”Itsenäisen Suomen kansalainen! Tunnetko maasi ja valtakuntasi? Tutustu siihen sen rajaseutuja myöten! Ja tutustu samalla rajaseudun kansaan, sen elämään ja oloihin! Se on laajentava ja syventävä sinun kotimaakäsitettäsi ja onhan se itsenäisen maan kansalaisen velvollisuuskin.” (Rajaseutujen matkailuopas, 1927)
Rajaseutujen matkailuoppaassa rajaseutujen todettiin olevan suomalaisille terra incognitaa, tuntematonta maata. Oppaan julkaissut Suomen Rajaseutuyhdistys katsoi, että matkailu oli keino tutustuttaa hiljattain itsenäistyneen valtion kansalaiset vieraaksi koettuun rajaseutuun. Rajaseudun kohteiden matkailullista identiteettiä ryhdyttiin rakentamaan hyödyntämällä eksotiikkaa, jota tarjosivat asumattomat korvet, jylhät maisemat sekä rikas kansankulttuuri.
Suomi-kuvaa luotiin myös valokuvin. Ulkoministeriön palkkaama valokuvaaja Aarne Pietinen kiersi laajalti rajaseutuja. Kuvassa retkeilijä ihastelee petsamolaisia maisemia. Pietinen 1939. Museovirasto. (CC BY 4.0)
Ajatus identiteettilähtöisestä paikan brändäämisestä ei ole ilmiönä uusi. Suomen houkuttelevuutta matkailumaana pohdittiin jo 1800-luvun lopulla, toki erilaisin käsittein. Suomi-kuvan rakentamiseksi ja matkailun edistämiseksi perustettiin vuonna 1887 Suomen Matkailijayhdistys. Ensimmäinen maailmansodan ja sisällissodan tyrehdyttämä matkailu alkoi elpyä jälleen 1920-luvun kuluessa. Suomalaisia kehotettiin matkustamaan etenkin kotimaassa. Kuten alussa esiintyvä lainaus osoittaa, oman maan tuntemus esitettiin lähes kansalaisvelvollisuutena.
Kotimaan maisemien mainostettiin vetävän vertoja monille ulkomaankohteille. Esimerkiksi Raja-Karjalassa sijaitsevan Tolvajärven kuvattiin edustavan komeinta ja juhlallisinta metsäin Karjalaa vankkoine pylväshongikkoineen ja tuuheine kuusikkoineen. Turmeltumaton samoilukohde tarjosi rauhaa ja salomaiseman, joka oli lähes kadonnut muualta rautatien rakentamisen myötä. Kuusamoa kutsuttiin Suomen Sveitsiksi.
Rajojen sulkeuduttua Kalevalaan liittyvää eksotiikkaa etsittiin Raja-Karjalan alueelta. Suomen Rajaseutuyhdistys ylläpiti Tolvajärvellä majoitusta ja mainosti aluetta Punkaharjun veroisena matkailukohteena. Museovirasto (CC BY 4.0)
Rajaseuduille suuntautuvaa matkailua edistivät tahoillaan kirjailijat, toimittajat ja rajaseutuaktiivit. Kirjoitukset käsittelivät luonto- ja kulttuurikuvausten lisäksi venäläistyttämisaikoja ja itärajan poliittisia oloja. Rajaseutumatkailun edistämisessä näkyi näin ollen myös rajaseututyön poliittinen päämäärä eli rajaseutujen liittäminen tiiviimmin osaksi muuta Suomea. Ajan nationalistiseen eetokseen liittyi ajatus, että rajaseudut olivat olleet liian pitkään idän vaikutuspiirissä. Samansuuntaisia ajatuksia oli esittänyt aiemmin ruotsalaisuusliike sillä erotuksella, että itäisten vaikutteiden katsottiin uhkaavan kaikkia suomenkielisiä suomalaisia.
