa. Kysymys kuuluukin, mihin suuntaan haluamme oikeasti edetä?

Seuraa meitä:
Jaa julkaisu: