Turku on ollut koko pitkän historiansa ajan Suomen kirkollinen keskus. Turussa sijaitsee edelleen arkkipiispan kanslia ja kaupunki on merkittävä evankelis-luterilaisen kirkon vallan ja kulttuurin keskittymä. Turussa kokoontuu myös kirkon ylin päättävä elin kirkolliskokous, jonka ensimmäisestä istunnosta tulee kesäkuussa 2026 kuluneeksi 150 vuotta. Tätä merkkipaalua kirkko juhlisti jo toukokuun alussa.

Kirkon parlamentiksikin toisinaan tituleerattu kirkolliskokous aloitti ensimmäisen istuntonsa kesäkuun 1. päivä vuonna 1876. Kokoontumisen taustalla oli pitkään jatkunut pyrkimys saada evankelis-luterilaiselle kirkolle oikeus päättää kollegiaalisesti omista asioistaan. Tätä varten luotiin poliittinen elin, joka tehtävänä on esimerkiksi antaa ehdotuksensa esityksiksi kirkkolain uudistamisesta, määrätä kirkon sisäisestä kurinpidosta sekä linjata kirkon hallinnosta ja taloudesta.

Ensimmäinen kirkolliskokous kokousti Turussa koko kesäkuun 1876. Kokouspäivät olivat tiiviitä, sillä yleisistuntojen lisäksi kokouksen edustajat työskentelivät myös useissa eri valiokunnissa, kuten tänäkin päivänä. Kokouksen asialistalla oli esimerkiksi uskonnon opetukseen, pappien toimivaltaan ja työhön sekä kirkkokuriin liittyviä kysymyksiä. Aikaa käytettiin myös hallinnollisiin sekä kirkolliskokouksen toimintaan liittyviin kysymyksiin. Myös virsikirjauudistuksesta ja Katekismuksen uudistamisesta käytiin keskustelua.

Kirkolliskokous oli alusta asti kollegiaalinen elin, jossa oli edustettuina sekä hengellinen että maallinen valta. Ensimmäisen kokouksessa edustajia oli yhteensä 84, joista paikalle pääsi kokouksen aikana 83 edustajaa (yksi ei ehtinyt paikalle kelirikkojen vuoksi). Kokousedustajista 75 valittiin vaaleilla ja heistä enemmistö oli maallikoita. Lisäksi edustettuina oli suuriruhtinaskunnan silloisten kolmen hovioikeuden edustajat sekä Aleksanterin yliopiston ja senaatin edustajat. Kokouksen puheenjohtajana toimi arkkipiispa ja varapuheenjohtajina Porvoon ja Kuopion piispat.

Kokouksen osallistujista useat olivat aktiivisia yhteiskunnallisia vaikuttajia, joilla oli jo kokemusta etenkin säätyvaltiopäivillä toimimisesta. Tunnettuja poliittisia figuureja olivat esimerkiksi Agathon Meurman ja Georg Forssman, joka myöhemmin virallisti nimekseen Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen. Edustajien joukossa oli myös useita yliopiston professoreita, kuten Otto Hjelt, josta tuli myöhemmin Suomen viides arkkiatri. Naisia kokousedustajien joukossa ei ollut, sillä virallinen poliittinen toiminta oli varattu miehille.

Jälkipolville tunnetuin edustaja oli varmasti Elias Lönnrot. Kokouksessa oli läsnä myös muita kirjallisia henkilöitä, kuten suosittu kirjailija Pietari Päivärinta sekä Suomen ensimmäisiin tietokirjailijoihin kuulunut Antero Warelius. Moni edustaja oli tavalla tai toisella kirjallisesti meritoitunut, vaikka kaikki julkaisseet kaunokirjallisuutta. Esimerkiksi rusthollari Edvin Avellan käänsi Friedrich von Schillerin tuotantoa. Kaunokirjallisten roolien lisäksi monella oli myös taustaa ja tulevaisuutta suomalaisuusliikkeessä esimerkiksi toimittajina.

Kokous järjestettiin vanhalla Akatemiatalolla, jonka juhlasalista käytettiin myös nimitystä lyseon juhlasali. Tilaisuuden käytännönjärjestelyistä vastasi kanslia, jota johti sihteeri. Apunaan hänellä oli pikakirjoittajia ja tulkki. Kokouksessa käytettiin rinnakkain suomea ja ruotsia, eivätkä kaikki osallistujat osanneet sujuvasti molempia kieliä. Viidestä pikakirjoittajasta kahdesta, August Johan Fabritiuksesta ja Emil Almbergista, tuli myöhemmin suomalaisen stenografian pioneereja, mihin kirkolliskokouksella oli varmasti oma vaikutuksensa.

Kokousosallistujat viettivät Turussa koko kuukauden. Suurin osa heistä yöpyi erilaisissa vuokra-asunnoissa tai -huoneissa, ja vain harva majoittautui hotelliin tai majataloon. Kirkko maksoi heille päivärahat, joilla oli tarkoitus kattaa majoitus ja muut kokouksen aiheuttamat ylimääräiset menot. Kokousedustajien vapaa-ajan vietosta ei tunneta mainintoja, mutta todennäköisesti he viettivät aikaansa kyläilyn, ulkoilun ja seurustelun merkeissä. Turussa huvittelusesonki oli kevään osalta jo päättynyt, mutta joitain konsertteja järjestettiin edelleen ja esimerkiksi kesäravintolat olivat avanneet ovensa.

Yleensä isojen kokousten ja tapahtumien yhteydessä järjestettiin tanssiaiset 1800-luvulla, mutta kirkolliskokouksen kohdalla valssiaskelia ei otettu. Myöskään kaupungin vastaanottoa ei järjestetty. Sen sijaan arkkipiispa Edvard Bergenheim tarjosi kokousedustajille illallisen, mihin edustajat vastasivat kiitosillallisella Turun teatteritalon lämpiön ravintolassa Teaterfoyernissa (myöh. Foijassa). Tilaisuudessa nautittiin juhlaillallinen ja pidettiin maljapuheita arkkipiispan ja muiden kokouksen järjestäjien hyväksi.

Turun vuoden 1876 kirkolliskokous aloitti käytännön, jossa kirkon ylimmät päättäjät kokoontuivat Turkuun ensin viiden ja sitten kolmen vuoden välein ratkomaan evankelis-luterilaisen kirkon keskeisimpiä kysymyksiä. Samalla vahvistui Turun rooli Suomen kirkollisena keskuksena myös modernilla ajalla.

Topi Artukka

Kirjoittaja on Suomen historian tutkijatohtori.

Lähteet:

Kirkolliskokous 150 vuotta

Artukka, Topi: Kirkolliskokous 150 vuotta. Suomen ensimmäinen yleinen seurakuntakokous eli kirkolliskokous. Turku 2026. https://evl.fi/plus/wp-content/uploads/sites/3/2026/04/Yleinen-seurakuntakokous-eli-kirkolliskokous-1876_19122025-saav.pdf

Hallia, Jouko: Vuoden 1876 kirkolliskokous. Helsingin yliopisto, Helsinki 1967.

Juva, Mikko: Kirkon parlamentti. Suomen kirkolliskokousten historia 1876–1976. Otava, Helsinki 1976.