Kuvateoksessaan Itärajan kuvia (1938) toimittaja ja AKS-taustainen rajaseutuaktiivi Uuno Peltoniemi pohdiskeli luterilaisten ja ortodoksikarjalaisten eroja. Luterinuskoisia karjalaisia hän kuvasi jäyhemmiksi kuin herkkiä ja vilkkaita kreikanuskoisia venäläisine vaikutteineen. Peltoniemen mukaan myös Petsamon kolttasaamelaisten keskuudessa venäläiset vaikutteet näkyivät kaikkialla. Venäjän taito oli yleistä ja nimistökin venäläisten pappien antamaa.
Matkailun edistämisen eräänä tavoitteena oli myös Suomi-kuvan kiillottaminen. Matkailujulkaisuissa häivytettiin vallinneiden rotubiologisten ajatusten mukaista kuvaa Suomen kansan itäisestä alkuperästä ja esitettiin Suomi modernina länsimaisena sivistysvaltiona. Rajaseutujen erityispiirteitä selitettiin venäläisillä vaikutteilla, joita Suomen rintamailta muinoin rajaseuduille muuttaneet suomalaiset tai Lapin alkuperäisasukkaat – Peltoniemen teoksessa “lappalainen” vähemmistökansa – olivat joutuneet omaksumaan. Vieraista piirteistään huolimatta rajaseutujen korostettiin olevan tärkeä osa Suomea.
Verna Kotiranta
Kirjoittaja on rajaseututyötä tutkiva Suomen historian tohtorikoulutettava.
Lähteet ja kirjallisuutta:
Rajaseutujen matkailuopas. Suomen Rajaseutuyhdistys, Helsinki 1927.
Peltoniemi, Uuno, Itärajan kuvia. WSOY, Helsinki 1938.
Ahonen, Juha, Kehittyvä, kansainvälistyvä, kaupallistuva ja kommunikoiva matkailu-Suomi. Tiedusteluretki itsenäisen Suomen matkailuelinkeinojen alkutaipaleeseen ennen II maailmansotaa. Suomen historian pro gradu, Jyväskylän yliopisto 1996.
Arni-Kauttu, Meri, “Itäistä kelvottomuutta vastaan” – Suomen ruotsinkielisten diskursiiviset mielikuvat suomalaisista 1896-1924. Väitöskirja, Itä-Suomen yliopisto 2020.
Hautajärvi, Harri, Autiotuvista lomakaupunkeihin. Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria. Aalto-yliopisto, Helsinki 2014.
Häkkinen, Hannu; Kukkonen, Jukka; Pietinen, Markku & Saraste Leena, Peilissä Pietiset. Museovirasto, Helsinki 2017.
Elävä arkisto, YLE, Matkoja menneeseen Suomeen.
JAA ARTIKKELI:
Kiinnostavaa! Suomen Akateeminen Raittiusliitto järjesti 1930-40-luvuilla eri puolilla Suomea kesäkiertueita, joilla osanottajat (lähinnä opiskelijoita) järjestivät paikallisille asukkaille raittiusiltamia ja esittivät niissä puheita, lausuntaa, lauluja, näytelmiä ym. Elokuussa 1939 toteutettiin kaksi kiertuetta, toinen Sallaan ja Kuusamoon ja toinen Ilomantsiin ja lähialueille. Jälkimmäisessä oli mukana joukko Turun ja Jyväskylän paikallisosastojen jäseniä. Yksi heistä oli edesmennyt isäni Eero Nallinmaa (1917-1998), joka opiskeli Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa. Kiertueiden olisi pitänyt jälkeen päin lähettää pääjärjestölle raportti, jonka yhtenä kysymyksenä oli paikallisten asukkaiden suhtautuminen maanpuolustustyöhön. Talvisodan vuoksi raportit jäivät lähettämättä, mutta hallussani on isäni pian retken jälkeen äidilleni lähettämä kirje, jonka pääsisällys on kuvaus tästä retkestä.
Hei Terhi,
Monet järjestöt olivat tosiaankin kiinnostuneita ns. “rajaseutukysymyksestä”. Se ei kiinnostanut yksinomaan rajaseutujärjestöjä. Ehkä voisimme vaihtaa sähköpostia asian tiimoilta.