Koira on omistajalleen rakas ystävä ja perheenjäsen, koulutettu metsästyskoira paitsi metsästyksen onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeä myös rahallisesti arvokas omaisuusosa. Kirjelähteitä tutkiessa löytyneen, vuonna 1889 karanneen metsästyskoira Pokun tarina tarjoaa historiallisen näkökulman koiran arvostukseen yli sata vuotta sitten.

Suomalaiset metsästyskoirat olivat 1800-luvulla enemmän käytännön ominaisuuksien kuin jonkin tietyn rotumääritelmän tulosta. Ensimmäinen metsästyskoirien järjestelmälliseen jalostukseen tarkoitettu yhdistys, Finska Kennelklubben, perustettiin vuonna 1889.

Poku oli Hattulassa sijaitsevan Pelkolan kartanon isännän Uno Wegeliuksen vanha metsästyskoira. Se oli väriltään ruskea ja sen silmien välissä ja korvassa oli arpia merkkinä menneistä metsästysseikkailuista. Pelkolassa oli metsästyskoiria pidetty jo monen kymmenen vuoden ajan ja niitä oli myös kasvatettu itse. 

Uno Wegeliuksen metsästysporukka koostui kouluaikaisista ystävistä Helsingistä ja Hämeenlinnasta.  Metsästyskoiria ei kaupungeissa vaikuttavilla ystävillä ollut ja silloin tällöin Wegeliukselta pyydettiin koiraa metsästysreissuille lainaksi. Tammikuun alussa 1889 Uno Wegeliuksen ystävä, hämeenlinnalainen luonnontieteiden opettaja Hjalmar Schulman lainasi metsästysretkelleen Unon vanhaa metsästyskoiraa Pokua. Saavuttuaan huonossa säässä majoituspaikkaansa, Koivulahden tilalle Luopioisissa illalla 3. tammikuuta, hän oli vienyt koiran väentupaan ja lähtenyt itse vaihtamaan kuvia vaatteita ylleen. Tällöin isäntää etsinyt, hämmentynyt koira oli livahtanut ovesta ulos ja karannut.

Schulman ja hänen avukseen lähtenyt renkipoika etsivät koiraa lähes henkensä kaupalla, kiireellä ohuissa vaatteissa matkaan lähteneet etsintäjoukot olivat palelluttaa itsensä. Pokun jäljet johtivat läheisen järven jäälle, mutta tuuli puhalsi ne umpeen tehden niistä vaikeita seurata. Yli viisi kilometriä jäällä edettyään miesten lampusta loppui petroli ja heidän oli pakko taivaltaa kilometrin päähän lähimmälle torpalle, josta he saivat lainaksi lisää vaatteita ja hevosen. Etsintämatka jatkui hevosella ja heikot jäljet päättyivät Hauholle johtavalle tielle. Tässä vaiheessa Schulmannin oli lopetettava etsintä ja jäädä yökortteeriin apupojan kävellessä jään yli takaisin kotiin.

Epätoivoinen metsämies etsi koiraa vielä seuraavana päivänä Hauhon kirkonkylältä, jonne johtavalta tieltä sen viimeiset jäljet olivat löytyneet. Hän antoi kuuluttaa kadonneesta koirasta Hauhon kirkossa ja kiirehti ilmoitukset sekä Hämäläiseen että Hämeen Sanomiin. Molemmissa lehdissä ilmoitukset julkaistiin tammikuun aikana vielä toiseen kertaan.

Tammikuun 15. päivä Schulman matkusti uudelleen Hauholle kuultuaan tutusta talosta Kaukkalan kylässä, että talon asukkaat olivat nähneet Pokun kytkettynä eräällä miehellä Hauhon kirkonmäellä. Koiran kohtalo ei kuitenkaan ratkennut ja Schulman näki parhaimmaksi kuuluttaa koiraa vielä uudestaan Hauhon kirkossa. Tammikuun 29. päivä Schulman saattoi ilmoittaa Pelkolaan, että tuntomerkkeihin sopiva koira oli toimitettu hänen äidilleen Hämeenlinnaan ja tämä oli lunastanut sen ja ottanut hoitoonsa. Helmikuussa Schulman saattoi jo ilmaista syvän kiitollisuutensa siitä, että Poku oli päässyt terveenä kotiin ja lähettää samalla 10 markkaa korvaukseksi koiran etsinnästä Uno Wegeliukselle koituneista kuluista.

Kadonneen Poku-koiran löytämiseksi nähty aika, vaiva ja valuutta ylittivät moninkertaisesti vanhan metsästyskoiran rahallisen arvon. Koira oli siis tämän tapauksen mukaan omistajalleen paljon muutakin kuin korvattavissa oleva hyötyeläin.

Elsa Hietala

Kirjoittaja tekee väitöskirjaa lähteenään Pelkolan kartanon arkiston kirjeet

Kirjoittaja

Lähteet:

Emma Wegeliuksen kirje Uno Wegeliukselle (ilman päiväystä) 1862. Pelkolan kartano arkisto. KA, Hämeenlinna.

Olga Wegeliuksen kirjeet Uno Wegeliukselle 4.5.(ilman vuosilukua) ja 27.5. (ilman vuosilukua). Pelkolan kartanon arkisto. KA, Hämeenlinna.

Hjalmar Schulmanin kirjeet Uno Wegeliukselle 6.1., 15.1., 29.1. ja 18.2.1889. Pelkolan kartanon arkisto. KA, Hämeenlinna.

Hämeen Sanomat 8.1. (no 3) ja 22.1. (no 6) 1889.

Hämäläinen 9.1. (no 3) ja 19.1. (no 7) 1889. 

Aalto, Teemu 1991. Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:n historia I osa 1889–1935. Jyväskylä.

Unhola, Kaija 2014. Elämää koiran kanssa. Suomalainen koiraharrastus ennen ja nyt. Porvoo.