Hormuzinsalmen sulkeminen on sekoittanut maailman öljymarkkinat. Tätä voi pitää yllättävänä, sillä etenkin Yhdysvalloissa ja Euroopassa uudet energialähteet ja vihreä siirtymä ovat jo pitkään vähentäneet riippuvuutta Lähi-Idästä tuodusta öljystä. Suomeen raakaöljy laivataan nykyisin pääasiassa Norjasta, Yhdysvalloista, Britanniasta ja Kazakstanista. Ennen hallitsevassa asemassa ollut öljyntuonti Venäjältä on loppunut kokonaan. Emme ole sidoksissa Lähi-idässä tuotettuun öljyyn, toisin kuin muun muassa Kiina, Japani ja Kaakkois-Aasian maat.

Nykyinen Iranin sota tuo kaikuja 1970-luvun öljykriisistä. Lähi-idässä syttyi sota lokakuussa 1973, ja sen yhteydessä öljyä tuottaneet arabimaat leikkasivat tuotantoaan Israelin liittolaisten painostamiseksi. Tapahtumat horjuttivat maailmantaloutta ja ihmisten arkea, aivan kuten nykyinen konfliktikin. Tuolloin Suomen energiankäytöstä peräti yli puolet perustui öljyyn, kun tällä hetkellä osuus on neljänneksen luokkaa.

Länsimaissa jouduttiin vuodenvaihteessa 1973–1974 turvautumaan polttoaineiden säännöstelyyn ensi kertaa sitten toisen maailmansodan. Useissa maissa käyttöön otettu poikkeuslainsäädäntö antoi viranomaisille laajat valtuudet määrätä energiansäästötoimia. Suomessa vastaavaa poikkeusolojen lainsäädäntöä ei ollut käytetty sitten sotavuosien, ja seuraavan kerran siihen turvauduttiin vasta koronaepidemian aikana keväällä 2020.

Öljykriisi 1970-luvun alkupuolella oli laajin globaali talouskriisi sitten 1930-luvun suuren laman. Se on jäänyt vähälle huomiolle muihin poikkeusaikoihin nähden. Vaikka sen välittömät taloudelliset seuraukset eivät olleet yhtä syvällekäyviä kuin 1930- tai 1990-luvun lamassa, se päätti sodanjälkeisen optimismin kauden ja uskon rajattomaan talouskasvuun. Suomalaisten arkeen öljykriisi ja sen myötä kallistunut energia heijastuivat monin tavoin. Työttömyys lähes nelinkertaistui vuosina 1974–1978, ja hintojen kallistuminen heikensi ostovoimaa. Esimerkiksi 92 oktaaninen bensiini maksoi syksyllä 1973 83 penniä litralta, mutta seuraavan vuoden tammikuussa jo 115 penniä, eli hinta nousi noin 40 prosenttia. Lämmitykseen käytetyn kevyen polttoöljyn hinta kasvoi peräti kaksi ja puolikertaiseksi, raskaan polttoöljyn hinta tätäkin enemmän.

Vuonna 1973 käynnistyneet tapahtumat eivät merkinneet katastrofia eivätkä ne johtaneet elämäntavan täyskäännökseen, vaikka synkimmissä arvioissa näin maalailtiin. Alussa sekoittui kaksi asiaa, öljyn riittävyys ja sen hinta. Hyvin pian kävi ilmeiseksi, etteivät Lähi-Idän öljylähteet olleet ehtymässä eivätkä polttoaineet loppumassa, vaan seurauksena oli polttonesteiden hintojen jyrkkä nousu.

Kriisin hallinta oli vaikeaa, sillä se alkoi odottamatta, kuten kriisit aina. Kun sen akuutti vaihe oli jäänyt taakse, monilla päällimmäisenä tunteena oli hämmästys, sillä eihän näin ollut pitänyt käydä. Suomen taloudellista kehitystä kuvaavat ennusteet olivat järjestäen menneet metsään, mikä alleviivasi energian kallistumisen ja sitä seuranneen laman yllätyksellisyyttä.

Nykyinen Iranin sota tuo etsimättä mieleen 1970-luvun öljykriisin. Molemmat alkoivat poliittisena ja sotilaallisena konfliktina, joka heijastui nopeasti energian hintaan. Vuodenvaihteessa 1973–1974 öljyn saatavuus palautui kahdessa kolmessa kuukaudessa lähes ennalleen. Pahinta oli kriisiä seurannut lama, joka kesti Suomessa vuosikymmenen lopulle asti. Talouden laskukautta ja etenkään sen kestoa ei kukaan osannut tuolloin nähdä ennalta, ja näin on epäilemättä nytkin.

Mika Kallioinen

Kirjoittaja on Suomen historian yliopistonlehtori. Teksti perustuu kirjoittajan tekeillä olevaan kirjaan, joka käsittelee Suomen sopeutumista ensimmäiseen öljykriisiin.